Nopeaa toimintaa :)

Pidin profiiliani treffeissä reilun vuoden. Välillä otin pois ja sit laitoin taas takasin. Olen tavannut netin kautta 5 ihmistä. Ja tällä kertaa viides kerta tais sanoa toden.

Toivo tosiaan oli jo mennä, kunnes huomasin erään kivan oloisen profiilin. Ajattelin, että "onpas tuossa kivan näköinen poika, mutta en taida osua ikähaitariin"...joten jätin vastaamatta. Poika kuitenkin kävi minun sivuillani myös, kunnes viimein laittoi viestin.

Vaihdoimme samantien muutaman viestin jälkeen mese-osoitteet. Tunnin juttelun jälkeen sovimme, että kun palaan illalla asunnolleni Jyväskylään hän tulee minua asemalle vastaan ja käydään kahvilla. Kahvilasta lähdimmekin sitten suoraan ruokakauppaan yhdessä :P

Siitä se lähti! Nyt tunnettu tosin vasta reilu 2 kk, ja toivon mukaan jatkuu!! Aivan ihana ihminen, hyvä huumorintaju, osaa ottaa huomioon jne. Aikaa vietetään yhdessä päivittäin, ikävä iskee jo hetken erosta.

Kannatti odottaa...
62004
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä olen ollut kohta myös vuoden, taitaa olla tasan vuosi. Tosin tämä nykyinen on toinen profiili. Yhesti päässyt treffeille viime vuoden puolella. Tämä treffaus jäi siihen yhteen kertaan. Mutta muuten kukaan nainen ei ole viestialoituksiini juuri vastailleen. Eli todennäköisesti mun on oltava täällä 5 vuotta, että pääsen samaa onneen kuin sä ;)

Äänestä
  • Minulla oli profiili yli puoli vuotta enkä päässyt muutamaa viestiä pidemmälle, treffeillä en käynyt kertaakaan. Sitten kerran kirjoitin profiilin match.com-sivuille ja heti seuraavana päivänä sain viestin eräältä mieheltä. En vastannut siihen mutta hän kirjoitti viikon kuluttua uudestaan. Olemme tavanneet monta kertaa, kirjoitamme toisillemme joka päivä, ikävöimme toisiamme. Kävelemme käsi kädessä, minä 49, hän 51, kuin teini-ikäiset.

    Äänestä

...täältä netin kautta chatista tuli elämänimies vastaan.Yön pimeydessä,mitään hakematta,töissä aikaani kulutellen astui Mies elämään joka tuntuu sinne myös jäävän ... =)

Äänestä
  • Näillä keskustelusivuilla on niin paljon harmistuneita ja pettyneitä viestejä, että täytyy tämän tasapainottamiseksi kertoa vielä yhdestä onnellisesta kohtaamisesta. Pidin profiiliani tuskin enempää kuin kolme viikkoa. Jututin niin miehiä kuin naisiakin, koska koko treffien idea oli minulle uppo-outo. Siis kolmen viikon jälkeen solmittiin lämmin kukoistava ystävyys, josta ei vähällä luovuteta! Siitä on nyt puoli vuotta.

    Äänestä

ikä?

Äänestä
  • Ollaan melkein viiskymppisiä molemmat. Järki tallella, tiedämme mitä tahdomme, nautimme elämästä, emme ole unohtaneet miten paljon hyvää voi tehdä toinen toiselleen avoimella leikkimielellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


henni kirjoitti:

Pidin profiiliani treffeissä reilun vuoden. Välillä otin pois ja sit laitoin taas takasin. Olen tavannut netin kautta 5 ihmistä. Ja tällä kertaa viides kerta tais sanoa toden.

Toivo tosiaan oli jo mennä, kunnes huomasin erään kivan oloisen profiilin. Ajattelin, että "onpas tuossa kivan näköinen poika, mutta en taida osua ikähaitariin"...joten jätin vastaamatta. Poika kuitenkin kävi minun sivuillani myös, kunnes viimein laittoi viestin.

Vaihdoimme samantien muutaman viestin jälkeen mese-osoitteet. Tunnin juttelun jälkeen sovimme, että kun palaan illalla asunnolleni Jyväskylään hän tulee minua asemalle vastaan ja käydään kahvilla. Kahvilasta lähdimmekin sitten suoraan ruokakauppaan yhdessä :P

Siitä se lähti! Nyt tunnettu tosin vasta reilu 2 kk, ja toivon mukaan jatkuu!! Aivan ihana ihminen, hyvä huumorintaju, osaa ottaa huomioon jne. Aikaa vietetään yhdessä päivittäin, ikävä iskee jo hetken erosta.

Kannatti odottaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu