Turhasta

Kaikki täällä valittavat, kun on anoppi/appi niin kamala ja puoliso ei tee asialle mitään. No hemmetti, HALOO, kuka käskee ottaa jonkun mammanpojan miehekseen? ei taatusti kukaan ole pakottanut, joten itsehän olette ahdinkonne valinneet. Itse olen ottanut itsenäisen ja aikuisen kunnon miehen puolisokseni, eikä näin ollen ole ollut mitään ongelmia. Itsehän olette valintanne tehneet, joten tyytykää siihen tai erotkaa puolisostanne!
161512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Se nyt vain on niin helppo ja kiva vyöryttää Anopin/apen niskaan kaikki mikä menee pieleen.

Äänestä

Tuo oli vähän, mutta asiaa ! Eihän kukaan anna naapureidenkaan ohjailla omaa elämäänne. Vai annatteko ?

Äänestä

Oudot on sun perustelut. Tuolla logiikalla kukaan ei saisi koskaan olla tyytymätön mihinkään, loukkaantua, tehdä virheitä tai elää ylipäätään. Kun kaikki valinnat on ihan itse tehtyjä. Sillä parhaalla tietämyksellä, joka SILLÄ HETKELLÄ on. Millä tavalla ihmisen pitäis ennustaa tulevaisuus ennen kuin sitä on elänytkään? Millä tavalla pitäis tietää ongelmat ja toisen ihmisen kaikki piirteet ja mahdollinen kehitys, ennen kuin sitä on edes tapahtunut?

Äänestä
  • ja aikuinen ihminen muuttuu tuosta vaan mamman helmoissa ruikuttavaksi mammanpojaksi. eiköhän se ole huomattavissa jo aikaisemmin, mikäli hoksottimet toimivat.

    Äänestä

  • itsenäinen kirjoitti:

    ja aikuinen ihminen muuttuu tuosta vaan mamman helmoissa ruikuttavaksi mammanpojaksi. eiköhän se ole huomattavissa jo aikaisemmin, mikäli hoksottimet toimivat.

    Oma mittani anoppini suhteen on täyttynyt ajan mittaan ja oikeastaan lasten syntyminen pahensi tilannetta melkoisesti. Kaikkea ei voi ennakoida, koska esimerkiksi nuori lapseton nainen ei tajua, millaista elämä on nelikymppisenä kahden lapsen äitinä. Merkit anoppini luonteesta ja päsmäämisen halusta oli kyllä nähtävissä, mutten niihin siinä iässä reagoinut. Sitä paitsi oma anoppini oli reipas viisikymppinen, kun aloin tapailemaan hänen poikaansa. Silloin anopilla oli vielä hitusen omaakin elämää ja mekin elimme rauhassa omaamme. Nyt anopilla ei ole muuta elämää kuin lastensa. Esimerkiksi minun ja hänen poikansa avioero aiheutti anopilleni hänen versionsa mukaan ihan fyysisiä sairauksia, joita on nyt sitten vuosi podettu ja minua niistä informoitu. Minähän olen hänen sairauksiinsa syyllinen, kun hänen poikansa jätin ja pojan elämän tuhosin. Poika tosin petti sitä ennen muutaman vuoden ajan minua, mutta sitä ei lasketa. Naisen osa olisi tietysti alistua ja pitää perhe kasassa.

    Äänestä

  • Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.
    Miniä on pieni kokoinen, hirveän nätti todella persoonallisella tavalla, ei mikään missi tai malli, tullut ihan äitiinsä.
    Miniä on siisti ja heidän kotinsa on todella puhdas ja siisti, siihen on saanut opin varmaan omalta äidiltään joka on talousihminen. Miniä on opettanut poikani huolehtimaan jälkensä (vaatteet ja ruokailu jäljet), joten on niin laiska, ettei todellakaan siivoa poikani jälkiä. Poikani ei kotona asuessaan tehnyt mitään, nyt hän siivoaa kotonaan viikkoimuroinin ja pesee ikkunat, sekä pyykkää kuin paraskin pyykkäri.
    Miniä on opettanut pojalleni monia asioita ihan vain laiskuuttaan mm. vaatehuoltoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Poika parka, nämä asiat olivat niitä asioita joita ei suostunut tekemään kotona asuessaan.
    Nyt heillä on yhteinen lapsi ja poikani loistaa isänä. Hän hoitaa lapsensa paremmin ja suuremmalla varmuudella kuin miniä osaakaan, miniä mokoma kehuu vieressä ja poikani tietysti innostuu aina vaan lisää vauvan hoidosta.
    Joo ei miniöistä ole kuin harmia. ;D

    Äänestä

  • anopiton kirjoitti:

    Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.

    Kiitos kirjoituksestasi. Olen itse joskus aikonut kirjoittaa lähes identtisesti. Tulin oikein hyvälle tuulelle, koska näinhän se meilläkin on.

    Äänestä

  • itsenäinen kirjoitti:

    ja aikuinen ihminen muuttuu tuosta vaan mamman helmoissa ruikuttavaksi mammanpojaksi. eiköhän se ole huomattavissa jo aikaisemmin, mikäli hoksottimet toimivat.

    Elämä se ihmisillä muuttuu niin paljon kymmenien vuosien aikana, ettei sitä ennustaa voi vaikka miten itsenäinen ja stabiili luonne olisi. Vaikuttaa meinaan ihmissuhteissa muutkin asiat, kuin sen oman puolison itsenäisyys tavatessa. Jotkut ihmiset kun oppiikin jotain kasvaessaan, jotkut ihan lopettavat sen mamman helmoissa pyörimisen. Tai mitä tahansa muutakin.

    Äänestä

  • anopiton kirjoitti:

    Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.
    Miniä on pieni kokoinen, hirveän nätti todella persoonallisella tavalla, ei mikään missi tai malli, tullut ihan äitiinsä.
    Miniä on siisti ja heidän kotinsa on todella puhdas ja siisti, siihen on saanut opin varmaan omalta äidiltään joka on talousihminen. Miniä on opettanut poikani huolehtimaan jälkensä (vaatteet ja ruokailu jäljet), joten on niin laiska, ettei todellakaan siivoa poikani jälkiä. Poikani ei kotona asuessaan tehnyt mitään, nyt hän siivoaa kotonaan viikkoimuroinin ja pesee ikkunat, sekä pyykkää kuin paraskin pyykkäri.
    Miniä on opettanut pojalleni monia asioita ihan vain laiskuuttaan mm. vaatehuoltoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Poika parka, nämä asiat olivat niitä asioita joita ei suostunut tekemään kotona asuessaan.
    Nyt heillä on yhteinen lapsi ja poikani loistaa isänä. Hän hoitaa lapsensa paremmin ja suuremmalla varmuudella kuin miniä osaakaan, miniä mokoma kehuu vieressä ja poikani tietysti innostuu aina vaan lisää vauvan hoidosta.
    Joo ei miniöistä ole kuin harmia. ;D

    Eiköhän se nykyaikana ole se tasa-arvo, joka jyllää! Ja minkä pitääkin jyllätä!!

    Taidat olla kateellinen poikasi onnesta? Itselläsi ei taida olla kovinkaan toimiva parisuhde??!

    Äänestä

  • Kiukkuliina kirjoitti:

    Minusta se oli täynnä ironiaa, ei kirjoittaja varmaankaan tarkoittanut sitä vakavastiotettavaksi vaan käänteisesti. Niin minä ainakin sen käsitin.

    Äänestä

  • Kiukkuliina kirjoitti:

    Eiköhän se nykyaikana ole se tasa-arvo, joka jyllää! Ja minkä pitääkin jyllätä!!

    Taidat olla kateellinen poikasi onnesta? Itselläsi ei taida olla kovinkaan toimiva parisuhde??!

    Kun olet niin paljon tänne kirjoitellut, niin olisin luullut sinun huomaavan mitä kirjoittaja tarkoitti.

    Äänestä

  • Kiukkuliina kirjoitti:

    Eiköhän se nykyaikana ole se tasa-arvo, joka jyllää! Ja minkä pitääkin jyllätä!!

    Taidat olla kateellinen poikasi onnesta? Itselläsi ei taida olla kovinkaan toimiva parisuhde??!

    hyvä luonnekuva; täällä kiukkuaan purkavista elämässään onnellinen Miniä.
    Tietysti. kaikki muut ovat tyytymättömyytesi ja onnen PUUTTEESi syitä. :D

    Äänestä

  • anopiton kirjoitti:

    Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.
    Miniä on pieni kokoinen, hirveän nätti todella persoonallisella tavalla, ei mikään missi tai malli, tullut ihan äitiinsä.
    Miniä on siisti ja heidän kotinsa on todella puhdas ja siisti, siihen on saanut opin varmaan omalta äidiltään joka on talousihminen. Miniä on opettanut poikani huolehtimaan jälkensä (vaatteet ja ruokailu jäljet), joten on niin laiska, ettei todellakaan siivoa poikani jälkiä. Poikani ei kotona asuessaan tehnyt mitään, nyt hän siivoaa kotonaan viikkoimuroinin ja pesee ikkunat, sekä pyykkää kuin paraskin pyykkäri.
    Miniä on opettanut pojalleni monia asioita ihan vain laiskuuttaan mm. vaatehuoltoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Poika parka, nämä asiat olivat niitä asioita joita ei suostunut tekemään kotona asuessaan.
    Nyt heillä on yhteinen lapsi ja poikani loistaa isänä. Hän hoitaa lapsensa paremmin ja suuremmalla varmuudella kuin miniä osaakaan, miniä mokoma kehuu vieressä ja poikani tietysti innostuu aina vaan lisää vauvan hoidosta.
    Joo ei miniöistä ole kuin harmia. ;D

    Kun et ole jaksanu lapsellesi opettaa näitä perusalkeita hänen kotona asuessaan????

    Ja laiskuuttaanko miniä on opettanut tapoja pojallesi? Eikö rakas poikasi osannut hoitaa näitä aikaisemmin "kotona asuessaan"?

    Nyt sitten haukut miniää siitä että lapsesi on päässyt "sivistyksen" piiriin

    Olen itsekkin anoppi ja poikani ei tikkua risiin laittanut kotona asuessaan, vaan nyt kyllä laittaa.
    3-v kasostytöt ja 2-tyttö. Elämä ja miniä on kyllä opettanut ja olen siitä hiton tyytyväinen.

    Ei kai näitä poikia pidä pumpulissa pitää.

    Ole onnellinen poikas puolesta.Rakkaudesta hän sen tekee!!!!!

    Äänestä

  • anopiton kirjoitti:

    Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.
    Miniä on pieni kokoinen, hirveän nätti todella persoonallisella tavalla, ei mikään missi tai malli, tullut ihan äitiinsä.
    Miniä on siisti ja heidän kotinsa on todella puhdas ja siisti, siihen on saanut opin varmaan omalta äidiltään joka on talousihminen. Miniä on opettanut poikani huolehtimaan jälkensä (vaatteet ja ruokailu jäljet), joten on niin laiska, ettei todellakaan siivoa poikani jälkiä. Poikani ei kotona asuessaan tehnyt mitään, nyt hän siivoaa kotonaan viikkoimuroinin ja pesee ikkunat, sekä pyykkää kuin paraskin pyykkäri.
    Miniä on opettanut pojalleni monia asioita ihan vain laiskuuttaan mm. vaatehuoltoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Poika parka, nämä asiat olivat niitä asioita joita ei suostunut tekemään kotona asuessaan.
    Nyt heillä on yhteinen lapsi ja poikani loistaa isänä. Hän hoitaa lapsensa paremmin ja suuremmalla varmuudella kuin miniä osaakaan, miniä mokoma kehuu vieressä ja poikani tietysti innostuu aina vaan lisää vauvan hoidosta.
    Joo ei miniöistä ole kuin harmia. ;D

    Ei näytä menevän perille.

    Äänestä

  • Eräs anoppi kirjoitti:

    Ei näytä menevän perille.

    Oi ja voi käyn täällä vain iloitsemassa Miniästäni.
    Tosin aina eivät nämä jutut naurata, kun ymmärtää nämä Miniät ovat ihan aitoja.
    "Kellä Onni on, se onnen kätkeköön."

    Äänestä

  • anopiton kirjoitti:

    Minun miniäni on suorastaan kauhea. Rakastaa poikaani niin, että silmät hehkuvat lämmöistä iloa Hänen katsoessaan Mun poikaani.
    Miniä on pieni kokoinen, hirveän nätti todella persoonallisella tavalla, ei mikään missi tai malli, tullut ihan äitiinsä.
    Miniä on siisti ja heidän kotinsa on todella puhdas ja siisti, siihen on saanut opin varmaan omalta äidiltään joka on talousihminen. Miniä on opettanut poikani huolehtimaan jälkensä (vaatteet ja ruokailu jäljet), joten on niin laiska, ettei todellakaan siivoa poikani jälkiä. Poikani ei kotona asuessaan tehnyt mitään, nyt hän siivoaa kotonaan viikkoimuroinin ja pesee ikkunat, sekä pyykkää kuin paraskin pyykkäri.
    Miniä on opettanut pojalleni monia asioita ihan vain laiskuuttaan mm. vaatehuoltoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Poika parka, nämä asiat olivat niitä asioita joita ei suostunut tekemään kotona asuessaan.
    Nyt heillä on yhteinen lapsi ja poikani loistaa isänä. Hän hoitaa lapsensa paremmin ja suuremmalla varmuudella kuin miniä osaakaan, miniä mokoma kehuu vieressä ja poikani tietysti innostuu aina vaan lisää vauvan hoidosta.
    Joo ei miniöistä ole kuin harmia. ;D

    Rakas Anopiton!
    Miten minusta tuntuu, että olet hyvin mustasukkainen pojastasi miniällesi? Minkä vuoksi?

    Toki varmasti pitäisit pojastasi parempaa huolta kuin miniäsi konsanaan, mutta jokainen aikuinen ihminen kaipaa vierelleen toista aikuista ihmistä, myös sinun poikasi.

    Ajatellaanpa asiaa näin miniän näkökulmasta mitä näihin poikiin tulee, että mihin anoppi lopettaa poikansa kasvatustyön niin siitä miniä jatkaa;). Ja sinä Anopiton, olet kyllä tässä suhteessa asettanut miniäsi todellisen haasteen eteen. Ei sinulla pitäisi olla valittamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

valitatte! kirjoitti:

Kaikki täällä valittavat, kun on anoppi/appi niin kamala ja puoliso ei tee asialle mitään. No hemmetti, HALOO, kuka käskee ottaa jonkun mammanpojan miehekseen? ei taatusti kukaan ole pakottanut, joten itsehän olette ahdinkonne valinneet. Itse olen ottanut itsenäisen ja aikuisen kunnon miehen puolisokseni, eikä näin ollen ole ollut mitään ongelmia. Itsehän olette valintanne tehneet, joten tyytykää siihen tai erotkaa puolisostanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu