Jos oletetaan identtiset kaksoset, joiden vanhemmat ovat kuolleet kaksosten ollessa vauvoja, ja heidät on eristetty toisistaan siten, että he eivät tiedä että heillä edes on sisarus. Toinen kaksosista on isona ruvennut lähihoitajaksi ja toinen ajautunut narkkariksi.
Eräänä päivänä Lähihoitajan oveen koputti Jumalan lähettiläs, joka kehotti tätä katumaan syntejään ja ottamaan Jeesuksen sanan vastaan. Lähihoitaja tuli uskoon, mutta ei tosissaan osannut koskaan pyytää syntejään anteeksi koska ei tuntenut tehneensä väärää.
Eräänä toisena päivänä narkkarisisko haettiin lanssilla rave-bileistä puolikuolleena tehon kautta vieroitushoitoon. Vieroitushoidossa narkkarisisko tuli uskoon ja tunnusti Jeesukselle syntinsä ja katui niitä syvästi.
Pääseekö siis se narkkarisisko, joka on alunperin tehnyt enemmän syntiä, Taivaaseen ja vähemmän syntinen heitetään helvettiin?
Pitääkö siis ihmisen tehdä kunnolla syntiä ennenkuin on kelvollinen astumaan Jeesuksen eteen ja pyytämään syntejään anteeksi? En vieläkään ole oikein ymmärtänyt mitä Jesse sillä Tuhlaajapoika -vertauksellaan tarkoitti.
Asiallisia vastauksia kiitos. Kuinka helppoa on täräyttää joku asiaan kuulumaton jae Raamatusta tahi kumota koko spekulaatio marginaalisena yksittäistapauksena, mutta tosiasiassa juurikin tämä ongelma on hyvinkin yleinen täällä Taivaan Portilla.
Eräänä päivänä Lähihoitajan oveen koputti Jumalan lähettiläs, joka kehotti tätä katumaan syntejään ja ottamaan Jeesuksen sanan vastaan. Lähihoitaja tuli uskoon, mutta ei tosissaan osannut koskaan pyytää syntejään anteeksi koska ei tuntenut tehneensä väärää.
Eräänä toisena päivänä narkkarisisko haettiin lanssilla rave-bileistä puolikuolleena tehon kautta vieroitushoitoon. Vieroitushoidossa narkkarisisko tuli uskoon ja tunnusti Jeesukselle syntinsä ja katui niitä syvästi.
Pääseekö siis se narkkarisisko, joka on alunperin tehnyt enemmän syntiä, Taivaaseen ja vähemmän syntinen heitetään helvettiin?
Pitääkö siis ihmisen tehdä kunnolla syntiä ennenkuin on kelvollinen astumaan Jeesuksen eteen ja pyytämään syntejään anteeksi? En vieläkään ole oikein ymmärtänyt mitä Jesse sillä Tuhlaajapoika -vertauksellaan tarkoitti.
Asiallisia vastauksia kiitos. Kuinka helppoa on täräyttää joku asiaan kuulumaton jae Raamatusta tahi kumota koko spekulaatio marginaalisena yksittäistapauksena, mutta tosiasiassa juurikin tämä ongelma on hyvinkin yleinen täällä Taivaan Portilla.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Jumalan edessä me kaikki ollaan yhtä syntisiä.huom. me kaikki olemme Hänen edessään samalla viivalla.
Ei ole enempi-syntisiä tai vähempi-syntisiä.Jonka synnit on Jeesuksen verellä pestyt,sen hän tunnustaa Isänsä edessä.Kuka menee Taivaaseen ja kuka kadotukseen,siinä on aina tuomio Jumalalla.Joku ihminen joka on meidän mielestämme tosi-uskovainen ja hurskas jne saattaakin aikanaan herätä kadotuksessa.Ja ne joista ajattelemme ettei se ja se ainakaan Taivaaseen mennyt,saattavat siellä hyvinkin olla.Kun ei me ihmiset toisen sydämentilaa voida nähdä.Jumala sen näkee.Kaikki me (uskovatkin) tehdään syntiä teoin ja ajatuksin päivittäin.Siinä on jo syytä mennä rukouksessa Jeesuksen tykö.Vaikka onkin sellasiakin ihmisiä jotka eivät mitään syntiä tunnusta koskaan tehneenkään.
Rauhallista pääsiäisen odotusta :)
Täällä kun käy milloin mitäkin viirusilmää jotka ovat muka istuneet paalun nokassa koko elämänsä tekemättä laisin syntiä. Jotain ne siinä ovat yrittäneet sönkätä karmasta ja muista mutta kun...eivät kerran Jeesusta ole tuntevinaan, eikä minulla ole kuin kaksi mahdollisuutta, niin... [huokaus] ..enhän minä niitä sitten Siitä Portista ole uskaltanut päästää.
-Paastoista Pääsiäisen odotusta vaan sinullekin.
Kumpikin siskoksista pääsee ajallaan taivaaseen.
Lähihoitaja oli elämässään auttanut läheisiään rakastaen sitä mitä teki. Erehdyksiäkin oli sattunut kuten kaikille. Inhimillistä! Useista niistä hän oli ottanut opikseen eikä sitten niitä ollut kaivellut sen enempää. Eikä hän muistellut muiden hälle tekemiä källejä. Hänellä oli perususko siihen,mitä isämeidän rukouksessa sanottiin: "anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin...jne". Paljon hän olikin anteeksi antanut elämänsä aikana itselleen ja muille. Kun uskonkauppaaja kävi häneltä tivaamassa synnin tuntoa ja anteeksi pyyntöä, hänelle ei tuntunut olevan oikeastaan syytä moiseen: Hänestä tuntui ihan kuin tilit olisivat melko lailla tasan.
Kuolemansa jälkeen hän enkeliavustajansa kanssa neuvotteli taivaan portinvartijan kanssa jatkoista. "Taivaan saliin, 4. kerros. Paljon löytyy lähimmäisenrakkautta sinussa. Sinussa ei näy itsekkyyttä,mutta osaat rakastaa silti myös itseäsi. Saat viipyä taivaassasi niin kauan kuin haluat, mutta jos haluat palata maan päälle palvelemaan vielä suuremmassa mittakaavassa, niin riittää kun ilmoitat", oli portinvartijan päätös pienelle lähihoitajalle.
Narkkarisiskokin joutui kuolemansa jälkeen tekemään arvion enkelinsä ja portinvarijan kanssa elämänsä tapahtumista. "Pääset nyt aluksi 2-saliin. Siellä voit koota ajatuksiasi kaikista niistä kokemuksista mitä kokosit elämäsi aikana. Elit todella itsekkäästi koko elämäsi ajan. Opettelit itsesi rakastamista ja se onkin yksi tärkeimmistä läksyistä ihmisille. Se oli sinulle tosi vaikeaa; sinuthan oli hyljätty jo lapsena, joten sinulta puuttui peruskokemus äidin antamasta epäitsekkäästä rakkaudesta. Löysit kuitenkin elämäsi lopulla yhteyden Elämän Lähteeseen, kaduit erehdyksiäsi ja tunsit rauhan sielussasi. Tiesit sisimmässäsi sen, että elämäsi meni juuri niin kuin sen pitikin mennä eikä mitään kaduttavaa oikeastaan ole olemassakaan. Nyt seuraavassa elämässäsi, joka alkaa heti kun vain olet siihen valmis, voit jatkaa tästä, mutta enää sinun ei ole tarpeellista kokea samanlaista kärsimystä uudelleen." Niin narkkarisisko siirtyi omaan taivaanosaansa onnellisena odottamaan mahdollisimman pian uutta tilaisuutta oppimaan rakkautta elämän kokemuskentillä.
No ainakin sulla on mielikuvitusta
osoittavat, että siinä käy täsmälleen noin.
On nimittäin viime aikoina tullut esille tämmöinen pikku pulma, eihän se kovin montaa sielua koske, eikä se siis varmaan ketään länsimaista ihmistä kiinnosta, mutta jos silti viitsisitte ottaa kantaa...
Nimittäin asia koskee näitä äärimuslimeja joita te länsimaiset kapitalistisortajat kutsutte terroristeiksi. Ensinnäkin he kaikki tuntevat Jeesuksen ja kunnioittavat häntä. Ovat he tappaneet ihmisiä ja näin, mutta ei, kun nimittäin heidän sielunsa on kevyt kuin höyhen!?!
-niin, olen siinä vähän jotain yrittänyt sönkätä, että on muuten tullut vähän syntiä tehtyä, mutta he kun ovat kuolleet marttyyreina niin heillä on siksi puhdas sydän.
Olen sitten joutunut vähän improvisoimaan, kun nimittäin...Raamattu ja Koraanihan puhuvat samasta Jumalasta:
Koraanin mukaanhan yhden sielun kohtalo ei merkitse Jumalalle paljoakaan. Näin ollen Koraanin mukaan nämä henkilöt voisi sysätä suoraa päätä helvettiin, mutta, sepä siinä, kun Koraanin mukaan he ovat synnittömiä, ja sitä he itsekin todistavat.
Raamatun mukaan taas he ovat raskaan synnin tehneitä. Toisaalta Raamatussa Jumala sanoo, ettei haluaisi yhdenkään sielun joutuvan helvettiin. Mutta he kerran tuntevat Jeesuksen, niin he ovat myös Raamatun mukaan puhtaita, sovituksen saaneita.
Toisaalta, jos tarkastellaan tilannetta Pyhien Kirjojen kannalta RISTIIN, siinä tapauksessa he joutaisivat helvettiin, nimittäin itsemurhaisku ON Raamatun mukaan synti, toisaalta Koraanin mukaan yksi sielu ei merkitse Jumalalle juuri mitään.
Mutta siinä se, kun eihän näitä Pyhiä Kirjoja voi ristiin tulkita, sehän olisi samanlaista kikkailua kuin ristiinrunkkaamisen kanssa. Jotkuthan sitä harrastavat kun luulevat kiertävänsä Lakia, mutta monille olen juuri tämän takia näyttänyt punaista valoa.
Näille synnittömille marttyyreille sen sijaan olen joutunut toteamaan kuten täällä päin oli 1500-luvulla tapana sanoa: Sielu Taivaaseen vilahtaa..
...kun kolikko kirstuun kilahtaa. Eikö tätä kirkollisvero juuri ole? Jos et kuulu kirkkoon niin mene suoraan helvettiin kulkematta lähtöruudun kautta.
Miksi ihmeessä moni raamatun kannesta kanteen lukenut ns. hurskas tutkija jaksaa tapella muiden raamatun tulkkaajien kanssa ja välillä mukaan liitetään; olen lukenut siitä ja tästä lähteestä muinaisheprealaisen tekstin nönnönnöö. Kuinka moni heistä on googlettanut tietoa netistä ja uskoo siihen sokeasti. Kuinka paljon esimerkiksi suomalaisista kirjastoista löytyy muinaishepreakielisiä teoksi juuri oikealta aikakaudelta. Välissä myös tapellaan mikä in jeesuksen oikea nimi ties miksi muinaissvahiliksi oikein lausuttuna. Halleluuja ja herkät tunteet!
jo kuollut?
Kahden eri tavalla uskovan ihmisen uskoa koskeva keskustelu on vähän kuin yrittäisi avata Taivaan porttia työntämällä Avainta kahva edellä lukkopesään.
Eipä siinä, kyllähän tänne tulee jos jonkinnäköistä porukkaa, ei kristittyä mutta kuitenkin oman uskonsa puolesta synnittömiä - ja tuleehan tänne heitäkin jotka tunnustautuvat syntiseksi. Mutta kun olen näitä ristiinrunkkaajia ja muita KYLLÄSTYMISEEN ASTI portilta käännyttänyt, niin olen kyllä aina säälistä neuvonut käyttämään sivuporttia.
Muistui tässä mieleeni eräs Jeesuksen lausahtama lausahdus: "menkää sisään ahtaasta portista". -On tosiaan vähän alkanut mietityttää, että mihin se Pääportti, jolla päivystän, oikein johtaa...kun täällä Potilla pyörii aina samat naamat, jotka olen jo moneen kertaan Portista sisään päästänyt. No nythän se sitten selvisi lopultakin!!
Ja sinä, Baabel, puhut asiaa sikäli, että eiköhän uskonnon tehtävä ole todellakin joku ihan muu kuin saada ihmiset riitoihin keskenään.
Yhden kerran.
Kun tutkitaan kahden eskenään ristiriitaisen doktriinin mukaista sielun kohtaloa, tällöin joudutaan sivuuttamaan keskenään ristiriitaiset kohdat ja tutkimaan, mikä on molemmille yhteistä.
Sekä islamille että kristinuskolle yhtäistä on ns. kultainen sääntö. Eli että kohtele lähimmäistäsi kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tältä pohjalta lähdetään.
Eli onko terroristien käyttäytyminen kultaisen säännön mukaista vaiko sen vastaista. Kohtelevatko he lähimmäisiään kuten he haluaisivat heidän kohdella heitä itseään, ja jättävätkö he tekemättä muille sen, mitä he eivät itselleen haluaisi tehtävän. Tämä on se mikä ratkaisee heidän kohtalonsa.
Ja huonostihan siinä käy.
Kaikille uskonnoille on yhteistä nimenomaan tämä kyltainen sääntö.
Kaikissa uskonnoissa on myöskin omia niksejä, joiden kautta voi "ostaa" itsensä synnittömäksi. On se sitten ehtoollinen, toisen veri, oma veri, raha, leikkisetelit..
Tämän ongelmampa takia olen päätynyt siihen, että punnitsen jokaisen tulokkaan hänen oman uskontonsa mukaan. Synnittömät päästän todellisuudessa aina Portista ja synnilliset...olen neuvonut käyttämään sivuporttia..
Kehuit tuossa yllä kuolleesi jo kerran. En nyt sinua suoraan tuosta nimimerkistäsi tunnista, mutta olen ilmeisesti päästänyt sinut joku aika sitten Pääportista.
Olen tässä parin päivän aikana - siitä lähtien kun äkkäsin sen, minne Pääportista pääsee - miettinyt sitä, että miksi Jumala Lanseerasi tänne väliulottuvuuteen tämmöisen portin. Syynä on luultavastikin se, että ihmiset ovat kautta aikain pyrkineet pääsemään synneistään eroon yllämainitulla kikkailulla. Sen sijaan, että viitsisivät nähdä vaivaa korjatakseen synneistään aiheutuneen harmin - tai edes oppiakseen tuntemaan syyllisyyttä niistä. Nämä yllämainitut synnittömät ihmiset ohjataan takaisin maalliseen maailmaan oppimaan syntisyyttä. Vain syntiset ihmiset pääsevät Jumalan valtakuntaan, sillä Jumalan valtakunnan suuruuden ymmärtäminen edellyttää sitä, että oivaltaa oman minänsä syntisyyden ja pienuuden.
Erinäisillä nikseillä saavutettu kuvitteellinen synnittömyys saa ihmisen kuvittelemaan olevansa muita ylempänä, korottamaan itsensä Jumalan kaltaiseksi. Jumala kuitenkin muovasi ihmisen syntiseksi olennoksi. Ihminen on poikkeuksetta syntinen.
Matteus 7:22
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Tulee päivä, jolloin heitän Pääportin avaimen muurin yli.
Tulee aika, jolloin 'synnittömiä' ei enää päästetä Pääportista uudelle ringille. Tuona ajan hetkenä loppuu maailmasta kaikenlainen uskonnollinen kiihkoilu. Taivas laskeutuu ihmisten keskuuteen. (Mark 13:2)