Jo lapsuudesta saakka tuntemani nuori kaverini kuoli tapaturmaisesti noin 3v sitten. Hetki ennen kuolemaansa hän pelasti kaksi ihmishenkeä, mutta se maksoi kaverini oman hengen. Oma elämäni pysähtyi...ei HÄNEN olisi pitänyt kuolla...ennemmin minä kuin hän...hän oli aina niin hyväntahtoinen...hyväksyi kaikki muut...ei vihannut...ei vihattu....auttoi...
Mutta kaverini oli "valmis" kohtaamaan kuoleman. Mieleeni on syöpynyt viimeinen tapaaminen kaksi päivää ennen hänen kuolinpäiväänsä. Sitä levollisuutta ja rauhallisuutta en unohda koskaan. Kaverillani oli hyvä olla, koska asiat olivat kunnossa. Vakava sairaus oli juuri voitettu, opiskelut takana, työelämä edessä, talous kunnossa, ei kuolemanpelkoa, eli kaikinpuolin kaikki niin hyvin kuin vain voi. En tiedä ketään, joka olisi vihannut häntä, päinvastoin. Hän oli esimerkillinen ihminen ja jos nuoren kuolema olisi kosto jostakin, ei hän olisi kuollut. Ei hänen kuolema ollut rangaistus, se oli esimerkki ja muistutus siitä, että kuolema ei katso aikaa eikä paikkaa. Se tulee, kun sen aika on ja sen tietää vain yksi.
Surussa lohduttaa se tieto, että kaverini on taivaassa. Sinne toivon itsekin pääseväni joskus.
Mutta kaverini oli "valmis" kohtaamaan kuoleman. Mieleeni on syöpynyt viimeinen tapaaminen kaksi päivää ennen hänen kuolinpäiväänsä. Sitä levollisuutta ja rauhallisuutta en unohda koskaan. Kaverillani oli hyvä olla, koska asiat olivat kunnossa. Vakava sairaus oli juuri voitettu, opiskelut takana, työelämä edessä, talous kunnossa, ei kuolemanpelkoa, eli kaikinpuolin kaikki niin hyvin kuin vain voi. En tiedä ketään, joka olisi vihannut häntä, päinvastoin. Hän oli esimerkillinen ihminen ja jos nuoren kuolema olisi kosto jostakin, ei hän olisi kuollut. Ei hänen kuolema ollut rangaistus, se oli esimerkki ja muistutus siitä, että kuolema ei katso aikaa eikä paikkaa. Se tulee, kun sen aika on ja sen tietää vain yksi.
Surussa lohduttaa se tieto, että kaverini on taivaassa. Sinne toivon itsekin pääseväni joskus.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen pahoillani ystäväsi kuoleman johdosta. Vaikka menetys tuntuu raskaalta ja varmaan epäoikeudenmukaiseltakin ajoittain, sait kuitenkin tutustua tähän hienoon ihmiseen ja jakaa elämääsi hänen kanssaan. Ystävyytenne on opettanut sinulle paljon elämästä. Mikä olisi sen tärkeämpää. Voimia ja jaksamista! Elämä jatkuu.
ei rangaistavina, vaikka välillä siltä tuntuu.
Ystäväsi oli "valmis lähtemään" - sillä hyvän ihmisen lähtö koskettaa / puhuttelee / kouluttaa meitä läheisiä paljon ja se on elämän tarkoitus. Jos joku "hankala" ihminen poistuu joukostamme, niin mitä se meitä liikuttaisi "jouti pois, mokomakin...."
Tuo syiden ja merkitysten hakeminen kuolemalle on ollut vierasta mulle. Kuolema on elämän vastakohta, sen loppu, eikä siis luonnollinen osa sitä. Siksi niin hirveä suru. En usko, että voimme ymmärtää kuolemaa eläessämme täysin, ja että syy hyvän ihmisen kuolemaan olisi opettaa läheisiä ihmisiä...? Kuulostaa aika raa'alta, mielestäni kuolema on vain pakko hyväksyä sellaisena kuin se on ilman selityksiä. Sille on vain alistuttava.
Luin juttusi ja huomasin että erään tuttavani kuolemasta on vuosi aikaa,hänkin kuoli tapaturmaisesti...sain seurata läheltä mitä hänen tyttöystävänsä,poikansa yms.joutuivat käymään läpi.Se tuntui pahalta.Ja nyt vähä aikaa sitten kuoli vanha kaverini sekä sekä veljeni isä...Nämä kaikki ihmiset ovat todellakin olleet esimerkkejä siitä että jokainen päivä on elettävän arvoinen ja saanut ymmärtämään mitä asioita ei kannata elämässään tehdä.
Menetin pääsiäisenä tosi pitkä aikaisen ja mukavan
työkaverin ja en ole siitä päässyt yli mitenkään. työkaverin hautajaiset olivat eilen ja en ollut siellä mukana. Miten voi olla suremasta läheistä ja parasta työkaveria joka on vasta kuollut?