Ajatuksiani tässä ajassa. K-21 jokatapauksessa. [Taivuin]

Yhteiskunnan rakentuminen. Yhteiskunnan rakentaminen.

Mitä minulle tulee mieleen yhteiskunnasta tänä päivänä. Feministit puhuvat itsestään naisen vapauttajina miesten sortovallasta.

Miltä tuo minun silmissäni näyttää.

Elämme vaimon kanssa tasapainoisessa parisuhteessa.

Menemme vaimon kanssa syömään ravintolaan. Minä katson sitä meininkiä.

Kaikki ravintolan työntekijät ovat naisia.

Mitä tulee minulle mieleen tuosta. Minä olen hyvilläni, kun katson ympärilleni, ettei vaimo ole lähtenyt moiseen rääkkityöhön.

Kiireiset tarjoilijat hikisinä juoksevat pöydistä toisiin. Näyttelevät ystävällisiä ja iloisia. Onhan heidän pakko, asiakkaat sitä vaatii.

(olen muuten kiinnittänyt huomiota mies-tarjoilijaan (joita on äärimmäisen vähän) sekä naistarjoilijoihin. Miehet kun tulevat pöytään tarjoilijoina, he ovat rentoja ja asiallisia, ja ymmärtävät, että ravintolassa on herkkä hetki, kun pariskunta on kahdestaan tullut ravintolaan aikaa viettämään. He ovat ystävällisiä vaimolleni, minua se liikuttaa.

Mutta naistarjoilijat ovat jotenkin erilaisia. Tuntuu, että he eivät huomio vaimoani tarpeeksi. Usein puhuvat suoraan pelkästään minulle.)

(Ravintola illan päätteeksi muuten vaimoni laittaa aina lautaset ja kaikki niin, että (nais)tarjoilijoiden on helppo ottaa ne. Minä sanon aina, että älä suotta, koska ravintolassa ei tarvitse. Kuitenkin vaimoni laittaa aina niin. Arvelen että se on naisten keskinäistä solidaarisuutta. Itsekin olen ruvennut laittamaan lautaset nätisti lopuksi, kun on naistarjoilija.

Mutta kun mies-tarjoilija on, niin itse en laita astioita ja sanon vaimolleni, että älä tällä kertaa laita, me miehet autamme nyt. Ravintolassa ollaan rentoutumassa, ei siellä tarvitse huolehtia astioista. Minä itse olen tottunut tekemään työni sellaisella asenteella, että töissä palvellaan muita. Mies-tarjoilijan oletan olevan töissä samalla periaatteella. Tottakai tuo palkitaan hyvällä palkalla, sekä ei työtä saa olla yhdelle miehelle liikaa, täytyy palkata lisää henkilöstöä jos ei muuten. Asiakkaat maksavat. Sen että vaimoni ei tarvitse laittaa astioita, eikä nähdä minkäänlaista vaivaa pöydässä itse, minä maksan mies-tarjoilijalle tippinä. Nais-tarjoilijat eivät saa minun tippiä, koska vaimoni laittaa astiat itse tuolloin.(näin siis silloin, kun minä tarjoan))

Muualla. Minä katson, kun siivoojat aamu-kuudelta sankojensa kanssa käyvät työhön. Olen taas iloinen, että vaimoni ei tarvitse moiseen hommaan ryhtyä. Joka aamu, siivota nyt 8 h rakennuksia. Se on raskasta. Sen näkee.

Sen näkee.

Itse tervehdin aina iloisesti siivoajia, yritän olla ystävällinen ja kierrän kaukaa etten häiritse heidän työtään. Filosofinen kysymys... Teenkö siinä oikein vai väärin. Saisinko näyttää säälivää naamaa heille ja myötätuntoa tuosta raskaasta työstä, saisinko auttaa hieman heitä tuossa työssään ilmaiseksi. Minä olen joskus miettinyt, miten helppo olisi tehtaassakin miesten tehdä siivoustyöt. Ei tarvitsisi naisia rasittaa tuossa työssä. Välineet vain sinne, lattiat puhdistuu itsestään.

Tai kaupan kassa. Kun menemme ohi kaupan kassojen, siellä on naisia, ketkä ovat jo 5 tuntia kaupan kassoissa istuneet, välillä tehneet jotakin muuta.

(Tänä päivänä tekniikka on jo siinä vaiheessa, että kaupan kassojakaan ei tarvittaisi enää. Ihmiset itse löisivät vain viivakoodilla tuotteet ja maksaisivat sitten kortilla, tai muuten (parkkitaloissakin kone antaa vaihtorahat). Itsepalvelu-kassat niin sanotusti. (kyllä lähiaikoina monta kassaa suljetaan, 10 vuoden sisällä tuo tapahtuu, voisi tapahtua tekniikan puolesta jo tänä päivänä))

Minä vain katson tuota, ja olen iloinen, ettei vaimoni ole tuollaiseen työhön lähtenyt. Siellä on kassoilla väsyneitä naamoja.

Onneksi vaimoni tarvitse moista vaivaa nähdä.

Tai toimistotyöt, mitä naiset tekevät. 8 tuntia päivässä, päivästä päivään. (Yleensäkin naiset tässä yhteiskunnassa tekevät juuri niitä töitä, mitä miehet eivät itse jaksa tehdä, miehet palkkaavat naiset huonolla palkalla. Mutta sovinistit 100 % mies-yrityksessä jaksavat tehdä itse kaiken, eikä kenenkään tarvitse edes väsyä. Naistakaan ei rasiteta.)

Tai nykypäivän tehdastyöt. Sielläkin näkee tänä "tasa-paska-arvon-kulta-maassa" naisia, miesten palkalla tekemässä töitä 8 tuntia päivässä. Kyllä on tupakkahuoneissa väkeä. Ja kyllä näkee sen, että työ on rasittanut. Sen näkee.

Sen näkee.

Minä olen vain iloinen, että vaimoni ei tarvitse lähteä aamulla kahdeksaksi tunniksi joka päivä... Yksinkertaisiin joutaviin tehdastöihin.

Joku tässä maailmassa saattaa pitää vaimoani laiskana, kun ei tee ansiotyötä. Vaimoni tekee silti työtään. Omin ehdoin. Itsenäisesti.

Turha tulla muiden loksuttamaan suutaan.

Olen itse hyvin iloinen, että vaimoni ei ole lähtenyt moisiin ammatteihin ja tuohon kierteeseen.

Miten kaikki sitten rakentuisi, jos naiset lopettaisivat yhtä-äkkiä työnsä?

- Kokeilkaa. Me miehet kyllä keskenämme saisimme kaiken toimimaan. Jo tänä päivänä on monet monet miehet työttöminä, yksinäisinä miehinä köyhyydessä vieläpä(!). Jotkut työttömät miehet ovat vieläpä perheellisiä (eräs tuttuni on työttömänä, ja kyllä sieltä kuuluu kiroamista kun perkele työtä miehelle ei löydy!).

(Mielestäni perheelliselle työttömälle miehelle olisi pakko löytyä työ vähintään puolessa vuodessa. Tuohon pitäisi saada laki.)

Kyllä me saisimme tämän maan pyörimään miesvoimin. Helposti.

Näin me auttaisimme naisia. Miten te feministit auttaisitte keskenänne miehiä? - Joo joo. Tekemällä itsenne väsyneeksi jollakin joutavalla työllä. Illalla ette jaksa tehdä enää muuta. Mitä iloa tuollaisesta on kenellekään.

Me miehet voisimme yhdessä järjestää kaiken nykypäivänä niin, että emme ole edes väsyneitä työpäivän jälkeen. Palkka olisi joka miehelle hyvä. Se tarkoittaa, että perheellä on hyvät tulot. Se on yhteistä rahaa.

Tuollaisia ajatuksia tulee minulle mieleen. Ja muistutan vielä sitä, että meidän perheen tulot ovat minun palkkatuloni, valtion tukia emme saa, emmekä ole kärkkymässä.

Feministit tahtoivat jotakin. Mielestäni he ovat sen saaneet. Itse he sen tekevät. Ansiotyön nyt.

Sitähän te tahdoitte. Nyt te sitä teette. 8 tuntia päivästä päivään. Raha ja ansiotyökö tuo jotakin statusta elämälle. Todellinen työ ja vapaa-ehtoistyö (mitä mies ja nainen tekee tässä maassa) jää feministeiltä tekemättä.

[

Taivuin lain edessä.

Me miehet olisimme kyllä hoitaneet kaiken. Ja olisimme tehneet sen asenteella. Tänä päivänä Suomessa on miehen rikollista toimia, esim. 100 % mies-yrityksessä, jos olisi vaikkapa 50 työntekijää. Hyvä hyvä!

- En minäkään rikolliseksi ala tässä maassa. Palkkaan naisia ketkä töihin tahtovat tulla. Mutta kuka nainen tahtoisi tulla yritykseeni? Saman työn mies tekee, eikä varmasti väsy tuossa työssä. Palkka on hyvä sama niin miehelle kuin naiselle. Mutta työtä joutuu tekemään.

- Jos kukaan ei ole tulossa, ei kai minua silloin voi rangaista. Kuka nainen tulisi minun yritykseen. En kutsu ketään naista, mutta lain voimalla voi tulla. Kuka siis tulisi? - Saa tulla.

Oletko nyt tyytyväinen ja iloinen arvon feministi. Löytänyt elämällesi tarkoituksen? - Sait töitä minulta. (Minähän olin feministien viimeinen muuri, nyt tuo muuri on murrettu.

Minä palkkasin naisen.)

Me miehet olisimme tehneet kaiken. Miten te feministit edes autatte meitä miehiä. Feministi (naisen) paikalla voisi olla kuka tahansa mies. Ei silloin feministi auta miehiä.

Nainen auttaa miestä silloin, kun nainen antaa jotakin uutta. Tekee jotakin, mikä miestä auttaa.

Feministit sanovat auttavansa miestä, mutta tuo ei ole totta. Feministi ottaa työn kokonaan joltakin mieheltä, eikä maksa siitä miehelle palkkaakaan. Mies taas tarvitsee työtä, että voi elättää sillä perhettään. Feministi ei auta miestä.

Kun siis feministi tuli minun 100 % mies-yritykseeni, minä jouduin hylkäämään sen miehen, mikä olisi tullut, jos feministi ei olisi tullut. Tuo feministi ei auttanut tuota yhtä miestä ollenkaan.

Feministin on turha väittää, että miestä auttaisi. Eivät feministit auta miestä.

Nyt minua harmittaa tuon miehen puolesta, kun mies ei saanut työtä, vaikka olisi varmasti kyennyt tuohon työhon. Mies on työtön, ja perheen tulot ovat pienet. Minua tuo harmittaa, mutta minkäs teet. Laki määrää näin.

Feministit eivät auta miestä työmarkkinoilla. Eivätkä kotonakaan.

Mies jos tahtoo auttaa naista kotitöissä joita nainen tekee, niin mies menee naisen luo ja sanoo että anna minä autan ja teen tuon ja tuon sinun puolestasi. Näin tapahtuu naisen auttaminen. (noin minä teen, enkä minä saa tuosta mitään rahaa, vaimoni auttaa minua myös)

Jos feministit tahtoisivat puolestaan auttaa miestä miehen työssä, niin feministit menisivät miehen työpaikalle ja sanoisivat miehelle että anna minä teen tuon puolestasi. Ja tekisivät ilman palkkaa tuon työn. Se olisi miehen auttamista.

Mutta. Nyt feministit potkivat sen sijaan että auttaisivat miestä työssä, niin potkivat miehen kokonaan pois työstä, ja eivät anna miehelle rahaa. Tuo ei ole miehen auttamista. Tuo on miehen potkimista.

]

Mutta meidän perheessä on leppoisat oltavat. Minulla on helppo työ, jossa on hyvä palkka. Vaimoni ei ole palkkatyössä.

Joku tietysti alkaa vaatimaan, että vaimoni täytyy lähteä nyt töihin. Mutta miksi.

[Entä rohkeneeko joku vaatia, että minun täytyisi jäädä työstä pois, koska meillä menee niin hyvin. Pitäisikö minun työ-olojani heikentää, ja minun palkkaani pienentää. Kuka olisi tuota mieltä.]

Ja eikä eihän palkkatöitä ole edes tarjolla tässä maassa. Tekniikka on helpottanut töitä niin paljon, ja se on ollut kaiken tekniikan tarkoituskin. Tekniikan tarkoitus on helpoittaa elämää, eikä vaikeuttaa sitä. Traktorikin on keksitty helpottamaan peltomiehen työtä.

Tänä päivänä leppoinen elämä on mahdollista. Harvat ovat tuon tien löytäneet.

Ajatelkaapas jos kaikki perheet olisi niin kuin me, tässä maassa. Perheet eivät pyytäisi valtion tukia. Työtä olisi jokaiselle. Ei siis olisi työttömiä, joka tarkoittaa samaa kuin köyhä nykyään. Jokaisella olisi helppo työ.

Parisuhteet, joka on tärkeintä kaikista, voisivat hyvin. Puolisot huomioisivat toinen toistaan. Puolisot eivät järjestäisi toisilleen velvollisuuksia, eikä työtä. Kaikki olisi oma-ehtoista.

(Ja ottakaapas huomioon se, että myös vaimoni tekee työtä. Naisten työtä ikävän harvoin huomioidaan. Jotkut laskee kaiken vain rahassa.

Jotkut rikkaat perheet teettävät työläisillä kotitalous-työt ja lapsen hoidot. Vaimoni on sanonut että ei missään tapauksessa maksaisi kenellekään tuosta työstä.)

Miehen tie. Moniko mies ymmärtää, mitä se tarkoittaa.

Tässä nykyhetkessä ja maassa miehuus ja miehisyys on unohtunut. Myös naiseus ja naisellisuus, näyttää siltä ikävän usein. Onnelliset ovat ne parit, jotka tänä päivänä sen yhdessä löytävät, toisensa.
161338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Niinpä niin. Miksi suurin osa siivojiista ym raskasta työtä tekevistä on naisia? Miehille fyysiset työt, naisille enemmän ajattelua vaativaa työtä, noin karkeasti sanottuna.

Ihailen sinua, M135.

Äänestä
  • Keksiä voi kuka tahansa mitä tahansa. Kuka tahansa kun keksii työtä helpottavan keksinnön, on mielestäni palkkansa ansainnut.

    Jotenkin tuntuu, että nykypäivänä keksintöjä ei hyödynnetä niiden alkuperäiseen tarkoitukseen.

    >>>>>>>>Työn helpottamiseen.

    Äänestä

Kuvittelepa tilanne että kaikki naiset lopettaisivat nyt palkkatyön tekemisen: suunnilleen puolet työpaikoista vapautuisi, ei niitä saataisi millään täytettyä miesvoimin. Ei työttömiä miehiä sentään läheskään niin paljoa ole. Joko osa hommista jäisi tekemättä tai miehet alkaisivat tehdä tuplamäärän työtä. Kaikkea ei voi tehdä koneilla.
Ja mitä iloa siitä olisi kenellekään? Mies lähtisi aikaisin aamulla töihin, palaisi vasta iltamyöhäsellä kotiin -suoraan nukkumaan. Eipä siinä ehtisi paljon vaimon kanssa aikaa viettämään.

Jos vaikka minä jään pois töistä, jonkun muun pitää tehdä minun hommani. Sinäkö sen tekisit, oman työn lisäksi, ja palkka luonnollisesti maksettaisiin minulle? Täytyyhän minunkin nimittäin rahaa saada, syöminen ja asuminen maksavat. Rohkenen epäillä ettei kukaan ole halukas moiseen sopimukseen...

Äänestä
  • "Kuvittelepa tilanne että kaikki naiset lopettaisivat nyt palkkatyön tekemisen:"

    - Minä uskaltaisin lähteä kokeilemaan tuota.

    Kokeilemalla se selviää.

    "suunnilleen puolet työpaikoista vapautuisi, ei niitä saataisi millään täytettyä miesvoimin."

    - Mistä tiedät.

    "Ei työttömiä miehiä sentään läheskään niin paljoa ole. Joko osa hommista jäisi tekemättä tai miehet alkaisivat tehdä tuplamäärän työtä. Kaikkea ei voi tehdä koneilla."

    - Mitä ei tänä päivänä tehdä koneilla.

    "Ja mitä iloa siitä olisi kenellekään? Mies lähtisi aikaisin aamulla töihin, palaisi vasta iltamyöhäsellä kotiin -suoraan nukkumaan. Eipä siinä ehtisi paljon vaimon kanssa aikaa viettämään."

    - Minä ehdin tänä päivänä aivan hyvin.

    "Jos vaikka minä jään pois töistä, jonkun muun pitää tehdä minun hommani. Sinäkö sen tekisit, oman työn lisäksi, ja palkka luonnollisesti maksettaisiin minulle?"

    - Katsotaan. Joutusimme tekemään ja suunnittelemaan miesten kanssa hommat uusiksi. Päämäärä on se, että miesten kesken työt jaetaan. Minä väitän, että työpäivä olisi max. 8 tuntia, ja sekin helpompaa työtä kuin 100 vuotta sitten.

    "Täytyyhän minunkin nimittäin rahaa saada, syöminen ja asuminen maksavat. Rohkenen epäillä ettei kukaan ole halukas moiseen sopimukseen..."

    - No siinä tapauksessa ei tarvitse. Siinä tapauksessa saat töitä. Olit siis sinkku, oletan.

    Saat töitä, jos tämä maa ei tuottaisi naisille ilmaista ylläpitoa mies voimin.

    Äänestä

  • M135 kirjoitti:

    "Kuvittelepa tilanne että kaikki naiset lopettaisivat nyt palkkatyön tekemisen:"

    Ei sinua satu kiinnostamaan ihmisten oma mielipide siitä, että heidät pistettäisiin pois palkkatyöstä?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Ei kiinnosta.

    Olen koira.

    Äänestä

  • M135 kirjoitti:

    "Kuvittelepa tilanne että kaikki naiset lopettaisivat nyt palkkatyön tekemisen:"

    - Minä uskaltaisin lähteä kokeilemaan tuota.

    Kokeilemalla se selviää.

    "suunnilleen puolet työpaikoista vapautuisi, ei niitä saataisi millään täytettyä miesvoimin."

    - Mistä tiedät.

    "Ei työttömiä miehiä sentään läheskään niin paljoa ole. Joko osa hommista jäisi tekemättä tai miehet alkaisivat tehdä tuplamäärän työtä. Kaikkea ei voi tehdä koneilla."

    - Mitä ei tänä päivänä tehdä koneilla.

    "Ja mitä iloa siitä olisi kenellekään? Mies lähtisi aikaisin aamulla töihin, palaisi vasta iltamyöhäsellä kotiin -suoraan nukkumaan. Eipä siinä ehtisi paljon vaimon kanssa aikaa viettämään."

    - Minä ehdin tänä päivänä aivan hyvin.

    "Jos vaikka minä jään pois töistä, jonkun muun pitää tehdä minun hommani. Sinäkö sen tekisit, oman työn lisäksi, ja palkka luonnollisesti maksettaisiin minulle?"

    - Katsotaan. Joutusimme tekemään ja suunnittelemaan miesten kanssa hommat uusiksi. Päämäärä on se, että miesten kesken työt jaetaan. Minä väitän, että työpäivä olisi max. 8 tuntia, ja sekin helpompaa työtä kuin 100 vuotta sitten.

    "Täytyyhän minunkin nimittäin rahaa saada, syöminen ja asuminen maksavat. Rohkenen epäillä ettei kukaan ole halukas moiseen sopimukseen..."

    - No siinä tapauksessa ei tarvitse. Siinä tapauksessa saat töitä. Olit siis sinkku, oletan.

    Saat töitä, jos tämä maa ei tuottaisi naisille ilmaista ylläpitoa mies voimin.

    " "Ja mitä iloa siitä olisi kenellekään? Mies lähtisi aikaisin aamulla töihin, palaisi vasta iltamyöhäsellä kotiin -suoraan nukkumaan. Eipä siinä ehtisi paljon vaimon kanssa aikaa viettämään."

    - Minä ehdin tänä päivänä aivan hyvin."
    Siinä on se ero, että nykyään teet yhtä työtä, josta tienaat riittävästi teille molemmille. Jos kaikki naiset jäisi pois töistä, joutuisit tekemään kahden ihmisen työt, ellei sitten päätetä suosiolla mitkä hommat jätetään kokonaan tekemättä.

    "Joutusimme tekemään ja suunnittelemaan miesten kanssa hommat uusiksi. Päämäärä on se, että miesten kesken työt jaetaan. Minä väitän, että työpäivä olisi max. 8 tuntia, ja sekin helpompaa työtä kuin 100 vuotta sitten."
    Ja milläköhän ihmeen keinolla sen teette? Eiköhän se uudelleenjärjestely olisi jo toteutettu jos se olisi mahdollista. Jatkuvasti työnantajat yrittää keksiä keinoja vähentää väkeä ilman että tulos kärsii.

    Hyvä että sentään sinkkunaiset päästäisit töihin. Onhan sekin jotain... ei me oikein voidakaan koko ikäämme elää vanhempien varoilla.

    Jotkut muuten haluavat käydä töissä vaikka saisivatkin ilmaisen ylläpidon. Mitä pahaa siinä on?

    Äänestä

  • M135 kirjoitti:

    "Kuvittelepa tilanne että kaikki naiset lopettaisivat nyt palkkatyön tekemisen:"

    - Minä uskaltaisin lähteä kokeilemaan tuota.

    Kokeilemalla se selviää.

    "suunnilleen puolet työpaikoista vapautuisi, ei niitä saataisi millään täytettyä miesvoimin."

    - Mistä tiedät.

    "Ei työttömiä miehiä sentään läheskään niin paljoa ole. Joko osa hommista jäisi tekemättä tai miehet alkaisivat tehdä tuplamäärän työtä. Kaikkea ei voi tehdä koneilla."

    - Mitä ei tänä päivänä tehdä koneilla.

    "Ja mitä iloa siitä olisi kenellekään? Mies lähtisi aikaisin aamulla töihin, palaisi vasta iltamyöhäsellä kotiin -suoraan nukkumaan. Eipä siinä ehtisi paljon vaimon kanssa aikaa viettämään."

    - Minä ehdin tänä päivänä aivan hyvin.

    "Jos vaikka minä jään pois töistä, jonkun muun pitää tehdä minun hommani. Sinäkö sen tekisit, oman työn lisäksi, ja palkka luonnollisesti maksettaisiin minulle?"

    - Katsotaan. Joutusimme tekemään ja suunnittelemaan miesten kanssa hommat uusiksi. Päämäärä on se, että miesten kesken työt jaetaan. Minä väitän, että työpäivä olisi max. 8 tuntia, ja sekin helpompaa työtä kuin 100 vuotta sitten.

    "Täytyyhän minunkin nimittäin rahaa saada, syöminen ja asuminen maksavat. Rohkenen epäillä ettei kukaan ole halukas moiseen sopimukseen..."

    - No siinä tapauksessa ei tarvitse. Siinä tapauksessa saat töitä. Olit siis sinkku, oletan.

    Saat töitä, jos tämä maa ei tuottaisi naisille ilmaista ylläpitoa mies voimin.

    Mistäs löytäisit tarpeeksi lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia?

    Laittaisit ammattitaidottomat miehet näihin töihin?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Mistäs löytäisit tarpeeksi lääkäreitä, sairaanhoitajia, opettajia?

    Laittaisit ammattitaidottomat miehet näihin töihin?

    Kyllä niitä löytyy. Ammattitaitoisia miehiä.

    Äänestä

Herraisä noita juttuja!

Puhutko ihmisistä vai koirista?

Äänestä

Miksi nämä eroavat toisistaan tällä tavoin?
Yritykseen palkataan mies: Hän on tässä tapauksessa hyödyksi perheelleen ja auttaa naista.
Yritykseen palkataan nainen: Hän syrjäyttää miehen ja vie perheeltä elannon, koska mies ei saa paikkaa.

Mutta nainenhan saa palkaa! Nainen voi elättää perheen. Se ei tarkoita sitä että mies jää kotiin istumaan ja miettimään että onpas kiva kun joku maksaa elämisen. Tietysti jos on naisella hyvä palkka ja mies toimii koti-isinä niin mikäs siinä. Miksi ihannetilanne olisi se että vain toinen käy ansiotyössä?
Miehetkö pyörittämään kaikkea? Ei missään nimessä. Vastuu on myös päätösvaltaa ja valta on sitä että toisten mielipiteet voi lytätä. Minä en halua mielipiteitäni lytättävän. Se on loukkaavaa ja minusta elämä, joka ei ole lainkaan rasittavaa on myös tylsää, haasteetonta ja masentavaa. Ei liian helppoa saa olla.
Pelkästään miehiä ansiotöihin? Miehetkö suostuisivat elättämään kaikki naiset? Nykymaailmassa, ei ikinä! Pitäisikö lähteä miesmetsälle. Kuka haluaisi elättää minut?! Olisiko ketään?? Hitto kun ei löytynyt, pitääpä lähteä töihin tai elää köyhänä.
Ja tämän olen sanonut ennenkin, entäs homo-ja lesboparit. Elättäisitkö sinä nämäkin naiset jotka eivät tunne vetoa miehiin ja jotka siten eivät itsensä elättävää miestä etsi, eivätkä näin ollen myöskään löydä.

Niin ja tehdastyökö turhaa? Miksi se on turhaa? Siitä saa palkkaa. Hankitaan koneet tekemään työt. Menee työpaikkoja, ei koneille tarvitse maksaa, korjata aina välillä. Mitäs tapahtuu ihmisille jotka on korvattu koneilla? Uusi koulutus, uusi työ, työttömäksi jääminen? Minne nämä ihmiset ängetään oikein? Eihän työtäkään loputtomasti ole. Riittääkö sitä kaikille jos koneet korvaavat ihmiset?

"(Mielestäni perheelliselle työttömälle miehelle olisi pakko löytyä työ vähintään puolessa vuodessa. Tuohon pitäisi saada laki.)"
Entäpä yh-äidit? Heidänkö pitää etsiä uusi ukko selvitäkseen? Yh-isien on tottakai saatava työtä nopeasti :/ Niinkö?

"Tässä nykyhetkessä ja maassa miehuus ja miehisyys on unohtunut. Myös naiseus ja naisellisuus, näyttää siltä ikävän usein."
Minä en usko tuollaisiin roolijakoihin. Ihmisestä tulee sellainen kuin millaiseksi hänet kasvatetaan. Ensimmäiset ikävuodet ovat käsitykseni mukaan todella tärkeitä kehittyvän persoonallisuuden kannalta. Miehisyys ja naisellisuus? Mitä se on? Opittuja käyttäytymismalleja eri tilanteissa, stereotypioita, yleistämistä, opittuja asioita, kulttuuriin liittyviä asenteita ja yleiseen mielipiteeseen mukautumista. Sitä on mieheys ja naiseus perhana, muottiin survomista.

Äänestä
  • "Miksi nämä eroavat toisistaan tällä tavoin?
    Yritykseen palkataan mies: Hän on tässä tapauksessa hyödyksi perheelleen ja auttaa naista.
    Yritykseen palkataan nainen: Hän syrjäyttää miehen ja vie perheeltä elannon, koska mies ei saa paikkaa."

    "Mutta nainenhan saa palkaa! Nainen voi elättää perheen."

    - Mutta tuolloin on kysymys eri perheestä. Eihän tuo nainen anna tuolle pois potkitulle miehelle rahaa vaan omalleen.

    Pois potkitun miehen perhe kärsii, ja siitä mies ei tykkää.

    Minä miehenä mielelläni tuota miestä autan, koska ymmärrän tuon miehen tunteet.

    Äänestä

  • M135 kirjoitti:

    "Miksi nämä eroavat toisistaan tällä tavoin?
    Yritykseen palkataan mies: Hän on tässä tapauksessa hyödyksi perheelleen ja auttaa naista.
    Yritykseen palkataan nainen: Hän syrjäyttää miehen ja vie perheeltä elannon, koska mies ei saa paikkaa."

    "Mutta nainenhan saa palkaa! Nainen voi elättää perheen."

    - Mutta tuolloin on kysymys eri perheestä. Eihän tuo nainen anna tuolle pois potkitulle miehelle rahaa vaan omalleen.

    Pois potkitun miehen perhe kärsii, ja siitä mies ei tykkää.

    Minä miehenä mielelläni tuota miestä autan, koska ymmärrän tuon miehen tunteet.

    Mutta mikä ero sillä on että jos mies ei saa työtä tai jos nainen ei saa työtä? Miksi on kamalampi asia se että mies ei saa työtä? Ei nyt tietenkään kukaan ala toisen perheelle maksaa siitä että "vei" työpaikan ja joku toinen ei sitä saanut. Oman perheen etuahan sitä on ajateltava eikä jonkun toisen perheen. Mitä järkeä sellaisessa nyt olisi?

    "Pois potkitun miehen perhe kärsii, ja siitä mies ei tykkää."
    Siis kyllähän naisenkin perhe kärsii jos ei nainen saa työtä. Vai sekö on pahempi juttu jos miehen perhe kärsii kuin että kyseessä olisi naisen perhe, vaikka nyt yh kyseessä? Eikait sitä voi tykätä siitä että oma perhe kärsii mutta en minä ymmärrä miksi naisen työttömyys olisi jotenkin pienempi paha kuin miehen.. että niin

    Äänestä

  • "Miehetkö pyörittämään kaikkea? Ei missään nimessä. Vastuu on myös päätösvaltaa ja valta on sitä että toisten mielipiteet voi lytätä."

    - Vastuunkanto on myös sitä että itse tekee. Eiväthän miehet päättäisi muusta kuin vain omista teoistaan, eivät naisten.

    "Minä en halua mielipiteitäni lytättävän."

    - Ei sinun mielipidettä lytätä.

    "Se on loukkaavaa ja minusta elämä, joka ei ole lainkaan rasittavaa on myös tylsää, haasteetonta ja masentavaa. Ei liian helppoa saa olla."

    - Todellisuudessa minä olen antanut naisille täydellisen vapauden. Jos kaikki miehet olisivat niin kuin minä, niin naiset olisivat 100 % vapaita tekemään täysin itsenäisesti juuri sitä mitä tahtovat, kaikki ovet ovat auki, mikään ovi ei ole lukossa.

    Nyt naiset tulevat kysymään sitten, että kun ei naisilla ole mitään tekemistä.

    Minä pienenä poikana muistan, kun minä sanoin aina joskus äidille ja valitin, että kun ei ole mitään tekemistä.

    Äiti vain sanoi, että "no keksi itse jotakin".

    - Tuohon aikaan keksittiin siis itse.

    Eli nyt sitten naiset tulevat kysymään minulta, että "mitä me naiset tekisimme nyt, kun te miehet teette kaiken ja tuotte leivän liukuhihnalla meille. Mitä me naiset nyt teemme?"

    - Minun mielestäni tuo ei kuulosta kovin itsenäiseltä toiminnalta nuo tuollaiset kyselyt.

    - Ja sitäkään ei aina ymmärretä nais-piireissä, että mies hyvää hyvyyttään auttaa naista. Usein jää naisilta vastakaiku tulematta.

    "Pelkästään miehiä ansiotöihin? Miehetkö suostuisivat elättämään kaikki naiset? Nykymaailmassa, ei ikinä! Pitäisikö lähteä miesmetsälle. Kuka haluaisi elättää minut?! Olisiko ketään?? Hitto kun ei löytynyt,"

    - Hyviä miehiä on vähän tarjolla.

    Hyviä naisia sen sijaan on vaikka miten paljon.

    Hyvät naiset eivät suostukaan miehen elätettäviksi.

    Ja hyvät miehet tarjoutuvat tekemään kaiken naisensa puolesta.

    Yksinkertaista eikö totta.

    "Niin ja tehdastyökö turhaa? Miksi se on turhaa?"

    - Tarkoitin lähinnä sitä, että se on yksinkertaista tehdä samoja asioita päivästä päivään. Sen homman oppii kuka tahansa. Ei tuollainen voi tuoda mitään tyydytystä ja itsetuntoa, niin kuin monet väittävät. Se antaa vain rahaa, ja sen tähden tuota yksinkertaista työtä tehdään.

    "Siitä saa palkkaa. Hankitaan koneet tekemään työt. Menee työpaikkoja, ei koneille tarvitse maksaa, korjata aina välillä. Mitäs tapahtuu ihmisille jotka on korvattu koneilla? Uusi koulutus, uusi työ, työttömäksi jääminen? Minne nämä ihmiset ängetään oikein? Eihän työtäkään loputtomasti ole. Riittääkö sitä kaikille jos koneet korvaavat ihmiset?"

    - Tuossa juuri on unohdettu tekniikan todellinen tarkoitus. Tekniikan todellinen tarkoitus on ollut helpottaa miehen työtä, vrt. traktori. Sen takia, siinä vaiheessa kun koneet tekevät työn, niin siitä saatava hyöty on jaettava mahdollisimman monen ihmisen kesken.

    Koska jos tuota ei tajuta, ihmisten hyvinvointi jakaantuu epätasaisesti. Koska raha jakaantuu epätasaisesti. Ja rahaa ei ole keksitty sen takia taas, että sitä olisi vain yksillä.

    (Toinen aihe, ei kuulu tähän ketjuun. Tässä maassa on jo väläytelty kansalaispalkkaa, ja minusta se ei ole nyky-ajassa välttämättä huono ajatus. Tuollaisesta seuraisi, jos sitä lähdettäisiin toteuttamaan, niin sellainen asia, että työpäivän pituus lyhenisi nykyisestä ainakin neljään tuntiin. Mutta tuollainen vaatisi suuria lakimuutoksia. Jotta tuollainen olisi mahdollista (kansalaispalkka) niin se tarkoittaa sitä, että miljonääreiltä lähtisi ainakin puolet rahoistaan pois lakisääteisesti. Se ei tarkoita sitä, että sitten joku toinen olisi puoli miljoonaa rikkaampi, ei niin, vaan niin että tuo rahamäärä jaetaan monen monen kesken. Ja vielä yksi asia, niin kaikki hinnat olisi jäädytettävä, tuo on erittäin tärkeää. (Miksi?)

    Tuossa oli siis pohdintaa kansalaispalkasta. Meni varsinaisen aiheen ohi.)

    (Mielestäni perheelliselle työttömälle miehelle olisi pakko löytyä työ vähintään puolessa vuodessa. Tuohon pitäisi saada laki.)

    "Entäpä yh-äidit? Heidänkö pitää etsiä uusi ukko selvitäkseen? Yh-isien on tottakai saatava työtä nopeasti :/ Niinkö?"

    - Minun mielestä yhteiskunta on vastuussa siitä, että syntyy yh-äitejä tai -isejä, koska tämä yhteiskunta kasvattaa sellaisia ihmisiä, jotka eroavat toisistaan eivätkä pidä tärkeimmästä parisuhteestaan kiinni. Mielestäni yhteiskunnan pitäisi kustantaa yksinhuoltajien toimeentulo ja asunto.

    Kyllä täällä rahaa on.

    Mutta tuon työnsaannin suhteen ovat molemmat samalla viivalla. Mutta eikö työnantajan mielestä sen sijaan, että tarjoaisi raskasta työtä 8 tuntiä päivässä yksinhuoltajalle, olisi sydämmellisempää tarjota tavallista rahaa sen sijaan, että yksinhuoltaja joutuisi rääkkiin.

    Ajattelin vain omalle kohdalleni, jos yksinhuoltaja nainen tulisi minulta viimeisenä toivonaan kysymään töitä.

    Kyllä jos minulla varaa olisi, niin kyllä minä töitä voisin järjestää. Vaikka helpompia ja vähemmän aikaa vieviä.

    Koska perheen toimeentulon tähdenhän yksinhuoltaja on töitä tullut pyytämään. Mielelläänhän hän hoitaisi pelkästään lastaan, jos olisi mahdollista.

    Tähänhän se on yhteiskunnassa mennyt. Jos ei ole työtä, ei meinaa tulla toimeen. Jos ihmiseltä riistetään ihmisen toimeentulo, niin ei se oikein ole.

    Kaikki on hyvin siihen asti, kun jokaisella on työtä. Siis jokaisella. Mutta nyt kun on paljon työttömiä, niin tämä on suuri eri-arvoisuus.

    Ja maailmahan pyörii silti, vaikka on työttömiä. Ruokaa on. Ja ruokaa on myös roskalavat täynnä.

    Tässä nykyhetkessä ja maassa miehuus ja miehisyys on unohtunut. Myös naiseus ja naisellisuus, näyttää siltä ikävän usein.

    "Minä en usko tuollaisiin roolijakoihin. Ihmisestä tulee sellainen kuin millaiseksi hänet kasvatetaan. Ensimmäiset ikävuodet ovat käsitykseni mukaan todella tärkeitä kehittyvän persoonallisuuden kannalta. Miehisyys ja naisellisuus? Mitä se on?"

    "Opittuja käyttäytymismalleja eri tilanteissa, stereotypioita, yleistämistä, opittuja asioita, kulttuuriin liittyviä asenteita ja yleiseen mielipiteeseen mukautumista. Sitä on mieheys ja naiseus perhana, muottiin survomista."

    - Ei ole. Ei ole muottiin survomista. Yhteiskunnassa miehen ja naisen suhde on yleisesti taantunut, mutta todellisuudessa se ei ole.

    Siinä (miehen ja naisen välisessä suhteessa) on aimo annos leikkimieltä ja suurta välittämistä.

    Minä olen katsonut tätä touhua aina välillä sivusilmällä. Oli tässä nimittäin sellainen vaihe vuosikymmenissä, jolloin hameet eivät olleet enää muodissa. Kaikilla oli housut.

    Mutta kylläpä sitten eräänä päivänä erottui nainen joukosta, joka oli laittanutkin hameen itselleen päälleen. Tuo oli jotakin aivan uutta. Tuollainen räjäyttää miehen tajuntaa niin sanotusti. Tuollainen nainen on miehen mieleen. Joku, joka uskaltaa olla jotakin. Miehet juoksevat tuon naisen perässä.

    Samoin on toisinpäin. Kun kaikki alkaa olla samanlaista sukupuolten välillä, niin jos mies alkaakin tekemään jotakin täysin uutta, niin naiset juoksevat tuon miehen perässä. Ja varmasti juoksevat ja kirkuvat oikein.

    Äänestä

Muuten, kävin taas Britannian Kuninkaallisen Perheen (pitää kirjoittaa isolla ihan kunnioituksesta) virallisilla sivuilla. Käyn siellä usein; minusta ne ovat vielä mainiompia kuin tämä palasta.

Nyt haetaan mm. talousapulaisia.

Maksaakohan Kuningatar heille mitään?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

M135 kirjoitti:

Yhteiskunnan rakentuminen. Yhteiskunnan rakentaminen.

Mitä minulle tulee mieleen yhteiskunnasta tänä päivänä. Feministit puhuvat itsestään naisen vapauttajina miesten sortovallasta.

Miltä tuo minun silmissäni näyttää.

Elämme vaimon kanssa tasapainoisessa parisuhteessa.

Menemme vaimon kanssa syömään ravintolaan. Minä katson sitä meininkiä.

Kaikki ravintolan työntekijät ovat naisia.

Mitä tulee minulle mieleen tuosta. Minä olen hyvilläni, kun katson ympärilleni, ettei vaimo ole lähtenyt moiseen rääkkityöhön.

Kiireiset tarjoilijat hikisinä juoksevat pöydistä toisiin. Näyttelevät ystävällisiä ja iloisia. Onhan heidän pakko, asiakkaat sitä vaatii.

(olen muuten kiinnittänyt huomiota mies-tarjoilijaan (joita on äärimmäisen vähän) sekä naistarjoilijoihin. Miehet kun tulevat pöytään tarjoilijoina, he ovat rentoja ja asiallisia, ja ymmärtävät, että ravintolassa on herkkä hetki, kun pariskunta on kahdestaan tullut ravintolaan aikaa viettämään. He ovat ystävällisiä vaimolleni, minua se liikuttaa.

Mutta naistarjoilijat ovat jotenkin erilaisia. Tuntuu, että he eivät huomio vaimoani tarpeeksi. Usein puhuvat suoraan pelkästään minulle.)

(Ravintola illan päätteeksi muuten vaimoni laittaa aina lautaset ja kaikki niin, että (nais)tarjoilijoiden on helppo ottaa ne. Minä sanon aina, että älä suotta, koska ravintolassa ei tarvitse. Kuitenkin vaimoni laittaa aina niin. Arvelen että se on naisten keskinäistä solidaarisuutta. Itsekin olen ruvennut laittamaan lautaset nätisti lopuksi, kun on naistarjoilija.

Mutta kun mies-tarjoilija on, niin itse en laita astioita ja sanon vaimolleni, että älä tällä kertaa laita, me miehet autamme nyt. Ravintolassa ollaan rentoutumassa, ei siellä tarvitse huolehtia astioista. Minä itse olen tottunut tekemään työni sellaisella asenteella, että töissä palvellaan muita. Mies-tarjoilijan oletan olevan töissä samalla periaatteella. Tottakai tuo palkitaan hyvällä palkalla, sekä ei työtä saa olla yhdelle miehelle liikaa, täytyy palkata lisää henkilöstöä jos ei muuten. Asiakkaat maksavat. Sen että vaimoni ei tarvitse laittaa astioita, eikä nähdä minkäänlaista vaivaa pöydässä itse, minä maksan mies-tarjoilijalle tippinä. Nais-tarjoilijat eivät saa minun tippiä, koska vaimoni laittaa astiat itse tuolloin.(näin siis silloin, kun minä tarjoan))

Muualla. Minä katson, kun siivoojat aamu-kuudelta sankojensa kanssa käyvät työhön. Olen taas iloinen, että vaimoni ei tarvitse moiseen hommaan ryhtyä. Joka aamu, siivota nyt 8 h rakennuksia. Se on raskasta. Sen näkee.

Sen näkee.

Itse tervehdin aina iloisesti siivoajia, yritän olla ystävällinen ja kierrän kaukaa etten häiritse heidän työtään. Filosofinen kysymys... Teenkö siinä oikein vai väärin. Saisinko näyttää säälivää naamaa heille ja myötätuntoa tuosta raskaasta työstä, saisinko auttaa hieman heitä tuossa työssään ilmaiseksi. Minä olen joskus miettinyt, miten helppo olisi tehtaassakin miesten tehdä siivoustyöt. Ei tarvitsisi naisia rasittaa tuossa työssä. Välineet vain sinne, lattiat puhdistuu itsestään.

Tai kaupan kassa. Kun menemme ohi kaupan kassojen, siellä on naisia, ketkä ovat jo 5 tuntia kaupan kassoissa istuneet, välillä tehneet jotakin muuta.

(Tänä päivänä tekniikka on jo siinä vaiheessa, että kaupan kassojakaan ei tarvittaisi enää. Ihmiset itse löisivät vain viivakoodilla tuotteet ja maksaisivat sitten kortilla, tai muuten (parkkitaloissakin kone antaa vaihtorahat). Itsepalvelu-kassat niin sanotusti. (kyllä lähiaikoina monta kassaa suljetaan, 10 vuoden sisällä tuo tapahtuu, voisi tapahtua tekniikan puolesta jo tänä päivänä))

Minä vain katson tuota, ja olen iloinen, ettei vaimoni ole tuollaiseen työhön lähtenyt. Siellä on kassoilla väsyneitä naamoja.

Onneksi vaimoni tarvitse moista vaivaa nähdä.

Tai toimistotyöt, mitä naiset tekevät. 8 tuntia päivässä, päivästä päivään. (Yleensäkin naiset tässä yhteiskunnassa tekevät juuri niitä töitä, mitä miehet eivät itse jaksa tehdä, miehet palkkaavat naiset huonolla palkalla. Mutta sovinistit 100 % mies-yrityksessä jaksavat tehdä itse kaiken, eikä kenenkään tarvitse edes väsyä. Naistakaan ei rasiteta.)

Tai nykypäivän tehdastyöt. Sielläkin näkee tänä "tasa-paska-arvon-kulta-maassa" naisia, miesten palkalla tekemässä töitä 8 tuntia päivässä. Kyllä on tupakkahuoneissa väkeä. Ja kyllä näkee sen, että työ on rasittanut. Sen näkee.

Sen näkee.

Minä olen vain iloinen, että vaimoni ei tarvitse lähteä aamulla kahdeksaksi tunniksi joka päivä... Yksinkertaisiin joutaviin tehdastöihin.

Joku tässä maailmassa saattaa pitää vaimoani laiskana, kun ei tee ansiotyötä. Vaimoni tekee silti työtään. Omin ehdoin. Itsenäisesti.

Turha tulla muiden loksuttamaan suutaan.

Olen itse hyvin iloinen, että vaimoni ei ole lähtenyt moisiin ammatteihin ja tuohon kierteeseen.

Miten kaikki sitten rakentuisi, jos naiset lopettaisivat yhtä-äkkiä työnsä?

- Kokeilkaa. Me miehet kyllä keskenämme saisimme kaiken toimimaan. Jo tänä päivänä on monet monet miehet työttöminä, yksinäisinä miehinä köyhyydessä vieläpä(!). Jotkut työttömät miehet ovat vieläpä perheellisiä (eräs tuttuni on työttömänä, ja kyllä sieltä kuuluu kiroamista kun perkele työtä miehelle ei löydy!).

(Mielestäni perheelliselle työttömälle miehelle olisi pakko löytyä työ vähintään puolessa vuodessa. Tuohon pitäisi saada laki.)

Kyllä me saisimme tämän maan pyörimään miesvoimin. Helposti.

Näin me auttaisimme naisia. Miten te feministit auttaisitte keskenänne miehiä? - Joo joo. Tekemällä itsenne väsyneeksi jollakin joutavalla työllä. Illalla ette jaksa tehdä enää muuta. Mitä iloa tuollaisesta on kenellekään.

Me miehet voisimme yhdessä järjestää kaiken nykypäivänä niin, että emme ole edes väsyneitä työpäivän jälkeen. Palkka olisi joka miehelle hyvä. Se tarkoittaa, että perheellä on hyvät tulot. Se on yhteistä rahaa.

Tuollaisia ajatuksia tulee minulle mieleen. Ja muistutan vielä sitä, että meidän perheen tulot ovat minun palkkatuloni, valtion tukia emme saa, emmekä ole kärkkymässä.

Feministit tahtoivat jotakin. Mielestäni he ovat sen saaneet. Itse he sen tekevät. Ansiotyön nyt.

Sitähän te tahdoitte. Nyt te sitä teette. 8 tuntia päivästä päivään. Raha ja ansiotyökö tuo jotakin statusta elämälle. Todellinen työ ja vapaa-ehtoistyö (mitä mies ja nainen tekee tässä maassa) jää feministeiltä tekemättä.

[

Taivuin lain edessä.

Me miehet olisimme kyllä hoitaneet kaiken. Ja olisimme tehneet sen asenteella. Tänä päivänä Suomessa on miehen rikollista toimia, esim. 100 % mies-yrityksessä, jos olisi vaikkapa 50 työntekijää. Hyvä hyvä!

- En minäkään rikolliseksi ala tässä maassa. Palkkaan naisia ketkä töihin tahtovat tulla. Mutta kuka nainen tahtoisi tulla yritykseeni? Saman työn mies tekee, eikä varmasti väsy tuossa työssä. Palkka on hyvä sama niin miehelle kuin naiselle. Mutta työtä joutuu tekemään.

- Jos kukaan ei ole tulossa, ei kai minua silloin voi rangaista. Kuka nainen tulisi minun yritykseen. En kutsu ketään naista, mutta lain voimalla voi tulla. Kuka siis tulisi? - Saa tulla.

Oletko nyt tyytyväinen ja iloinen arvon feministi. Löytänyt elämällesi tarkoituksen? - Sait töitä minulta. (Minähän olin feministien viimeinen muuri, nyt tuo muuri on murrettu.

Minä palkkasin naisen.)

Me miehet olisimme tehneet kaiken. Miten te feministit edes autatte meitä miehiä. Feministi (naisen) paikalla voisi olla kuka tahansa mies. Ei silloin feministi auta miehiä.

Nainen auttaa miestä silloin, kun nainen antaa jotakin uutta. Tekee jotakin, mikä miestä auttaa.

Feministit sanovat auttavansa miestä, mutta tuo ei ole totta. Feministi ottaa työn kokonaan joltakin mieheltä, eikä maksa siitä miehelle palkkaakaan. Mies taas tarvitsee työtä, että voi elättää sillä perhettään. Feministi ei auta miestä.

Kun siis feministi tuli minun 100 % mies-yritykseeni, minä jouduin hylkäämään sen miehen, mikä olisi tullut, jos feministi ei olisi tullut. Tuo feministi ei auttanut tuota yhtä miestä ollenkaan.

Feministin on turha väittää, että miestä auttaisi. Eivät feministit auta miestä.

Nyt minua harmittaa tuon miehen puolesta, kun mies ei saanut työtä, vaikka olisi varmasti kyennyt tuohon työhon. Mies on työtön, ja perheen tulot ovat pienet. Minua tuo harmittaa, mutta minkäs teet. Laki määrää näin.

Feministit eivät auta miestä työmarkkinoilla. Eivätkä kotonakaan.

Mies jos tahtoo auttaa naista kotitöissä joita nainen tekee, niin mies menee naisen luo ja sanoo että anna minä autan ja teen tuon ja tuon sinun puolestasi. Näin tapahtuu naisen auttaminen. (noin minä teen, enkä minä saa tuosta mitään rahaa, vaimoni auttaa minua myös)

Jos feministit tahtoisivat puolestaan auttaa miestä miehen työssä, niin feministit menisivät miehen työpaikalle ja sanoisivat miehelle että anna minä teen tuon puolestasi. Ja tekisivät ilman palkkaa tuon työn. Se olisi miehen auttamista.

Mutta. Nyt feministit potkivat sen sijaan että auttaisivat miestä työssä, niin potkivat miehen kokonaan pois työstä, ja eivät anna miehelle rahaa. Tuo ei ole miehen auttamista. Tuo on miehen potkimista.

]

Mutta meidän perheessä on leppoisat oltavat. Minulla on helppo työ, jossa on hyvä palkka. Vaimoni ei ole palkkatyössä.

Joku tietysti alkaa vaatimaan, että vaimoni täytyy lähteä nyt töihin. Mutta miksi.

[Entä rohkeneeko joku vaatia, että minun täytyisi jäädä työstä pois, koska meillä menee niin hyvin. Pitäisikö minun työ-olojani heikentää, ja minun palkkaani pienentää. Kuka olisi tuota mieltä.]

Ja eikä eihän palkkatöitä ole edes tarjolla tässä maassa. Tekniikka on helpottanut töitä niin paljon, ja se on ollut kaiken tekniikan tarkoituskin. Tekniikan tarkoitus on helpoittaa elämää, eikä vaikeuttaa sitä. Traktorikin on keksitty helpottamaan peltomiehen työtä.

Tänä päivänä leppoinen elämä on mahdollista. Harvat ovat tuon tien löytäneet.

Ajatelkaapas jos kaikki perheet olisi niin kuin me, tässä maassa. Perheet eivät pyytäisi valtion tukia. Työtä olisi jokaiselle. Ei siis olisi työttömiä, joka tarkoittaa samaa kuin köyhä nykyään. Jokaisella olisi helppo työ.

Parisuhteet, joka on tärkeintä kaikista, voisivat hyvin. Puolisot huomioisivat toinen toistaan. Puolisot eivät järjestäisi toisilleen velvollisuuksia, eikä työtä. Kaikki olisi oma-ehtoista.

(Ja ottakaapas huomioon se, että myös vaimoni tekee työtä. Naisten työtä ikävän harvoin huomioidaan. Jotkut laskee kaiken vain rahassa.

Jotkut rikkaat perheet teettävät työläisillä kotitalous-työt ja lapsen hoidot. Vaimoni on sanonut että ei missään tapauksessa maksaisi kenellekään tuosta työstä.)

Miehen tie. Moniko mies ymmärtää, mitä se tarkoittaa.

Tässä nykyhetkessä ja maassa miehuus ja miehisyys on unohtunut. Myös naiseus ja naisellisuus, näyttää siltä ikävän usein. Onnelliset ovat ne parit, jotka tänä päivänä sen yhdessä löytävät, toisensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu