Monelle ero tuntuu olevan maailmanlopun kaltainen suuri suru, ikävä kyllä..
Itselleni ero taas on vapauttava.
Ollaan nykyisen kihlattuni kanssa seurusteltu ihan tenavasta asti(lähes 7 vuotta).kolme vuotta kihloissa ja nyt toista vuotta asutaan saman katon alla. Jo viime kesänä tunsin tunteeni viilenneen, mutta sitkeästi päätin asian antaa olla, sillä luulin sen olevan vain ohimenevä tunne.Ja se olikin, kunnes viime kuussa tajusin lopulliseti, etten rakasta miestäni enää. Puhuimme asiasta mieheni kanssa, ja hän sanoi ymmärtävänsä minua. Hän saattaa välillä vaikka tv:tä katsoessamme purskahtaa itkuun ja sanoo toivovansa että kaikki palaisi ennalleen, vaikka tietääkin ettei se ole mahdollista. Ensi kuun alussa muutan pois yhteisestä kodistamme ja tiedän että pysymme ystävinä. Tiedän että hänenkin kohdallaan kaikki muuttuu iloksi. On vain katsottava eteenpäin ja yritettävä jatkaa elämää. Parempi erota, kuin elää suhteessa, jossa jompikumpi on onneton.
Mielestäni ei kuitenkaan saisi sortua jättämiseen.Ihannetilanteessa suhde loppuu yhteiseen päätökseen, eikä tekstiviestiin "se on nyt loppu". Toki riippuu,mihin suhde kaatuu - pettäminen ja väkivalta on asia erikseen.
Nyt moni ajattelee, että helppohan mun on tälläsiä tänne kirjotella, kun itselläni on niin "hyvä ero". Olen nähnyt riitaisiakin eroja, ja sitenhän sitä helpoiten pääsee toisesta eroon. Mutta jos todella toisesta välittää, haluaa myös olla hänen kanssaan tekemisissä jatkossakin, ystävänä.
yrittäkää kääntää ero iloksi, sillä ei se suremalla miksikään muutu.tsemppiä ja kevään odotusta kaikille!
Itselleni ero taas on vapauttava.
Ollaan nykyisen kihlattuni kanssa seurusteltu ihan tenavasta asti(lähes 7 vuotta).kolme vuotta kihloissa ja nyt toista vuotta asutaan saman katon alla. Jo viime kesänä tunsin tunteeni viilenneen, mutta sitkeästi päätin asian antaa olla, sillä luulin sen olevan vain ohimenevä tunne.Ja se olikin, kunnes viime kuussa tajusin lopulliseti, etten rakasta miestäni enää. Puhuimme asiasta mieheni kanssa, ja hän sanoi ymmärtävänsä minua. Hän saattaa välillä vaikka tv:tä katsoessamme purskahtaa itkuun ja sanoo toivovansa että kaikki palaisi ennalleen, vaikka tietääkin ettei se ole mahdollista. Ensi kuun alussa muutan pois yhteisestä kodistamme ja tiedän että pysymme ystävinä. Tiedän että hänenkin kohdallaan kaikki muuttuu iloksi. On vain katsottava eteenpäin ja yritettävä jatkaa elämää. Parempi erota, kuin elää suhteessa, jossa jompikumpi on onneton.
Mielestäni ei kuitenkaan saisi sortua jättämiseen.Ihannetilanteessa suhde loppuu yhteiseen päätökseen, eikä tekstiviestiin "se on nyt loppu". Toki riippuu,mihin suhde kaatuu - pettäminen ja väkivalta on asia erikseen.
Nyt moni ajattelee, että helppohan mun on tälläsiä tänne kirjotella, kun itselläni on niin "hyvä ero". Olen nähnyt riitaisiakin eroja, ja sitenhän sitä helpoiten pääsee toisesta eroon. Mutta jos todella toisesta välittää, haluaa myös olla hänen kanssaan tekemisissä jatkossakin, ystävänä.
yrittäkää kääntää ero iloksi, sillä ei se suremalla miksikään muutu.tsemppiä ja kevään odotusta kaikille!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täyttä paska! Sinullahan on helppoa kun olit itse se joka jätti jolloin sinulla oli heti uusia kuvioita ja suunnitelmia. Toisella ei voi olla niitä siinä hetkessä vielä koska on laittanut itsensä täysin likoon suhteen vuoksi, eikä ole voinut lukea sinun ajatuksia ajoissa. Mutta siinä olet oikeassa että elämä menee eteenpäin. Ei kuitenkaan samalla iloisella tavalla ja valitettavasti ei tosi rakkaan ihmisen kanssa.Minä tiedän että meidän suhteestamme toinen osapuoli pärjää hyvin ja olen iloinen siitä. En vaan itse näe mitään aurinkoista elämää edessäni eron jälkeen. Tiedän että joskus se ei enää ole yhtä vaikeata, että jonain päivänä näen taas kadun edessäni, auringon ja muut ihmiset. Mutta valitettavasti kaipuuni ja onneton olo siitä että menetin elämäni rakkauden ei tule koskaan häipymään kokonaan.
Ei jätetyllä ole yleensä hetkeen iloisia ajatuksiaja valoisaa tulevaisuutta edessä.
Minun ja entiseni erosta on yli kaksi vuotta, nyt hän otti yhteyttä kysyäkseen miten menee ja nyt minulla on ollut pasmat sekaisi kaksi päivää. Asun rakastamani miehen kanssa ja kohta muutetaan omaan kotiin. Rakastan nykyistä miestä enemmän kuin elämää mutta silti minulla on pasmat sekaisin entisen yhteiden otosta. Entinen ei halua minua takaisin, kyseli vain kuulumisia. En oikein osaa reagoida hänen yhteyden ottoihin (yhteyttä ottaa n. 6kk välein). En enää ajattele entistäni ollenkaan mutta nämä yhteyden otot tekevät pahaa. Minulla ei ole ikävä sitä kyseistä ihmistä vaan niitä hyviä aikoja joita meillä oli, silloin elämä oli helppoa kun oli nuori...
hyi, mä en tykkää et mies itkee, vittu mikä nössö nyhverö :(