Raakile

Heipähei uudet ihmiset! Peistaanpa tekstini myös tänne vaikka lähinnä tuota sinkkuosastoa katselin mutta saatte tekin kommentoida tilannettani.

Minun elämässäni tilanne on sellainen, etä asioiden pitäisi olla jo loksahtanut kohdalleen mutta kun ei ole. Ongelmani on se, että minulla on jonkinmoinen identiteettikriisi, tai siis olen ihan tyytyväinen itseeni mutta se ei oikein taida kelvata lähiympäristölle. Ikää on jo sen verran, että pitäisi kuvioiden olla selvillä sekä parisuhteen että työelämän suhteen. Turha toivo.

Kun ajattelen tilannettani niin minä en taida iästäni huolimatta olla ihan aikuinen. En tarkoita älykkyyttä. Sen suhteen minulla ei ole minkäänlaista alemmuuskompleksia, pikemminkin päinvastoin. Olen aina pärjännyt keskivertoa paremmin koulussa, olen käynyt lukion ja keskiasteen tutkinnon suorittanut. Yksi asia, jonka suhteen uskoisin olevani ihan normaaliälyinen vähintäänkin on se, että kun nykyään sanomalehdissä on näitä sudokuristikkoja tasoja 1-5 niin minä saan sen 5-tasonkin ratkottua vaikka työkaverini eivät saakaan. Siinä on ihan selvä juju, joka pitää vain tajuta. En nyt sit tiedä onko koulutus ja arvoitusten ratkaisukyky merkki älykkydestä.

Minä en ole jossain muussa suhteessa ikäiseni tasolla. Minä olen jonkinlainen raakile, siis eräänlainen peter pan, joka ei koskaan aikuistu. Välttämättä en tiedä haluanko ylipäätään aikuistua. Kuitenkin parisuhdemarkkinoilla moinen ei ole aina hyvä asia.

Kovasti on tullut morsianta katseltua mutta ei ole tärpännyt. 2-3v sitten minulla oli asian suhteen suoranainen paniikki, että apua apua, minulle käy todella kylmät. Nyttemmin on hieman tullut tyyneyttä että osaan ajatella, että tulee jos tulee mutta voi myös hyvin käydä niinkin, että ei tulekaan. Olen henkisesti varautunut myös siihen vaihtoehtoon, että minulla ei tulevaisuudessa naisystävää ole. Edellisestä suhteesta on jo 3v aikaa. Mitään todella pitkää ja vakavaa suhdetta minulla ei koskaan ole ollutkaan. 2kk taitaa olla pisin aika mitä voi suhteeksi kutsua.

Kuitenkin, vaikka muuten olenkin itseni kanssa tasapainossa niin yksin on niin hemmetin ikävä elellä. Monet ovat suositelleet kaikenlaisia nettipalstoja, joista toivoisinkin hieman neuvoa. Yhdelle nettideittilistalle pistin nimeni ja sieltä alkoi tulla naisten profiileja mutta se, että voi vastata jollekin edellytti, että olisi pitänyt ostaa jotain tuotteita siltä palvelua pyörittävältä taholta. Rahastusta siis.

Toinen huomio noihin naisten profiileihin liittyen on se, että minä huomaan että minun pitäisi löytää itselleni 10-15v nuorempi nainen, jota ei ikäero haittaa ja sellaisiahan on, heh. Ikäiseni naiset eivät oikein sytytä minua. Ei sen puoleen, tunne on varmaankin molemminpuolinen, eivät hekään ole isoksi kasvaneesta pikkupojasta kiinnostuneita.

Toistaiseksi olen ihan perinteisellä menetelmällä etsinyt naista eli olen pyörinyt ahkerasti yöelämässä eikä tilanne ole ollenkaan toivoton. Melkein joka kerta kun olen ollut paikassa, jossa on tanssia niin joku nainen on tullut hakemaan tanssimaan, mikä lienee osoitus siitä ettei ihan pahimmasta päästä ole.

Olen ahkera nettipalstojen suurkuluttaja. Kirjoittelen eri palstoille kaikenlaisista ajankohtaisista asioista. Kuten aiemmin sanoin, niin olen kuitenkin hieman ikäistäni erilaisista asioista kiinnostunut. Työpaikalla juttelen 18-22v kollien kanssa tietokonepeleistä ja prätkistä. Minä taidan olla parantumaton pikkulapsi. No, ihan joka asiassa en sentään ole lapseksi jäänyt; Olen ostanut oman kämpän ja maksan asuntolainaa. Ihan koko ikää ei viitsinyt asua Kalliossa 25 neliön yksiössä vaikka sellaistakin elämää tuli 31v:ksi asti vietettyä.

Tärkeintä on säilyttää optimismi ja positiivisuus. Olen huomannut, että kun on luovuttanut olo niin se säteilee ulospäin ja tulee kohdelluksi luovuttajana. Kyynisyys täytyy pitää pois. Monasti kun on sellainen olo, että nyt minä luovutan, minä en koskaan löydä itselleni enää naista niin eikös lähijunassa viereiselle penkille istu kuvankaunis nuori tyttö, joka hymyilee ja vaihtaa kanssani kiihkeitä katseita. Sen jälkeen taas uskoo itseensä.
1389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muistutat setääni, joka on nelikymppinen mutta silti kovin nuorekas ja hänellä on jotenkin lapsenomainen luonne. Ei kuitenkaan lapsellinen missään nimessä :)

Hänestäkin on aina ollut kaikki nuoremmat kiinnostuneita. Hän ei kuitenkaan halua seurustella tyyliin 20v nuoremman kanssa, koska sen ikäiset eivät hänen mukaansa kuitenkaan tajua vielä elämän realiteeteista tarpeeksi. Että ovat kuin tuuliviirejä, eivätkä halua vakiintua.

Kävi niin että yhtenä päivänä hän kuitenkin ihastui ja rakastui, 7 vuotta vanhempaan naiseen. Ei hän kyllä näyttä kauheesti vanhemmalta. Naisellakin on sellainen "syntymähullu" luonne, molemmat innostuvat pienistä asioista ja ovat valmiita kokeilemaan kaikkea uutta. Kyllä se on lopulta se luonne, samankaltaisuus.

Uskon että säkin kohtaat vielä ihmisen, jonka kanssa synkkaa. Ei tosiaan tarvitse tuntea mitään paniikkia. Voi sen ihmisen löytää vasta myöhemmällä iällä. Jos lapsia haluat, ni miehelle se ikä ei ole samalla tavalla ongelma ku naisille. Mutta ehkä niistä on turha puhua vielä tässä vaiheessa. Kunhan sen naisen ensin kohtaa :)

Mut älä jää ihmettelemään, jos kohtaat jonkun kiinnostavan. Sitä lähijunan tyttöäkin voi pyytää kahville. Enemmän spontaaniutta elämään :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Josseri kirjoitti:

Heipähei uudet ihmiset! Peistaanpa tekstini myös tänne vaikka lähinnä tuota sinkkuosastoa katselin mutta saatte tekin kommentoida tilannettani.

Minun elämässäni tilanne on sellainen, etä asioiden pitäisi olla jo loksahtanut kohdalleen mutta kun ei ole. Ongelmani on se, että minulla on jonkinmoinen identiteettikriisi, tai siis olen ihan tyytyväinen itseeni mutta se ei oikein taida kelvata lähiympäristölle. Ikää on jo sen verran, että pitäisi kuvioiden olla selvillä sekä parisuhteen että työelämän suhteen. Turha toivo.

Kun ajattelen tilannettani niin minä en taida iästäni huolimatta olla ihan aikuinen. En tarkoita älykkyyttä. Sen suhteen minulla ei ole minkäänlaista alemmuuskompleksia, pikemminkin päinvastoin. Olen aina pärjännyt keskivertoa paremmin koulussa, olen käynyt lukion ja keskiasteen tutkinnon suorittanut. Yksi asia, jonka suhteen uskoisin olevani ihan normaaliälyinen vähintäänkin on se, että kun nykyään sanomalehdissä on näitä sudokuristikkoja tasoja 1-5 niin minä saan sen 5-tasonkin ratkottua vaikka työkaverini eivät saakaan. Siinä on ihan selvä juju, joka pitää vain tajuta. En nyt sit tiedä onko koulutus ja arvoitusten ratkaisukyky merkki älykkydestä.

Minä en ole jossain muussa suhteessa ikäiseni tasolla. Minä olen jonkinlainen raakile, siis eräänlainen peter pan, joka ei koskaan aikuistu. Välttämättä en tiedä haluanko ylipäätään aikuistua. Kuitenkin parisuhdemarkkinoilla moinen ei ole aina hyvä asia.

Kovasti on tullut morsianta katseltua mutta ei ole tärpännyt. 2-3v sitten minulla oli asian suhteen suoranainen paniikki, että apua apua, minulle käy todella kylmät. Nyttemmin on hieman tullut tyyneyttä että osaan ajatella, että tulee jos tulee mutta voi myös hyvin käydä niinkin, että ei tulekaan. Olen henkisesti varautunut myös siihen vaihtoehtoon, että minulla ei tulevaisuudessa naisystävää ole. Edellisestä suhteesta on jo 3v aikaa. Mitään todella pitkää ja vakavaa suhdetta minulla ei koskaan ole ollutkaan. 2kk taitaa olla pisin aika mitä voi suhteeksi kutsua.

Kuitenkin, vaikka muuten olenkin itseni kanssa tasapainossa niin yksin on niin hemmetin ikävä elellä. Monet ovat suositelleet kaikenlaisia nettipalstoja, joista toivoisinkin hieman neuvoa. Yhdelle nettideittilistalle pistin nimeni ja sieltä alkoi tulla naisten profiileja mutta se, että voi vastata jollekin edellytti, että olisi pitänyt ostaa jotain tuotteita siltä palvelua pyörittävältä taholta. Rahastusta siis.

Toinen huomio noihin naisten profiileihin liittyen on se, että minä huomaan että minun pitäisi löytää itselleni 10-15v nuorempi nainen, jota ei ikäero haittaa ja sellaisiahan on, heh. Ikäiseni naiset eivät oikein sytytä minua. Ei sen puoleen, tunne on varmaankin molemminpuolinen, eivät hekään ole isoksi kasvaneesta pikkupojasta kiinnostuneita.

Toistaiseksi olen ihan perinteisellä menetelmällä etsinyt naista eli olen pyörinyt ahkerasti yöelämässä eikä tilanne ole ollenkaan toivoton. Melkein joka kerta kun olen ollut paikassa, jossa on tanssia niin joku nainen on tullut hakemaan tanssimaan, mikä lienee osoitus siitä ettei ihan pahimmasta päästä ole.

Olen ahkera nettipalstojen suurkuluttaja. Kirjoittelen eri palstoille kaikenlaisista ajankohtaisista asioista. Kuten aiemmin sanoin, niin olen kuitenkin hieman ikäistäni erilaisista asioista kiinnostunut. Työpaikalla juttelen 18-22v kollien kanssa tietokonepeleistä ja prätkistä. Minä taidan olla parantumaton pikkulapsi. No, ihan joka asiassa en sentään ole lapseksi jäänyt; Olen ostanut oman kämpän ja maksan asuntolainaa. Ihan koko ikää ei viitsinyt asua Kalliossa 25 neliön yksiössä vaikka sellaistakin elämää tuli 31v:ksi asti vietettyä.

Tärkeintä on säilyttää optimismi ja positiivisuus. Olen huomannut, että kun on luovuttanut olo niin se säteilee ulospäin ja tulee kohdelluksi luovuttajana. Kyynisyys täytyy pitää pois. Monasti kun on sellainen olo, että nyt minä luovutan, minä en koskaan löydä itselleni enää naista niin eikös lähijunassa viereiselle penkille istu kuvankaunis nuori tyttö, joka hymyilee ja vaihtaa kanssani kiihkeitä katseita. Sen jälkeen taas uskoo itseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu