Haastattelu

Tomppa

Olin tänään työhaastattelussa, jossa haastattelijaa tuntui kiinnostavan enemmän harrastukseni, kuin työhön liittyvät taitoni ja ominaisuuteni. Haastattelu kestikin vain puoli tuntia ja loppui töksähtäen, kun haastattelija tokaisi "kiitos".
Eivät kysyneet suosittelijoita, eivät sitä koska pääsisin aloittamaan, eikä sitä milloin tekevät päätöksen ja mahdollisesti ilmoittavat. Olin niin hölmistynyt, etten sitten kysellytkään kovin paljoa. (Olisi kyllä ollut paljonkin kysyttävää ;))
Jäi todella kummallinen olo. Aiemmin työhaastatteluissa on kerrottu työnkuvasta, työpaikasta, kysytty suosittelijoita.. ja vaikka ei työtä olisi saanutkaan, niin ainakin haastattelut ovat edenneet ja loppuneet kohteliaaseen sävyyn ja tietyn "muodon" mukaisesti.
Taisi olla ajan haaskausta puolin ja toisin, vai mitä? Tai sitten vain epäonnistuin totaalisesti, tai en ole sopiva henkilö heille.

8

1570

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heillä oli

      tehty päätös palkata joku muu, eivät vain voineet perua haastattelukutsua. Tai, joskus pyytävät haastatteluun vaikka olisikin alun alkaen tiedossa kuka palkataan, ollaan vaan olevinaan oikeita työhön ottajia. Olen itsekin ollut vastaavassa tilanteessa, paikka oli kuntasektorilla ja se oli yksi näitä tavalla tai toisella tuettuja työtehtäviä. Tyhmää minustakin.

    • Uustyötön

      Joskus työnantajapuolella voi haastattelija olla todella kokematon ja omaa epävarmuuttaan toimia kuvaamallasi tavalla. Parhaassa tapauksessa voisi olla niin, että he halusivat vaan nähdä sinut ja rupattelu oli pakollinen kuvio.

      JOs harrastuksesi kiinnosti haastattelija, ehkä hän haluaa jutella siitä vielä lisää työaikana. ;)

      Itseäni on joskus lohduttanut ajatus, että ehkä paikka ei oliskaan ollut minulle sopiva, jos tuntuu etteivät kemiat kohtaa potentiaalisen tulevan esimiehen kanssa.

    • ///

      Onhan sinulla haastattelijan nimi (ja osoite jossa haastattelu tapahtui).
      Seuraavaksi, jos haluat kyseisien tyopaikan, sinun pitaisi jo samana paivana lahettaa pieni kiitoskortti haastattelijalle. Aivan vain kohteliaasti kiitat hanen antamastaan ajastaan jonka vietti kanssasi ja etta omasta puolestasi se keskustelu oli antoisa.

      Sitten noin viikon jalkeen seuraat puhelinsoitolla. Kerrot etta olit tyytyvainen haastatteluun ja todella haluaisit kantaa kortesi kekoon kyseisessa firmassa. Ja etta milloin voisit odottaa mahdollista paatosta paikkaan valitusta henkilosta.

      Ellei sinua kuitenkaan hyvaksytty, voit taydellisen hyvin kysya atta voisikohan han kertoa mika mahtoi olla hylatyksi tulemise syy.(Tuo nimittain on ehka arvokkainta infoa jota sina sait siita kokemuksesta. Nyt voit hioa hakemustasi sueraavaa haastattelua ja typaikkahakua varten)

      Muista aina etta niin hyva kuin sina oletkin, he kenties hakevat ihmista joka jossain kohdassa taytti vaaditun paremmin kuin sina. Se ei missaan tapauksessa tee sinusta huonompaa. Joten muista aina: jata ovi auki kayttaytymalla kohteliaasti ja ystavallisesti (vaikka sinut evattiinkin talla kertaa), he tarvitsevat aivan varmasti lisaa tyontekijoita, ehka seuraavalla kerralla tarppaa. Muistavathan sinut halukkaana ja innostuneena tyontekijana.

      • nyt, mutta olisi

        ihan kiva jos sinullakin olisi nuo skandit käytössä!
        Liiallinen perään soittelu ei kyllä anna hyvää kuvaa, menee jo häirinnän puolelle. Ja tuo kiitoskortin lähettäminen, kuulen moisesta ensimmäisen kerran, ehkä jossain ylemmän tason paikoissa, paikoissa joissa on vain haastateltavinakin saati hakijoina muutama ihminen. Ei kyllä sovellu minun mielestäni normaali "duunarin" hommiin.
        No neuvoja saa antaa, ja kukin käyttäköön omaa päätään.
        Mutta hanki nyt vaan ne skandit jostain, olisi kohteliasta lukea edes suomenkielistä tekstiä.


      • piti laittaa

        olisi kohteliaista tuoda muille luettavaksi suomenkielistä tekstiä.


      • Ruskea kieli

        "Onhan sinulla haastattelijan nimi (ja osoite jossa haastattelu tapahtui).
        Seuraavaksi, jos haluat kyseisien tyopaikan, sinun pitaisi jo samana paivana lahettaa pieni kiitoskortti haastattelijalle. Aivan vain kohteliaasti kiitat hanen antamastaan ajastaan jonka vietti kanssasi ja etta omasta puolestasi se keskustelu oli antoisa."

        Kuulostaa kyllä vähän paksulta ellei työnantaja hae "ruskea kieli hyvä mieli" tyyppejä töihin. Itse en ainakaan kestäsi tuollaista teennäisyyttä.


      • jee
        Ruskea kieli kirjoitti:

        "Onhan sinulla haastattelijan nimi (ja osoite jossa haastattelu tapahtui).
        Seuraavaksi, jos haluat kyseisien tyopaikan, sinun pitaisi jo samana paivana lahettaa pieni kiitoskortti haastattelijalle. Aivan vain kohteliaasti kiitat hanen antamastaan ajastaan jonka vietti kanssasi ja etta omasta puolestasi se keskustelu oli antoisa."

        Kuulostaa kyllä vähän paksulta ellei työnantaja hae "ruskea kieli hyvä mieli" tyyppejä töihin. Itse en ainakaan kestäsi tuollaista teennäisyyttä.

        Useissa muissa maissa kiitosviestin lähettäminen on hyvin tavallista ja kohtelias tapa muistuttaa haastattelijaa itsestään.
        Suomessa tapa ei ehkä ole kovin tavallinen, koska täällä luotetaan enemmän mitattavissa oleviin taitoihin ja siihen että pystyy hoitamaan työnsä hyvin.

        Tällä paltalla myös kirjoittelevat lähinnä ensimmäistä/ensimmäisiä työpaikkoja hakevat ihmiset, jolloin kiitosviesti ei ehkä ole tarkoituksenmukainen. Kuvittele ero jos haet myyntiedustajan paikkaa tai jäätelönmyyjän paikkaa, toisessa mahdollisesti tarvitaan enemmän ja laajempia sosiaalisia taitoja.


    • Anonyymi

      Oppilaan haastattelu, milloin poliisin ilmoitus, kun tulee verta, itkua jne, lääkäri pahoinpitelee, ja itku kierre puhelut, erokoislääkäri, kirurgia.
      ilmoitus velvoliisuus työvirheen tekijät

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1632
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      842
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      618
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      131
      594
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      68
      536
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe