Sinkkuelämää-tähti inhoaa shoppailua

Suositussa Sinkkuelämää -televisiosarjassa läpimurtonsa tehnyt näyttelijä Sarah Jessica Parker yhdistetään usein roolihahmonsa takia luksuspuodeissa shoppailuun ja muutenkin ylelliseen elämään.

Todellisuudessa näyttelijä kuitenkin eroaa kovasti roolihahmostaan, televisiosarjan tyyli-ikoni Carrie Bradshaw´sta, sillä Parker inhoaa shoppailua ja vaatteilla koreilua.

Myös television ulkopuolella tyyli-ikoniksi noussut tähti antaa tyylistään kaiken tunnustuksen stylistilleen ja meikkaajalleen, jotka pitävät hänestä huolta ja tuovat hieman luksusta elämään. Vaatteita Parker hankkii mieluiten ystäviltään - lainaksi.

- Minulla on asiantuntijoita huolehtimassa minusta ympäri vuorokauden. En kuitenkaan ole kuten Carrie Bradshaw, sillä en ole shoppailija enkä tarvitse niin paljon vaatteita, Parker paljasti Independent -lehdelle.

- Pidän vaatteiden lainaamisesta. Se on kuin olisin kirjastossa. Kun palautat vaatteet ajoissa, saat lainata niitä uudelleen.

Sinkkuelämää sarjan jälkeen Sarah Jessica Parker on yrittänyt läpimurtoa valkokankaalla. Näyttelijä Matthew Broderickin kanssa naimisissa oleva Parker nähdään tänä vuonna elokuvissa Spinning Into Butter ja Failure to Launch, joista jälkimmäinen sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa viime viikolla. Ensi vuonna työn alle tulee elokuva Slammer.

Lähde: Stara.fi
0756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Uutinen kirjoitti:

Suositussa Sinkkuelämää -televisiosarjassa läpimurtonsa tehnyt näyttelijä Sarah Jessica Parker yhdistetään usein roolihahmonsa takia luksuspuodeissa shoppailuun ja muutenkin ylelliseen elämään.

Todellisuudessa näyttelijä kuitenkin eroaa kovasti roolihahmostaan, televisiosarjan tyyli-ikoni Carrie Bradshaw´sta, sillä Parker inhoaa shoppailua ja vaatteilla koreilua.

Myös television ulkopuolella tyyli-ikoniksi noussut tähti antaa tyylistään kaiken tunnustuksen stylistilleen ja meikkaajalleen, jotka pitävät hänestä huolta ja tuovat hieman luksusta elämään. Vaatteita Parker hankkii mieluiten ystäviltään - lainaksi.

- Minulla on asiantuntijoita huolehtimassa minusta ympäri vuorokauden. En kuitenkaan ole kuten Carrie Bradshaw, sillä en ole shoppailija enkä tarvitse niin paljon vaatteita, Parker paljasti Independent -lehdelle.

- Pidän vaatteiden lainaamisesta. Se on kuin olisin kirjastossa. Kun palautat vaatteet ajoissa, saat lainata niitä uudelleen.

Sinkkuelämää sarjan jälkeen Sarah Jessica Parker on yrittänyt läpimurtoa valkokankaalla. Näyttelijä Matthew Broderickin kanssa naimisissa oleva Parker nähdään tänä vuonna elokuvissa Spinning Into Butter ja Failure to Launch, joista jälkimmäinen sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa viime viikolla. Ensi vuonna työn alle tulee elokuva Slammer.

Lähde: Stara.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu