Kuuluisa naapurimaamme tenoritähti on usein maailman johtavien kriitikoinen piirissä rankattu maailman parhaaksi tenoriksi. Hyvinä kakkosina ja kolmosina tulivat Enrico Caruso ja Beniamino Gigli. Pavarotti, Domingo ja Carreras tulivat kauimpana perässä. Minä yhdyn tuohon kriitikoiden mielipiteeseen ja omistankin Jussin lähes koko tuotannon. Samoin kyllä Caruson, Giglin ja Pavarottin. Suomalaisista tenoreista nostaisin ykköseksi Pekka Nuotion ja hienon lyyrisen tenorin, Veikko Tyrväisen.
Jussi Björling
18
4008
Vastaukset
- dolcissimo
kyllä Björlingiä oikein kovasti! Muuten en osaa sanoa juuri mitään tenoreista, paitsi että pidän kovasti Pavarottin Rodolfo-tulkinnasta. Suomalaisia tenoreja en tunne, paitsi ne, joita kuulee kansallisoopperassa. Siellä en kyllä mitään Björling-tyyppistä ääntä ole kuullut.
- kritiks
Björling on kyllä yliarvostettu laulaja. Hyvä materiaali, mutta monesti vähän jäykkä, liikaa painetta jen. Ei aivan ideaalien sittenkään. Suomalaista Nuotio oli vähän aikaa kansainvälistä tasoa, mutta ryyppäsi aika nopeasti äänensä pilalle. Harrasti myös karjuntaa eli ääni huonon opettajan vuoksi hieman väärin sijoitettu kuten kaikilla muillakin Nybergin oppilailla. Ne äänet kuluivat hetkessä loppuun jos koskaan edes aukesivat oikeasti. Nyberg oli homo ja se piirre vei opetustyöstä vähän liikaa energiaa.
- tiedän
Minusta hän oli primus inter pares. Myös ihailemani kevyemmän musiikin suuri tulkki,Olavi Virta,ihaili suunnattomasti herra Björlingiä. Olavi Virtaa pyydettiin myös oopperaan ja hän oli tiettävästi todennut että, "Oopperaan, sinne runkkareitten pesään itseäni pilattavaksi, en ikinä". Kuitenkin hiljattain edesmennyt Olavin ystävä Pauli Granfelt kertoi minulle, että arvaapas kuka istui aina parhailla paikoilla, kun Gigli ja Björling kävivät Suomessa. Olli.
- kerron
Jussista olen toki samaa mieltä. Mutta muistelen aikaa kymmeniä vuosia taaksepäin, kun yritin metsästää Veikko Tyrväisen levytyksiä. Hänhän oli suuttunut radion silloiseen musiikkiohjelmien päällikkö Kai Maasaloon ja teki levytyksensä Moskovan radioon. Neuvostoliitosta aikani niitä metsästin ja sain kaikki. Nykyisin se on niin helppoa, menee vaan musiikkikauppaan ja osta koko tuotannon CD-levyinä.
- kunnioittaen
Joulu ei ala ennen Jussin tulkintaa Adamin jouluyöstä F-duurissa. Pavarottikin tekee sen pientä terssiä alempaa. Korkea Celsius kajahtaa upeasti laulun lopussa ja levytys on tehty kolme vuotta ennen Jussin kuolemaa.
- hurahtanut
tuntuu pullistelevan mieleisiäni tenoreita. Parhaillaan kuuntelen Tito Schipan (k 1938) ihanaa levytystä. Ostin levyn joskus Firenzestä muutamalla markalla.
Mitä sanotte, pitäisikö Sibeliusakatemiaan valita tenorit pituuden ja painon perusteella - saataisiin näitä ihania italialaistyyppisiä tenoreita! Ei kai pahemmin metsään voitaisi mennä kuin nytkään näissä valinnoissa. Tunnen pari suomalaista kuorotenoria, jotka ovat tällaisia pyöreitä ja pieniä ja heillä on juuri italialaistyyppinen ihana ääni. Valitettavasti ovat vaan valinneet väärän työalan. Ruumiinrakenne ja äänityyppi kulkevat usein käsi kädessä. Nämä pitkät ja hontelot tenorit ovat yleensä baritoneja (ja siltähän baritonit näyttävätkin, pitkiä ja suht hoikkia).- tenorit
Caruso, Gigli, Björling, Nuotio jne. olivat lyhyitä pullukoita, mutta mikä ääni. Virran Olakin, vaikka ei ollut varsinaisesti klassisen puolen laulaja eikä ykköstenori, oli parhaassa luomisvoimassaan varsin tukeva. Lähti sieltä kuitenkin korkea Aarne, kuten esim. Öisissä kitaroissa. Nykyisin tangomarkkinoilla Öiset kitaratkin lauletaan e-mollista.
- Leikari
Franco Corelli ei kyllä kauhean lyhyt mies ollut, taisi olla yli 180 cm, reilusti. Ei se ruumiinrakenteen mukaan taida ihan mennä.
Jos nyt tenoriutta ajatellaan, on kysymys yksinkertaisesti äänihuulteen pituudesta (tai paremminkin LYHYYDESTÄ). Baritoneilla ja bassoilla on pitkät ja paksut äänihuulet. Voi tietysti olla, että korkea ääni ei kovinkaan miehekästä sitten ole, siitä ehkä pituus ja korkea rasvaprosentti, noilla lyhyillä tenoreilla:) Alhainen rasvaprosentti ja lihaksikas vartalo käyvät käsi kädessä korkean mieshormonipitoisuuden kanssa (testosteroni). Ehkä tenoreilla on jäänyt murrosiässä pallit puristuksiin...hih... - hurahtanut
Leikari kirjoitti:
Franco Corelli ei kyllä kauhean lyhyt mies ollut, taisi olla yli 180 cm, reilusti. Ei se ruumiinrakenteen mukaan taida ihan mennä.
Jos nyt tenoriutta ajatellaan, on kysymys yksinkertaisesti äänihuulteen pituudesta (tai paremminkin LYHYYDESTÄ). Baritoneilla ja bassoilla on pitkät ja paksut äänihuulet. Voi tietysti olla, että korkea ääni ei kovinkaan miehekästä sitten ole, siitä ehkä pituus ja korkea rasvaprosentti, noilla lyhyillä tenoreilla:) Alhainen rasvaprosentti ja lihaksikas vartalo käyvät käsi kädessä korkean mieshormonipitoisuuden kanssa (testosteroni). Ehkä tenoreilla on jäänyt murrosiässä pallit puristuksiin...hih...mutta eikös äänihuulten pituus korreloi kaulan pituuden kanssa, joka taas korreloi kropan kanssa? Lyyriset ja kevyet sopraanot - kevyehkö ruumiinrakenne, lyhyt kaula lyhyine äänihuulineen ja muutenkin lyhyitä, tenorit vastaavasti. Mezzot - pitkät vahvat kaulat, keskimittaisia tai pitkiä ja hieman roteva ruumiinrakenne, pitkät äänihuulet jne. Mitä enemmän volyymiä, sitä raskaampi ruumiinrakenne ja kaula vähintään keskimittainen.
Siis AINA löytyy poikkeuksia myös.Ja ehkä nämä ovat enemmän tiettyyn maanosaan/mantereenosaan sopivia yleistyksiä.
Olisipa helppoa Sibikseen pyrkiminen, sen kun lähettäisi pituus ja painotiedot ja vielä vaikkapa kuva kaulasta metrimitan vieressä. : D - Magdalena
hurahtanut kirjoitti:
mutta eikös äänihuulten pituus korreloi kaulan pituuden kanssa, joka taas korreloi kropan kanssa? Lyyriset ja kevyet sopraanot - kevyehkö ruumiinrakenne, lyhyt kaula lyhyine äänihuulineen ja muutenkin lyhyitä, tenorit vastaavasti. Mezzot - pitkät vahvat kaulat, keskimittaisia tai pitkiä ja hieman roteva ruumiinrakenne, pitkät äänihuulet jne. Mitä enemmän volyymiä, sitä raskaampi ruumiinrakenne ja kaula vähintään keskimittainen.
Siis AINA löytyy poikkeuksia myös.Ja ehkä nämä ovat enemmän tiettyyn maanosaan/mantereenosaan sopivia yleistyksiä.
Olisipa helppoa Sibikseen pyrkiminen, sen kun lähettäisi pituus ja painotiedot ja vielä vaikkapa kuva kaulasta metrimitan vieressä. : Dkuva mulkusta myös!
- Musiikin ammattilainen
Magdalena kirjoitti:
kuva mulkusta myös!
Hauska anekdootti tosiaan on, että vakuuttava ja miehekäs ääni on poikkeuksetta aina matala ääni! Huvittaa että tenorit ovat aina niitä sankareita mutta laulavat niin korkealta, niin korkealta.....
Mielestäni basso ja bassobaritoni ovat ainoita sankareita.... :)
*kirjoitti pilke silmäkulmassa, näkemättä muuta kuin pääsiäismunia (ei mulkkuja)...* - hurahtanut
Magdalena kirjoitti:
kuva mulkusta myös!
liekö "sen" pituuden ja paksuuden ja äänityypin välillä yhteyttä? En ole kuullut ainakaan. Voi sitä paitsi olla vaikea tutkia.
Pitäisikö sitten olla lepo- vai paraatikuva? Entäpä mikä olisi naisten vastaava mittari?
Mielestäni kyllä pituus ja paino riittäisivät pääsykriteereiksi hyvin molemmille sukupuolille. - tumma baritoni
tenorit kirjoitti:
Caruso, Gigli, Björling, Nuotio jne. olivat lyhyitä pullukoita, mutta mikä ääni. Virran Olakin, vaikka ei ollut varsinaisesti klassisen puolen laulaja eikä ykköstenori, oli parhaassa luomisvoimassaan varsin tukeva. Lähti sieltä kuitenkin korkea Aarne, kuten esim. Öisissä kitaroissa. Nykyisin tangomarkkinoilla Öiset kitaratkin lauletaan e-mollista.
Olavi Virta oli baritoni, mutta kyllä sieltä A irtosi muutamassa kappaleessa hienosti, kuten esim. operettivalssissa 'Kerran viel' jne. Hänessä olisi ollut ainesta huipputason oopperabaritoniksi/tenoriksi, mutta toisin kävi. Omalla alueellaan kevyessä musiikissa Virta on kuitenkin edelleen ylittämätön mestari.
Pätkä Virta oli, tukevakin. Pavarotti jo aikanaan sanoi että että pelkät hyvär keuhkot eivät riitä vaan pitää olla myös reilusti kaikupohjaa ;)
http://www.youtube.com/watch?v=LJFVw0383P4
Ja kyllä Björling on minunkin suosikkitenorini. Nuotio kotimaisista tenoreista paras. Pavarottilla on hieno ääni, mutta pidän enemmän Björling/Gigli/Caruso tyyppisestä lyyrisestä äänestä. - Jytä
Musiikin ammattilainen kirjoitti:
Hauska anekdootti tosiaan on, että vakuuttava ja miehekäs ääni on poikkeuksetta aina matala ääni! Huvittaa että tenorit ovat aina niitä sankareita mutta laulavat niin korkealta, niin korkealta.....
Mielestäni basso ja bassobaritoni ovat ainoita sankareita.... :)
*kirjoitti pilke silmäkulmassa, näkemättä muuta kuin pääsiäismunia (ei mulkkuja)...*Jotkut sanovat että kun tosi jytäbasso kerran hönkäseekin niin naiset menevät aivan veltoikdu posket punoittavat kuin kirsikka ja silmät kostuvat metsälammiksi ja huulet väräjävät ja rinnat pomppivat ja hengitys muuttuu erittäin kiihkeäksi ja HUOM-PÖKSYT KASTUVAT!
SIIS TODELLINEN SANKARI ON BASSO!😆😉
- Jussi on Kingi
Björlingillä on täydellinen tekniikka ja hopeinen äänenväri, jolle ei vertoa löydy yhdestäkään tenorista. 40-luvulla Jussin ääni on mielestäni parhaimmillaan, hänen tasoistaan ooppera- tai muutakaan laulajaa ei taida olla yhtään...
- gfgfhdhdhdhdhhdh
Porin poika. Suomalaisilla geeneillä nousi maailman parhaaksi,
- näinsemeneejoo
Jussi jää hieman Pavarottista, mutta hyvänä kakkosena on minulla. Monaco on kolmantena.
Jussin suomalaisten geenien ansiosta hän pystyi laulamaan myös lähes virheettömästi tukkihumalassa.- tässätotuus
Monaco leventeli rahoillaan ja ei laulanut kuin pari vuotta. Jussi oli parempi. Se joi viinaa ja nussi naisia, niin että pillut lotisivat. Siitä Solti tuli kateelliseksi ja murjoi maailman parhaan tenorin maanrakoon kuten Ylen homopedofiliaa ja islamisaatiota ajavat toimittajat Matti Nykäsen. Solti oli unkarin juutalainen natsi kuten Soros. Molempien elämäntehtävä Euroopan kulttuurin tuhoaminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187464Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662156- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691220RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551151Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019