Miks miehistä ( ei kaikilta ) on niin hirveän vaikea pyytää anteeksi?
En ymmärrä mikä ajatus on takana kun ensin loukataan, sanotaan toiselle pahasti aiheuttaen mielipahaa, sitten ollaan niinkun ei olis tehny mitään väärää, vaikka tietää että on.
Anteekspyynnön jos haluaa niin sen joutuu vielä erikseen pyytää.
Sekään ei sitte tunnu oikeelle koska se anteekspyyntö ei tullut mieheltä itseltään. Sitte siitäkin jää vielä paha mieli...
Itse pyydän anteeksi aina, kun olen aiheuttanut mielepahaa toiselle, miks ei mies tee niin? Vai tekeekö?
En ymmärrä mikä ajatus on takana kun ensin loukataan, sanotaan toiselle pahasti aiheuttaen mielipahaa, sitten ollaan niinkun ei olis tehny mitään väärää, vaikka tietää että on.
Anteekspyynnön jos haluaa niin sen joutuu vielä erikseen pyytää.
Sekään ei sitte tunnu oikeelle koska se anteekspyyntö ei tullut mieheltä itseltään. Sitte siitäkin jää vielä paha mieli...
Itse pyydän anteeksi aina, kun olen aiheuttanut mielepahaa toiselle, miks ei mies tee niin? Vai tekeekö?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kysyin tätä kerran pikkuveljeltä (ihan aikuinen ja miehinen mies, perheellinen jo vuosia). Anteeksipyytäminen on kuulema nolointa ja hävettävintä mitä on maailmassa. Hänellä ei ainakaan kieli taivu sanomaan anteeksi.
Ei muutkaan tuntemani miehet ole koskaan pyytäneet anteeksi mitään missään tilanteessa. Yksi nainen kiteytti asian näin "kun mies on vanha, se ei muista tehneensä mitään väärää. Kun mies on nuori, se ei myönnä tehneensä mitään väärää." MOT :) Tuntemani miehet lahjovat ja hyvittelevät anteeksipyynnön sijaan, jos ovat pahoillaan. Ja minä raivostun ikihyviksi moisesta vähättelystä ja soppa on valmis.
Mä ainakin osaan pyytää anteeks naiselta jos oon häntä loukannut, joskus pyydän vaikka en olis hänen mielestään edes loukannutkaan mut itse tunnen loukanneeni häntä. Yks nainen sanoikin että mä pyytelen vähän liikaakin anteeksi.
kyllä jo osaan pyytää anteeksi! nuorempana olin ehkä huonompi, mutta kenelle tahansa ihmiselle jos sanon huonosti tai käyttäydyn niin mula tulee huono olla jos ei pyydä anteeksi! ja uskallan jopa nykyään sanoa että, rakastan sinua!! mitä ei nuorempana tullut ajateltua! mutta ehkä kai se elämä jokaista jossain vaiheessa pistää ajattelemaan! eihän meillä ole muita kuin toisemme ja heitäkään ei ikuisesti!
Kyllä mä ainakin pyydän aina anteeksi, jos huomaan että olen loukannut ketä tahansa. Yritän keskustella ja selvittää asian.
sillä jos ihmisellä on empatian kykyä, ymmärtää millon on loukannut toista. Pyydän aina anteeksi jos huomaan pahoittaneen toisen oman käytökseni kautta. Toisaalta pitää myös ymmärtää, että on tilanteita joissa toinen osapuoli itse omalla käytöksellään aiheuttaa toisessa reaktion ja tästä kimpaantumisesta en ala pyytämään anteeksi jos toinen puoli on yhtä syyllinen tai aloittaja. Sillon ei pyydellä anteeksi, vaan sovitaan asia. Näillä kahdella on ero.
Ei minulle ainakaan tuota minkäänlaisia vaikeuksia pyytää anteeksi, jos olen loukannut jotakuta. Mutta syyttä suotta en pyydä. Muistan eräänkin tilanteen, kun joku entinen naisystävä purki minuun omaa pahaa oloaan syyttelemällä ja syyllistämällä. Aikani kuunneltuani mittani tuli täyteen ja sanoin suorat sanat. Siitäkös alkoi hillitön itkukohtaus, mykkäkoulu ja anteeksipyynnön odottelu.
Miksi minä olisin pyytänyt ensin anteeksi toisen aloittamaa konfliktia? Vain siksi, että olisin ollut empaattinen? Tai vain siksi, että naisen olo olisi helpottunut tai että naisella on oikeus naiselliseen kiukutteluun PMS:n tai jonkun muun syyn varjolla?