Anoppi ei ymmärrä, että poikansa ja minä muodostetaan perhe. Hän vain pitää kiinni tiukasti omasta perheestään, johon kuuluu vain miehensä ja lapsensa, ei miniät eikä vävyt.
7 vuotta ollaan nyt mieheni kanssa oltu yhdessä ja yhteisiä lapsiakin on useampi. Anoppi ei käy meillä kylässä, kuin vain joskus harvoin ja silloinkin pikaisesti.
Mieheltäni kuoli sukulainen ja olisin laittanut adressin meidän perheeltä, mutta anoppi kielsi, hän laittaa meidät heidän adressiin (siis mieheni pelkästään...) Hautajaisiin en saanut lähteä, kun he lähtevät lastensa kanssa sinne.
Muutamia isompia juhlia olemme järjestäneet ja olisin halunnut kutsua mieheni sukulaisiakin sinne, anoppi kielsi...
Samaten koskaan meitä miniöitä tai vävyjä ei huolita mihinkään sukulaisen juhliin. Todella ikävää on sitten kun mieheni kertoo sukulaisten kysyneen miksi mieheni perhe ei sitten tullutkaan...
Huomasin juuri, että en edes tunne mieheni sukua, kun en heitä saa tavata. Mieheni kyllä osallistuu kaikkiin minun sukulaisteni juhliin.
Mieheni on yrittäjä ja äitinsä pyörii firman tiloissa kuin olisi isokin pomo siellä. Minä en saisi ottaa mitään kantaa asioihin tai puuttua toimintaan mitenkään, edes kahvia en sinne saisi ostaa...
Se miksi asia nyt sitten ärsyttää on se, että huomenna on erään firmamme yhteistyökumppanin juhlat ja meidät on sinne kutsuttu. Yllätys yllätys, minun sijastani mieheni rinnalla sinne menee äitinsä!
Minusta ei ole normaalia, että nelikymppisen perheellisen miehen äiti on niin tiukasti kiinni pojassaan. Olen puhunut miehelleni asiasta, että me lastemme kanssa muodostetaan nyt se perhe, hänen äitinsä ei kuulu meidän ydinperheeseen, mutta mies kuittaa asian sillä, että äitinsä haluaa vain auttaa, kun minulla on niin paljon hommaa lastemme kanssa.
Tiedän, että anoppini sairastaa jotakin, mutta asia yritetään salata minulta. Miehenikään ei kerro mitään vaikka häneltä asiasta olen kysynyt, vaihtaa vain puheenaihetta. Kuulen lääkärikäynneistä ja pyörtyilyistä, mutta asioiden todellista tilaa ei kerrota.
En ymmärrä miksi anoppi toimii näin! Olen ihan tavallinen ihminen, jolla on hyvät käytöstavat. En ole punkkari tms. mitä pitäisi anopin hävetä vaan ihan nätti, siististi pukeutuva, hyvän koulutuksen ja työpaikan omaava nainen.
On inhottavaa kuulua ulkopiiriin miehensä elämässä. Asia ei häirinnyt näin paljon ennen kuin meille tuli lapsia. Nyt tuntuu että kohta kuppi menee nurin.
7 vuotta ollaan nyt mieheni kanssa oltu yhdessä ja yhteisiä lapsiakin on useampi. Anoppi ei käy meillä kylässä, kuin vain joskus harvoin ja silloinkin pikaisesti.
Mieheltäni kuoli sukulainen ja olisin laittanut adressin meidän perheeltä, mutta anoppi kielsi, hän laittaa meidät heidän adressiin (siis mieheni pelkästään...) Hautajaisiin en saanut lähteä, kun he lähtevät lastensa kanssa sinne.
Muutamia isompia juhlia olemme järjestäneet ja olisin halunnut kutsua mieheni sukulaisiakin sinne, anoppi kielsi...
Samaten koskaan meitä miniöitä tai vävyjä ei huolita mihinkään sukulaisen juhliin. Todella ikävää on sitten kun mieheni kertoo sukulaisten kysyneen miksi mieheni perhe ei sitten tullutkaan...
Huomasin juuri, että en edes tunne mieheni sukua, kun en heitä saa tavata. Mieheni kyllä osallistuu kaikkiin minun sukulaisteni juhliin.
Mieheni on yrittäjä ja äitinsä pyörii firman tiloissa kuin olisi isokin pomo siellä. Minä en saisi ottaa mitään kantaa asioihin tai puuttua toimintaan mitenkään, edes kahvia en sinne saisi ostaa...
Se miksi asia nyt sitten ärsyttää on se, että huomenna on erään firmamme yhteistyökumppanin juhlat ja meidät on sinne kutsuttu. Yllätys yllätys, minun sijastani mieheni rinnalla sinne menee äitinsä!
Minusta ei ole normaalia, että nelikymppisen perheellisen miehen äiti on niin tiukasti kiinni pojassaan. Olen puhunut miehelleni asiasta, että me lastemme kanssa muodostetaan nyt se perhe, hänen äitinsä ei kuulu meidän ydinperheeseen, mutta mies kuittaa asian sillä, että äitinsä haluaa vain auttaa, kun minulla on niin paljon hommaa lastemme kanssa.
Tiedän, että anoppini sairastaa jotakin, mutta asia yritetään salata minulta. Miehenikään ei kerro mitään vaikka häneltä asiasta olen kysynyt, vaihtaa vain puheenaihetta. Kuulen lääkärikäynneistä ja pyörtyilyistä, mutta asioiden todellista tilaa ei kerrota.
En ymmärrä miksi anoppi toimii näin! Olen ihan tavallinen ihminen, jolla on hyvät käytöstavat. En ole punkkari tms. mitä pitäisi anopin hävetä vaan ihan nätti, siististi pukeutuva, hyvän koulutuksen ja työpaikan omaava nainen.
On inhottavaa kuulua ulkopiiriin miehensä elämässä. Asia ei häirinnyt näin paljon ennen kuin meille tuli lapsia. Nyt tuntuu että kohta kuppi menee nurin.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Pistä se miehen äiti järjestykseen ja näytä miehelle kaapin paikka
Minun tapauksessani se rajat vetävä anoppi on minun äitini, ja kyllä hävettää. Olen muuten ollut naimisissa 13 vuotta. Asia ei ole muuttunut miksikään, mieheni ei äitini mielestä kuulu sukuun eikä myöskään sisareni mies. Hän yrittää aina ja joka tilanteessa tehdä selväksi, että minä kyllä voisin tulla käymään mutta mieluummin yksin. No en minä halua lähteä ulkomaille ilman miestäni, miksi semmoista haluaisin? Ja miten sitä tutustuu kehenkään kun oikein tekee selväksi, että vävyt eivät ole tervetulleita?
Aika ei siis ole parantanut tilannetta vaan äitini on yhä yhtä nihkeä kuin ihan alussa.
Miksi ihmeessä alistut moiseen?
Miksi miehesi alistuu äitinsä vallan alle?
Miksi miehesi ei pidä oman perheensä (sinä ja lapsenne) puolia?
Hänestä anoppi vain hyvää hyvyyttään auttaa meitä.
Monesti olen yrittänyt ottaa hommaa haltuun, mutta anoppi on aina tehnyt stopin niille yrityksille. Hän osaa erittäin tehokkaasti torpedoida kaikki yritykseni, hän on kuin Stephanie Forrester. Hän taitaa väsytys taktiikan, jankkaa niin kauan, että lopulta mieheni tai minä annetaan periksi. Osaa myös perustella miehelleni asiat niin, ettei tämä edes hoksaa mitä anoppi juuri teki. Tai sitten jos olen jotakin aikonut tehdä, ostaa vaikka jonkin lahjan, niin anoppi kiirehtii edelle, etten vain pääse mitään tekemään.
Usein saankin kuulla asioista vasta sen verran myöhään etten voi niihin enää vaikuttaa, niin kuin nämä tulevat juhlat.
Anoppini on eläkkeellä ja näin ollen hänellä on aikaa ja mahdollisuus puuttua meidän elämään.
Kauhistuksekseni olen huomannut joskus jopa toivovani, että anoppi olisi vakavasti sairas. En minä oikeasti ole niin hirveä ihminen. Anoppi vain saa minusta kaivettua inhottavia piirteitä esiin, joita en ole edes tietänyt omaavani.
Niinhän se Hitlerkin varmaan tarkoitti hyvää, kun halusi puhdistaa maailman juutalaisilta... Tuohon "hyvän hyvyyttään" -halpaan menin itsekin nuorena miniänä. Ongelma on siinä, että mitä vanhemmaksi anoppi tulee, sitä enemmän hänellä on todennäköisesti puuttua kaiken maailman asioihin, jos vain terveyttä riittää. Miniä ja anoppi ovat kaksi erillistä olentoa, joten molempien kannattaisi olla oma itsensä alusta asti ja hyväksyä myös se tosiasia, etteivät ole välttämättä "hengenheimolaisia".
Oma äitini on myös erittäin tarmokas kuusikymppinen. Jos antaisin hänen puuttua perheemme asioihin, hän olisi järjestänyt jo muutaman asuntolainamme, pari autokauppaa jne. Myös kesälomien ajankohtiin hän sanoo mielellään mielipiteensä. Kuka mies sellaista kestää anopin puolelta? Ei ainakaan minun mieheni, joten en anna äitini puuttua asioihimme. Mieheni antaa oman äitinsä juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja sitten anoppini luulee, että hänen toimensa on hyväksytty. Luultavasti mieheni ei edes välitä, vaikka hänen äitinsä puuttuu asioihimme, koska asiat ovat mieheni mielestä niin mitättömiä. Hän ei edes huomaa, että äiti kävi luvatta omalla avaimellaan kotonamme ja laittoi vähän vaatehuonetta parempaan järjestykseen. Niinpä olen nyt viimeinkin itse ottanut ohjat käsiini anopin suhteen ja selvittänyt vuosien jälkeen pelisäännöt. Ei mene jakeluun, mutta oma olo kuitenkin helpottaa, etten ole saamaton nössö.
Taitaa olla yleinen anoppien tapa?
Eräänä päivänä tulin kotiin töistä, huomasin että joku oli meillä käynyt. Aamulliset tiskit oli mm. tiskattu ja revitty kaikki töpselit pois seinästä (kahvinkeitin, leivänpaahdin, telkkari...) Hyvä etten sydänkohtausta saanut, vasta myöhemmin kuulin anopin meillä käyneen. Oli käynyt meillä keittämässä kahvit...
Nykyiseen asuntoon en ole edes antanut anopille avainta, jos ei passaa käydä silloin kylässä kun olemme kotona niin tarvi kyllä käydä silloinkaan kun emme ole kotona.
Omalla äidilläni on meille avain, mutta ei hän sitä ilman lupaa käytä, hyvä jos muistaa hallussansa meidän avaimen olevan.
Miten ihmeessä voit alistua moiseen? Jokaisella alkoholistilla on ns. mahdollistaja, joka tekee juomisen mahdolliseksi. Jos myötäilet anoppiasi ja miestäsi, sinä mahdollistat heidän käytöksensä. Nykyanopit ovat niin hyväkuntoisia ja nuorekkaita, että he vaikuttavat lastensa elämään pitkään, jos heitä ei pistä ajoissa kuriin. Suosittelen, että tartut itseäsi niskasta kiinnin ja keskustelet ensin vakavasti miehesi kanssa. Jos hän ei ymmärrä äitinsä roolia samoin kuin sinä, turha sinun on anoppisi kimppuun käydä.
"Jos heitä (anoppeja) ei pistä ajoissa kuriin"...
Mihinkä kuriin alkuperäinen kysyjä voisi aikuisen ihmisen laittaa?
Vastaus: kyllä voi, kovaan kurimukseen.
Kuri opettaa, se on armeijassa koettu ja sen voi soveltaa siviiliin.
Joten HUOMIO kaikki miniät:"Olalle vie!"
Olen kuriin laitettu anoppi.
Olen onnellinen miniästäni, joka laittoi minut kuriin. Käänsin kurin positiiviseksi asiaksi, vaikka miniä ei sitä niin varsinaisesti tarkoittanut.
Kuvittelin lapsellisesti, että jotenkin olisin osallinen lapsenlapsestani.
Sain kylmän suihkun, kun en kuukausitolkulla kuule enkä näe lapsenlasta. Sitä ennen EI OLLUT edes riitaa! Kun näen lasta, hän vierastaa minua. Miniä pitää häntä tiukasti sylissään kuin pelkäisi minun olevan noita.
Minut kuritettiin niin, että yllätys-yllätys, en oikein välitä enää koko mummousjutusta.
Lapsenlapsi tuntuu vieraalta, jopa ajatuksena.
Minulla onkin näes se kuuluisa oma elämä.
Ja siitä tuli toinen yllätys, kun huomasin, että pettymyksistä voi selvitä. Jopa näkymättömän mummon roolissa. Kypsyin ihmisenä.
Joten miniät, pistäkää vain anoppi "kuriin". Se kasvattaa... anoppia.
Itse en niin sanotusti laittanut anoppiani kuriin vaan annoin hänen huseerata esimerkiksi kotonamme, koska lähinnä mieheni sukulaiset hokivat mantraa "hyväähän se vain tarkoittaa". Itse olen erittäin tarkka yksityisyydestäni ja minusta tuntuu lähinnä epämiellyttävältä, että anoppi lajittelee lupaa kysymättä puhtaita vaatteitamme kaappiin. Joku toinen ottaisi avun mielellään vastaan, minä en. Teen itse hommani parhaaksi katsomallani tavalla.
Kuriin laittaminen tarkoittaa siis omana itsenään olemista ja sitä, ettei anna anopin pompottaa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa pelisäännöt tekee selväksi puolin ja toisin, sitä helpompaa pakollinen yhteiselo on.
myös minut on kuritettu. Yllätys oli myös suuri kun ensi shokista selvittyäni totesin miniäni näkymättömäksi. Ensin ajatus tuntui suorastaan mahdottomalta, en ollut sitä uskoa, mutta olo on suorastaa helpottunut. Ei tarvitse osallistua miniän elämään millään tavalla. Lastenlasten ajatus suorastaan ällöttää, en tule menemään edes lähelle, jos niitä joskus tulee. Häät hoidellaan ihan samaan malliin, pojan suku ei niihin osallistu, kyllä, kumma kyllä koko suku on samaa mieltä tästä "miniästä". Jos ei muuta niin rahat säästyy, kun ei tarvitse enään "auttaa", se kun on ollutkin ainoa mikä vielä kelpaisi
oma anoppini - paitsi hän ei ole pistänyt koskaan euron euroa eikä markan markkaa poikansa...saatikka miniänsä eli minun hyväksi! Kuritettu????? Jos miniäsi on sinua joskus kurittanut, on siihen ollut AIHETTA. Olet aivopessyt myös oman sukusi miniääsi vastaan.
aivopesuun ole ollut. Itse ovat nähneet ja todenneet. Rahaa olemme työntäneet sen verran että nähtäväksi jää kuinka tämä "miniä" viihtyy, kun omillaan pitää toimeen tulla. Eipä tytteli ole osannut kysyttäessä eritellä mitä pahaa olen tehnyt, joten jääköön arvoitukseksi.
Olipa hauska sattuma tuo viittaus lapsenlapsiin. Miten voi olla mahdollista, että vihasi miniääsi kohtaan on suurempi kuin rakkautesi poikaasi kohtaan? Ymmärrän ettette tule toimeen miniäsi kanssa, mutta on kai tulevat lapsenlapsesi myös poikasi lapsia.
Kun erosimme mieheni kanssa, anoppini ilmoitti minulle, ettei hän elää halua olla LASTENI kanssa tekemisissä. Kumma juttu, että ne yhtäkkiä olivatkin vain minun lapsiani. EX-mieheni oli muutenkin kovilla erotessamme, koska eromme johtui hänen uskottomuudestaan. Anoppi ei tiedä syytä vielä tänäänkään ja mahtoi pojasta tuntua aika kovalta, että oma äiti alkoi hylkimään hänen lapsiaan samalla kun elämä meni muutenkin pirstaleiksi. Minulle anopin asenne sopi ihan hyvin. En ole koskaan hänestä pitänyt ja omat vanhempani riittävät kyllä isovanhemmiksi lapsille.
kuitenkaan ole sama asia kuin omat lapset. Näiltä palstoilta olen saanut lisäksi sen käsityksen että miniät pitävät nämä lapset yleensä niin kaukana appivanhemmista ettei mitään tunnesidettä edes pääse kehittymään. Jos ei muutenkaan ole erityisen lapsirakas( tottakai omat ovat asia erikseen) niin miksi siinä pitäisi tuhlata aikaa ja energiaa että saisi väkisin tutustua näihin lapsiin. Olemme omat uhrauksemme ja kasvatustyömme jo tehneet, se riittäköön. Lisäksi jos miniä on hyvinkin epämiellyttävä ihminen, se auttamatta heijastuu myös lapsiin, joista helposti tulee samankaltaisia.
Se on totta, että miniä voi heijastaa lapsille suhtautumisensa miehensä sukuun.
Veljeni vaimo on pitänyt lapset erossa apestaan eli vaarista.
Nyt veljeni lapset ovat 14-21 iässä, ja tulokset ovat nähtävillä.
Vanhaa vaaria (85v.) ei käydä katsomassa, vaikka asutaan kolmen kilometrin päässä.
Lapset eivät ole käyneet viiteen vuoteen vaarillaan.
Vaari kyselee ja kaipaa ja toivoo.
Nyt oli ostanut virpomismunat näille hyväkkäille, että JOS tulisivatkin.
Ei tullut kukaan heistä, ei oma poikansa, ei miniä, ei lapset. Vaarilla on sydän heikko, pyhien aikana se mureni entisestään.
Takana päin veljeni, vaimo ja lapset virnuilevat vaaria minulle, hänen köyhyyttään ja ulkonäköään.
Lapset pitävät vain äitinsä isää pappana. Sinne mennään melkein joka viikonloppu. Vaarikin tietää sen.
Minun on annettu ymmärtää, että veljen vaimon sukulaiset ovat omaa porukkaa. Kun veljen perheessä on juhlia, vaaria ja muita sukuumme kuuluvia ei kutsuta. Vaimon suku kyllä.
Olemme itse joka tapauksessa kutsuneet kaikkiin sukujuhliin veljeni perheen.
Vaarin 80-vuotisjuhliinkin lonti tämä porukka, kun moneen kertaan kutsuttiin, haluttoman ja laiskan näköisenä ja toi lahjaksi halpamukin.
No, tulivat sentään!
Totisesti toivon, että jonain päivänä veljeni ja hänen vaimonsa saavat kokea saman omien lastensa kautta. Siihen heidän lapsensa on täydellisesti opetettu.
toivon että "karman"laki toteutuu näissä tapauksissa. Käsittämätöntä miten raakoja ihmiset voivat olla. Kyse on varmasti ymmärtämättömyydestä, ymmärretään vasta kun itse saa kokea. Surettaa vaarin kohtalo, jaksamista.
Kiitos myötätunnosta!
Olen usein miettinyt heidän motiiveitaan, mutta ei ole auennut se. Ymmärtämättömyyttä sen täytyy olla.
Vaari on tavallinen vanhus, raitis ja hyväntahtoinen.
Surettaa toisaalta kyllä veljeni lasten kohtalo, että heidät kasvatettiin kylmäsydämisiksi.
Ehkä karman laki jossain muodossa heidän elämässään tuleekin toteutumaan.
Omat lapseni kävivät appivanhemmillani säännöllisesti, kun olimme mieheni kanssa naimisissa. Suhtautuminen lapsenlapsiin muuttui yön yli, kun he saivat tietää erostamme. Mielestäni anoppi yritti kiristää minua kertomalla suoraan, että erottuamme hän ei enää välitä lapsistamme. Hän siis lasten avulla taivutteli minua jatkamaan avioliittoa poikansa kanssa. Hän ei vain tajunnut, etten ole heidän käytännön avustaan (lastenhoito) mitenkään riippuvainen ja taloudellisesti he eivät koskaan ole meitä auttaneet eikä ole ollut tarviskaan. Minusta se oli vain erittäin outoa, että viha ja näyttämisen halu minua kohtaan oli suurempaa kuin rakkaus omaa poikaa kohtaan.
Minä en siis todellakaan ole isovanhempien "uhrauksen" tarpeessa, mutta onhan se ilo katsoa omia vanhempiani ja lapsiani yhdessä. Omat vanhempani nauttivat täysillä energisistä lapsenlapsistaan ja voin myös kuvitella, että myöhemminkin käyvät itse vapaaehtoisesti näiden luona. Olisin antanut lasteni mielelläni käydä myös mieheni vanhempien luona, mutta ei ole mielestäni minun velvollisuuteni yrittää paikata lasteni ja ex-mieheni vanhempien välejä.
Anoppi miehesi vierellä kollegoidenne juhlassa, kuinka voi olla? Aivan kuin ottaisi kunnian yrityksen menestyksestä ja pojastaan, hyi, kuinka tuollaisia anoppeja ovi olla? Sinuna menisin sinne juhlaan, koska sinä olet miehesi vaimo, eikä anopilla ole mitään tekemistä siellä, on sairautensa sitten mikä tahansa.
Asiasta kolmanteen. Aion tulevana sunnuntaina vihdoinkin sanoa anopille, mitä mieltä minä hänestä olen. Olimme vielä parisen kk sitten riidoissa, minä onnellinen, että anopilta pimahti pinna - taas - ja saimme olla edes hetken rauhassa. Sitten kerroin miehelleni, kun "riitaa" oli kestänyt jonkin aikaa, että kohta se soittaa. Kolmen päivän päästä soitti anoppi ja kutsui kylään. Aivan sattumalta sitten tietenkin, kuinka hyvin osuikaan yhteen puhelun ajankohta, tässä perheessä vietetään perhejuhlaa kohtapuoliin, ja arvatkaa ketkä kummat ne juhlivat? Aivan. Paitsi että teknisesti juhlia ei pidetä, mutta lahjan ottivat kyllä vastaan. Aikamoisen shown jälkeen.
Onko teidän mielestänne normaalia, että kohta eläköityvä pariskunta ottaa lahjakuoren vastaan, tuhahtaa ja häipyy paikalta? Eivät soita kiittääkseen samana päivänä, vaan kahden päivän päästä. En tarvitse kiitoksia, korjaan, tarvitsenpa kiitoksia, jotta näen, että lahjani otetaan vastaan kunnolla. Onko ilmeisesti liikaa vaadittu anopilta ja apelta, että sanoisivat kiitos? Emme ostaneet lahjaa, jotta olisivat hukuttaneet meidät kiitoksiin, yksikin sellainen vaatimaton sananen saman päivän aikana olisi riittänyt minulle. Mieheni on tottunut vanhempiinsa, tämä on heiltä aivan normaalia käytöstä.
No, sunnuntaine menemme syömään, ja minä en aio pysyä hiljaa. Aion kysyä erästä yksityiskohtaa siitä riidasta, jonka anoppi aloitti, ja kysyin päätyikö kyseinen kadoksissa ollut esine omistajalleen, esine, jonka mieheni oli mukamasa hävittänyt? hah. Katsotaan, anoppi. Minä en siedä sinun temppujasi enää. Jos olen mielestäsi huono miniä tähän mennessä, et tiedä rakas S vielä yhtään mitään.
Toivottavasti saa semmosen syövän p......sa, että muistaa eläneensä.
Ja tässä sitä kunnon kuria! Toivotetaan anopille näköjään kohtusyöpää. Thanks!
Kyllähän täällä miniät valittavat jatkuvasti milloin mistäkin, eikä kaikkea voi panna kuitenkaan anopin syyksi. Pitäisi kuulla molempia osapuolia. Sinun tapauksesi vaikuttaa kuitenkin todelliselta alistamiselta. Tiedät itsekin, ettei tällainen ole normaalia. En ymmärrä miksi ette ole jotenkin liittyneet yhteen, kun kerran on muitakin miniöitä ja vävyjä samassa asemassa. Olette varmasti kuitenkin keskenänne puhuneet tilanteesta. Nostakaa porukalla kissa pöydälle. Onhan päivänselvää, ettei tällainen ole anopin puolelta mitään auttamista. Hän näyttää saaneen valtaansa sinun miehesi lisäksi myös muut lapsensa. On ilmeisesti alistanut lapsesta asti. Tuskin hän kaikkien kohdalla muuten onnistuisi. Sinä olet tietysti vaikeassa tilanteessa, kun on useita lapsiakin. Tekisi mieli sanoa,että jätä siihen sekä poika, että äiti. En kuitenkaan sano, koska se on äärimmäinen ratkaisu, eikä yksinhuoltajan elämä ole herkkua. Tulet varmasti saamaan kirjoitukseesi paljon vastauksia. Voisitkohan ottaa niistä kaikista jäljennksen ja lyödä miehesi kouraan ja kehoittaa lukemaan ne ja ryhtyä korjaamaan tilannetta. Jos anoppi ei halua käydä teillä kylässä, niin se on hänen vahinkonsa. Lapsetkin kasvavat tosi nopeasti ja sitten anoppi on menettänyt heidätkin. Ihmetellä täytyy miestäsi siinäkin, että salailee äitinsä sairautta. Vaikka anoppi onkin ilm.kieltänyt kertomasta, niin kyllä tällaisten asioitten salaaminen vaimolta, kun vaimo kuitenkin joutuu asiasta jotain kuulemaan, on loukkaavaa. Koska tilanne on seitsemän vuoden jälkeen edelleen tällainen, en usko, että kestät sitä psyykkisesti jatkuvasti. Tiedän itse mitä siitä voi seurata, kun vuosikausia elää kovan paineen alla. Tosin omat paineeni ovat johtuneet syistä, joille kukaan ei ole voinut mitään. Olen sairastunut monta kertaa psykosomaattisiin sairauksiin, kuten selkäkivut, ihottuma, kuukausia kestävät ripulit, kovat rintakivut, ahdistuskohtaukset, jolloin henki ei kulje, sekä pysyvästi verenpainetautiin ja astmaan. Joten yritä saada miehesi ymmärtämään, mitä se tarkoittaa, että hän on perustanut perheen. Toivon, että onnistut muuttamaan tilanteen.
Yksi vävy oli puuttunut jo anopin touhuihin, heille anoppi on käytännössä muuttanut asumaan.
Siitä seurasi aivan hirveä riita, johon vedettiin meidätkin mukaan.
Pahinta on, että mieheni on alkanut jopa valehtelemaan minulle, jotta saisi peiteltyä anopin jäljet taustalta. Mieheni on huono valehtelemaan joten aika helposti narautan hänet valheesta. Anoppi puuttuu käytännössä kaikkeen mahdolliseen asiaan esim. yritti pakottaa meidät antamaan korviketta vauvallemme, vaikka äidinmaitoakin riitti.
Minun olisi pitänyt älytä pysyä erossa tästä porukasta, kun ensimmäisen kerran anopin tavatessa, hän piti minulle saarnan kuinka yrittäjän vaimon tulee käyttäytyä ja millaista ruokaa pitäisi laittaa.
Miten toinen aikuinen voi pakottaa toista?
Ei kai hän käy sinuun käsiksi?
Jos hän suosittelee ja patistaa, niin laita toisesta korvasta ulos sellaiset.
Anoppisi on puhtaasti pelkkä HÖSSÖ.
Käytä diplomatiaa, ole ympäripyöreä ja hymyile, sanot:joo, joo/ tai ei, ei.
Ja tee OMAN mielesi mukaan!
Uskon, että tulet selviämään. Hankalan ämmän olet saanut anopistasi, joten ota haasteena vastaan.
Aika hioo särmät siitäkin militantista, ole huoleti.
Hänellä on jokin tarkoitus elämällesi. Se on: opit pitämään puolesi ja vastaamaan ratkaisuistasi. Opit itsenäiseksi. Ja opit taistelemaan onnestasi.
Pidä anoppiasi "hyvänä kouluttajana".
Minulla on päinvastainen tilanne, kouluttajanani toimii miniä.
Otan tähän omat sanasi:
"Mieheltäni kuoli sukulainen ja olisin laittanut adressin meidän perheeltä, mutta anoppi kielsi, hän laittaa meidät heidän adressiin (siis mieheni pelkästään...) Hautajaisiin en saanut lähteä, kun he lähtevät lastensa kanssa sinne.
Muutamia isompia juhlia olemme järjestäneet ja olisin halunnut kutsua mieheni sukulaisiakin sinne, anoppi kielsi...
Samaten koskaan meitä miniöitä tai vävyjä ei huolita mihinkään sukulaisen juhliin."
Miten täysivaltaiset ihmiset joutuvat sellaiseen tilanteeseen, että "anoppi kielsi"?
Jos minä haluan muistaa jotakin sukulaista, omaa tai miehen, ja lähetän adressin tai vastaavan, en ole ikinä tullut ajatelleeksikaan, että neuvottelisin asiasta anoppini kanssa.
Toinen asia on myös aivan kuohuttava: Jos järjestät juhlat, miksi anoppi pääsee kieltämään tai käskemään, keitä sinne kutsutaan?
Ette kai te vaan ole rahallisesti riippuvaisia anopista, aikuiset ihmiset?
Jos olette yhteisessä yrityksessä, pitäkää huoli siitä, että olette firman palveluksessa, ja sopimuksella on määritelty työtehtävänne, älkää olko pelkkiä käskyläisiä anopille.
Jos taas anoppi on firman osakkaana, pitäkää hänet sen veran ajan tasalla kuin kuuluu, mutta älkää vatkatko hänen kanssaan firmanne asioita.
Jos ne eivät kuulu hänelle, ei hänen tarvitse niistä olla perillä.
Miten ihmiset ovatkin niin alistuvaisia, että antavat aiheetta vallan ihmiselle, jolle se ei kuulu! Ei äiti ole mikään itsevaltias, jolle aikuiset lapset ovat tilivelvollisia.
Miksi ette pidä sisarustenne kanssa yhdessä äiti-anoppia aloillaan? Pelkäävätkö kaikki sisarukset Hänen Hirmuisuuttaan?
Ota yhteys lankoihin ja kälyihin ja muodostakaa vastustava rintama, joka torjuu aina anopin hyökkäykset ja mielipiteet.
Miksi te sukuun naidutkin alistutte samaan, mihin äidin pikku kullat ovat syntymästään asti joutuneet alistumaan?
Tuo adressi meni niin, että kun miehelleni sanoin laittavani meiltä adressin hän kertoi äitinsä jo laittaneen sen, en kehdannut sitten enää laittaa, kun oltiin kuulemma jo siinä anopin laittamassa (tai siis mies oli). Alunperin anoppi ei ollut edes lähdössä niihin hautajaisiin, mutta kun puhuin mieheni niihin edes lähtemään ja tarjouduin itse mukaan, niin johan oli sitten anoppikin menossa, minunhan piti jäädä kotiin, kun oli kerta pienet hautajaiset.
Niistä meidän juhlista, erehdyin anopilta kysymään miehen kummeja, niin kielsi ehdottomasti heitä kutsumasta, vaikka olivat ihan lähisukua ja tiiviisti vielä tekemisissä. En halunnut alkaa riitelemään enää siitä, kun monta muuta asiaa oltiin jo kiistelty.
Paljon olen hanttiin laittanut, mutta yksinkertaisesti en jaksa joka asiaa riitauttaa, onhan kuitenkin kyseessä rakkaan mieheni äiti.
Anoppi osaa kyllä paisuttaa mitättömätkin asiat valtaviin mittasuhteisiin.
Ei me mitään liittoumaa saada aikaiseksi vävyjen ja miniöiden kesken, koska vävyjä ei tälläiset asiat kiinnosta ja toinen miniä on vasta ehdolla miniäksi.
laittanut adressin omalta perheeltäni (ja siinä olisi siis miehesi nimikin), vaikka anoppi olikin laittanut omansa ja siihen miehesi nimen. Jos sitä olisi joku ihmetellyt niin siinähän ihmettelisi.
Ja kun kummiasiaa kysyit anopiltasi, mitä sitä riitelemään, toteaisit vaan tyyliin, jaha (ja kuuntelisit mahdollisesti sitä kun anoppisi haukkuu heidät) ja olisit kutsunut vaan heidät, etkä sanonut mitään anopille (tai miehellesi, mikäli hän menee heti kertomaan sen äidilleen). Jos ei anoppi pysty olla heidän kanssa saman katon alla, niin senkun lähtee pois.
Hattua kyllä nostan sinulle, kun olet jaksanut. Itse olisin kirjaimellisesti nostanut anopin ulos asunnostani useamman kerran, jos ei sitä olisi mieheni sitä ennen tehnyt.
Voi hyvänen aika!Täytyy sanoa,että yleensä keksin neuvoja,mutta nyt minunkin pää kumisee tyhjyyttään.Miehesi on todennäköisesti voimakastahtoinen,joka piiloutuu yrittäjyyden taa tässä asiassa.Tottakai yrittäjyys on raskasta ja kovaa työtä,mutta mutta.Jos anoppisi on rautanainen,joka pitää pihdeissään lähipiiriään,kiristääkö hän jollain asialla miestäsi?Miksi miehesi on naimisissa,jos hänen äitinsä ottaa paikkasi kerta toisensa jälkeen?
Jos mies menee äitinsä puolelle, on totta ettet voi oikein tehdä mitään. Mutta miehen pitäisi ymmärtää että vaimo tulee nyt ensin ja sitten vasta äitimuori! Pistä ukko seinää vasten ja sano että jos ei ala arvostaa sinua enemmän kuin äitiään niin tuosta on viisi hirttä poikki! Anopille voit sanoa että jos ei sinulla ole asiaa juhliin miehesi rinnalla niin ei ole sitten anopillakaan oikeutta pitää yhteyttä lapsenlapsiinsa.
Älä anna anoppisi kohdella sinua kuin saastaa!
sillä, että sanot, mitä haluat ja mitä et, niin yksinkertaista se on
selkeästi määrittele oma elämäsi ja rajat muille, mutta anopin "kuriin" laittaminen on ajatuksena ylimielinen
Nyt tuntuu, että ollaan kuultu yksipuolinen näkemys asiasta.
Lyhenneltynä:
1) Anoppi käy kylässä harvoin
2) Anoppi säästi sinut sukulaisensa hautajaisilta
3) Anoppi halusi säästää sukulaistensa aiheuttamalta vaivalta juhlissasi
4) Anoppi käy poikansa firmassa, on ilmeisesti aina käynyt, myös ennen avioliittoa.
4) Anoppi säästi sinua, menemällä puolestasi firman tilaisuuteen, koska miehelläsi ja sinulla on useita pieniä lapsia.
5) Ilmeisesti anoppisi sairastaa epilepsiaa, ja sinua yritetään suojella turhilta huolilta.
Onko tämä kaikki nyt niin kamalaa?
Voisi pahempiakin tapauksia olla. Mitalilla on aina kaksi puolta, et vain näe kuin sen yhden.
voihan sen noinkin ajatella. Minusta on vain inhottavaa olla ulkopuolinen perheeni asioihin. Olen luvannut olla mieheni rinnalla hyvinä ja huonoina aikoina, anoppi tekee sen vain mahdottomaksi. Tunnen itseni pieneksi lapseksi, jota ei huolita leikkeihin mukaan, se tunne ei ole mukava.
7 vuotta on kuitenkin pitkä aika ja minusta on omituista ehkä jopa kiusallista, etten tunne mieheni sukulaisia vielä lainkaan.
Se, että minä en tapaa mieheni sukulaisia ei nyt paljoa hetkauta minua, mutta se, että lapseni eivät opi tuntemaan isänsä puolen sukua on minusta harmillista.
Kysy mieheltäsi hänen sukulaistensa osoitteet ja puhelinnumerot.
Sitten alat pitää heihin yhteyttä omatoimisesti, kutsut kylään tai menette itse.
Nyt on pääsiäinen tulossa, joten hyvä syy kutsua vaikka kakkukahville miehen sukulaisia.
Anopin voit sivuuttaa, eikä hänestä kannata edes paljon näillä vierailuilla puhua.
Ota ohjat käsiin. Sen voit tehdä siististi ja hienovaraisesti ilman, että anoppi edes hoksaa, mitä on tapahtunut.
Olette erillinen perhe, jonka ydinyksikköön ei anoppi kuulu.
Toimi sen mukaan itse. Anoppi ei luonnollisesti tarjoa sinulle itsenäisyyttäsi, se on ihan itse "anastettava".
laita ny hyvä ihminen hame päälle miehellesi kun menee ovesta ulos kun ei ite älyä
..anoppi. Vähät välittää minusta: kirjoittaa edelleen esim. onnittelukortteihin (omille vanhemmilleen, mieheni isovanhemmille siis) oman ja poikiensa nimet!! Mutta unohtaa siis minun nimen niistä aina TARKOITUKSELLA pois (vaikka olen tavannut nämä isovanhemmat jo monta kertaa, tuntevat siis minutkin)..!? Eihän kihlattuni ole asunut äitinsä kanssa lähes viiteentoista vuoteen (=kihlattuni vanhemmat ovat eronneet, lähes viisitoista vuotta sitten...mieheni jäi isänsä luo asumaan)..!!! Olen asunut kihlattuni kanssa jo nelisen vuotta, kihloissa ollaan oltu jo kolmisen vuotta.
Ihmettelen SYVÄSTI anoppini välinpitämättömyyttä. Eikö hän tajua, että tuollaisella käytöksellä hän tekee vain hallaa itselleen: minua ei enää kiinnosta esim. kovinkaan suunnitella tulevaisuutta anoppini kanssa (esim. miksi kutsua näin välinpitämätöntä anoppia edes häihin? ..lasten kastajaisiin? ..lastenlasten elämään ylipäätään??!). Itsepähän anoppini on tiensä valinnut. Niin makaa kuin petaa...ja sitä saa, mitä tilaa. ;)
isä ollutkaan juoppo, niinkuin aikaisemmin väitit? Eikö katkeruutesi johtunutkaan siitä 10000mk jonka isä pojaltaan vei? Tai niistä bensarahoista mitä anoppisi ei kyyditsemisestään maksa?
..kaikkeen! Myös nämä "töppäykset" lisäävät halveksuntaani appivanhempiani kohtaan.
miniän töppäykset saa aiheuttaa halveksuntaa. Kukaan aikuinen ihminen ei ala syyttä halveksimaan toista varsinkin kun miniä on vielä keskenkasvuinen, mutta siinäkin tulee raja vastaan mitä sietää ja mitä ei
Väität näin:
"Kukaan aikuinen ihminen ei ala syyttä halveksimaan toista"
Voi kun tuntisit minun anoppini. Hän kyllä oli ihan etukäteen päättänyt, että
1) minä surkea miniä en ole tervetullut sukuun
2) olin jotenkin liian huono ihminen
Tämän huomasin jo ensi käynnilläni, jolloin hän ei edes tiennyt minusta mitään ja silti alkoi välittömästi piikitelä minua syyttä suotta.
Enkä todellakaan ollut ainoa joka huomasi, menimme yhdessä välissä pojat ja miniät yhdessä kävelylle ja muutkin yrittivät siinä lohdutella minua että "se on tuommoinen vähän ilkeä" ja muuta sellaista.
No eipä muija siitä vuosienkaan jälkeen ole tokeentunut, vaikka on jo 80.
Joten sinun väitteesi minä pistän roskakoriin kokemattoman ihmisen harhaluulona. Jos itse olisit kokenut vaikkapa sen mitä minä, niin et olisi tuollaista väitettä tännekään kirjoitellut.
tavallaan samassa veneessä. Miniäni käyttäytyy aivan samalla tavalla kuin anoppisi.
Sanoithan näin:
"Kukaan aikuinen ihminen ei ala syyttä halveksimaan toista"
Jos sinä olet oikeassa, niin vikahan on siis sinussa jos miniäsi sinua halveksii.
Mutta jos minä olen oikeassa, niin sekä sinä että minä olemme todella syyllisiä.
Se kumoaisi sinun väittämäsi ihan kokonaan.
Voi p kun aina tulee kirjoitettua jotain aivan väärin. Sen piti mennä NÄIN eikä mitenkään muuten:
Miten väitteesi siihenkään sopii?
Sanoithan näin:
"Kukaan aikuinen ihminen ei ala syyttä halveksimaan toista"
Jos sinä olet oikeassa, niin vikahan on siis sinussa jos miniäsi sinua halveksii.
Mutta jos minä olen oikeassa, niin sekä sinä että minä olemme todella syyttömiä.
Se kumoaisi sinun väittämäsi ihan kokonaan.
tarkotin. Samassa veneessä, kummatkin on teilattu aiheettomasti. Usko pois, kyllä niitä teilaajia löytyy niin miniöistä kuin anopeistakin.
Kun sanoit, ettei kukaan aikuinen aiheetta ketään ala halveksia.
Nyt kuitenkin myönnät, että kyllä noita löytyy, jotka aivan syyttä suotta halveksivat muita ihmisiä, jopa sellaisia, joita eivät oikeasti tunne alkuunkaan.