pornoleffa

Mitä sanoisitte/tekisitte jos tyttöystävänne ilmoittaisi esiintyneensä pornoleffassa ihan vasta, vuosi kaksi sitten?
272519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Mun ymmärtääkseni siitä sekstailusta on maksettukin jotain? Ei haittaa, jos rahaa on ihan vitusti, ja mäkin saan käyttää niitä (rahaa ja työkalua).

Äänestä

Se olisi, ollaan kuitenkin asuttu yhdessä jo useampi vuosi.

Äänestä

Ei se ainakaan mikään meriitti olisi.

Suhtautumiseni riippuisi tietysti osaltaan siitäkin, minkä sortin pornoleffasta olisi kyse. Jos se olisi joku hyvällä maulla tehty pehmoeroottinen strippausleffa, olisin suopeampi kuin silloin, jos se olisi "Anaalia Ambomaalla"-tyylinen. Sen pehmoleffan saattaisin haluta nähdäkin, mutta välttämättä ei olisi mukavaa ajatella tyttöystäväänsä ottamassa patukkaa joka reikään.

Sitten tietysti pitää ajatella myös jälkiseurauksia. Mitä jos meillä on tulevaisuudessa lapsia ja lapsen koulukaverit sattuvat löytämään jostain sen leffan? Kuinka selittää omalle lapselle, miksi äiskä imee jonkun körilään aisaa samalla kun kaksi muuta jyystää häntä takaapäin?

Äänestä

Kaipa tuo herättäisi kysymyksen, miksi tyttöystävä on ollut niin epätoivoinen, että on rahasta suostunut huoraamaan. Huumevelkojen maksuun ymmärtäisin, minkkiturkkien ostoon en. Tietenkin tämä poikisi kysymyksen, mitä teen sellaisen idiootin kanssa.

Teoreettinen kysymys, koska en seurustele tällä hetkellä, mutta mikään selitys "seksuaalisuuden eri puolien kokemisesta" ei menisi läpi. Pelkkää bisnestähän pornoteollisuus on; miehiltä miehille tyhmiä yksinkertaisia tyttöjä hyväksikäyttäen.

Äänestä
  • Olet täysin oikeassa.

    Äänestä

Näyttäisin ovea.

Äänestä

Todennäköisesti minun täytyisi saada nähdä omin silmin minkälaisesta filmistä oli kyse.

Se miten asia vaikuttaisi parisuhteeseen yms. riippuisivat sitten aika pitkälle siitä filmin laadusta.

Strippausfilmin tai simppeli edellisen poikaystävän kanssa tehdyn kotivideotyylisen filmin voisin EHKÄ sulattaa.....

Äänestä
  • kuten otsikko ja nimimerkki kertoo niin olisitte kiitollisia että teille näitä filmejä tehdään.Naiset kaikki ovat jonkun äitejä vaimoja tyttäriä tai tyttöystäviä.Lueppa ketjua mies ja porno,mua ainaskii rupes kaikki miehet ällöttää

    Äänestä

  • kaksinaismoralismi kirjoitti:

    kuten otsikko ja nimimerkki kertoo niin olisitte kiitollisia että teille näitä filmejä tehdään.Naiset kaikki ovat jonkun äitejä vaimoja tyttäriä tai tyttöystäviä.Lueppa ketjua mies ja porno,mua ainaskii rupes kaikki miehet ällöttää

    Minun varten ei tarvitse pornofilmejä tehdä, eikä niitä tehdäkään minua varten vaan maksavia pornon suurkuluttajia varten. Itse pärjäisin ihan hyvin vaikka tätä nykymuotoista pornoteollisuutta ei oli olemassakaan.

    Mitä tulee näihin naisiin jotka esiintyvät näissä kaupallisissa pornofilmeissä, niin eiköhän he ole itse tienneet mihin ovat ryhtyneet ja mitkä ovat seuraukset. (btw. heistä yli puolet on lesboja)

    Todennäköisesti nainen, joka haluaa esiintyä pornofilmissä ei ole muutenkaan minun makuuni.

    Äänestä

  • richartti kirjoitti:

    onko maailmassa vielä tuollaisiakin.hatun-nosto sinulle:)

    Äänestä

..myötähäpeää - suomalainen porno on alta kaikkien arvosteluasteikkojen..

Äänestä
  • Ala-arvoista kaikin puolin.

    Äänestä

  • on aika surkuhupaisaa että Suomalaisten pornoleffojen naiset on monesti sen näköisiä että jopa meikäläinen joutuis miettiin kaks kertaa annanko,ei vittu kyllä pornossa pitää olla edes sen verran hyvännäköisiä naisia et niille antais oikeastikkin.Ja sit ne surullisen kuuluisat näyttelytaidot,vaikka se tekis kuinka ällöä tehdä jtn. pornokohtausta niin vittu voi sitä nyt edes vähän yrittää näytellä sellasta et mukamas viihtyis,esim Rakel Liekki näyttää aina siltä että joku tunkis tiukkua kynnen alle.Ja koska puhe pornoleffoissa,ja varsinkin puhe suomeksi kolmen euron budjetin dialogin riemuvoittoleffoissa kuullostaa typerältä niin silloin on sama olla hiljaa ja keskittyä siihen näyttelemiseen,paska dialogia ei aiheuta muuta kuin repeilyä meikäläisessä.

    Antakaa mulle 10 000 euroa niin teen parempaa Suomipornoa kuin nään nykyiset harrastelijat (tai sit ryppään koko rahan ja kuvaan tunnin omaa runkkausta,siinä teille pornoa perkeleet) :-)

    Äänestä

  • UPDATE_7018511 kirjoitti:

    on aika surkuhupaisaa että Suomalaisten pornoleffojen naiset on monesti sen näköisiä että jopa meikäläinen joutuis miettiin kaks kertaa annanko,ei vittu kyllä pornossa pitää olla edes sen verran hyvännäköisiä naisia et niille antais oikeastikkin.Ja sit ne surullisen kuuluisat näyttelytaidot,vaikka se tekis kuinka ällöä tehdä jtn. pornokohtausta niin vittu voi sitä nyt edes vähän yrittää näytellä sellasta et mukamas viihtyis,esim Rakel Liekki näyttää aina siltä että joku tunkis tiukkua kynnen alle.Ja koska puhe pornoleffoissa,ja varsinkin puhe suomeksi kolmen euron budjetin dialogin riemuvoittoleffoissa kuullostaa typerältä niin silloin on sama olla hiljaa ja keskittyä siihen näyttelemiseen,paska dialogia ei aiheuta muuta kuin repeilyä meikäläisessä.

    Antakaa mulle 10 000 euroa niin teen parempaa Suomipornoa kuin nään nykyiset harrastelijat (tai sit ryppään koko rahan ja kuvaan tunnin omaa runkkausta,siinä teille pornoa perkeleet) :-)

    =D

    Osuva analyysi veli hyvä.

    No niin kaikki palstalaiset, kolehti kiertämään!

    http://media.kladblog.com/media/200512/yek.wmv

    Tsemppiä pornon tekoon ja muista olla varovainen :) Mu kyl ainakin se mitä nykyaikana nähny (ulkomaalaista tosin) on ollu kiihottavasta kaukana.... Jos olisin mies ja nainen käyttäytyisi samoin kuin pokeleffoissa ni menis homma varmaan nauramiseks.. Tai sit olen vaan nähny todella huonolaatuista pornoa.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    ..mikä video!!

    Missä on työturvallisuusvirasto!?

    :D :D

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    http://media.kladblog.com/media/200512/yek.wmv

    Tsemppiä pornon tekoon ja muista olla varovainen :) Mu kyl ainakin se mitä nykyaikana nähny (ulkomaalaista tosin) on ollu kiihottavasta kaukana.... Jos olisin mies ja nainen käyttäytyisi samoin kuin pokeleffoissa ni menis homma varmaan nauramiseks.. Tai sit olen vaan nähny todella huonolaatuista pornoa.

    vaikka seisois kuin kivi aina ja iankaikkisesti ja varustus ois muutenki poke-standardien luokkaa niin mä en pystyis silti näyttelemään kys.leffoissa ihan vaan sen vuoksi että mulla ei kertakaikkiaan pitäis pokka.Ei vittu soikoon yritä siinä vakavalla naamalla jyystää jtn. eukkoa joka kiljuu kuin sika ja samalla pitäis ite näyttää siltä että yrittää nostaa pesukonetta pakettiauton kyytiin.

    Äänestä

  • se on tarpeekis huonoa se on jo hyvää. et kyllä se miehiä kiihottaa kerta sillä on menenkiä :D

    häpeän tosin myös vaikka se musta kaukana onkin

    Äänestä

Pääset panemaan huoraa eikä sinun tarvitse maksaa siitä.

Äänestä

Jos se olisi tapahtunut suhteen jo ollessa käynnissä, niin pihalle tietysti. Muuten haluaisin nähdä millaisesta leffasti on kyse - strippaus tai sellainen ei häiritsisi, mutta jos se olisi OIKEAA pornoa, niin sitten saisi kyllä olla todella hyvä ja sympaattinen tyttö että häntä ei jättäisi.

Äänestä

ei olisi loisto juttu. en tekisi yhtään mitään seurustelu mielessä....suosittelen kertomatta jättämistä.

Äänestä

oisin nähnyt kyseisen pätkän eikä kys. muija silloin ois mun tyttöystävä.Vitsti,pitäisköhän munkin vaihtaa tää nimimerkki johonkin hilloviiva-tyyliseen ratkaisuun,oisko herkkumutteri hyvä idea :-) On teillä kyl tytöt luottoa ja uskoa siihen teidän jalkoväliinne kun kutsuttekin sitä tollaisilla vähintäänkin ylentävillä nimillä.Ikävä kyllä hunajaa se viiva ei oo kyl kellään koskaan nähnytkään,osuvampi kuvaus ois varmaan suolaliemi -viiva :-( Nythän mä keksinkin hyvän nickin itelleni:suolatikku :-)

Äänestä
  • Miten olisi "juustonaksu"?

    Äänestä

  • Tosta oisin ollut vielä vuosi sitten samaa mieltä, vaan en enää.

    Nau'uttelin nimittäin viime kesänä yhtä suomenruotsalaista kissaa. Oikein nätti pikku blondi.
    Ja se maistui hunajalta. Ihan OIKEASTI. Sellaista pesää lipoi mielellän kuin nalle hunajakennoa.

    Kama Sutrassa tai jossain oli listattu näitä naisten eri makuja, siellä tää hunajainenkin mainittiin. Ei ollut vaan aikaisemmin kohdalle sattunut.

    Onhan tietysti mahdollista, että se olisi käynyt hieromassa jotain makuainetta pimppaansa. Pitkään kesti kyllä efekti siinä tapauksessa..

    Äänestä

  • Kolli Kellinen kirjoitti:

    Miten olisi "juustonaksu"?

    se surullisen kuuluisa katkis suolaliemessä :-)

    Äänestä

katseltiin viikonloppuna pornoa. hävetti niiden näyttelijöiden puolesta. nainen imeskeli kuin viimeistä päivää, kun ei meinannut miehellä muuten seistä. mies ei olllut kaunis eikä komea. vartalokaan ei ollut hääppöinen, mutta peenis oli iso. kaiken lisäksi ylinäytteli. oli kuin olisi joku tehnyt jotain ikävää hänelle. taisi olla joku 80-luvun tuotos.

Äänestä

parempihan se että on nussinut rahasta ja tuntematonta miestä kuin että että baarista ilmaiseksi jakanut tai seurustella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hunajaviiva kirjoitti:

Mitä sanoisitte/tekisitte jos tyttöystävänne ilmoittaisi esiintyneensä pornoleffassa ihan vasta, vuosi kaksi sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu