..miksi jotkut aviomiehet halukkaasti pettävät ja kuitenkin haluavat ehdottomasti pysyä liitoissaan,
kun taas moni nainen vastaavassa tilanteessa on jo peri-aatteessa luopunut liitostaan, ainakin henkisesti..miten tuollainen luonnistuu mieheltä?
kun taas moni nainen vastaavassa tilanteessa on jo peri-aatteessa luopunut liitostaan, ainakin henkisesti..miten tuollainen luonnistuu mieheltä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
vakisuhteen edut. Lyhyesti ja ytimekkäästi.
siksi, että miehillä on suuri sydän ja rakkautta (ja spermaa) riittää monelle naiselle. Tai sitten on voinut unohtua tehdä avioehto ajoissa ja ero tulisi turhan kalliiksi.
miehet ajattelevat alapäällään eikä sydämellään.
Siksi koska miehet ovat vain yksinkertaisesti tyhmiä pillun perässä juoksijoita, joita on helppo höynäyttää, kun vähän tussua vilauttaa. Yksinkertaisille riittävät yksinkertaiset huvit.
moni mies kokee seksin eri tavalla kuin nainen. Eli toisen naisen kanssa punkassa pyörähtäminen ei välttämättä "tarkoita mitään", ainakaan mitään syvällistä.
Ja nainen puolestaan menee sänkyyn vain, jos on syvempiäkin tunteita. Eli silloin nainen on jo erkaantunut tunnetasolla omasta siipastaan, kun taas mies voi arvostaa omassa puolisossaan aivan eri asioita, mutta käy kuitenkin maistamassa kiellettyä hedelmää.
Sitäpaitsi rakastamisella ja pettämisellä tai ei-pettämisellä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Riippuu myös suhteen laadusta, ei siis laadullisesti vaan siitä, minkälaiset pelisäännöt on sovittu.
Jokainen sopii ne omassa suhteessaan oman puolisonsa kanssa, ja kullakin olkoon oikeus toteuttaa suhdetta valitsemallaan tavalla.
Mutta joskus kun tuolla avioeropalstalla käy lueskelemassa, niin tulee ihmeteltyä. Jos toinen käy vieraissa, kokemassa jotain puhtaasti fyysistä, niin kaatuuko suhde siihen? Jos kaatuu, oliko kyse oikeasta syvästä rakkaudesta, vai sittenkin vain omistuksenhalusta? Ja jos hyväksyy toisen ihmisen virheineen, myötä- ja vastoinkäymisissä (kuinka surullisen kuuluisa tuo lause onkaan), niin eikö silloin tulisi voida antaa myös anteeksi?
Eli jos suhde kaatuu yhteen syrjähyppyyn, niin oliko se sittenkään vakaalla pohjalla vai pelkkää itsensä pettämistä?
Ja kai se oliskin hienoa, jos pettämiseen vois suhtautua puhtaasti järjellä. Jostain syystä se kuitenki saattaa satuttaa ja jos toinen luuli elävänsä pettämättömässä suhteessa ja luotti puolisoonsa, niin menetetyn luottamuksen uudelleen rakentaminen on pitkä prosessi.
Mulla on jokseenki sellanen käsitys, että parit on hyvin harvoin halukkaita tekemään työtä tosissaan sen eteen, että heidän välilleen rakentuis uusi luottamus. Suhde yleensä loppuu tai jatkuu jonkunlaisena kuolleena kulissina..
siitä, minkälaiset odotukset suhteelle asetetaan.
Onko se sitä loppuelämän kestävää sitoutumista toiseen, vai muuttuuko rakkaus ja kunnioitus jossain vaiheessa omistuksenhaluksi? Hyväksytäänkö puoliso virheineen ja mahdollisesti erilaisine tarpeineen, vai muuttuuko yhdessäolo jossain vaiheessa pakkopullaksi?
Ajattelin lähinnä pareja, joilla on seksuaalisesti erilaiset tarpeet. Ja toinen, aktiivisempi osapuoli riutuu velvollisuudentunnosta vuosikymmenet uskollisena puolisolleen olematta uskoton. Onkohan sellainen suhde onnellinen?
Asioilla on monta puolta, ja kaikki riippuu myös aina katsojasta. Eikä kaikkea tarvitse tietää, ja tästä päädymme taas siihen omistamisenhaluun...
Pitää vaan toivoo, että kukin omalla tahollaan löytäis suhteen tai suhteettomuuden, josta löytäis onnen. Nuo pelisäännöthän on sit kaikkien itse päätettävissä.
Ihmisten pitäis vaan uskaltaa puhua, ettei tosiaan kärvistelis hiljaa ja tyytymättömänä.
Eipä tuo pettäminen välttämättä riipu aina rakkaudesta. Eikä varsinkaan sukupuolesta. Pidemmissä suhteissa se on kyllä ihan tahtopeliäkin, antaako periksi vai ei.