http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=1819543
Rasvan laatu ratkaisee eikä määrä
07.04.2006
CashewHyvän esimerkin medialukutaidosta saimme helmikuussa, kun suurin otsikoin uutisoitiin yhdysvaltalaistutkimuksesta, jonka mukaan rasvan määrän rajoittaminen ei vastoin odotuksia vähentänytkään 8 vuoden seurannan aikana aivohalvauksen eikä sydän- ja verisuonitaudin riskiä. Tutkimukseen osallistui lähes 50 000 naista, jotka olivat 50 - 79-vuotiaita. Heidät arvottiin kahteen ryhmään. Noin 20 000 naista pyrki muuttamaan ravintokäyttäytymistään ja muut noin 30 000 saivat valita, miten menettelisivät. Tarkoitus oli, että muutosryhmäläiset vähentäisivät rasvan saantiaan viidenneksellä ja lisäisivät merkittävästi vihannesten ja hedelmien kulutusta. Vertailuryhmä sai ravintoneuvontaa.
Tulokset olivat laihoja, mutta niistä uutisoitiin melko räikeästi. Kanadalainen Lauran Neergaard kritisoi tätä uutisointia Canada.com-palstalla. Hänen mukaansa tutkimus osoitti kylläkin sen, että rasvan vähentäminen on vaikeaa, mutta ei sitä, että rasva olisi sinänsä hyvästä. Neergaardin mukaan tutkimuksen pääheikkoutena oli se, että siinä keskityttiin rasvan määrään eikä rasvojen laadulla ollut merkitystä. Todellisuudessa rasvojen laatu on kaikki kaikessa. Tyydyttynyt rasva on jo melko vähäisinäkin määrinä haitallista. Toisaalta kertatyydyttymättömät rasvahapot, joita on paljon oliivi- ja rypsiöljyssä, ovat sydänystävällisiä, jos niillä korvataan tyydyttynyttä rasvaa, jota on maitorasvassa, naudan- ja lamapaanlihassa sekä myös mm. kookosrasvassa. Monityydyttymättömät rasvat ovat sydänystävällisiä, koska ne alentavat veren pahaa kolesterolia ja rasvoja, mutta kohottavat hyvää kolesterolia. Monimutkaiseksi asian tekee vielä se, että nykytiedon mukaan monityydyttymättömien rasvojen ryhmän sisälläkin pitäisi pyrkiä oikeaan tasapainoon. Tämä onnistuu käyttämällä vain kohtuullisesti auringonkukka- tai maissiöljyä ja nykyistä enemmän pähkinöitä, rasvaista kalaa sekä pellava- ja camelinaöljyä (ruistankio), joissa on runsaasti ns. omega-3-rasvahappoja. Omega-3- ja omega-6-rasvahappojen välinen suhde on perinteisessä länsimaisessa ruokavaliossa huono, mutta siihen on onneksi helppo vaikuttaa valitsemalla sopivanlaisia rasvoja.
Lähde: (JAMA 2006;295:655-666 ja Canada.com 27.2.2006)

Vastaukset 8
Vanhimmat
Omakohtaisen kokemuksena voin sanoa, että käyttämällä luonnollisia, terveellisiä rasvoja kuten voita, kookos- ja oliiviöljyä voi alentaa kolesteroli- ja verenpainearvojaan. Sitä käsitystä tukee myös seuraava lainaus:
" On totta, että verisuonia ahtauttavissa kalkkeumissa on yhtenä ainesosana kolesteroli, mikä ei kuitenkaan tee kolesterolista sen kummempaa peikkoa. Yhtä hyvin voisi syyttää mitä tahansa prosessiin osallistuvaa ainesosaa. Jos tarkastellaan mistä verisuonikalkki todellisuudessa muodostuu, niin 74% siitä on tyydyttämätöntä rasvaa, mistä vielä 41% on lisäksi terveellisenä pidettyä monityydyttämätöntä rasvaa.
Perinteisen logiikan mukaan voisi siten väittää, että jos syö kasvisrasvoja tulee tukkineeksi omat suonensa. Eläinrasvoilla ei ole siten merkitystä verisuonten kalkkeumien muodostumisessa. Selvittämättä on edelleen, miksi verisuonten seinämät ahtautuvat. Itse uskon teoriaan, joka pitää ilmiötä luonnon tapana korjata vaurioita samalla tavalla kuin elimistö reagoi muodostaessaan arpea korjaamaan vaurioitunutta kudosta. Kalkkeuma syntyy vain vaurioituneille verisuonien alueille. Kalkkeuma on kuin suojaava arpi. Terveeseen suoneen kalkkeumaa ei synny.
Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa, ettei kolesterolin määrällä ole sinänsä merkitystä vaan verisuonten ahtauma johtuu muista tekijöistä kuin kolesterolista. Verisuonien vaurion syynä pidetään tulehdusta. Tulehdus voi aiheutua infektiosta tai syy voi olla ravitsemuksellinen.
Useat ruuat aiheuttavat elimistössä tulehdusta, kuten sokeri, omega-6:ta sisältävät kasvisrasvat, transrasvat, prosessoidut sekä käristetyt ruuat ja monet ruuan lisäaineet. Lisäksi saasteet ja vapaat happiradikaalit kuormittavat ja ärsyttävät elimistöä".
Lähde: Lääkäri Antti Heikkilä. "Hyvän olon keittokirja, Opas vähähiilihydraattiseen ja ravinteikkaiseen ruokavalioon" Rasalas 2003.
turhana, mikroaaltouuneja vaarallisena jne.
kato kirjastosta suapi lainata po kirjoja ja sieltä kun joka lukea osaa niin voipi ihan omin silmin todeta että kannustaa liikkumaan. mittees tähän arvelet? taisitkos narahtaa pötyjen huastamisesta:D
ja mikro on laiskojen ihmisten turha kapistus. siinä jo riittävästi syytä välttää. kunnon kokit ei tartte, mutta varmaan jos ei ole niin..:D
sen kotisivuja ja kato mitä mainittee liikunnasta, ennenkuin tulet tuallaisia haastamaan.
Hyvin on sapuskani maittaneet isomallekin sakille ja uudestaankin on pyydetty kokkailemaan.
älä jaksa puhua sanonko suorastaan paskaa, mulla sattuu olemaan kirjojansa tuolla hyllyssä ja siks toisekseen tunnenkin kaverin jollain lailla. että sori.
Osaatko lukea? Katso kotisivuja ja kohta fyysinen harjoitus.
Mikä kohta kirjoituksessa jäi epäselväksi?.., ei tarvitse mennä kotisivuilleen. On kirjoja hyllyssä kuten sanoin. Lue sinä niistä. Saa kirjastostakin. Hänelle on muuten nyt ilmoitettu sitten tästä suomi24 touhusta.
> Tyydyttynyt rasva on jo melko vähäisinäkin määrinä haitallista.
> Toisaalta kertatyydyttymättömät rasvahapot, joita on paljon
> oliivi- ja rypsiöljyssä, ovat sydänystävällisiä, jos niillä korvataan
> tyydyttynyttä rasvaa, jota on maitorasvassa, naudan- ja
> lamapaanlihassa sekä myös mm. kookosrasvassa.
Tohtori.fi:n asiantuntija kirjoittaa täyttä paskaa. Tämä ei ole totta.
Kannattaako noihin tohtori.fi:n juttuihin uskoa muutenkaan, jos se on tällaista hölmöilyä?