Paha olla

Paha olla..

Mies sanoo ettei tiedä haluaako olla, eikä tiedä enää rakastaako. Tätä samaa olen kuunnellut nyt 1,5 vuotta, välillä hän tietää, sitten taas ei.

Nyt sitten sanoin itse että lähde menemään kerta tämä on tällaista jankkaamista, mutta miksi minua kaduttaa ihan suuresti?? miksi minulla on niin paha olla vaikka ei tuossa suhteessakaan kovin hyvä ollut juuri sen takia että mies vaihtaa mielipidettään aina. Yleensä mielipide vaihtui kun oli vähänkin riitaa.

Ja hänen kanssaan oli alusta asti hankalaa muutenkin, kun hän ei koskaan ollut aikaisemmin suhteessa eikä ollut rakastunut, minuun hän rakastui vuosi myöhemmin vasta. Luulin että en tiedä -leikki oli vain rakastumisen puutteen tulosta, mutta hän jatkoi sitä nyt taas!!

Miten päästä yli tuollaisesta? En jaksa enää.. Tuntuu todella pahalta jatkaa elämää yksin.
3891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos joutuu miettimään, että rakastaako, niin silloin ei kyllä rakasta.. =/

Äänestä

toisaalta minä olen itse ihan samanlainen, tunne-elämältäni hyvin ailahtelevainen. mutta itse olen tulkinnut tämän "rakastanko vai en" käytöksen niin että välillä tympii ja sen jälkeen voi taas rakastua uudelleen...

Äänestä

Kannattaisi antaa olla.. Kyllä elämällä on tarjottavanaan parempiakin miehiä!! Ei kukaan ansaitse tuollaista juupas-eipäs kohtelua.
Tottakai irrottautuminen on vaikeaa, mutta sen voi tehdä pikkuhiljaa. Ala katsella ympärillesi, ota avoimesti vastaan mitä elämä tuo tullessaan.
Mies ei selvästikään arvosta sinua, jos on kohdellut sinua noin!! Hän ei välitä tunteistasi aidosti, sillä jos välittäisi hän ei haluaisi sinun kärsivän ja kärsiä olet saanut jo liian pitkään!! Eikö ole parempi olla yksin, kuin huonossa parisuhteessa kärsimässä? Miehellä on selvästikin selvitettävää itsensä kanssa paljonkin ja vaikka hän sinulle varmasti rakas onkin ollut, niin parempi on vain jatkaa matkaa!! :) Voimia ja jaksamisia!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N26.. kirjoitti:

Paha olla..

Mies sanoo ettei tiedä haluaako olla, eikä tiedä enää rakastaako. Tätä samaa olen kuunnellut nyt 1,5 vuotta, välillä hän tietää, sitten taas ei.

Nyt sitten sanoin itse että lähde menemään kerta tämä on tällaista jankkaamista, mutta miksi minua kaduttaa ihan suuresti?? miksi minulla on niin paha olla vaikka ei tuossa suhteessakaan kovin hyvä ollut juuri sen takia että mies vaihtaa mielipidettään aina. Yleensä mielipide vaihtui kun oli vähänkin riitaa.

Ja hänen kanssaan oli alusta asti hankalaa muutenkin, kun hän ei koskaan ollut aikaisemmin suhteessa eikä ollut rakastunut, minuun hän rakastui vuosi myöhemmin vasta. Luulin että en tiedä -leikki oli vain rakastumisen puutteen tulosta, mutta hän jatkoi sitä nyt taas!!

Miten päästä yli tuollaisesta? En jaksa enää.. Tuntuu todella pahalta jatkaa elämää yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu