Kuinka

Viikko sitten aviomieheni hakkasi minut todella ruhjeille :-( kasvoni olivat siinä kunnossa että sain viikon sairasloman töistä. Mustelmia joka puolella kehoa.
Mieheni on ollut väkivaltainen aikaisemminkin mutta edelliset kerrat ovat olleet lievempiä. Muutamilla mustelmilla selvitty niistä.
Tämä viimeinen kerta oli niin raju että pelkäsin henkeni edestä ja kun siitä selvisin niin menin poliisille tekemään rikosilmoituksen ja nyt on edessä käräjät. Miksi näin kävi johtui siitä, että kerroin rakastavani toista miestä... mutta se ei oikeuta ketään hakkaamaan niin rajusti.
Olin viikon poissa kotoa ja nyt olen saman katon alla mieheni kanssa koska meillä on yhteinen lapsi. Edessä on vielä pariterapia mutta tällä hetkellä tuntuu että en pääse tästä yli eikä minulla ole voimia siihen. En rakasta miestäni vaan rakastan toista. Olen umpikujassa mitä tekisin....
Harkitsen todella eroa mutta tyttömme on vasta ekaluokkalainen ja tarvitsee molemmat...
Apuja kaivataan..
5716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tarvitsee vanhempansa. Mutta ei varmasti sellaista mallia, että naista saa lyödä.
Tuollaisen jälkeen ei ole ihmekään, että olet rakastunut johonkin toiseen mieheen. On miehesi tehtävä ottaa vastuu teoistaan. Ja sinun huolehtia itsestäsi ja lapsestasi. Hanki myös yksilöterapiaa ja ehkä sinulla on joku ystävätär jonka luokse voisit vaikka tyttärei kanssa mennä

Äänestä

"Miksi näin kävi johtui siitä, että kerroin rakastavani toista miestä... mutta se ei oikeuta ketään hakkaamaan niin rajusti. "

Totta! Tuo ei oikeuta pahoinpitelyyn. Tosin tekstistäsi käy ilmi, että miehesi on pahoinpidellyt sinua aikaisemminkin. Sinun kannattaa kohdata aluksi seuraava totuus:

Ensimmäisellä kerralla kun miehesi pahoinpiteli sinua, olit uhri. Sitä seuraavilla kerroilla olit vapaaehtoinen.

Tarkoitus ei ole syyllistää sinua, vaan esittää totuus, joka sinun on hyväksyttävä, kun parannat elinolojasi. Tuon ensimmäisen kerran jälkeen päätit jäädä ja ottaa miehesi pahoinpitelyn vastaan seuraavilla kerroilla. Tämä ei ole mukava totuus, mutta ihmiset käyttäytyvät meitä kohtaan siten kun opetamme heidät käyttäytymään.

Tämä ei myöskään ole tarkoitettu puolustelemaan miehesi harjoittamaa väkivaltaa.

"edelliset kerrat ovat olleet lievempiä. Muutamilla mustelmilla selvitty niistä. "

Luonnollisesti, koska väkivaltainen käytös laajenee aikaa myöten, ei vähene. Esimerkiksi useat sarjamurhaajat ovat aloittaneet "uransa" opettelemalla pahoinpitelemään ja tappamaan eläimiä. Laajeneminen on tuosta selvästi nähtävissä.

Sinun kannattaa ottaa ero miehestäsi. Kannattaa myös jutella hänen kanssaan eroprosessin aikana vain lakimiehen välityksellä.

Äänestä

Olet kyllä väärässä, pieni tyttönne ei todellakaan tarvitse molempia, ei tuollaista kotia, ei väkivaltaa!
Luuletko että väkivalta tähän loppui? Uskallatko nukkua, kääntää selkäsi, puhua puhelimessa?

Älä harkitse eroa, vaan eroa!

Äänestä

Eroa. Se on ainut neuvo minkä voi antaa sinulle. Tiedän kokemuksesta. Voittehan erillään asuessanne käydä pariterapiassa, mutta jos olet rakastunut toiseen, en tiedä kannattaako tuo terapia. Anna lapsellesi myös paremman elämän avaimet.

Äänestä

...nyt se ukko menee Lyömätön Linjan terapia-istuntoon...on siis valmis yrittämään mutta jaksanko uskoa siihenkään...voiko sieltä saada apua väkivaltaisuuteensa ???? Ja minä rakastan edelleen toista miestä....en tiedä jaksanko senkään takia antaa aviomiehelleni mahdollisuutta jatkaa kanssani. Onko noista terapioista apua, onko teillä kokemuksia ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


selviän kirjoitti:

Viikko sitten aviomieheni hakkasi minut todella ruhjeille :-( kasvoni olivat siinä kunnossa että sain viikon sairasloman töistä. Mustelmia joka puolella kehoa.
Mieheni on ollut väkivaltainen aikaisemminkin mutta edelliset kerrat ovat olleet lievempiä. Muutamilla mustelmilla selvitty niistä.
Tämä viimeinen kerta oli niin raju että pelkäsin henkeni edestä ja kun siitä selvisin niin menin poliisille tekemään rikosilmoituksen ja nyt on edessä käräjät. Miksi näin kävi johtui siitä, että kerroin rakastavani toista miestä... mutta se ei oikeuta ketään hakkaamaan niin rajusti.
Olin viikon poissa kotoa ja nyt olen saman katon alla mieheni kanssa koska meillä on yhteinen lapsi. Edessä on vielä pariterapia mutta tällä hetkellä tuntuu että en pääse tästä yli eikä minulla ole voimia siihen. En rakasta miestäni vaan rakastan toista. Olen umpikujassa mitä tekisin....
Harkitsen todella eroa mutta tyttömme on vasta ekaluokkalainen ja tarvitsee molemmat...
Apuja kaivataan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu