Mikä ihme siinä on, että johonkin ihmisen voi vain viehtyä ensisilmäyksellä, eikä osaa itsekään asiaa selittää. Sydän lyö muutaman ylimääräinen lyönnin aina hänet nähdessä tai hänestä jotain puhuttaessa. Joku asia toisen käytöksessä jopa ärsyttää, mutta silti vaan siinä ihmisessä on jotain vetovoimaa. Sitten tullaan siihen, että kahdestaan hänen kanssaan ei oikein keksi mitään (ainakaan järkevää) sanottavaa, vaikka muuten porukassa juttu lentää ja olisi sosiaalinen. Sitten kun saman asian huomaa siltä toiseltakin osapuolelta, niin..jotakin jännitettä siinä tuntuu olevan, jota ei vain voi selittää..
Kyse ei siis ole mistään treffailusta, vaan kahdesta varatusta, jotka myöskin pysyvät varattuina..
Ajattelin vaan, onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tai tunteita ollut?
Kyse ei siis ole mistään treffailusta, vaan kahdesta varatusta, jotka myöskin pysyvät varattuina..
Ajattelin vaan, onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia tai tunteita ollut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
tilanne mulla ja entisellä miespuolisella opiskelutoverillani. Kumpikin naimisissa tahollaan, lapsiakin löytyy ja liitot ihan onnellisia. Kuitenkin aina kun tavataan jännite on käsin kosketeltavaa. Mitään ei kumpikaan halua tapahtuvan, ollaan joskus asiasta keskusteltukin viinanhuuruissamme. Tuntuu välillä kuin leikkisi tulella, vaikka mitään ei siis ole tapahtunut.
Itselläni on kokemusta vastaavasta. Tosin itse koen olevani tulisesti ihastunut kyseiseen ihmiseen ja menen ihan lukkoon kun joskus harvoin on ihan kahdestaan saatu "jutella" (=>silmiin tuijottelua vaan ja ujoa hymyilyä)Ei mitään järkevää sanaa suusta ja sydän tykyttää ihan tajuttomasti. Mekin molemmat varattuja ja niin kait se jääkin. Tosin itse yritän ottaa ratkaisevan askeleen omassa suhteessani vielä tämän kevään aikana. Tämä toinen on tunollinen ja tekee varmasti niinkuin parhaaksi näkee. Se mihin suuntaan se kääntyy niin sitä en tiedä. Ainoastaan aika näyttää. Ja jos ei tunne tästä muuksi muutu niin tiedämpähän ainakin tavanneeni sellaisen ihmisen joka saa väreitä hyvässä mielessä aikaiseksi=) ja olen kuin aina ennenkin..hyvänä ystävänä=)