Kuka ärsyttää?

Kuka teitä muita tämän palstan kanssakäyttäjiä eniten täällä ärsyttää, ja mistä se johtuu?

Esimerkiksi mua ärsyttää Yrmio(huolimatta siitä että sitä on täällä muista syistä paljon parjattu) vain siksi, että se usein puhuttelee muita(lähinnä naisia)"kulta pieniksi". AAAAARGH. Se kai antaa jotain ylemmyyden tunnetta, onhan se toisaalta aika alentuvasti sanottu. Tästä lähin rupean vastaamaan jokaisen kultapienittelyyn "kulli pieni":D
454211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

kirjoittavat..tuntuu et he tyrkkäävät itseään, vaik näin ei titenkään oo.

Äänestä
  • mitä tarkoitat sähköpostiosoitteella kirjoittavia?

    Äänestä

varsinaisesti ärsytä täällä kukaan, jokainen kuitenkin kirjoittaa ja vastailee tarinoihin oman mielesä mukaan. Siihen ei voi vaikuttaa vaikka kuinka vetäis herneen nenään :o)
Ainoastaan toista suoraa sanallisesti haukkuvat ja parjaavat kirjoittajat hieman ärsyttää. Uskallusta löytyy kyllä toista haukkua ja mollata kirjoittamalla mut todellisuudessa kuljetaan häntä koipien välissä.

Äänestä

mua ärsyttää henkilöt, jotka eivät osaa kirjoittaa! On rasittavaa ja varsinkin hankalaa lukea tekstiä, jossa ei ole pilkkuja, pisteitä, ja yhdyssanoista ei hajuakaan. Puhekieli on ok, mutta jossain se raja tulee vastaan... Sori vaan, mutta sekavaa tekstiä lukiessa on vaikea muodostaa kirjoittajasta mitenkään vakavasti otettavaa kuvaa.

Äänestä
  • henkilöt, jotka eivät osaa kirjoittaa. Puhekielessä käytän tietenkin murretta, mutta olen hyvin tarkka oikeinkirjoituksestani. Minulla on ilm. ikää niin paljon, että meiltä koulussa vaadittiin lähes täydellistä äidinkielen osaamista. Nykyään siihen tuskin panostetaan niin paljon. Toinen oikeinkirjoitukseen vaikuttava seikka on se, että minä, kuten monet muutkin ikäiseni, olemme lukeneet kirjastojen kirjoja kymmeniä vuosia. Kyllä niistä tarttuu oikeinkirjoitus. Nykyään on niin paljon muita harrastuksia, ettei lukemiselle riitä aikaa, eikä halua.

    Äänestä

  • ärsyttävät kirjoitti:

    henkilöt, jotka eivät osaa kirjoittaa. Puhekielessä käytän tietenkin murretta, mutta olen hyvin tarkka oikeinkirjoituksestani. Minulla on ilm. ikää niin paljon, että meiltä koulussa vaadittiin lähes täydellistä äidinkielen osaamista. Nykyään siihen tuskin panostetaan niin paljon. Toinen oikeinkirjoitukseen vaikuttava seikka on se, että minä, kuten monet muutkin ikäiseni, olemme lukeneet kirjastojen kirjoja kymmeniä vuosia. Kyllä niistä tarttuu oikeinkirjoitus. Nykyään on niin paljon muita harrastuksia, ettei lukemiselle riitä aikaa, eikä halua.

    vaikuttaa paljon se, että lukee itse oman tekstinsä kertaalleen läpi ennen kuin lähettää. Joskus sormet juoksevat nopeammin kuin ajatus.

    Jos ei itsekään jaksa lukea suoltamiaan ajatuksia, niin miten voi odottaa, että muut jaksaisivat?

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    vaikuttaa paljon se, että lukee itse oman tekstinsä kertaalleen läpi ennen kuin lähettää. Joskus sormet juoksevat nopeammin kuin ajatus.

    Jos ei itsekään jaksa lukea suoltamiaan ajatuksia, niin miten voi odottaa, että muut jaksaisivat?

    Siis joku yksi yhdyssanavirhe ei tee tekstistä vaikeaselkoista. En kestäisi teidän kaltaisia kamuja pilkunnussijat!

    Olette rasittavia!!!

    Äänestä

  • valittavat! kirjoitti:

    Siis joku yksi yhdyssanavirhe ei tee tekstistä vaikeaselkoista. En kestäisi teidän kaltaisia kamuja pilkunnussijat!

    Olette rasittavia!!!

    Hyvin kirjoitettu! Ei yhtään virhettä!

    Äänestä

Se kertoo miehen kannalta miten asiat on turhia kainostelematta. Monet yrittää vaan hienostella asioita täällä. Jos naiset haluatte tietää mitä mies oikesti ajattelee niin kannattaa lukee noita yrmiön kirjoituksia.

Äänestä
  • Ei kyllä ole. Eikä joka nainenkaan. En voi monessakaan asiassa olla samaa mieltä kamujeni kanssa vaikka olisivat naisia ja olen itse nainen. Turha yleistää mitään...

    Äänestä

Pikku-nainen. Yksinkertaset ihmiset on ok, mutta yksinkertaset jotka luulee itteään älykkääksi riipii selkäpiitä. Ei olis oikeesti ihan hirveesti varaa ylimielisyyteen.
Sitten se muikki ei IKINÄ tajua millon tulee lopettaa. Pitää tällasta kritiikkiä meriittinä...
Huhhuijaa

Äänestä

ei ärsytä yksikään rekisteröityneillä nimimerkeillä kirjoittavista. Sen sijaan minua ihmetyttävät jonkin verran sellaiset nimimerkittömät kirjoittajat, jotka v****ilevat minkä ehtivät muille.

Tämä on itselleni mukavan rento palsta, sillä täällä ei vahingossakaan keskustella aiheista, jotka ovat minulle hyvin läheisiä. Vaara provosoitua/provosoida ja ärsyyntyä jää tällöin melko pieneksi.

Äänestä
  • mitkä aiheet sulle on läheisiä? (kuiskaa vaan hiljaa mulle)

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    mitkä aiheet sulle on läheisiä? (kuiskaa vaan hiljaa mulle)

    kuulitko?

    Äänestä

  • J_Karma kirjoitti:

    kuulitko?

    En olisi arvannutkaan, että leikit paperinukeilla. Älä häpeä yhtään -se on hyvä harrastus, enkä kerro kenellekään.

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    En olisi arvannutkaan, että leikit paperinukeilla. Älä häpeä yhtään -se on hyvä harrastus, enkä kerro kenellekään.

    hieno harrastus enkä tietenkään häpeä sitä.

    Tiedän kyllä, että olet luotettava etkä kerro kenellekään. En kuitenkaan silti vielä tässä vaiheessa uskalla paljastaa sinulle kaikkein rakkainta harrastustani, vaikkei siinäkään toki mitään häpeämistä ole.

    Äänestä

  • J_Karma kirjoitti:

    hieno harrastus enkä tietenkään häpeä sitä.

    Tiedän kyllä, että olet luotettava etkä kerro kenellekään. En kuitenkaan silti vielä tässä vaiheessa uskalla paljastaa sinulle kaikkein rakkainta harrastustani, vaikkei siinäkään toki mitään häpeämistä ole.

    suhteestasi pupuihin

    Äänestä

ärsyttää.. se on jotenkin niiiin..........tyhmä.kaikki muut kenen kirjoituksia olen lukenut niin on ihan jees:)

Äänestä

kukaan, ei ainakaan kukaan rekisteröidyistä.

Äänestä

yrmio, se pullopersehinttari ja mitä muita idiootteja nyt onkaan. .

Äänestä

ärrsyttää kaikki ketkä ei osa kirjoittaa ja kenen teksti näytää tältä!!!!! hirveän hankala lukea kirjotust jos se on kirjotettu yhteen pöttköön yleensä jos tekstin ulkoasu on tämän viestin kaltanen ei myöskää sisätlö oo mitenkää erikoinen!!!1 ei tällaisia tekstejjä jaksa edes lukea ainoastaa yrmiön kohdalla joutuu tekemään poikkeuksen mutta yrmyllekin semmoinen nöyrä pyyntö että painelesi enteriä ja shiftiä useamin myös pilkkuja saisi käytää runsaammin kitos!!!11

Äänestä
  • Say no more!

    Äänestä

kyselee taas aivan turhia ja typerät pinnalliset vastailee runsaasti hohhoijaa

Äänestä
  • silti jaksaa lukea näitä :D

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    silti jaksaa lukea näitä :D

    Ja hän viitsi vielä vastatakin, vaikka ei ole pinnallinen kuten me rahvaat, pinnalliset kirjoittelijat;))

    Äänestä

Kaikki te perkeleet ärsytätte. Erityisesti se pullopersehinttari!

Äänestä

Ihmiset, jotka tosiaan huonosta itsetunnosta kärsien laittavat viestiä, jossa kirkuvat subtekstissään kehuja. Ikävä kyllä näissä tapauksissa on jostain syystä enemmistönä naiset. Paljon on myös katkeroituneita miehiä, etenkin niitä, jotka ovat menettäneet tilaisuuksia ujouttaan. Se on ikävää, mutta nähtävästi nykyään pärjäävät markkinoilla miehet, joilla on ainakin jonkinlaiset puheenlahjat, toisaalta yhä ujoja naisia pidetään ihanina superneitseellisinä torniprinsessoina. Harmillinen vääristymä, mutta kaipa se ujojen miesten purkautuminen tälle foorumille antaa heille jonkinlaisen purkautumisväylän tunteilleen?

Äänestä
  • jos joku liikaa ärsyttää. eli kai se ärsytyskin on itseaiheutettua, kun tänne tullee lueskelee. Joskus kyllä inhottaa kun hyväkin aihe menee välillä jonkun / joidenkin ihmeelliseksi kamppailuksi jostain aivan muusta, kun mistä oli kyse...

    Juu kyllä yrmiön ja pulloperseen viestit on hyviä. Asiallisia mielestäni!!! Toisin kun jotkut missä ei perustella eikä pohdita asiaa. Tottakai nekin välillä menee vähän yli, mutta pääasiassa mielipiteitä, eikä haukkumista tai muuta lapsellista.

    Äänestä

Monikin osaa ärsyttää, joko huonolla kirjoitustaidolla tai niin typerillä kysymyksillä ettei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Nimistä tulee mieleen ärsyttäjien kruunaamaton kuningas: suurvisiiri. Tästä pahemmaksi bullshitin suoltajaksi on paha laittaa paremmaksi.

Äänestä

se on ihan vaan tarkoituksellista pikku piruilua teille naisille,näyttää toimivan kuin junan vessa :-) Mä en kato kultapieni oo päässyt vielä siitä ala-asteen 'rakkaudesta se hevonenkin potkii' ajattelusta tän pidemmälle :-(

Äänestä

yli kaiken yks SepeSe!!!

Tekis sekin luuseri töissä jotain järkevää sen sijaan, että yrittää esittää nasevia kommentteja näillä palstoilla.

Äänestä

Mua ärsyttää kaikki mahdollinen, aina. En mä muuten tätä palstaa edes lukisi.

Äänestä

Minä olisin onnellinen jos minua sanottaisiin kulta pieneksi! Sehän on söpöä vaan.

Äänestä
  • Kultapieni!

    Äänestä

  • outousko kirjoitti:

    Kultapieni!

    Niin? Oliko jotain asiaakin, herra Helpostiärsyyntyvä?

    Äänestä

  • naikkonen___ kirjoitti:

    Niin? Oliko jotain asiaakin, herra Helpostiärsyyntyvä?

    Aattelin vain toteuttaa toiveesi, ei tarvii suuttua :)

    Äänestä

  • outousko kirjoitti:

    Aattelin vain toteuttaa toiveesi, ei tarvii suuttua :)

    Siinä tapauksessa kiitän. :)

    Äänestä

  • naikkonen__ kirjoitti:

    Siinä tapauksessa kiitän. :)

    kuinka vaikeaa teillä meidän miesten kanssa on :D

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    kuinka vaikeaa teillä meidän miesten kanssa on :D

    hitto, kun lukisi oman tekstinsä ennenkuin lähettää... :D

    Äänestä

  • naikkonen___ kirjoitti:

    Niin? Oliko jotain asiaakin, herra Helpostiärsyyntyvä?

    kovin onnelliselta vaikuttanut ensikuulemalta:D

    Mua saa sanoa kultapieneksi vain oma mies, jos sekään, ei se kyllä hellittelynimenäkään mitään kärkikastia ole. Mieluummin joku muu kun niitä kerta on:D

    Pointtini oli siinä että "kultapieni" kuulostaa siltä että "voi-pikkutyttö-kun-et-mitään-maailmasta-ymmärrä". Siksi en ole kultapieni koska olen kyllä jo ihan tarpeeksi iso pärjäämään omillani, ja osani maailmastakin nähnyt:D

    Muuten Yrmio mun mielestä (tuli vain nyt mieleen kun sitä täällä taas haukutaan...) on ihan ok, vaikken sen väitteitä allekirjottaisikaan. Mutta erilaisia ihmisiä on koko maailma täynnä, ja pääasia jos pystyy oleen rehellinen.

    Äänestä

neutraalit jauhajat, jotka ei sano yhtään mitään, eikä asennettakaan ole nimeksikään. Sitten nää huippuunsa viritetyt mutsihahmot MM. SANainen on ihan huumorilla otettuna hauska. ja kielioppivirheiden uikuttajat on ihan paskajengiä.

Äänestä
  • sinulle seksisymboli?

    Äänestä

  • SaNainen kirjoitti:

    sinulle seksisymboli?

    empä tiedä, mutta tarkkaillaan tilannetta

    Äänestä

Ärsyttää niin perkeleesti tuo QueenofHearts! Jo nimimerkistä voi päätellä että akka on niiiiin itteensä täynnä. Kaikkitietävä ja näennäisen fiksu. Lopetin sen viestien lukemisen aikaa sitten. Olispa kiva tietää mitä se tosiaan ittestään kuvittelee.

Äänestä
  • Etkä oo ainoo. Muakin ärsyttää! Pusuja kulta!

    -QoH-

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sofia (ei kulta-pieni) kirjoitti:

Kuka teitä muita tämän palstan kanssakäyttäjiä eniten täällä ärsyttää, ja mistä se johtuu?

Esimerkiksi mua ärsyttää Yrmio(huolimatta siitä että sitä on täällä muista syistä paljon parjattu) vain siksi, että se usein puhuttelee muita(lähinnä naisia)"kulta pieniksi". AAAAARGH. Se kai antaa jotain ylemmyyden tunnetta, onhan se toisaalta aika alentuvasti sanottu. Tästä lähin rupean vastaamaan jokaisen kultapienittelyyn "kulli pieni":D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu