Harmittaa. Kovasti.
Suhteen alussa noin kolme vuotta sitten luulin tehneeni miehelle selväksi että olen eläinrakas ja haluan paljon lapsia. Minulla oli eläimiä, pari kissaa ja muutama jyrsijä. Kissat jäi vanhemmille kun muutettiin yhteen, jyrsijät kuoli. Nyt olen haikaillut että saisin koiran tai kissan tänne meidän yhteiseen kotiin. Miehen vastaus on tiukka EI. Meille ei tule kissaa, ei koiraa, ei hevosta, ei hamsteria, ei norsua, eikä edes akvaariota.
Olen todella TYRMISTYNYT. Ennen niin rakas ja ymmärtävä ihminen ei kertakaikkiaan ymmärrä enää mitään - eläimet eivät ole minulle pelkkiä lemmikkejä, ne ovat elämäntapa! Lisäksi nykyään kuulen vain valitusta siitä etten tee mitään kotitöitä (vessan pesu jää aina mun hoidettavaksi, hyvin usein myös astiat ja pyykitkin nykyään) ja mua pitää aina komentaa ku en itse tajua.
Seksiä ei oo harrastettu herran aikoihin, ja se ei ole ollut minusta kiinni.
Mutta kun rakastan yhä. Olen miettinyt eroa pitkään, mutta eilen tuntui selvältä että me olemme ikuisesti yhdessä, hän on se oikea. Tänään tunteet on päinvastaiset. Tekisi mieli lähteä heti.. Ei mun elämästä tule mitään jos mulla ei ole sitä minkä vuoksi elän - paljon eläimiä ja lapsia ympärilläni. Nykyään miehen kanta lapsiin tuntuu olevan että korkeintaan kaksi, tai parempi jos ei yhtään. :(
Tuntuu turhauttavalta.. Oon menettäny kaikki tärkeimmät ystävät kun muutettiin pois kotikaupungista, eikä oo nähty pitkiin aikoihin. Jään ihan yksin.
Mitä mä teen? Onko muilla samankaltaisia ongelmia?
Suhteen alussa noin kolme vuotta sitten luulin tehneeni miehelle selväksi että olen eläinrakas ja haluan paljon lapsia. Minulla oli eläimiä, pari kissaa ja muutama jyrsijä. Kissat jäi vanhemmille kun muutettiin yhteen, jyrsijät kuoli. Nyt olen haikaillut että saisin koiran tai kissan tänne meidän yhteiseen kotiin. Miehen vastaus on tiukka EI. Meille ei tule kissaa, ei koiraa, ei hevosta, ei hamsteria, ei norsua, eikä edes akvaariota.
Olen todella TYRMISTYNYT. Ennen niin rakas ja ymmärtävä ihminen ei kertakaikkiaan ymmärrä enää mitään - eläimet eivät ole minulle pelkkiä lemmikkejä, ne ovat elämäntapa! Lisäksi nykyään kuulen vain valitusta siitä etten tee mitään kotitöitä (vessan pesu jää aina mun hoidettavaksi, hyvin usein myös astiat ja pyykitkin nykyään) ja mua pitää aina komentaa ku en itse tajua.
Seksiä ei oo harrastettu herran aikoihin, ja se ei ole ollut minusta kiinni.
Mutta kun rakastan yhä. Olen miettinyt eroa pitkään, mutta eilen tuntui selvältä että me olemme ikuisesti yhdessä, hän on se oikea. Tänään tunteet on päinvastaiset. Tekisi mieli lähteä heti.. Ei mun elämästä tule mitään jos mulla ei ole sitä minkä vuoksi elän - paljon eläimiä ja lapsia ympärilläni. Nykyään miehen kanta lapsiin tuntuu olevan että korkeintaan kaksi, tai parempi jos ei yhtään. :(
Tuntuu turhauttavalta.. Oon menettäny kaikki tärkeimmät ystävät kun muutettiin pois kotikaupungista, eikä oo nähty pitkiin aikoihin. Jään ihan yksin.
Mitä mä teen? Onko muilla samankaltaisia ongelmia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tiedän tunteen, nimittäin tuossa eläin-asiassa. Siinä mielessä olen kuitenkin onnekas, että meillä on ihana kissa (tai meillä on ero juuri tullut ja kissa jää minulle). Petyin todella paljon, ja se oli yksi syy eroommekin, että en saanut hankkia koiraa, josta olin AINA haaveillut, hänenkin kuullen. Suhteemme alusta saakka asian piti olla miehelle selvä, vaan eipä ollutkaan.
Jään eron tultua myöskin todella yksin. Onneksi on sentään kissa, se antaa voimia jaksaa seuraavaan päivään. Ja voinhan nyt hankkia sitten sen koiran, ja saada rakkaista lemmikeistä sisältöä elämääni. Ja onhan minulla onneksi töitä, niin elämässä on jonkinlainen sisältö ja järjestys ja elämällä on sentään joku tarkoitus, kun on ne rakkaat eläimet, joihin voi aina luottaa. Ihmisiin on saanut turhan usein pettyä.
Sama juttu meillä. Mieheni ei halua mitään kotieläimiä. Meillä on 4 lasta, ja hekin haluaisivat jonkun lemmikin, esim. kissan tai pupun. Mutta ei. ALussa mieheni oli toisenlainen, hän itse halusi ottaa meille koiran, mutta nyt ei mitään. Hän ei ole kylläkään mitenkään eläinrakas.
Mieheni rajoittaa muutenkin elämääni. Alussa hän halusi etten kuuntele iskelmiä enkä juo kahvia tai kolajuomia. Lisäksi ei mitään liharuokia vaikka niitäkin olin kotonani oppinut syömään lapsesta asti. Hän ei halunnut myöskään minun käyttävän koruja, korvakorutkin halusi minulta pois.
Nykyään hän hampaat irvessä just ja just kestää kun kuuntelen iskelmiä. Liharuoat edelleen pannassa. Kahvia en saisi juoda mutta teen sen salaa. Liharuokaakin syön kun hän on poissa.
Että täällä tällaista.
Milloinkohan ihmiset oppivat näkemään omaa napaansa pidemmälle? Viimeistään sitten kun menettää rakkaimpansa, valitettavasti silloin on yleensä myöhäistä itkeskellä perään.
Jos ihmiseltä rupeaa kieltämään asioita, niin se aiheuttaa katkeruutta. Asioista voidaan aina keskustella, mutta jos kyseessä on toisen mieltymyksen kieltäminen, niin siitä ei hyvä heilu. Ja nyt tarkoitin tässä mieltymyksinä mm. noita mainitsemiasi.
Tuo eläimen hankkiminen on vähän tiukempi paikka, jos ei toinen sitä halua. Neuvoisin käyttämään naisille ominaista hyvää taivuttelutekniikkaa. Miehesikin varmasti jossainvaiheessa huomaa kuinka tärkeä se teille muille olisi ja ymmärtäisi, ettei se häneltä pois ole jos te muksunjenkaa eläimestä huolta pitäisitte ja sitä hoitaisitte. Hän ymmärtäisi myös sen kuinka toisen saa iloiseksi ja kuinka se itseensä vaikuttaa.
Pidä miehes kanssa pieni keskustelutuokio siitä kuinka ihminen tulee onnelliseksi, mitä se vaatii toiselta jne..ymmärrystä miehelles toivotan.
Lisään vielä vastaukseeni että meilläkin minä olisin halunnut lapsia jo paljon aiemmin kuin lähes 10 vuotta papin aamenesta. Menimme naimisiin v. -83 ja ensimmäinen lapsi syntyi v. -92.Mies ei halunnut jostain syystä ennemmin. Sain yhden keskenmenon mutta mies oli siitä vain hyvillään. Nyt sitä ajattelee että jos lapset olis aiemmin hankkinut niin olisivat jo lähes aikuisia. Nyt pienin täytti juuri 6 v.
että mun mies ajatteli samalla tavoin kun minä tietyistä asioista vaan miellyttääkseen.
Suhteen alussa hän olisi tehnyt vaikka heti lapsia, nyt ei mitään sen suuntaistakaan. Hän halusi tehdä lapset nuorena ja kello kyllä on sen ohi jo tikittämässä. Jos se vaikka ei halua ollenkaan, etenkään mun kanssa...
Tuo on asia mikä kannattaa selvittää mahdollisimman pian. Ei kannata ruveta arvuuttelemaan ja jäädä odottelemaan toisen tekemää aloitetta. Ei vaadi kun keskustelun näkemyksestä mitä elämältä haluaa. Kun keskustelu on käyty ja lopputulosta siitä puntaroit, nii huomaat puhuutaanko teidän perheessä sellasia asioita joita toinen haluaa kuulla, vai tarkotetaanko niitä oikeasti.
Lapsienhankinta on kyllä aika ongelmallinen juttu. Aikaisempi avopuolisoni arvuutteli 5 vuotta että haluaako lapsia ikinä, ehkä myöhemmin muttei se ollut varmaa. Silti jäin suhteeseen koska rakastin häntä enemmän kuin lapsia jonkun toisen kanssa. Jos olen rakastunut johonkin, en halua lapsia kenenkään muun kuin rakastamani henkilön kanssa. Minulla eron syyksi ei riitä se että toinen haluaa lapsia ja toinen ei.
Ex avomieheni kuitenkin sitten kypsyi ajatukseen 5 vuoden kuluessa ja lopulta halusikin lapsia. Erosimme muista syistä ennen kuin lapsia ehdittiin "hankkia", mutta nyt olen taas samassa tilanteessa. Nykyinen avomieheni on kutakuinkin samoilla linjoilla. Ei halua lapsia vielä, ei tiedä haluaako koskaan. Minulla on 2 vaihtoehtoa. Erota ja lähteä etsimään isää lapsilleni tai jäädä ja toivoa että saan joskus molemmat. Rakastamani miehen ja lapsia hänen kanssaan. Päädyin viimeiseeen. Ensimmäinen vaihtoehto varmistaisi sen etten ikinä saisi lapsia tämän rakastamani miehen kanssa. Ja uskokaa vaan, ei niitä miehiä, joihin voisi rakastua, kasva ihan joka oksalla.
Näistä asioista siis on puhuttu jo ihan suhteen alkuvaiheissa. Mies jopa kannusti minua koiranpennun etsinnässä kun asuimme vielä erillämme, ja lohdutti, kun haluamaani pentueeseen ei syntynytkään sopivaa pentua. Pian tämän jälkeen muutimma yhteen, ja enää en saakaan hankkia mitään eläintä.
Todella raivostuttavaa.
Aion kyllä puhua asiasta viikonloppuna, kun on paremmin aikaa. Kiivastun helposti, mutta pitänee yrittää asiallisesti puhua. Ja laittaa itsensä oikein nätiksi, silloinhan mies ei kiellä mitään. ;D
hankittiin koira yhdessä..mutta hän ei ole osannut käsitellä koiraa komentaa todella rajusti kun suuttuu ja syytän häntä mielessäni että koiramme stressaa ja on eroahdisteinen..haluaisi lopettaa "hullun" vanhan koiramme tai pitää häkissä.
Mitenkä minä koirasta voin luopua, jota hoidan ja kuulemma laitan hänen edelle.
Masentaa..enkä tiedä mitää tekisin. Mieheni on enemmän huolissaan asunnon pienistä naarmuista kuin minun henkisestä hyvinvoinnista ja tarpeista tai saati koiran. Lapsia hän ei halua. Olen kuitenkin henkisesti kiinni miehessäni.
Kirjoituksesi aivan huutaa etta mies on rehellinen. Han sanoin, kuvin ja teoin kertoo sinulle mista pitaa ja mista ei. Hanen tyylissaan ei yksinkerataisesti ole mitaan vaaraa.
Ei sinunkaan. Sina pidat elaimista. Hienoa. Han ei. Siina ei ole mitaan vaaraa.
Sina haluaisit lapsia. Loistavaa! Han ei. Siinakaan ei ole mitaan vaaraa.
Sina haluat hoitaa talouden omalla tavallasi. Aivan, niin pitaakin. Han ei. Han haluaisi senkin jarjestaa eri tavalla. Siina ei ole todellakaan mitaan vaarin.
Huomaatko? Teilla on aivan eri arvot. Te haluatte aivan eri asioita. Miksi siis kiusaat itseasi ja hanta edes elamalla ja asumalla yhdessa.
Tuo on niin raikean yksinkertaista, kuinka ihmeessa sina et sita huomaa?
menee eli löytyy varmaan myös asioita jotka täsmää. Jos miehesi todella välittää sinusta hän myös joustaa asioissa jotka on sinulle tärkeitä. Lapsikysymys on sitten selvitettävä koska sitä täytyy molempien haluta.
Olemme olleet yhessä jo vuodesta -99. Meillä on vain yksi lapsi, jo kolme vuotias ja toista ei enää kuulemma tule! mieheni päätti yht'äkkiä polkea kaikki unelmani maan rakoon. ei enää lapsia, ei häitä, ei ainuttakaan lemmikkiä (minä olen totaalinen eläinten ystävä), eikä yhtään mitää. muutimme kaksi vuotta sitten pois kotipaikaltamme, eikä minulla ole täällä isossa kaupungissa ainuttakaan tuttavaa/ ystävää.olen elänyt mieheni kanssa yhdessä jo 7vuotta ja ihan turhaan!!!! olo on kuin junan alle jäänyt... niin tuokin vielä, että olen maailman huonoin äiti ja puoliso. eikä minusta ole yhtään mihinkään!