henkistä

Onko kenenkään mies harrastanut henkistä väkivaltaa ja alistamista?
oma mieheni tarkistaa puhelimeni kyselee minun mentäessä lenkille että kenen kanssa menen nyt sänkyyn kun olen töissä niin silloin varmasti olen vieraiden miesten kanssa (näitä palvelualojen kirouksia)?
parhaan ystäväni kanssa on välit venynyt pitkiksi kun mieheni ruikuttaa että mitä hän tekee kun olen kahvilla ystäväni luona.niin olen sitten jäänyt useaan kertaan kotiin pitämään miehelleni seuraa ettei tule sanomista.
tää tuntuu jo alistamiselta enkä ole ikinä ollut "tossun" alla kenenkään miehen kanssa ikinä aikasemmin. tuntuu jo lapselliselta ja toivottomalta.

onko muilla vastaanlaista kokemusta
ja neuvoja tarvitaan
kiitos
4650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hei! Olen itse eroamamassa avioliitosta, jossa fyysinen/henkinen väkivalta kestänyt 10 vuotta - nyt on mitta täysi. Mies ei enää uskalla käydä käsiksi, mutta henkinen väkivalta jatkunut - en saanut edes olla yhteydessä ainoaan naisystävääni, olen kuulemma lesbo ym. Muutenkin uhkailu ja painostus on ulottunut lähipiiriin asti, jos en tee hänen mielen mukaan, alkaa uhkailu ja kiristäminen. Itse tulee ja menee miten sattuu, mutta minun pitäisi olla hellan ja nyrkin välissä. Pistä kova kovaa vastaan, sano mitä mieltä olet asiasta - hakeudu eroon, ei se siitä muutu. Minun osalta loppui tämä leikki, mies olisi kyllä vielä halukas jatkamaan, ja lupaa muuttuua - ei muutu, en usko. Voimia sinulle!

Äänestä

kuulostaa liiankin tutulta..onneksi tuo suhde on jo takanapäin. Ex.mieheni oli väkivaltainen, mustasukkainen, epäluuloinen ja täysin hullu. Tutki kännykkäni puhelut, luki kirjeeni, en saanut tavata ystäviäni ilman hänen läsnäoloaan jne..syynä oli se että kuulemma haukun häntä kaikille koko ajan joten ystävät jäivät. Takaisin niitä on vaikea saada...kun olin töissä, hän väitti että sekstailen asiakkaiden kanssa ja haukun häntä työkavereille. Töistä kotiin piti aina kiirehtiä, jos tulin viisi minuuttia normaalia myöhempään kotiin, alkoi kuulustelu missä olin ja kenen kanssa. Jos ulkoilutin koiraa normaalia pidempään, sama juttu. toisten koiraihmisten kanssa kun juttu luistaa mutta aina piti kiirehtiä kotiin. Kauppareissullakaan ei saanut olla kovin kauaa..lisäksi hän käytti minua taloudellisesti hyväkseen, tutki pankkitilini saldot ja kun tiesi minun saaneen palkan niin eipä siitä kauaa ollut riemua kun kaiken maksoin..Onneksi nykyinen mies on kaikessa tuon entisen vastakohta!! Tsemppiä sulle, hankkiudu eroon tuollaisesta ennenkuin on myöhäistä!

Äänestä

Kuulostaa klassiselta mustasukkaisuustapaukselta. Mustasukkaisuus yleensä on iso ongelma, koska ihmiset käsittelevät sitä tehottomasti. Katsotaanpa:

"mieheni ruikuttaa että mitä hän tekee kun olen kahvilla ystäväni luona.niin olen sitten jäänyt useaan kertaan kotiin pitämään miehelleni seuraa ettei tule sanomista"

Pistä merkille, että miehesi kontrolloi sinua käyttäytymisellään. Tavoitteena on antaa sinulle kontrolli omista tekemisistäsi takaisin.

Sinun on kohdattava miehesi suoraan. Tuo kuvaamasi "hyvittelymenettely" ei toimi kovin hyvin mustasukkaisten ihmisten kanssa. Kaipa sinä voisit kuolla miehesi puolesta, mutta usko pois hänellä silti todennäköisesti olisi epäilyksiä suhteesi. Suora kohtaaminen voisi mennä esim. näin (Suluissa selittäviä huomautuksiani):

Mies: Missäs olet ollut näin myöhään. (Mustasukkainen kysely alkamassa. Jos nyt vastaat selittelemällä olemisiasi, niin saat vakuutella pari seuraavaa tuntia. Seuraavaksi tehokas vastaus)

Sinä: Tuntuu siltä, että olet mustasukkainen etkä luota minuun (Mustasukkaisen ihmisen pulmana on se, että HÄN ei luota ihmisiin. Siksi selittely ei ole tehokas tapa hoitaa ongelmaa). Teen yhden asian selväksi. Kun seurustelen en harrasta muita miehiä (Jos harrastat, niin ei kannata väittää muuta. Mustasukkaiset ihmiset saavat kyllä sellaisen tietoonsa). En myöskään suvaitse tuollaisia kyselyjä uskollisuudestani sinua kohtaan.

Mies: Häh? (Olet hyvässä asemassa, jos hän on näin harvasanainen. Myös huomattavasti kiivaampi reaktio on mahdollinen)

Sinä: Kysymys, johon haluat vastauksen kuuluu: "Olenko uskollinen sinulle?". Vastaus on kyllä.

Mies: Todista se! (Tässä et tule IKINÄ onnistumaan. Parempi, että et tartu haasteeseen vaan toimit seuraavasti)

Sinä: Et näemmä luota minuun, joten meidän on parempi erota. (Voi olla aluksi aika kohtuuttoman tuntuista laittaa näin kova kovaa vastaan, mutta se päivä tulee, kun toivot että olisit näin tehnyt.)

Mies (Vaihtaa taktiikan syyllistävään kontrolliin): Mutta mitä minä teen sillä välin kun olet ystävättäresi luona (ajelulla, kävelyllä, museossa, uimassa... Tässä vaiheessa sinun on hyvä ymmärtää, että et ole vastuussa hänen onnellisuudestaan ja ajan kuluttamisestaan. Yksin jätettynä hän kyllä keksii ajankulua. Tuollainen vetoomus on vain yritys kontrolloida sinua.)

Sinä: Tulikin tuosta mieleeni: Haluan viettää viikossa maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina töiden jälkeen viisi tuntia (tai mitkä halusi tässä ovatkaan) yksin enkä aio selitellä tekemisiäni tuona aikana. Sovittu? (Mustasukkaiset ihmiset yleensä katsovat tehtyjen sopimuksien sitovan itseään, joten kun olet hankkinut myönnytyksiä, olet vahvoilla. Jos hän ei pidä osaansa sopimuksesta, voit helpommin palauttaa hänet "oikeille raiteille" muistuttamalla "Muista mitä me sovimme tästä")

Jos miehesi ei ole valmis antamaan sinulle pyytämiäsi järkeviä myönnytyksiä, kannattaa erota. Nuo kuvailemani periaatteet ovat yksinkertaisia, mutta käytännössä eivät yleensä kovin helppoja noudattaa. Kerro vaikka miten kävi käytännössä. :)

Äänestä

"kun olen töissä niin silloin varmasti olen vieraiden miesten kanssa (näitä palvelualojen kirouksia)? "

Tuo osoittaa, että olet alkanut jo hyväksymään mustasukkaisen ihmisen vaihtoehtoistodellisuutta. Sanotaan, että olisit töissä jossain firmassa, jossa on vain naisia ja istuisit päiväsi pienessä ikkunattomassa huoneessa tapaamatta ketään ilman nettiyhteyttä ja puhelinta. Mustasukkaisella ihmisellä on silti epäilyksiä. Mustasukkaisuus ei liity tilanteen faktoihin, minkä takia selittely onkin tehotonta.

Kun huomaat ajattelevasi tuollaisia ajatuksia, niin toista mielessäsi: "Tuo on mustasukkaisen ihmisen vaihtoehtoistodellisuutta". Siten pystyt vähitellen palauttamaan luottamuksen omaan itseesi ja kontrollin itsestäsi(jonka miehesi on ainakin osittain anastanut) käsiisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monroe kirjoitti:

Onko kenenkään mies harrastanut henkistä väkivaltaa ja alistamista?
oma mieheni tarkistaa puhelimeni kyselee minun mentäessä lenkille että kenen kanssa menen nyt sänkyyn kun olen töissä niin silloin varmasti olen vieraiden miesten kanssa (näitä palvelualojen kirouksia)?
parhaan ystäväni kanssa on välit venynyt pitkiksi kun mieheni ruikuttaa että mitä hän tekee kun olen kahvilla ystäväni luona.niin olen sitten jäänyt useaan kertaan kotiin pitämään miehelleni seuraa ettei tule sanomista.
tää tuntuu jo alistamiselta enkä ole ikinä ollut "tossun" alla kenenkään miehen kanssa ikinä aikasemmin. tuntuu jo lapselliselta ja toivottomalta.

onko muilla vastaanlaista kokemusta
ja neuvoja tarvitaan
kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu