Hei!
Tässä lyhyesti meidän juttumme. Avoero tulossa väistämättä? Takana kuusi yhteistä vuotta, yhteinen asunto, paljon muutakin yhteistä, mutta ei onneksi(!)lapsia tässä tilanteessa. Yksi suurimpia syitä eroomme on mieheni äidin asenne minua kohtaan. Toki meillä tullut nyt muitakin ongelmia, mutta se minun mielestäni merkittävin. Hän ei hyväksy kunnolla minua, ei ole kai koskaan hyväksynyt. Tilanne ei ole siinä mielessä mahdoton, että tulemme kyllä toimeen, mutta olemme hyvin etäisiä, ja anoppi usein nälvii minua eri asioista.Olen ajatellut, että minulle aivan sama, mitä kyseinen nainen minusta ajattelee, koska enhän hänen kanssaan ole. Mieheni tietenkään ei ymmärrä tätä ajatusmallia, vaan pitää äidistään paljon. (hän ei kuitenkaan ole mikään ns.mammanpoika!)
Nyt kysyisinkin kommentteja, että mikäli vielä jotenkin saamme asiat järjestymään, niin onko anoppisuhde liian suuri "peikko" meidän elämässämme. Ihan pelottaa ja kuvottaa ajatus tulevista äitienpäivistä, jouluista jne. Mikäli joskus meillä olisi lapsia, olisi hän niiden mummo (kamala ajatus!!). En siis kieltäisi miestäni katkomaan välejä äitiinsä, mutta minä haluaisin pitää mahdollisimman kaukaisina, mutta asiallisina. Onko tämmöinen edes mahdollista?
Tässä lyhyesti meidän juttumme. Avoero tulossa väistämättä? Takana kuusi yhteistä vuotta, yhteinen asunto, paljon muutakin yhteistä, mutta ei onneksi(!)lapsia tässä tilanteessa. Yksi suurimpia syitä eroomme on mieheni äidin asenne minua kohtaan. Toki meillä tullut nyt muitakin ongelmia, mutta se minun mielestäni merkittävin. Hän ei hyväksy kunnolla minua, ei ole kai koskaan hyväksynyt. Tilanne ei ole siinä mielessä mahdoton, että tulemme kyllä toimeen, mutta olemme hyvin etäisiä, ja anoppi usein nälvii minua eri asioista.Olen ajatellut, että minulle aivan sama, mitä kyseinen nainen minusta ajattelee, koska enhän hänen kanssaan ole. Mieheni tietenkään ei ymmärrä tätä ajatusmallia, vaan pitää äidistään paljon. (hän ei kuitenkaan ole mikään ns.mammanpoika!)
Nyt kysyisinkin kommentteja, että mikäli vielä jotenkin saamme asiat järjestymään, niin onko anoppisuhde liian suuri "peikko" meidän elämässämme. Ihan pelottaa ja kuvottaa ajatus tulevista äitienpäivistä, jouluista jne. Mikäli joskus meillä olisi lapsia, olisi hän niiden mummo (kamala ajatus!!). En siis kieltäisi miestäni katkomaan välejä äitiinsä, mutta minä haluaisin pitää mahdollisimman kaukaisina, mutta asiallisina. Onko tämmöinen edes mahdollista?
Vastaukset 8
Vanhimmat
tule meille aikuisille ihmislle sanomaan, että anoppi on eronne aiheuttaja, sillä tiedät itsekin pohjimmiltasi, että näin ei ole.
Ongelma on sinun ja miehesi välillä, sillä mies ei ilmeisesti näe, mitä tulisi tehdä, jotta parisuhde voisi rakentua ja jatkua.
Sanoit, että miehesi ei ole mammanpoika? No kenen sitten, jos valitsee sinun ja äitinsä välillä äidinhelman.
Elämä on sellaista, että jos ikäviä ihmisiä on ympärillä, niin ei niitä voi alkaa lahtaamaan tai eristämään, vaan on opittava elämään sen asian kanssa joko yskin tai yhdessä. Te teette valinnan miehesi kanssa, ei anoppisi, hän ei voi(halua voida) mitään, sille, että on sellainen kuin on.
Olen Sepen kanssa samaa mieltä. Onhan se niin hellpoa syyllistää ulkopuolinen josta ei pidä. Kyllä se todellinen syy löytyy siitä teidän suhteesta. Mikä mättää? Ootko varmasti ollut rehellinen itsellesi kun olet asiaa miettinyt? Usein se on niin, ettei sitä vikaa tietenkään itsessään niin huomaa ja siitä, jonka kanssa omasta tahdosta on yhteen mennyt, sitä ei halua löytää. Silloin se anoppi on oiva kohde.
Eihän se aina ole miehellekkään helppoa kun kaksi naista hänestä kisaa. Kuinka puhut miehestäsi anopillesi? Muistatko silloin, että puhut hänen pojastaan? Anopille kyse on pojasta, ei jonkun toisen aviomiehestä.
Turha odottaa muutosta anopissa. Onnistuisko teidän miehen kanssa jutella asiasta ihan suoraan, siis anopista ja hänen käytöksestään? Mies ei helpolla osaa asettua katselemaan äitiään ulkopuolelta ja siksi ei tule huomanneeksi asioita jotka sinua rassaavat. Ja tietty pitäis sitte muistaa, että puhut hänen äidistään etkä kenestä tahansa anopista.
mahdollisuutta parantaa niitä välejä anoppiin? Vähän karmealta tuntuu jos ajattelet tuohon malliin anopistasi ja alkaisitte siihen lapsia laittamaan. Jos on paljon kaunaa hampaan kolossa jo ennestään niin lapsen myötä voivat lisääntyä. Näillä palstoilla usein saa huomata että juuri tuo esikoinen kärjistää välit äärimmilleen. Itse en välttämättä tuohon tilanteeseen lapsia tekisi jos vaarana olisi että hetken päästä olisin lapsen kanssa yksin.
Mulla oli todella huonot välit entiseen anoppiini. Tai siis, aluksi meni hyvin,käytiin shoppailemassa, tehtiin ruokaa yms. Yhtäkkiä kaikki muuttui. Hän haukkui, morkkasi,mollasi, dissasi.. mitä sanoja ikinä voidaankaan keksiä. En hänen mielestään osannut hoitaa hänen lapsenlastaan. (eksäni oli isä, minä en biologinen äiti), en siivonnut, en hoitanut kotia, en tehnyt mitään muuta kuin olin flegmaattinen, syrjäytyvä ja outo.
Eksäni ei noteerannut puheita mitenkään vaan antoi äitinsä haukkua minua.
Tämän sattuessa asuimme vielä samassa osoitteessa. Muutin eks-appivanhempieni luo pienestä pakosta, ja anoppini vielä pyysi minua muuttamaan heille.
Muutimme myöhemmin omillemme, mutta sama haukkuminen jatkui. Yritin parantaa välejämme, kirjoitin hänelle kirjeen, jossa pyysin anteeksi käytöstäni, jos se hänen mielestään on väärin. Asiat muuttuivat hieman ja kävimme taas yhdessä kaupoilla yms. niinkuin ennenkin.
Meni pari kuukautta ja haukkuminen alkoi taas. Loppumetreillä hän sitten otti asiakseen ilmoittaa, ettei eksäni halua seurustella kanssani enää. Olimme kuulemma liian nopeasti menneet yhteen. Kuittauksena hän sitten kertoi, että eksäni oli kertonut hänelle kaiken, mutta ei uskaltanut mukamas puhua minulle.
Erohan siitä sitten tuli, kun itse kysyin eksältä, että mitä hän tahtoo suhteeltamme.
Oliko syy sitten se, että eks-anoppi ei hyväksynyt minua vai joku muu, en tiedä. Suhteessamme ei mielestäni ollut mitään vikaa..ehkä sitten vain olin sinisilmäisesti rakastanut, enkä tajunnut että toisen tunteet ovat kuolleet.
Jonkun verran vierestä katsoneena tiedän, että kaikki muutkin miniäkokelaat ovat saaneet samanlaisen kohtelun.. ehkä sitten hänen sanomisillaan jotain vaikutusta poikiinsa.
Mitä tästä opin? Kaikista mukavin anoppi on vähintään toisessa kaupungissa, niin että välit ovat fyysisesti etäiset mutta muuten pitää tulla toimeen keskenään. Vaikka sitä ei seurustelekaan anopin kanssa, on se mukavampi tulla toimeen.
..piti vielä sanoa, että haukkuminen jatkuu eronkin jälkeen, vaikka anoppia en olekaan nähnyt sen jälkeen.. Kuullut vain, kuin yhteisiä kavereita kuitenkin on. Eks-anoppi keskittyy vieläkin haukkumaan minua, ja kehumaan uutta miniää. En vain käsitä, miten on pokkaa haukkua minua parhailleni kavereilleni.
Ei ole suinkaan mitenkään tavatonta, että eron syy olisi tulehtuneet välit sukulaisiin.
Tiedän ja tunnen tapauksen, jossa miehen aviovaimo erosi miehestä, koska anoppi oli todella kammottava ihminen. En nyt tähän ala kertomaan kaikkia järkyttäviä juttuja, jottei tunnistettaisi, mutta ihmeen sitkeästi nainen jaksoi katsoa touhua.
Juttelin myöhemmin tämän miehen kanssa, kun avioerosta oli jo pari vuotta. Hän sanoi, ettei koskaan anna äidilleen anteeksi niitä asioita, mitä tämä teki ja sanoi. Sanoi myös, ettei koskaan aio enää tuoda yhtäkään naista näytille äidillensä.
En osaa autta asiassa mitenkään muuten kuin että kannattaa aina tehdä niinkuin sydän sanoo. Eihän ole mitään järkeä siinäkään, että jotain ihmistä pitää koko ikänsä pelätä.
jos annamme anoppien/muidenkin sukulaisten vaikuttaa parisuhteisiimme,ni ei varmaan kellään olisi miestä/vaimoa?minunkin anoppi oli "kärkäs"sanomaan mielipiteitä-joskus tuntui et se sanoi ja sitten vasta ajatteli,ei hän vaikuttanut eroomme,päätöksen teimme me kaksi,hänen poikansa ja minä.hänellä ei ole eroomme osaa ei arpaa,ainoastaan haluaisin joskus jutella hänen kanssaan(nyt vahvempana ihmisenä)kaikista mitä hän sanoi,teki jne. kun vielä olimme samoissa kuvioissa.toki hänen sanomisensa ja puuttumisensa asioihimme ahdisti minua ja (myöhemmin) hänen poikaansa joka ei jaksanu sanoa EI äidilleen.sen verran kuitenkin jos mainitsen anopin esim.jossakin keskusteluissa,tiedän osuneeni arkaan paikkaan, koska ex:äni tulistuu heti,hänen sanomisensa ja tekonsa ovat jääneet syvälle sopukoihini,että niitä on hyvä käyttää keskusteluissa esimerkkeinä..:-)
Mun ex appiukkoni ei voinut sietää mua. Se ei koskaan puhunut mulle, ei edes kunnolla vastannut mikäli mä siltä jotain kysyin. Korkeintaan se tiuskaisi mulle jotain. Muiden miniöidensä kanssa se oli niin hyvää ystävää ja hauska mies. En tiedä mistä tämä johtui, ehkäpä roolini ensimmäisenä miniänä oli sillä kova pala. Tai kemiamme ei vaan toiminneet. Sekin varmaan vaikutti, että mä en ollut ylioppilas niinkuin kaikki muut miniät.