Yövieraita

Miehen sukulaiset on koko ajan tunkemassa meille yökylään. En jaksaisi passata niitä, mutten osaa myöskään kieltää tulemasta. Ja yleensä mies sopii ensin sukulaisten kanssa ja kertoo sitten vasta minulle. Kun porukka sitten on meillä, mies jättää kaiken ruuanlaiton ja muun passaamisen minulle ja itse häipyy omiin puuhiinsa. Rasittaa.
71602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

voithan sinä sanoa, että kotinne ei ole majatalo. Maksullista majoitusta on jokapaikassa saatavilla.
Minä en majoita miehen enkä omia sukulaisia. Siitä meillä on sovittu selkeästi.
Maksullisissa paikoissa ihmisiä passataan. En minäkään mene kenenkään sukulaisen luo yöksi.

Äänestä

Sama täällä. Mies sanoo puolta tuntia ennen, vaikkapa että veli tulee sitten yöksi kohta. Eikä ne tule päästäkseen meille kylään, vaan silloin kun tarvitsevat yösijaa. Asumme kaupungin keskustan tuntumassa, kilometri kaikille asemille, joten meille tullaan yöksi aina kun ovat tuolta kauempaa menossa jonnekin tai tulossa jostain, tuovat tänne kaupunkiin autoa huoltoon tai jotain vastaavaa. Hotellina siis toimitaan :(.

Kerran tulin töistä ja täällä oli talo täynnä porukkaa, olivat menossa junalla Helsinkiin, kun mies vielä ryökäle oli antanut avaimetkin veljelleen, "kun tarvitsevat kun ovat menossa johonkin ja tarvitsevat paikkaa missä odotella". Avaimet otinkin pian tuon jälkeen pois tekosyyllä, että tarvitaan lapsille vara-avaimia.

Äänestä

Minua harmittaa omat vanhempani, jotka eivät suin surminkaan mene hotelliin, vaan vänkäytyvät jonkun tutun tai sukulaisen luo yöksi. Heillä olisi kyllä varaa yöpyä muutama yö vuodesta hotellissa tms, mutta ei, vaan pitää soitella ja anoa yöpaikkaa muilta ihmisiltä. Heitä ei haittaa, vaikka isäntäväki ei itse ole paikalla vaan pyytävät saada olla yötä siitä huolimatta eikä toiset kehtaa sanoa mitään.

Äänestä

Meillä oli sama ongelma ja sanoinkin miehelle siitä, että jos hän kerran on järkkäillyt sukulaisensa meille yöksi, niin herra on hyvä ja auttaa kotitöissä. Joojoo, aina luvattiin. Silti tyyppi häipyy tietokoneen ääreen tai muihin puuhiin, kun piti ruveta ruokaa tai kahvia laittamaan.

Viimeksi tein niin, että ensimmäiseksi illaksi olin varannut itselleni ja ystävättärelleni oopperaliput, joten sain illan viettää hyvässä seurassa taide-esityksestä nauttien. Tästä tietenkin sukulaiset (anoppi) valitti, mutten välittänyt Seuraavana päivänä jumituin oman tietokoneeni ääreen tekemään 'tärkeää' raporttia työpaikkaani varten. Tästäkin valitettiin, mutta sanoin, että maanantaiksi pitää tämä luovuttaa. Siellä se ukkeli keittiössä kolisteli pannuja ja yritti jotain sapuskaa vääntää.

Eli se auttoi, että laitoin stopin hommalle. En vain yksinkertaisesti tehnyt mitään. Jos halutaan ruokaa, mies saa tehdä.

Äänestä
  • noin sitä pitää tehdä, ukon oma vika, mitäs kutsui ilman toisen lupaa.

    Äänestä

Hei naiset! laittakaa miehet ensin järjestykseen! Kyse on siitä ettei miehenne kunnioita teitä! Itse en voisi kuvitellakaan että mieheni vain toisi joitain vieraita tänne passattavakseni ilman että minun kanssani sopii asioista! Pitää senverran ajatella oma siippaansa!

Ei teidän tarvitse passata ihmisiä, jotka tulevat yllättäen! Sanot vain miehelle että hoidat sitten itse kun et kysynyt jaksanko minä passata! Teot auttavat ei puheet! Eli jätät vain tekemättä ruoat ja sanot vieraille että miehesi hoitaa heitä tämän vierailun ajan!

Äänestä
  • Ei kai naimisiin sitä varten mennä että toinen sitten palvelee kuin orja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei kiitos kirjoitti:

Miehen sukulaiset on koko ajan tunkemassa meille yökylään. En jaksaisi passata niitä, mutten osaa myöskään kieltää tulemasta. Ja yleensä mies sopii ensin sukulaisten kanssa ja kertoo sitten vasta minulle. Kun porukka sitten on meillä, mies jättää kaiken ruuanlaiton ja muun passaamisen minulle ja itse häipyy omiin puuhiinsa. Rasittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu