Miten

seurustelemaan? Ja milloin seurustelunne oikein päättyi? Itse olin neljä vuotta yhden äijän kanssa ja kyllähän siinä aikaa meni- toiset neljä vuotta kunnes tapasin ihanan miehen, joka on nyt aviomieheni. Exä jäi siinä tunteessa vain muistoksi- ihanaksi sellaiseksi. Toivottavasti olet yhtä onnekas:) Joskus mietin, että kestivätkö tunteet niin vahvana vain, koska kohtaloni oli törmätä tähän nykyiseen mieheeni..??? Etten olisi ottanut vaan jotain muuta. Tutkimattomat ovat kohtalon lait..

Rakkaudesta toipuminen on hidasta, varsinkin jos kyseessä on ensirakkaus. Joillakin menee vuosiakin, vaikka rakkaus ei olisi edes ollut pitkäkestoista. Vuosia kestäneestä rakkaustarinasta toipuminen lie silti vielä hitaampaa...

Ikävä tulee varmasti jatkumaan ainakin niin kauan kuin pidät häneen aktiivisesti yhteyttä. Ikävän ja kaipuunhan takia osaksi yhteyttä pidät, osaksi tottumuksen jne. Muttei se tarkoita, että yhteydenpitoa kannattaisi katkaista yhtään aikaisemmin kuin se tapahtuu ehkä joskus luonnostaan.

Jotkut kaipaavat ensi rakkauttaan koko ikänsä! Siihen tunteeseen ei kuitenkaan itse pitäisi liikaa jäädä roikkumaan. Mutta vaikea sanoa, miten voisit unohtaa hänet. Harva ihminen siihen on pystynyt! Ehkä paras tuuri käy niillä, jotka alkavat nähdä ihmisen sittemmin eri valossa ja uskovat lopulta olevansa itsekin onnellisempia jonkun toisen kanssa.

Minulle meni 10 vuotta ennen kuin uskalsin seuraavaan suhteeseen. Alussa meni 4 vuotta siihen etten edes huomannut miehiä ollenkaan-niin vähän olin kiinnostunut muista miehistä. Olin ikionnellinen kun tunsin pientä ihastumista 4 vuoden jälkeen joten tartuin siihen vaikkapa tiesin että se olikin turha ja väärä henkilö. Siihen meni 2 vuotta- ilman suhdetta! Teiniikäistä ihastumista vaan päästäkseen eteenpäin ja tunteakseni edes jotain. Sen jälkeen oli "haku päällä" 2 vuotta.

Syksyllä tapasin ihanan miehen-olin kuitenkin niin varovainen ja ehkä liiankin varma ettei minulle enää voisi tapahtua mitään sellaista joten en voinut antaa mennä. Empin ja epäröin, etsin lyhdyllä virheitä toisesta. Kun vihdoinkin aloin luottaa toiseen ja nauttia suhteesta niin hän oli jo ruvennut epäilemään koko asiaa. Ja se vasta oli sokkia-kaikki vanhat muistot tulivat takaisin, sen jälkeen käyttäydyin huonosti ja tuhosin mahdollisuuteni. Hirvittävä olo, varsinkin kun jo luulin löytäneeni elämässä jonkinlaista rauhaa ja onnea. En olisi halunnut mitään muuta, kaikista muusta olin valmis luopumaan uudessa suhteessa. Mutta tunteemme eivät kohdanneet ja tuhosin kaiken. Tiedän että pärjään tästä eteenpäin jollain tavalla-olen vahva ihminen, mutta valitettavasti en usko enää onneen. Edessäni on taas 10 vuoden trauma...Ehkä pitempikin koska annoin kaiken tähän ja on vielä nuo vanhat haavatkin, puhumattakaan siitä että ikä jo painaa. Toivon tosiaan ettei muille käy näin.Ja toivon kaikkea hyvää ja onnea miehelle joka hetkeksi ainakin sai minut uskomaan tulevaisuuteen.

Kävi tasan samalla tavalla ja tämä tilanne on päällä koko ajan. Haluaisin jutella siitä kanssasi vaikka sähköpostitse koska kirjoituksesi oli kuin minun tekemä. Laittaisitko tänne sähköpostisi osoitteen niin voisin kirjoittaa sinulle.