Oltiin seurusteltu tasan yksi vuosi kun ex-mies viime perjantaina päätti lopettaa meidän suhteemme. Pari viikkoa sitten pidettiin kriisipalaveri ja silloin kumminkin päätettiin vielä yrittää. Nyt kuulemma oli vaan parasta erota, intressit oli kuulemma niin erilaiset. Eron hetkellä äijä sitten näytti ensi kerran todelliset tunteensa, sanoi tykkäävänsä musta edelleenkin paljon ja katuvansa tätä kaikkea vielä joskus. Itkeä tirautti jopa hieman. Sen mä vaan haluaisin tietää, että miksi? Halusko se oikeesti tehdä sen tahallaan, että mulle jäis mahdollisimman huono fiilis, tunne siitä, että tää kaikki oli mun vika? Ja miten tästä kaikesta pääsee eteenpäin? Kokemuksia kaivataan! Oltiin kuitenkin tähän asti aika tiiviisti yhdessä, joten esim. iltasin on tosi vaikeeta keksiä tekemistä ja kun ei oo tekemistä, alkaa muistella vanhoja "hyviä" aikoja...
Yksin, niin yksin...
Susanna25
91401
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vaikka tunteet toista kohtaan ovat muuttuneet ei ero siltikkään ole helppo asia. Mielessä alkaa pyöriä yhteiset hyvät hetket kuin riitoja ei koskaan olisi ollutkaan. Ainakin tiedät että mies todellakin välittää sinusta, vieläkin. Rakkaus on vaikea asia ja ilman sitä on toisen kanssa vaikea elää. Mikä sitten auttaa suruun ja ikävään. Kokemusta on vain jättäjän osalta, mutta monta itkua on siinäkin itketty. Elämä on joskus ikävää. voimia sinulle :)
Joo.
Itsellä puolen vuoden seurustelu takana, sain tekstiviestin tyttöystävältä eilen että hän oli pettänyt minua toissailtana ja kehoituksen hakea tavarat pois..
Samaa mietin minäkin, haluaako toinen vahingoittaa tahallaan vai mitähän päässä liikkuu?
Tämä tilanne tietysti vähän erilainen kuin sinulla.
Itsellä nyt todella paha olo, istun yksin kotona ja mietin jatkuvasti että mikä meni pieleen, vai onko toinen vaan kykenemätön oikeaan parisuhteeseen.
Mitäänhän ei ole enää tehtävissä, yli pitäisi päästä, mutta helpommin sanottu kuin tehty.
Pakko yrittää vaan hakeutua kavereiden seuraan, yksin ei ole hyvä olla.
Eletään tätä tuskaa nyt yhtä aikaa ja yritetään päästä yli.
Voimia sinne päin..
Oli mielenkiintoista lukea viestisi... Jotenkin kun kuvittelin, että jos voisin jotenkin ex-miestäni vihata, olisi tämä ero helpompi kestää. Mutta ei se niin taida mennäkään. Olen siinä mielessä onnekas, että vastoin nykyisen exäni tahtoakin, olen pitänyt suht tiiviisti ystäviini yhteyttä ja nyt kun itse tarvitsen tukea ja apua, he ovat sitä kyllä valmiita minulle antamaan.
Voimia!
Minäkin olin heti aluksi suuttunut exälle, mutta mietin asiaa ja kerroinkin hänelle että en ole edes suuttunut, hyvin surullinen asiasta vain.
Itsellekin tulee paha ja katkera mieli, jos alkaa vihaamaan toisia ihmisiä.
Aavistelinkin itse jo muuttuneen käytöksen myötä suhteen hiipumista, mutta pettäminen oli tavallaan yllätys.
Asiat voisi hoitaa toisinkin, mutta tällä kertaa näin.
On tärkeää että saa puhua näistä asioista jonkun kanssa, vaikka sitten täälläkin kohtalotovereiden kanssa.
Muuten näitä hautoo yöt sängyssä yksinään.
Yritän itsekin ehkä pysyä jossain väleissä exän kanssa, mutta vaikeaahan se on tällaisen jälkeen..
Yritetäänhän vaan jatkaa elämää, kyllä joskus helpottaa sitten.
Minun täytyy kyllä tunnustaa, etten ajatellut olla exäni kanssa juurikaan missään tekemisissä. Minusta ainakin tuntuu siltä, että jos alkaisin ystävystymään exäni kanssa, hyvin äkkiä lipsahtaisin ainakin unelmissani samaan vanhaan. Ja se ei kyllä käy, ei minulle eikä exälleni. Ja entäs sitten aikanaan, kun exäni löytää uuden, pitäisikö minun sitten vain hymyillen seurata vierestä, kun uusi nainen ottaa "paikkani"? En siis todellakaan usko, tai edes halua sitä, että exästäni tulee mikään yksinäinen munkki, mutta mielestäni elämä jatkuu parhaiten eri suuntiin. Mottoni voisi siis olla : "moikataan kun kohdataan, tai meili silloin tai tällöin ei satuta ketään". Niinhän se menee, aika aikaa kutakin.
Ja hei, vaikka mieleni nyt onkin voimaa ja tahtoa täynnä, tiedän että matka sydämen eheyteen on vielä pahasti kesken, nyt on vain hieman parempi hetki.
Vähän samaa ajattelin itsekin, en siis ala pyörimään nurkissa vaan ollaan "hyvän päivän tuttuja" jatkossa.
Liian lähelle en aio enää mennä, se on varma..
Piti rekisteröityäkin, kun oon pitkään kirjoitellu ilman sitä.
Mutta semmoista se on, valillä menee paremmin ja välillä taas huonommin.
Kyllä tätä saa pureksia vielä pitkään ja yksinään miettiä asioita.
Jospa tuo työ ja kaverit sitä pehmentäisi, niin olis muutakin ajattelemista.
miten erosta selviää,
etenkin kun kaikki erot eivät välttämättä aiheudu vihasta tai petoksesta.
Miten eron jälkeen ihmiset tulevat toimeen ilman sitä päivittäistä kohtaamista?
Muistot tulevat ja satuttavat,
toiset sattuu enemmän,
toiset vähemmän.
Se, että toinen jättää ja vielä ilman "näkyvää" syytä sattuu. Tuntuu, kuin pelko, pettymys, kaipaus ja ikävä rutistuisivat painavaksi palloksi joka painaa sydänalaa. Ja se yksinäisyys, se tuntuu elämää pahemmalta, huomista suuremmalta.
Ja siltikin se aurinko nousee huomennakin. Vaikka kuinka piehtaroisit surussasi, maailma kulkee eteenpäin ja ihmiset elävät. Ja se elämä kannattelee sinuakin mukanaan.
Rankkoja hetkiä tulee vielä, mutta niin kuin aina kissa käpertyy yöllä kainalooni kehräämään ja aamun kajastus herättää minut uuteen päivään. Ystävät jaksavat kuunnella surujani, vanhemmat ovat tukenani. Ja minä elän. Elän voimakkaammin kuin koskaan ennen. Tämän hetken yksin, vain itseäni ajatellen. On minun aikani elää.
tuntuu varmasti tosi orvolta,
ehkä monien vuosien jälkeen toinen jättää,
Aiwan kuin vuosien tuoma luottamus olisi pikkuhetkessä heitettäväää roskaa.
Miten siitä selviää.. Tiedä en.