Ystävän puoliso

Huono olla, voin pahoin. Minua vihastuttaa, kutkuttaa, nolottaa. Ja miksi? Koska todella hyvän ystäväni puoliso pussasi minua, POSKELLE, mutta pussasi kuitenkin. Hän kosketti minua väärällä tavalla aiemminkin, EI ystävänä kuten olen toivonut. Mitä H.....TIÄ!? Haluaisin olla KUMMANKIN ystävä, mutta näinköhän pystyn enää saamaan kumpaakaan. Nyt ahdistaa! Vasta sen ymmärrän että pitää nostaa pinnalle se osa minusta joka käskee häntä painumaan hiiteen!!! Miksi en jo tehnyt sitä, vaan ns. tyydyin vain olemaan siinä... Oksettaa ja pelottaa, enkä aio tehdä asialle mitään, kertoa kenellekään muulle kuin sinulle koskaan sanallakaan. Varsin epäreilua antaa mokoman ihmisluonnon edes kuvitella tuollaista. Hän tietää että huolestun aina kaikkien muidenkin puolesta ja kokisin vaikka nälkäkuoleman jos se pelastaisi jonkun tuntemani ihmisen. Joten MIKSI hän tekee sellaista! Kärsin, ja olemme molemmat liian tyhmiä ja heikkoja menemään vastavirtaan!!! EN VOI enää ikinä mennä kahden hänen kanssaan mihinkään tai halata häntä, ja minun on nähtävä ystäväänikin harvemmin... MIKSI ihmiset tekevät sitä vaikka luultavasti kaikki osapuolet kärsivät! Olen tyhmä ja heikko ja niin on moni muukin. MINUT tällainen tunne tappaa!
101142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tarkota. Jos se olisi ollut minuutteja kestävä kielisuudelma jonka aikana pakaroitasi olisi puristeltu, se ehkä voisi tarkoittaakin jotain.

Kaikesta säkin jaksat hysteeriseksi heittäytyä.

Äänestä
  • Kiitti kai. Mutta ei ole totta. Muukin koskettelu kun suudelma on ystävyyden rajojen ylittämistä ainakin mun elämässä. Pakaroitani on puristeltu... Oonkin kyllä epä-ihminen ja tohotan kaikesta aina! Siitähän se lähtee pidemmälle etenemään jos ei mitään kukaan tee, joten parempi pysyä loitolla.

    Äänestä

  • Ahdistettu tyhmyri kirjoitti:

    Kiitti kai. Mutta ei ole totta. Muukin koskettelu kun suudelma on ystävyyden rajojen ylittämistä ainakin mun elämässä. Pakaroitani on puristeltu... Oonkin kyllä epä-ihminen ja tohotan kaikesta aina! Siitähän se lähtee pidemmälle etenemään jos ei mitään kukaan tee, joten parempi pysyä loitolla.

    Siis onko totta..onko tuollaisia vielä olemassa....???

    Ei siis millään pahalla..tosi yllättynyt..ja hyvällä! Tahtois ittekki naisen joka ajattelee noin..itsellä menee ajatukset myös vähä siihen malliin...!

    Mutta sinun täytyy tehdä mitä täytyy..niin se vaan menee..! Itsekin jouduin ottamaan hieman etäisyyttä naapureihin, alkoi se vaimoke ehdottelemaan yms, ja eihän sitä kehdannu kellekkää kertoo..ja kun ei kunnolla mitään tehty, myöhemmin meni pidemmälle!

    kenties MURROSIKÄINEN? vai MIKSI asiat häälyttävät sua NÄIN suurilla kirjaimilla? Ota RELASTI kun usko tai älä asioilla on taipumus JÄRJESTYÄ.

    JEE.

    Äänestä

  • tätönen kirjoitti:

    kenties MURROSIKÄINEN? vai MIKSI asiat häälyttävät sua NÄIN suurilla kirjaimilla? Ota RELASTI kun usko tai älä asioilla on taipumus JÄRJESTYÄ.

    JEE.

    Vai että murrosikäinen? No en nyt ihan enää, ainakaan numeroilla. Aikuinen, nuori sellainen. Mua häälyttävät asiat yleensäkin suurilla kirjaimilla, onneksi myös sillon kun kyse positiivisista asioista. Suurten kirjainten nainen, sanotaanko. Yritän kyllä kovasti vähentää sitä semmosta kun asiat mietityttää ja kävellä silmät kii ja suu auki... Hmm, kyllä niin juu, järjestyy tai ei. Halusin painottaa sanoja kun äänensävy ei kuulu, ei ollut tarkotus häiritä kenenkään silmiä. Kaipa sitä capsia saa pitää päällä vaikkei teini olekaan? :)

    Äänestä

  • yllättynyt kirjoitti:

    Siis onko totta..onko tuollaisia vielä olemassa....???

    Ei siis millään pahalla..tosi yllättynyt..ja hyvällä! Tahtois ittekki naisen joka ajattelee noin..itsellä menee ajatukset myös vähä siihen malliin...!

    Mutta sinun täytyy tehdä mitä täytyy..niin se vaan menee..! Itsekin jouduin ottamaan hieman etäisyyttä naapureihin, alkoi se vaimoke ehdottelemaan yms, ja eihän sitä kehdannu kellekkää kertoo..ja kun ei kunnolla mitään tehty, myöhemmin meni pidemmälle!

    No kiitos yllättynyt! :) Kiva kommentti, paransi asiaa. Mua nyt vaan raapasi aika hyvin kun nämä ihmiset nyt kuitenkin on molemmat mun ystäviä. Korkeaa moraaliahan riittää riesaksi asti tässä päässä mutta se kohdistuu lähinnä muutamiin asioihin. Tämä nyt saattaisi olla yksi sellanen! :)

    Äänestä

  • Ahdistettu tyhmyri kirjoitti:

    No kiitos yllättynyt! :) Kiva kommentti, paransi asiaa. Mua nyt vaan raapasi aika hyvin kun nämä ihmiset nyt kuitenkin on molemmat mun ystäviä. Korkeaa moraaliahan riittää riesaksi asti tässä päässä mutta se kohdistuu lähinnä muutamiin asioihin. Tämä nyt saattaisi olla yksi sellanen! :)

    Joo...parasta ehkä piitää vaan hieman enemmän etäisyyttä...? Ei välejä kokonaan poikki, eikä ehkä kannattaisi kertoa ystävällesikää, ainakkan nyt näin aluksi...jos jatkuu ja/tai pahenee, lienee ainoa vaihtoehto! Entäs sitte oma puoliso, ymmärtäiskö/uskoisko, periaatteessa kannattaisi kertoa, mutta itseppä parhaiten tiedät.

    Korkea moraali näissä asioissa on aika huono homma, omakohtaisia kokemuksia, ja yleensä loppujenlopuksi se kaatuu omaan niskaan, valitettavasti...

    Aivan ilmeisesti kannattaa nukkua muutamien öiden yli, oli asia sitte mikä tahansa. :) Annan asian nyt vaan olla, heitän menemään. En usko että se pahenee, ehkei edes jatku. Omaa puolisoahan minulla ei ole joten paineita ei sen suhteen onneksi ole. Kylläkyllä, mun niskaan kaatuu useinkin asioita ämpäreittäin mutta senhän jo tiedänkin. :) Kaikki hyvin, toistaiseksi!

    Äänestä

hieman ylireagoinnut tapahtumaan?

Äänestä
  • ...olla! Kuuluu toimitapoihin valitettavasti. Voit kuvitella millainen rasite olen ympäristölleni... Mutta pelästyin ja se lienee inhimillistä, toivottavasti ja luultavasti kaikki tohotus aivan suotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ahdistettu tyhmyri kirjoitti:

Huono olla, voin pahoin. Minua vihastuttaa, kutkuttaa, nolottaa. Ja miksi? Koska todella hyvän ystäväni puoliso pussasi minua, POSKELLE, mutta pussasi kuitenkin. Hän kosketti minua väärällä tavalla aiemminkin, EI ystävänä kuten olen toivonut. Mitä H.....TIÄ!? Haluaisin olla KUMMANKIN ystävä, mutta näinköhän pystyn enää saamaan kumpaakaan. Nyt ahdistaa! Vasta sen ymmärrän että pitää nostaa pinnalle se osa minusta joka käskee häntä painumaan hiiteen!!! Miksi en jo tehnyt sitä, vaan ns. tyydyin vain olemaan siinä... Oksettaa ja pelottaa, enkä aio tehdä asialle mitään, kertoa kenellekään muulle kuin sinulle koskaan sanallakaan. Varsin epäreilua antaa mokoman ihmisluonnon edes kuvitella tuollaista. Hän tietää että huolestun aina kaikkien muidenkin puolesta ja kokisin vaikka nälkäkuoleman jos se pelastaisi jonkun tuntemani ihmisen. Joten MIKSI hän tekee sellaista! Kärsin, ja olemme molemmat liian tyhmiä ja heikkoja menemään vastavirtaan!!! EN VOI enää ikinä mennä kahden hänen kanssaan mihinkään tai halata häntä, ja minun on nähtävä ystäväänikin harvemmin... MIKSI ihmiset tekevät sitä vaikka luultavasti kaikki osapuolet kärsivät! Olen tyhmä ja heikko ja niin on moni muukin. MINUT tällainen tunne tappaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu