En kestä enää, välistä masentaa niin että luulen
itseänikin ihan tunnottomaksi - Avioliitto melkein karilla, mykkäkoulua ja huutamista. Lasten takia luulen jaksavani ? - Tuntuu etten pysty enää tuntemaan mitään tai ainakaan vastaanottamaan mitään. Mitä pitäisi tehdä - Haluaisin kokea välittämistä ja ehkä jotain "uuttakin" mutta en uskalla enkä jaksa vaikka haluaisinkin....
nainen 35
itseänikin ihan tunnottomaksi - Avioliitto melkein karilla, mykkäkoulua ja huutamista. Lasten takia luulen jaksavani ? - Tuntuu etten pysty enää tuntemaan mitään tai ainakaan vastaanottamaan mitään. Mitä pitäisi tehdä - Haluaisin kokea välittämistä ja ehkä jotain "uuttakin" mutta en uskalla enkä jaksa vaikka haluaisinkin....
nainen 35
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen hieman nuorempi kuin sinä. Lapsuuteni ei ollut kovin ruusuinen. Olin naimisissa, saatiin lapsi, ostettiin talo, erottiin, myytiin talo, lapsen isä kuoli. Nyt olen avosuhteessa. Ostettiin talo. Nyt on jäljellä enää pelkkä velvollisuuden tunto. On sitten pirun hankalaa erota kun on yhteistä omaisuutta. Olen yrittänyt jaksaa lapseni takia, koska häneltä riistettiin oma isä niin äkkiä. Alkaa vaan tuntea paineet koska itselläni on jatkuvasti paha olo. Pitääkö uhrata itsensä lapsen takia vai ottaisiko ratkaisevan askeleen? Totta kai lapsikin huomaa ettei kaikki ole ihan kohdallaan.
Kaipaan sitä aikaa kun kaikki oli uutta eikä jaksanut odottaa että taas näkisi toisen. Nyt odottaa kauhulla että toinen pääsee töistä. Ikävämpi juttu on että mies on niin umpirakastunut ja minä taas en ollenkaan. En halua uutta miestä. Kyse ei ole siitä. Olen vaan niin pirun kyllästynyt tuntemaan näin.
Toivon sinulle voimia päästä eroon masennuksesta. Itse olen kaksi eri kertaa aloittanut psykiatrilla juoksemisen ja lääkkeiden syömisen. Molemmat lopetin kesken. Jos luulet että puhuminen helpottaisi, kehotan ottamaan yhteyttä paikkakunnan psykiatrille. Ehkä on helpompi puhua tuntemattomalle.
Olen 33v. kahden lapsen isä. Olen antanut vaimolleni vapauden opiskella ja työskennellä toisella paikkakunnalla jo useamman vuoden ajan, en sitä voisi häneltä kieltääkkään koska rakastan häntä syvästi. Lapset ovat aina olleet mukanani vapaa- ja kodin rakennus "projektin"-aikana. Heidän ja työni mukaan on elämäni saanut säänöllisen rytmin (pitkästyttävän ennalta-arvattavan).
4 vuotta meni hyvin kunnes vaimon työt/koulu loppui vajaa vuosi sitten. Hänelle se oli vaikeampi tilanne kuin minulle, koska olin jo haaveillut saavani hänet vierelleni joka ilta. Moni asia jäi selvittämättä ja sanomatta ja "arki" kotona taisi häntä hiukan jopa pelottaa kun lapsetkin olivat jo kasvaneet koululaisiksi. Toki meidän olisi pitänyt kertoa tunteista ja peloista toisillemme ja yrittää tukea toisiamme. Näin ei vain käynyt...
Pian alkoi ravintolan tanssilattia vaimoa vietellä ja pe./la. illat alkoivat kulua kapakoissa "ystävien" kanssa. Aikani asiaa katsottua mainitsin siitä ja riita oli valmis. Epäilin hänen pettävän minua ja sain aina kieltävän vastauksen, vaikka tunsin jonkin kampeavan meitä kauemmaksi toisistamme. Asiasta riideltiin viime syksynä rankasti vaikka eihän se mitään ratkaise. Aloitin "mykkäkoulun", masennuin, harkitsin avioeroa ja hain myös eropaperit. Ymmäsin ettei ero ole minulle mikään ratkaisu 13 yhteisen vuoden jälkeen ja päätin yrittää vielä kerran välien korjaamista.
Haimme apua perheneuvonnasta ja pyrimme keskustelemaan asioista kiihkottomasti, mikään ei vain tuntunut muuttavan asioiden-/tekojen kulkua. Olin jo antautumassa kun eräs "ystävä" kertoi vaimoni tapailevan toista miestä ja kertoi myös hänen nimensä, luuli kai olevansa vitsikäs tai avuksi. Kotona kaikki tietysti kiistettiin kunnes kerroin myös tietäväni ko. miehen nimen yhteystiedot sillä seurauksella että alkoi 3 päivän sota (ei yhtään hyvää teko, sanaa tai elettä).
Nyt tuosta on kulunut jo kuukausi ja moni asia on saanut uuden käänteen. Tosiasiat on tunnustettu, peloista ja tunteista on keskusteltu ja tulevaakin suunniteltu (yhdessä). Vaimo on nyt töissä toisella paikkakunnalla (taas), mutta joka ilta ollaan soiteltu ja viestejä laitettu. Hän on myös kertonut minulle soitelleensa tälle tuttavalleen eikä se minua häiritse koska tiedän mistä miehen tarvittessa löydän (taisi kaveri olla muutenkin se "kaatopaikka" jolle meidän avioliiton ongelmat vaimon toimesta kuskattiin).
Minulle oli helpottavaa huomata ettei kaikki kuitenkaan johtunut minusta. Vaimo salasi asioita jotka eivät varmasti helpottaneet hänen oloaan vierelläni. Yksi asia johtaa toiseen jne...
Itse olen ainakin sen kuluneen vuoden aikana oppinut, että olen rehellinen vaimolleni ja itselleni ja kerron heti jos jokin asia hiertää mieltä. Silloin ei jälkeenpäin ainakaan tarvitse "jossitella" ja toivon puolisoni myös tämän oppineen. Ei yksin "märehtimällä", yhteiset asiat ratkea. Jos yhteistä tahtoa, halua ja vilpitöntä rehellisyyttä löytyy asiat ratkeavat kyllä, niihin on vain uskallettava tarttua.
Nyt ulkona paistaa aurinko ja vatsassa on perhosia (vaimo tulee kotiin huomenna), taidan käydä ostamassa hänelle jonkin pikkulahjan.
...On ihanaa olla umpirakastunut....
arvostaa sitä hyvää mitä sullon!! Kantsis ehkä hoidot käydä loppuun..säälittävää luettavaa, todellisen elämän rinnalla. Mutt tulet oppiin...tuota hyvää vaan et saa takaas..jos sen menetät. Haluutko todella sitä?
On se mainiota että sä pystyt mulle sanomaan että mulle menee hyvin. Ihan turhaan mä sitten siellä psykiatrilla kävin kun sä kerran tosta mun tekstistä jo sait selvän että mulla on kaikki ihan helvetin hyvin. Luuletkos sä tosiaan että mä tänne kaikki kerron? Mä olen melko varma että mun taustalla mä päihitän aika monet "elämänkokemukset", mut mistäs sä sen voitkaan tietää...
Syy miksi luen tätäkin palstaa on se, että halusin tietää olenko ainoa joka on onneton ja päättämätön omassa tilanteessani. No tietenkin on aika itsekästä kuvitella että olisin ainoa...Minulle ainakin tuli itselleni parempi olo kun pystyn jollekin toiselle kertomaan, ettei hän ole yksin tässä tilanteessa...Ehkä hänellekin tulee parempi olo kun tietää että muitakin kohtalotovereita löytyy. Mielestäni tämä palsta on hyvä siinä, että tänne voit kirjoittaa nimettömästi ja kertoa mikä mielessä painaa. Huomaat että muut ihmiset välittävät ja laittavat sinulle "tsemppiä"-viestejä. Luultavasti tässä kohden naurat makeasti ....heh...välittävät??
Toivon oikeasti että sun omassa elämässäs ois kaikki hyvin. Ja jos joskus ei ole ja tänne kirjoitat (tai muualle) sua ei aleta arvostelemaan saman tien...tämä ei ole sen paikka. Mutta hyvää kevään jatkoa sulle ja onnellista elämää...
Oletko rakastunut tunteeseen "rakastuminen". Samoja asioita olen kahlannut. Eri kehyksissä tietenkin. Jos Sinulla on rakastunut ja hyvä mies, koita hänen ja lapsen vuoksi.Huuma haihtuu aina ja lopulta on yksin ja henkisesti kylmä. On ihanaa jos on rinnalla ihminen joka on sinuun sitoutunut. Monasti tämä tyhjyys ja kaipaus on todellakin kauempaa lapsuudesta kannettua ikävää.Aloita ajattelemalla miehestäsi hyviä puolia, anna hänen rakastaa sinua. Olen varmaan sinua vanhempi ja henkisessä kasvussani saavuttanut sen täyden tunteen että olen tasapainossa itseni ja ympäristöni kanssa.Ihminen muuttuu ja kasvaa ja samat murrosiän kasvukivut seuraavat meitä jatkuvasti. Olen niin paljon käynyt viihteellä, rakastunut, eronnut, pettänyt ja petetty että en enää kaipaa sellaista. Tavallinen hiukan tylsäkin elämä on ihanaa ja turvallista.On toki muitakin harrastuksia ja juttuja. Lenkki räntäsateessa koirien kanssa, kuppi kuumaa teetä. Oma vanha tuttu mies ja lapset...
enpä tosin itsestäni puhu, mutta ennen niin iloinen ystävättäreni on kyllä samassa tilanteessa kanssasi.
Miehen kanssa ei synkkaa ja tuntuu pikemminkin silti että pitää hommaa koossa lasten ja talon ( uuden ) takia - On kyllä puhunut ( maininnut ) muistakin miehistä vaan ei uskalla heille mitään kertoa ?
On se masentavaa kun mieli ja elämänhalu tuollalailla kuolevat - Ei sitä kukaan ansaitse ??
Eräs ystäväni on aivan samassa tilanteessa,ero tulossa,mies vieny ero paperit ja nyt kun tosi kyseessä ei haluakkaan erota.Jatkuvaa haukkumista, ja alistamista ja peloittelua,seurailee kauppoihin ynnä muihin menoihin ettei vain olis toista, miestä.Onko kaikki miehet tollaisia,eron sattuessa.Tollaisten miesten paikka ois jossain muualla kuin vapaalla jalalla.
saanko sanoa jotain ?
olkaa naiset rohkeita, antakaa itsellenne ja lapsillenne mahdollisuus uusi mahdollisuus ja ennenkaikkea olkaa avoinna ympäristöllenne ja ( jopa muille ) miehille, jos ei muuta niin hyvinä ystävinä - Eipä muuta...
Hei masentunut. Minullakin oli pitkä avioliitto ja olin liitossa se joka huusi mutta ei aiheettomasti,mieheni petti 15vuoden avioliiton aikana koko ajan,ei ihminen voi pahoin jollei siihen ole mitään syytä,synnytyslaitokseltakun tulin kuulin että mieheni käy vieraissa,ajatelin että se on ohimenevää mutta ei, toista lastani odottaessani ajatelin että nyt on ihan ok ,mutta ei hänellä oli taas suhde olin 6kk raskaana.aina kun hn jäi kiinni pettämsestä hän vaihtoi kohdetta.viimeinen niiti oli kun näin kuvan hänestä ja Kiinalaisesta naisesta niin sanotun hääkuvan ja kuherruskuukaudelta kuvia,en kysynyt enään mitään vaan vein eropaperit ja nyt olen eronnut mutta onnellinen ei tarvitse enään pahoittaa mieltään saatika huutaa. olen onnellinen 2 lapsen yh, mutta miehiin on mennyt luotto.
Masentuneisuuden astettahan on kai vaikea määritellä. Mutta jos itsetuhontunnot on silloin tällöin mielessäsi viikottain, voidaankai puhua jonkinasteisesta masennuksesta.
Tähän voi johtaa moni asia.
Ihmissuhteet, työasiat ja esim. omat persoonaan liittyvät vaikeudet.
Tosi masennus on vaikea juttu,ja johtaa yleensä katastrofiin henkilökohtaisella tasolla.
Apua on kyettävä hakemaan joko julkiselta tai yksityiseltä sektorilta, jos vain siihen kykenee.
Muuten tulee noutaja, tiedän kokemuksesta.
Lapsille paras äiti on onnellinen äiti!
Erosin tunteettomasta liitosta, enkä ole hetkeäkään katunut. Lapsetkin voivat paremmin.
.....aikanaan erehdyit solmimaan tunteettoman liiton?