jos pressan vaaleissa kaikki vastustajat olisivat äänestäneet Soinia,niin hän olisi nyt presidentti ja olisimme matkalla itsenäisyyttä.
Olen oikeasti masentunut siitä ettei ole enää henkistä kotia olemassa ja on selvästi havaittavissa että suomalaiset kaipaavat yhteenkuuluvuuden tunnetta joka meillä ennen oli,nyt ei ole kuin kahtia jakautunut kansa.
jos eu:ta ei olisi koskaan keksittykään,niin minäkin voisin juoda talollisen kanssa kaljaa saunassa.Nyt olen alkanut jopa vihata kannattajia ja heidän typeryyttään.
kaiken lisäksi kalvaa tieto siitä että kestää ikuisuuden ennenkuin kupla puhkeaa,ja odottelu vaikuttaa jopa työmotivaatioon,sillä en haluaisi enää maksaa veroja suomeen,kun se ei ole isäinmaani enää siinä mielessä kuin oli ennen sen myymistä eu:lle.
Olen oikeasti masentunut siitä ettei ole enää henkistä kotia olemassa ja on selvästi havaittavissa että suomalaiset kaipaavat yhteenkuuluvuuden tunnetta joka meillä ennen oli,nyt ei ole kuin kahtia jakautunut kansa.
jos eu:ta ei olisi koskaan keksittykään,niin minäkin voisin juoda talollisen kanssa kaljaa saunassa.Nyt olen alkanut jopa vihata kannattajia ja heidän typeryyttään.
kaiken lisäksi kalvaa tieto siitä että kestää ikuisuuden ennenkuin kupla puhkeaa,ja odottelu vaikuttaa jopa työmotivaatioon,sillä en haluaisi enää maksaa veroja suomeen,kun se ei ole isäinmaani enää siinä mielessä kuin oli ennen sen myymistä eu:lle.
Vastaukset 9
Vanhimmat
suoraan perjantai-aamuna jälkiviisaissa Ritva Santavuori. Harvinaisen suoraan sanottu sillä areenalla.
Esko Seppänen, viisas mies, vaikka onkin vasemmistolainen, kirjoittaa, että jos eduskunta nyt hyväksyy EU:n perustuslain, ei tuleva laki kuitenkaan ole tämä.
Siis mikä ihmeen järki sitä on hyväksyä, kun se kuitenkin muuttuu. Ranska ja Hollanti eivät sitä hyväksy tällaisenaan.
Yksinkertaiset kansanedustajat eduskunnassa eivät tajua mitä ovat tekemässä.
Barrikaadeille tekisi ihan mieli, kun Vanhan valtaaminen jäi 60-luvulla väliin. Nyt olisi oikeiston vuoro osoittaa mieltänsä sosialistiselle totalitäärille ja ajattelemattomalle kansalle.
Perussuomalaiset, joita Soinikin edustaa, ovat liittyneet yhteiseen vaaliliittoon Kokoomuksen kanssa, joten nyt tuli esille myös heidän arvomaailmansa. He edustavat vain rikkaiden rikastumista, omien itsekkäiden etujensa toteutumista, ei siinä ole kysymys mistään "isänmaallisista" tuntemuksista.
Karjalaiset haluavat vain itselleen oikeuksia ja kaiken "hyvän". Muille he eivät halua niitä jakaa. Se siitä "ystävällisestä ja empaattisesta karjalaisluonteesta".
Luin juuri Mirja Mikkosen kirjoittaman kirjan Suomen sisällissodan aikaisista tutkimuksista. Kirjasta käy varsin hyvin selville se, että karjalaisten tarkoituksena on aina ollut hävittää muut suomalaiset, jotta heidän elintilansa levenisivät (en sentään yleistä kaikkin karjalaisiin).
Tästähän Soininkin presidentin vaalikampanjassa oli kysymys. He halusivat itselleen myös entisen luovutetun Karjalan. Miten kukaan järkevä tällaista ehdokasta valitsee Suomen presidentiksi.
Jokaikinen heistä haluaa hävittää Suomesta köyhät sukupuuttoon, mutta he eivät ajattele sitä, että ketä he sitten pitävät köyhinä, joka on hävitettävä sukupuuttoon. Todella tyhmää eurokommunisista ajattelua. Tai oikeastaan vain pelkkää itsekkyyttä, ahneutta ja oman vallanhalun toteuttamisen tahtoa.
Suomen sisällisodan aikaisista tapahtumista pitäisikin käyttää nimitystä "Karjalaisten sisällissota".
Maamme on nyt itsenäisempi kuin koskaan. Ja siitä on syytä olla iloinen ja ylpeä.
Saamme aivan itsenäisesti noudattaa EU:n direktiivejä. Teemme sen ihan itsenäisesti, uudet direktiivit otamme itsenäisesti käyttöön ihan ensimmäisten joukossa. Paitsi asioissa, joissa tavalliset kansalaiset jotain hyötyisivät. Niissä asioissa olemme niin itsenäisiä, että direktiiveistä emme piittaa edes toistuvista muistutuksista huolimatta.
Ihan itsenäisesti saamme myös olla EU:n maksumiehinä ja elättää Berliinin suunnatonta loisparvea.
Saamme ihan itsenäisesti tyytyä EU:n korkeimpiin veroihin, korkeimpiin elinkustannuksiin ja keskimääräistä huonompaan ansiotasoon.
Ihan itsenäisesti saamme myös asua ahtaammin kuin muut Eurooppalaiset, ajaa Euroopan vanhimmalla autokalustolla ja silti maksaa niistä Euroopan korkeimman hinnan.
Pakkohan meidän on oltava itsenäisiä, sillä jos emme olisi, mainitut asiat muuttuisivat Eurooppalaiselle tasolle ja tavallisen kansalaisen elämä helpottuisi, joko laadullisesti tai sitten olisi rahaa enemmän käytettävissä muihin tarkoituksiin.
Seuraavat sukupolvet voivat sitten mukavasti viettää itsenäisyyspäivää Suomen savuavien raunioiden keskellä.
oli aivan perusteeton, perustelematon ja harhainen väitämä.
Minäkö tyhmä? Nyt en ymmärrä. Mitähä tuokin sepustus tarkoittaa? Mitä siellä BERLIINISSÄ taas tapahtuu?
vain yksi teema ja se on EU:n vastustus....rasistinen ote etoo...sorry!!!
...Wagner! Nietzse!
Jos ja jos. Änkyrät eivät kykene yhdistymään, koska EU:n ohjeiden mukaisesti muodostettu sosiaalinen infrastruktuuri tehostaa änkyröinnin torjuntaa ja saa heidät välillä häpeämään hataraa ajatteluaan.
Sen sijaan me kannattajat olemme yhtenäinen joukko, jota EU:N vastustus ei voi kaataa. Raha tulee voittajille.