jättääkö vai ei??

olen seurustellut nuoren naisen (22v) noin kolme kuukautta...nytten aivan muutaman viikon sisällä nainen on jäänyt valehtelemisesta kiinni 3. kertaa. aluksi on väittänyt aivan muuta, mutta pienen tenttaamisen jälkeen on myöntänyt (kyseessä ei ole ollut pettäminen). nytten viikon sisällä naiseni on pitänyt mennä kuntosalille keskustaan kahtena kertana, mutta kumpanakaan kertana ei ole mennyt, vaan jäänyt kaupungille tai kotiin hengailemaan ja sanonut syyksi että ei jaksa eikä huvittanut, vaikka luotani hän on lähtenyt kuntoilukamat mukanaan... tänään tapahtui se sitten tapahtui, ainaniin seksin perään (noin kolme kertaa päivässä) harastanut naisene valitti väsymistä ja meni nukkumaan... onko se sitä mitää luulen? pettää? vai mitä....?

kertokaa... en jaksa enää mietti asiaa yksin, olen valmis heittämään muija pihalle.
2473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei tuollaisten epäluotettavien ihmisten kanssa kannata yrittää yhteistä tulevaisuutta rakentaa. Itsekkyys on päivän sana.

Kannattaisi oikeasti dumpata koko muija ja etsiä joku kivempi tilalle. Löytyy ihan varmasti.

Äänestä

Voidaan kaikki kiimaset kollit soitella ja tekstailla tälle typylle. Kyllähän mimmin pitää munaa saada vähintään kuus kertaa päivässä!! Täältä pesee!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nuijallapäähänlyöty kirjoitti:

olen seurustellut nuoren naisen (22v) noin kolme kuukautta...nytten aivan muutaman viikon sisällä nainen on jäänyt valehtelemisesta kiinni 3. kertaa. aluksi on väittänyt aivan muuta, mutta pienen tenttaamisen jälkeen on myöntänyt (kyseessä ei ole ollut pettäminen). nytten viikon sisällä naiseni on pitänyt mennä kuntosalille keskustaan kahtena kertana, mutta kumpanakaan kertana ei ole mennyt, vaan jäänyt kaupungille tai kotiin hengailemaan ja sanonut syyksi että ei jaksa eikä huvittanut, vaikka luotani hän on lähtenyt kuntoilukamat mukanaan... tänään tapahtui se sitten tapahtui, ainaniin seksin perään (noin kolme kertaa päivässä) harastanut naisene valitti väsymistä ja meni nukkumaan... onko se sitä mitää luulen? pettää? vai mitä....?

kertokaa... en jaksa enää mietti asiaa yksin, olen valmis heittämään muija pihalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu