toisilleen, osansa saivat ateistitkin - selkeästi suvaitsevaisempi ja lähimmäisiään rakastavampi TV-keskustelu "ryhmä" Yllätys Yllätys kiitos uskottomat
Uskovaiset julistivat tuomioitaan
Arska
282240
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
häpäsivät itsensä julkisesti taas tv:ssä. No ei uutta auringon alla.
Tai edes jonkinlaisia...
Ai että miten vai?
Olisiko ihan mahdotonta kuulla esimerkki?
Ateistit eivät edes pilkanneet toisten uskoa, lähinnä vain tyytyivät toivomaan tunnustuksellisen uskonnonopetuksen poistamista kouluista, Suomi kun ei enää ole yhden uskonnon yhetnäiskulttuuri.
oli varoittamista. Totuus on sanottava niinkuin se on. Jos varoitan jotakuta heikoista jäistä, niin ei se ole peloittelua ja tuomitsemista vaan varoittamista, mikä on tarkoitettu varoitettavan parhaaksi.
Karhun palvelus on nimeen omaan se, että yritetään estää varoittamasta ja kertonasta, että jokainen ihminen tarvitsee pelastuksen Jeesuksen kautta, muuten saatanalla on häneen omistusoikeus syntiinlankeemuksen seurauksena.
Herran pelko on herran alku.
Näin on asia. Varoitus ei ole muuta kuin ihmisen suojelemista ja sitä on kokonaisuudessaan Jumalan laki. Se suojelee ihmistä ja on hänelle hyväksi.
"Totuus on sanottava niinkuin se on."
Okei. Tässä on ateistin totuus sinulle:
Sinä elät harhaluulon vallassa. Sinä uskot mielikuvitusystäviin. Ei ole olemassa mitään jumalia, ei kristinuskon jumalaa, ei muslimien jumalaa, ei juutalaisten jumalaa, ei hindulaisten lukemattomia jumalia, ei wiccalaisten yms. pakanajumalia. Ei ole olemassa enkeleitä, demoneita tai saatanoita. Ei ole olemassa taivasta tai helvettiä (minkään uskonnon). Ei ole olemassa fyysisen universumin ylittäviä metafyysisiä ulottuvuuksia. Kaikki ihmiskunnan historialliset ja nykyiset jumalat ovat ihmisen oman mielikuvituksen ja psykologisten tarpeiden tuotetta.
Lakkaa elämästä harhaluulon vallassa. Lakkaa tuhlaamasta energiaasi ja aikaasi tyhjänpäiväisten jumaluuksien palvontaan.
Joo, Paarman vieressä ollut Markku ei näyttänyt voivan mitenkään uskoa tai ajatella ateistien moraalin ja eettisyyden voivan kummuta omasta järjestä.. Sitä se on, ulkolukua paukuteltiin tulemaan...
Onneksi sentään Paarma tuli vastaan uskovaishomoasiassa eikä alkanut selittää mistään parantumisista sen Markun tapaan. Virtasen Jukkaakin kuunteli mieluusti.
Hohhoijakkaa.. eipä tosiaankaan tee takaisin mieli ev.lut. kirkon "huomaan." Mieluummin tosiaan käyttää vaan omaa maalaisjärkeään ulkoapaukuttamisen sijaan, paljon paremmin tulee toimeen kenen tahansa kanssa.
On tultava paljon paremmin toimeen kaikkien kanssa?
Sinun periaatteesi on sen sortin liberalissimusta, jotta niin kauan kosiskelet toisten hyväksyntää, että ongelmia tulee, ja sitten alkaa hirveä sekasotku ja toisten syytteleminen.
Ja sitten sinä huudat, ettet ole kenellekään mitään pahaa tehnyt ja pistät kaiken toisten syyksi.
Kai tiedät, että niin Aatami ja Eevakin tekivät.
Ymmärsitkö?
Kovinpa osaat muutaman kirjoitetun rivin perusteella analysoida kaverin luonteen. Ja sitten vielä osaat ennustaakin...
Minä en ainakaan ymmärtänyt, miksei olisi parempi yrittää tulla toisten kanssa toimeen.
Kannattaisi sinunkin joskus kokeilla. :]
Kuinkakohan monen ihmisen kanssa sinä tulet toimeen? Kovin ohutta ja johdattelevaa on kirjoituksesi, asenteellisuudesta nyt puhumattakaan.
Minulla ei ole mitään tarvetta kaupata ateismia sen enempää kuin kristinuskoakaan.
Lähinnä kaltaisesi ikävystyttävät. :)
helluntaikirkkoa???? voit yllattyä..
kuuluminen auuttuutta tuokkaan.Vaan kuuluminen JEESUKSELLE KRISTUKSELLE, se!
Mielestäni uskovaisten kommentit eivät kuulostaneet tuomion julistamiselta, mutta totuuden sanominen aina tietysti saa omantunnon hikoilemaan..
Sen sijaan nämä ateisti-sankarit olivat ylivoimaisesti kaikkein kiihkeimpiä ja agressiivisimpia niin että ihan änkytyksen puolelle meinasi mennä. Koiviston Markun saarnat taas ovat yhtä mongerrusta noin muutenkin, mutta paha sydän hänellä ei ole.
Jos useampi ateistikin jättäisi vaikka väittelyjä paskasta kristinuskosta silloin tällöin väliin ja korvaisi sen esim. huomioimalla niitä yksinäisiä, onnettomia ja köyhiä ympärillään, maailma olisi verrattomasti parempi paikka elää!
>>>Jos useampi ateistikin jättäisi vaikka väittelyjä paskasta kristinuskosta silloin tällöin väliin ja korvaisi sen esim. huomioimalla niitä yksinäisiä, onnettomia ja köyhiä ympärillään, maailma olisi verrattomasti parempi paikka elää!
auttaminen ole ns. ateistiltakaan kielletty, tark. ihan käytännössä.
sellainen kumma käsitys, että ateistit eivät rakastaisi kanssaihmisiään? Miten se, että yrittää selvittää asioita etiikan ja logiikan avulla, tekee ihmisestä vähemmän rakastavan (tai rakastettavan)?
he vaan kertova mikä on Jumalan tuomio, uppiniskaiselle, epäuskoiselle ihmiselle!
Uskovaiset tietävät että he eivät lue Raamattua, siis epäuskoiset ja kertovat RAKKAUDESTA lähimmäiselle, jos eivät tee parannusta, ja usko evankelimia, =JEESUSTA KRISTUSTA!
Olemme ikäänkuin viestin tuojia Jumalan maailmasta.
Ja olemmekin!
Te olette niin hyviä. Niin paljon parempia. Niin paljon parempia kuin...
Hei! Keitä TE olette?
Minua kummastuttaa ajatus, että uskonto, uskovaisuus olisi vain kaiken suvaitsevaisuutta. Jeesus ei tuonut meille sellaista uskonkäsitystä. Hän osoitti synnin synniksi ja sanoi, että on tehtävä parannus. JOs kaikki vain suvaitaa, niin mikä on sitten väärää? Eikö mikään? Sitähän nuoret ohjelmassa kysyivät.
Ateistit toivat esiin järjen käytön. Se on mielestäni hyvin tärkeätä. Mutta pelkkä järjen käyttö ei tässä elämässä kaikille riitä. Toisille järjen käyttö on sitä, että pitää tappaa toinen, kun se on eri mieltä. Näin on muslimimaissa. Jos et pysy porukassa, niin henki pois. Mitä järkeä käyttivät WTC:n tuhoajat? Mikä oli heidän taustafilosofiansa? Sekö, että kun tapat "vääräuskoisia" surmaamalla myös itsesi, nin huomenna olet huorien kanssa paratiisissa? Kenen etiikka tätä kestää?
Me tarvitsemme järkeä ja uskontoa, joka sanoo suoraan, mikä on oikein ja vaärin ja joka suojelee elämää.
Raamatun moraalikäsitys on ihmistä suojelevaa. Siksi siellä on ohjeet ihmissuhteiden ja avioliiton siveellisyydestä. Se ei ole kielto, mutta ihmisen elämän valintoja ohjaava ja suojeleva.
Homous on syntiä. Se on Raamatun ehdoton kanta. Monet homot ja lesbot ovat parantuneet Jumalan ja terapian avulla. Nyt varsinkin TV4 yrittää tehdä siitä saastasta jotain läpimurtoa. Kirkko tulee tiensä päähän Suomessa, jos siellä pitää homoliittoja ruveta siunaamaan. Ei tule menemään läpi. Kaikkea Suomen ei onneksi tarvitse tehdä Ruotsin perässä. Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa. Teen sen jo järjellänikin.
..Raamattua sanotaan, että homous on syntiä?
Roomalaiskirje 1: 24-28 Paavali puhuu ihmisille, jotka ovat hyljänneet Jumalan:
"Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunniottaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa-
Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydstä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja savat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista, mikä ei sovi.
3Mooses 18: 22-26
"Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko. Älä yhdy mihinkän eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi.
Älkää saastuttako itseänne tällaisilla teoilla. Niiden takia ovat tulleet saastaisiksi ne kansat, jotka minä ajan pois teidän tieltänne, ja myös se maa on tullut saastaiseksi. Siksi minä panen sen maan vastaamaan näistä pahoista teoista, ja se oksentaa ulos asukkaansa. Pitäkää sen tähden minun lakini ja käskyni.
Tässä sinulle pari esimerkkiä. Muistat varmasti Sodoman ja Gomorran synnit. I Mooses 18 ja 19 luku. Siellä oli homous, lesbous ja eläimiin sekaantuminen yleistä. Jumala hävitti koko paikan maan päältä! Sen pitäisi olla varoitus meille kaikille.
Nyt yritetään selittää, ettei homous ja lesbous enää ole syntiä, kun tiedetään muka mistä ne johtuu. Ihminen ei ole muuttunut synnintekijänä miksikään. Samat houkutukset ovat nyt kuten ennenkin. Ja myös tuomiot! Jumala ei hyväksy homoutta ja lesboutta, eikä eläimiin sekaantumista. Huomaa, että hän puhuu näistä samassa yhteydessä. Jos Jumala ei niitä hyväksy, niin HÄN tuomitsee, eikä tuomio ole kevyt. Jeesus vapauttaa näistä kaikista synneistä ja puhdistaa ihmisen, jos ihminen sitä haluaa. Sukupuolisuus on Jumalan lahja ja hän hyväksyy vain naisen ja miehen välisen sukupuolisuhteen.
...että usein juuri uskovat valittavat sitä, että joku raamatun kohta irroitetaan asiayhteydestään tukemaan ateistista näkökantaa.
Oletko lukenut koskaan kaikkia Mooseksen kirjoja?
Et todennäköisesti ole, tai tarkoituksella unohdat kaikki muut jakeet.
Siellähän on lakeja, jotka Jumala määräsi Mooseksen asettamaan kansalle. Esim: 2.Moos. 21-22, 3. Mooseksen kirja kokonaan.
Jos sinun mainitsemaasi raamatunkohtaa (3Mooses 18: 22-26)tulee noudattaa, niin miksei sittei kaikkia muitakin?
Rusinapullaa!!!
...vähän niin kuin nykyään Tv-Mix -karkkipussi :]
>>>Toisille järjen käyttö on sitä, että pitää tappaa toinen, kun se on eri mieltä. Näin on muslimimaissa. >Sekö, että kun tapat "vääräuskoisia" surmaamalla myös itsesi, nin huomenna olet huorien kanssa paratiisissa?>Kenen etiikka tätä kestää?>Raamatun moraalikäsitys on ihmistä suojelevaa.>Siksi siellä on ohjeet ihmissuhteiden ja avioliiton siveellisyydestä.>Monet homot ja lesbot ovat parantuneet Jumalan ja terapian avulla.>Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa. Teen sen jo järjellänikin.
läsnäolollaan juuri uskovaisten kommenteissa. Raamatun mukaan orjia saa/kuuluu panna - nyt kaikki orjia panemaan... huh huh mikä maailmankatsomus ?
uskovaisten aivopesumissioissa, homoiltakin miekkailu unohtuu kummasti.