oopperan

Ooppera saa siis verorahoista tukia 43-45 miljoonaa euroa. Jos tuet lopetettais, niin oopperalipun hinnaksi tulis n. 300e (permanto 1.parvi). Kuinka paljon kävijöitä olisi näillä hinnoilla?
Jos oopperassa haluttais vähentää kuluja, muutoin kuin lomauttamalla henkilökuntaa, vois olla viisasta vähän hillitä suuruudenhulluutta. Produktioita on aivan turhan paljon per näytäntökausi - tuntuu siltä, että määrällä yritetään korvata laatua.
Tuolla edellisessä keskustelussa joku tiesi kertoa, että muut taidemuodot tulevat toimeen omillaan. No ei pidä paikkaansa - kaikki teatterit ovat samassa jamassa, kuvataiteet saavat apurahoja, kutan myös elokuvat. Tuleva musiikkitalo ei tule pärjäämään omillaan.
Tässä kohtaa pitää myös muistuttaa, että valtionapua jaetaan myös runsain mitoin myös urheilulle, mikä on aivan yhtä outoa, koska kaikki ovat nykyisin ammattilaisia. Miettikääpä vaikka mitä lätkänpelaajat tienaavat ja mihin maksavat veronsa.
Pöyristyttävää oli mielestäni se, että kun Karita Mattila viime vuonna esiintyi Oopperassa, hänen palkkionsa oli 3 miljoonaa euroa. Ja hänet on sentään koulutettu suomalaisten verorahoilla.
5333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Karita Matilla ja Mika Häkkinen maksavat veronsa ulkomaille. He vain rahastavat Suomea. Miksi meidän pitäisi lukea heistä artikkeleita, olla ylipäänsäkään kiinnostuneita?

Äänestä

Mistä tuo tieto tuosta 3 miljoonasta on peräisin, vai onko se ihan "kaikkihan sen tietää" tavaraa?

Äänestä

Ohoh, ny tais vähä lipsahtaa!! Ettäkö Rva Mattila olisi rahastanut Kansallisoopperaa peräti 3:lla miljoonalla ekulla. No ei varmaan. Kuka hullu siitä sellaisia määriä maksaisi kun Pavarotti, domingo ja Carreraskaan eivät sellaisia saa, huom., oopperaesityksistä! Mut veikkaan että tuollaiset 15 000 saattaa pyytää illasta ja nämä hullut tietysti maksavat sen!! Ei ole ihme kun Oopperalla menee miinukselle että ropisee. Johtajat vaan sanovat että he kantavat kyllä vastuun, paskan marjat, jos sen tekisivät, antaisivat tilaan pätevimmille tekijöille. Nämä nykyiset Oopperan johtajat eivät näytä tietävän taloudenpidosta hölkäsen pöläystä!

Äänestä
  • Ei mee jääkiekollakaan hyvin, HIFK teki viime vuonna tappiota 0,8 miljoonaa euroa. Kyse sentään lajista jonka luulisi vetävän ihmisiä katsomoon.

    Äänestä

Mitähän maksaisi hiihtäminen,lenkkeily, luistelu, kirjojen lainaaminen, sairaanhoito, kadulla kävely...jos noin ajattelee...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tukieurot kirjoitti:

Ooppera saa siis verorahoista tukia 43-45 miljoonaa euroa. Jos tuet lopetettais, niin oopperalipun hinnaksi tulis n. 300e (permanto 1.parvi). Kuinka paljon kävijöitä olisi näillä hinnoilla?
Jos oopperassa haluttais vähentää kuluja, muutoin kuin lomauttamalla henkilökuntaa, vois olla viisasta vähän hillitä suuruudenhulluutta. Produktioita on aivan turhan paljon per näytäntökausi - tuntuu siltä, että määrällä yritetään korvata laatua.
Tuolla edellisessä keskustelussa joku tiesi kertoa, että muut taidemuodot tulevat toimeen omillaan. No ei pidä paikkaansa - kaikki teatterit ovat samassa jamassa, kuvataiteet saavat apurahoja, kutan myös elokuvat. Tuleva musiikkitalo ei tule pärjäämään omillaan.
Tässä kohtaa pitää myös muistuttaa, että valtionapua jaetaan myös runsain mitoin myös urheilulle, mikä on aivan yhtä outoa, koska kaikki ovat nykyisin ammattilaisia. Miettikääpä vaikka mitä lätkänpelaajat tienaavat ja mihin maksavat veronsa.
Pöyristyttävää oli mielestäni se, että kun Karita Mattila viime vuonna esiintyi Oopperassa, hänen palkkionsa oli 3 miljoonaa euroa. Ja hänet on sentään koulutettu suomalaisten verorahoilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu