eräs tarina

joojoomiestässä kirjoitti:

Koko päivän olin sun kans niitä näitä pusu hali viestejä lähetellyt puolin ja toisin. Tiesin sun olevan jo aamusta väsynyt ym. Aamusta ei Ilpo tullukaan ja jäin kämpille odottamaan sitä siivoillen ja 12 jälkeen Ilpo jo tulikin... päivä vaihtui iltaan ja Ilpo teki lähtöä kuuden maissa ja aloin siinä omiani puuhaamaan. Koko päivä on ollut ilonen ja hauska. Mietin et vois kait sitä lähteä kauppaan ja Jaanakin samoihin aikoihin puoli yhdeksältä ilmoitteli itsestään. Noo minä siinä lähtöä tein ja Jaana kyselee taas kerran miksi miksi viime tingassa taas ja aikasemminki kyselly. Laitoin jotain että vaikene jo kun ei mikään kiltimpi viesti tehonnu. Perustelin lopuksi muttei Jaanalta ainakaan tullut mitään viestiä että mistä syystä en niin saa tehdä kun tein. Mikäs hän on kyselemään mun menoja kun ei ole elämässä sen ajan kanssa (ajattelin). En minäkään kysele, enkä yritä vaikuttaa kun ei mua kuunneltasi kuitenkaan. Mun puheet on yhtä tyhjän kanssa aina ollu. Noo.. kaupassa kävin ja kävelin ja huomasin jaanan tulleen talliin samaan aikaan. Jaana huudatti musiikkia ja vähän hymyäki oli kun moikkas, avasin auton oven ja naama vakavoitui vähän kun kysyin että mitä sä popitat, aika kyllä ystävällisesti. Täytyyhän sitä energiaa jostakin saaha... heh. ajattelin. noo.. jaana tuli ulos autosta ja noin, enhän ollu nähny jaanaa sitten sunnuntain, sen verran että maanantaina menin vastaan kun tuli kuvauksista. No siinä oli kädet täynnä, ajattelin että jos nyt halais kerrankin itse. Mä jos halaan niin Jaana yrittää kävellä aina läpi, saan kuvan ettei se tykkää enään tai onko ikinä tykänny... No ei halannu, sano olevansa väsyny ja naama muuttui satakertaa huonommaksi heti kun autosta nousi. noo, voi sitä väsyttää... juteltiin jotain... leikkeleestä mitä ostin, olen minäki ostanu 3 kertaa... jaa... taas paremmaksi jostain ajattelin. noo lähdettiin kävelemään. Saatoin ovelle, Jaana sano mä lähden nyt nukkumaan niinkuin joka kerta aiemminkin. Ei pusua edes, ajattelin, ja sitte jo kysyin että eikö enään pusuakaan saa. Jotenki kummasti Jaana vastas et tässä on sitte -tyylillä, siis jotenki niin kummallisesti ettei tehny edes mieli, vetäydyin. Se oli niin ällöttävää. Ei mitään tunteita, suoritus vaan... Ei sitte sanoin, jotain Jaana sitten loukkasi vielä ja lähti yläkertaa rappukäytävään kävelemään. Kaippa se loukkaantu kun ei kelvannut. Menin perään ja kysyin että miten niin, ethän sä halunnu edes alunperin. Jaana vaan kiusallaan mulle kun tietää että mua ärsyttää sen puhe mun huutamisesta vaikka en edes huutanu, älä huuda täällä. Sen tapa syyttää ja johdattaa itse aiheesta aina pois ettei huomio kohdistu häneen. Mun ilta oli pilalla, nytkin laitoin että rakastan sinua... voi kun tietäis miten kärsin, kait Jaana nauttii siitä kun saa mut kärsimään ja näin kostettua Mikan kaikki käytös sitä kohtaa mulle. Muuta ei tule mieleen, muuta ei voi olla. Voi olla että mun viestit on osasyynä sen käytökseen, mutta miksi kerjää aina verta nenästä vaikka vallanhyvin tietää ettei osaa antaa perusteellista vastausta, miksi mun kuului sinä iltana tehdä toisin, miksi... en ymmärrä. Miksi mun olisi pitänyt päivällä mennä kauppaan? Mun mielestä niin järjettömiä kysymyksiä tosi useasti, saman kaltaisia, tuntuu tosi tyhmältä edes vastata, jos ei vastata, olen huono ja ei kaivattu. Miksi vain minun on perusteltava aina vaikka hänen ei tarvitse? En vain jaksa vastata ystävällisesti enään kun samat typerät kysymykset toistuu aina eri muodossa. Tosi rasittavaa aina, ja kun sanon, eihän Ilpokaan kysele tommosia tai kukaan muukaan. Saan vastaukseksi, ei se elä sinun kanssa tai ole suhteessa tai jotain. Ei ole sama asia. Miten niin ei ole. Molemmat Jaanan kanssa ollaan suhteessa yksin, ei yhteistä elämää, ei mitään. Molemmat omassa kämpässään 80m päässä toisistaan. Ainoa ero on seksi ja rakkaus verrattuna kavereihin ja ystäviin, tai että hänellä on lapset. Ilpoa näen useammin vielä. Laitoin tekstiviestillä vielä että teetä tai jotain iltapalaakin voisin valmiiksi laittaa, mutta kun et anna ym. Jaana vaan vastasi, tee on niin helppo laittaa. Eli mua ei tarvita mihinkään tai jotain. Vaikka olisi kirjottanu ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä, se ei olisi kelvannut. Mun asenteesta voi saada väärän käsityksen, mutta syy on se että vaikka mitä tekisin, en tunne riittäväni mihinkään tälle ihmiselle. Poden täydellistä riittämättömyyden ja huonouden tunnetta kokoajan. Sekin on kuulemma mun tunne, ei hänen syy. Työ on raskasta Jaanalle ja stressaavaa. Mutta voisi parinpäivän jälkeen edes olla ihminen toiselle sen pari minuttia minkä näkee viikolla. Niin mäkin teen aina, olen ilonen kun näen sut, mutta sä et ikinä. Sen takia, pikkuasiastakin tulee näin iso vuodatus, yksi asia johtaa toiseen. Sen takia suututtaa kun tiedän jo mihin se johtaa jokaikinen kerta, siis näin pitkälle vaikka asia oli noin pieni. Kohta alkaa mulla jo naama ärsyttämään kun jo näen. Kysynkin nyt, onko se mussa vai toisessa se vika?

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä