Nykyinen oopperatalo Helsingissä rakennettiin pahimman laman aikana. Kustannusarviot ylitettiin ja se tuli maksamaan veronmaksajille yli 600 000 000 markkaa. Vuosittain ooppera saa yhteiskunnan tukea, joka markka-aikaan oli yli 600 markkaa/oopperassa kävijä - ties mitä se nykyisin on. Viime vuonna ooppera on tuottanut tappiota 1,8 miljardia euroa. Veronmaksajat kai tuon kattavat.
Tekeillä on musiikkitalo (lopullinen hinta lienee arvoitus), josta Yleisradio maksaa kolmanneksen (=veronmaksajat). Helsingin kaupunki kolmanneksen (=veronmaksajat) ja valtio kolmanneksen (=veronmaksajat). Musiikkitalo syrjäyttää makasiinit, jotka olivat ainut rahvaan kokoontumispaikka. Zyskovich ei kai kestänyt eduskuntatalosta käsin katsella rahvaan kokoontumista, joten tilat saivat mennä.
Eli kun eliitin huveista on kyse, niin kyllä rahnaa löytyy. Kuinkahan monta työtöntä olisi työllistetty, kuinkahan moni vanhus saanut tarvitsemansa hoidon, kuinkahan moni sairas saanut tarvitsemansa hoidon jne. pelkästään oopperan tappioilla???
Tekeillä on musiikkitalo (lopullinen hinta lienee arvoitus), josta Yleisradio maksaa kolmanneksen (=veronmaksajat). Helsingin kaupunki kolmanneksen (=veronmaksajat) ja valtio kolmanneksen (=veronmaksajat). Musiikkitalo syrjäyttää makasiinit, jotka olivat ainut rahvaan kokoontumispaikka. Zyskovich ei kai kestänyt eduskuntatalosta käsin katsella rahvaan kokoontumista, joten tilat saivat mennä.
Eli kun eliitin huveista on kyse, niin kyllä rahnaa löytyy. Kuinkahan monta työtöntä olisi työllistetty, kuinkahan moni vanhus saanut tarvitsemansa hoidon, kuinkahan moni sairas saanut tarvitsemansa hoidon jne. pelkästään oopperan tappioilla???
Vastaukset 11
Vanhimmat
pitkälti samoista syistä kuin edellinen kirjoittaja. Haluan kuitenkin korjata tosiseikat:
Ooppera tuotti tappiota 1,8 miljoonaa (ei mirjardia)
Tälle vuodelle Oopperan omat tuotot on arvioitu 9 miljoonaksi euroksi ja erilaisia tukia se saa 42 miljoonaa euroa - siis veronmaksajien rahaa. Näistä tuista lähes 40 miljoonaa tulee valtiolta ja loput pääkaupunkiseudun kunnilta (Hki, Espoo, Vantaa).
Näiden numeroiden valossa (esim. valtion tuki) luulisi, että ooppera on koko kansan huvia, mutta toisin on. Silloin, kun vielä olin hyväpalkkaisessa työssä (50000e/v) oli minulla varaa käydä oopperassa max kerran vuodessa. Nyt työttömänä voin vain unelmoida siitä.
vielä: Oopperatalon rakentaminen tuli maksamaan reilut 150 miljoonaa markkaa - taisi olla viisi kertaa kustannusarvio.
ootte äänestänyt väärin
Kyllä minun mielestäni oopperatalon valmistumiskustannukset olivat sen ajan lehtitietojen mukaan yli 600 miljoonaa markkaa. En tiedä sitten, kuuluuko tuohon 600 miljoonaan rakennuskustannusten lisäksi oopperatalon tekniset laitteet tms. Oopperatalohan valmistui pahimman laman aikana 1990-luvun alkupuolella.
Niin oli laskettu 600.000.000 markkaa mutta toi
arvio ylitettiin lopullinen summa oli aika tarkkaan 950.000.000 tiedän siksi kun faija oli
siellä rakennusmestarina, se puhuu useasti vieläkin kuinka siellä tuhlattiin rahaa alyttömästi kaikkeen turhaan aina jouduttiin
uusia kaikkea kun se ei kelvannutkaan herroille.
Ei tavis käy oopperassa mä en tunne ketään kavereistani sun muista ketkä olisivat siellä käyneet olisivat laittaneet aikoinaan ne rahat
vaikka terveydenhuoltoon tai työttömyyden hoitoon
ym, en mä diggaa musataloakaan siihen makasiinien paikalle mielummin ois saannu ne viherpeipot olla siinä myymässä luomua,
Zyskovich kun ympärileikattiin niin väärä pala heitettiin pois hoh hoh hoooo.
Kannattako puhua potaskaa asioista mistä ei selvästi mitään ymmärrä? Sekottaa vielä iloisesti miljoonat ja miljardit ;) Ne oopperassa kävijät kyllä maksaa niin paljon veroja että riittää yhteen oopperaankin. Aika ankea maa tämäkin olisi jos ainoa "kulttuurin" muoto olisi lätkä ja humppa... ei voi mitään jos korkeakulttuuri ei sinua kiinnosta. Mutta mitäs sika helmistä ymmärtää ;)
Toi mainitsemasi "korkeakulttuuri"" on suurta skeidaa.
---ilman tukirahaa se ei olisi mitään!!!
---rahalla pönkitettynä paksut ämmät ja ukot kiekuu lasten lauluja ja tyhmät kuuntelee
(ne on kuullu et se on "korkeakulttuuria)
Mut noi tyhmät on niin köyhiä, et ne ei itse halua maksaa "korkeakulttuurin" menoja -- ne halutaan maksattaa muilla !!!
--ne on siis siivellä eläjiä!
---keisarin uudet vaatteet !!!!
Tuo miljardi tuli lehtijutusta, ei minulta, vaikka viestin kirjoitinkin.
Miksi ihmeessä rikkaat, kun pitävät oopperaa niin arvossa, eivät sitten maksa pääsylipuista niin paljon, ettei yhteiskunnan tarvitsisi sitä vuosittain miljoonilla tukea.
Suuruudenhulluutta on niin pienessä maassa kuin Suomi pitää suurta oopperalaitosta yllä. Aleksanterin teatteri olisi riittänyt ihan hyvin siihen huviin, mutta ahneille kun mikään ei ole kylliksi.
Asiaa puhut kuka sitten oletkin veliseni.
Toi ooppera pitäisi vuokrata johonkin muuhun käyttöön.
Se tuottaisi rahaa.
Nyt vain mnettää!!!
Rikkaat vastustaa sosialismia ja samalla ne haluaa sosialisoida omat menot (ooperan) kaikkien maksettavksi.
Kummaa touhua