Olen tosi surullinen kun minulla ei ole todellista ystävää yhtään kappaletta. Yksi tosi hyvä kaveri minulla tietysti on, mutta tahtoisin syventää kaveruutemme ystävyydeksi. Ongelmana on vaan se, että se hyvä kaverini on opiskelukaveri ja siis ainoastaan arkisin tapaamme sekä toisinaan viikonloppuina. Molemmat asutaan eri paikkakunnilla. Meidän juttu on tosi lupaava mutta tuntuu että meiltä loppuu aika ennenkuin kaveruutemme on muuttunut ystävyydeksi. Minulla on opintoja jäljellä enää vajaat kaksi vuotta sisältäen työharjoittelut ja kesälomat ja sitten pitää taas muuttaa ja erkaannun kavereistani ja varsinkin tästä ystävästäni, tai melkein ystävästä. Ei jää kunnolla aikaa tämän suhteen syventämiseen vaikka tuntuu että meidät on ikäänkuin luotu ystävyyttä ajatellen toisillemme. Harmittaa kun minulla ei opiskelun ulkopuolella ole yhtään kaveria eikä ystävää ja opiskelunkin suhteen loppuu aika... Kaikilla muilla kavereillani on lukioaikaisia kavereita ja muita vanhoja kavereita jäljellä, itsellä ei niitäkään enää :´( Minulla on käynyt tosi huono tuuri ystävyyden ja kavereiden suhteen näköjään. Tuntuu tosi kamalalta ajatella tätä tilannetta, kohta on pääsiäislomakin eikä ketään kaveria jonka kanssa aikaani viettäisin. Olen itsekseni kotona vanhempien kanssa. Olen niin kamalan yksin kun mietin että nämä nykyiset kaverit ja se melkein-ystävä eivät ole kuitenkaan ikuisia, niillä on ne omat kaverit tukena ja turvana siinä vaiheessa kun opiskelu loppuu ja on aika erota opiskelukavereista ja muuttaa maailmalle. Tuntuu kuin minulta olisi jäänyt välistä se hetki kun ne oikeat ystävät ja kaverit hankittiin, olin ylä- ja ala-asteella koulukiusattu, lukion kävin toisella paikkakunnalla jossa en päässyt sisään enää niihin valmiisiin porukoihin jotka oli muodostuneet ja olen harhaillut yksinäisenä varmaan sieltä ala-asteelta lähtien. Viime syksynä vasta tapasin nämä nykyiset kaverit, jotka tällä hetkellä oikeastaan ovat elämäni sisältö ja sitä parasta kaveriani suorastaan rakastan. Pelottaa jos menetän heidät tulevaisuudessa... Olemme olleet tähän asti useinkin tekemisissä vapaa-ajalla ja tunnetaan jo aika hyvin toisemme muutenkin.
LUKEKAA!!!
ystävyyttä etsimässä
6833
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
aikanaan ihan vaan siksi etten jaksanut hakeutua mihinkään porukoihin, sellaisiin jossa se kingi on joku luonnevikainen muskelinarsisti jolla on sitten ympärillä rinki perseennuolijoita. Eipä ollut menetys eikä mikään ettei tarvinnut näytellä jotain lässynlässynmukaystävyyttä vaan siksi etten olisi kestänyt olla yksikseni.
Valtaosa ihmisistä on liian tyhmiä, putkinäköisiä, manipuloituja, aivopestyjä, ehdollistettuja ollakseen kiinnostavia tai kyetäkseen edes latteaan kaveruuteen. En mä ainakaan tarvitse kulisseja ympärilleni. Todelliset persoonat ovat harvinaisuuksia.
Minulla se ongelma oli aikoinaan ihan samanlainen, nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että kaverit on juuri niitä aitoja ihmisiä, voi olla toiselle rehellinen ja avoin. Siksi pelkäänkin heidän menettämistään niin paljon, sellaisia ihmisiä on harvassa. Niillä on kuitenkin varmaan vanhempia kavereita omilla paikkakunnillaan enkä voi olla varma että ystävyytemme säilyy juuri sen takia myöhemmin...
mitä takertuvampi ja läheisriippuvampi olet sitä kauemmas se ystävyys sulta karkaa. Sun pitää päästä eroon siitä harhaluulosta että onnellisuuteen tarvittaisiin joku edustava ystäväpiiri tai puoliso. Näin ei ole. Vasta sitten voit solmia aitoja tasapuolisia suhteita kun sinulla ei ole tuota objektin menettämisen pelkoa. Kokemukset ja pettymykset auttavat siinä.
En minäkään tiedä enää ketään kotipaikaltani,vain vanhempani joiden luona käyn. Mutta muutin sieltä pois jo 15 vuotiaana ja nyt vähä reilu kolmikymppisenä täällä olen löytänyt oman elämän piirini missä pyörin ja ystäviä on.Menneisyydestä huolimatta jota en halua muistella.Siis kokemuksesta tiedän sanoa että kyllä niitä ihmisiä löytyy jos valmis ottamaan ja antamaan, vaikka joskus oiskin ollu kiusattu tai vaikka mitä.Mulle ainaki käyny hyvin
Mukava kuulla että on edes joku jolle on kaikesta huolimatta käynyt elämässä hyvin. Saattaa olla että pelkään turhaan ja murehdin asioita etukäteen, mutta tällainen minä olen. Tilanne on vaan minulle sen verran uusi etten tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, toivottavasti jotain hyvää kaikesta huolimatta...
Tarinasi on kuin omani. Löysin mieheni ja olen nyt onnellinen, mutta ystäviä minuulla ei ole edelleenkää enkä osaa oikein edes kenenkään kanssa ystävystyä, kun olen niin kauan ollut ihan yksin. Kun on ollut kiustattuna niin on tullut niin araksi hakeutumaan toisten ihmisten seuraan. Haluaisitko alkaa kirjeenvaihtoon?