Romantiikka sammutettu.

Ikäväähän tuo on, mutta niin perin tyypillistä ajatellen tätä aikaa.

Ihmisten suurin vajavuus on, ettei saavutettua hyvää nähdä, siis sitä joka on ulottuvilla. Vaan haetaan utopististä uutta viehätystä alati, sitä joka osoittautuu kuitenkin monesti vain harhaluuloksi.

Mistä tämä suuntaus johtuu? Siitä, etteivät yksilöt osaa suhteuttaa asioita vallitsevaan realismiin, väen vängällä haetaan kuuta taivaalta. Ehkä jotain osuutta asiaan on myös mediassa joka työntää monenmoista houkutusta ja mielikuvaa joka tuutista ihmispololle. Joiltakin sitten menee se suhteellisuudentaju ja houkutuksille altis mieli lankeaa.

Mutta pahaa jälkeähän se tekee. Ihmissuhteet ja niiden hallinta on yksilön kovin koettelumus tällä elämäntaipaleella. Ja niin moni siinä epäonnistuu, valitan.

Itselläni on vähän asiat toisin, sillä itse olen ollut mieheni kanssa vähän yli 10 vuotta yhdessä ja kaksi lasta on iloksemme tullut. Itse oli suhteemme alusssa romanttinen, laitoin hemmotteluillalliset kynttilöineen ja juomineen, yllätysten ja musiikkien kanssa, huolehdin ulkonäöstäni ja kunnostani, sängyssä antauduin kaikella mahdollisella tavalla, en pihtaillut eikä ollut "päänsärkyjä" kun miestä halutti, järjestin kaikista lastenhoidoista aina yllätys treffeihin kaikki järjestelyt.

Vaan koskaan ei mieheni mistään kiittänyt, ei arvostanut näitä asioita, ei ole sanonut minua rakastavansa. Kerrankin olin valmistanut yllätysillallisen viimeisen päälle ja noudin hänet perjantai iltana töistä kotiin,ja odotukseni olivat suuret illan ja yön suhteen. Niin yllätys olikin minulle täydellinen, kun hän totesi pöydän nähdessään kattauksineen, että menen tästä suihkun jälkeen sitten nukkumaan, eikä edes vaivautunut maistamaan suupalastakaan koko illan ajan valmistamiani ruokia, saatikka halannut minua ilahtuneena. Se oli loppu minun romanttisille yllätyksilleni ja vaivannäölleni järjestää lapset muualle.

Seksi on jäänyt halujeni hävittyä, sillä minua ei enää sytytä parin minuutin aktit, keskustelut ja puhumiset on puhuttu, olen oppinut olemaan hiljaa, sillä mieheni ei omasta mielestään osaa puhua ja keskustella, vai eikö vaan viitsi seurassani vaivautua puhumaan, sitä en tiedä.
Nyt vuosien saatossa tunteeni miestäni kohtaan ovat vain haihtuneet elon tiimellyksessä, iloni ja nauruni hävinnyt, katkeruus ja kylmyys ja turhautuneisuus vallannut mieleni.

Vaan sitten minulle tapahtui muutama vuosi sitten jotain, mitä en osannut odottaa tai edes tapahtuvan minulle koskaan: eräs ulkopuolinen henkilö, mies, pääsi "livahtamaan" sisimpääni kovan ja kylmän muurini läpi. Unohtamani tunteet valtasivat mieleni ja taisteluistani huolimatta en voinut saada tunteitani sammumaan häntä kohtaan. Hän vain ei saa tunteistani koskaan tietää, sillä oikeutta minulla ei ole mennä sekoilemaan varatun ja perheellisen elämään omien tunteitteni kanssa.

Koen suurta ikävää, etten voi enää nauttia romantiikasta, rakkaudesta, siitä että on haluttu ja saa rakkautta.Tätäkö tämä elämä on?Kaipaan hellyyttä, hyväksyntää ja haluan nauttia elämästäni.

Talvella kerroin miehelleni lähteväni ja jättäväni hänet, koska en nähnyt enää muuta ratkaisua oikeaksi, mutta hän halusi että jäisin ja yrittäisin lasteni takia. Mutta tuntuu että tukehdun, en jaksa enää, kun ei ole edes ketään sellaista ihmistä lähellä, jolle voisi kertoa ja puhua. On vain yksinäisyydessäni kaipauksen kyyneleet, jotka kastelevat haavojani sydämessäni, ja rakkauden janon hetkeksi sammuttaa.