Heippa!
Mieheni ja minä tapasimme yli kolmekymppisinä, ja heti alusta oli selvää, että lapsia emme hanki. Pidämme molemmat lapsista, jopa työmme liittyvät lapsiin. Mutta kummi- ja tuttujen lapset siis riittävät meille.
Mieheni on ainoa lapsi. Hänen äitinsä koki raskauden ja vauvanhoidon niin epämiellyttävinä, ettei halunnut lisää lapsia. Me taas ilmoitimme jo hyvissä ajoin, ettei meille sitten tule lapsia. Anoppi hyväksyi tämän, appiukko oli suorastaan helpottunut.
Muuta ootas vaan. Mieheni serkku - yli 40-vuotias - meni äskettäin neljännen kerran naimisiin. Ja kun oli jo sun ja mun lapset, niin piti tehdä vielä se yhteinen. Hyvä niin, kiva että lapsia syntyy. Mutta sitten alkoi anopin mieli muuttua.
Olen samanikäinen kuin mieheni serkku, ja nyt saan koko ajan kuulla että "ehtii sitä vanhemmallakin iällä", "Olisi se niin kiva olla mummi". Ja kun vierailemme heillä on serkun vauvan ripulit ja hymyt ja haukotukset pääpuheenaihe. Mä en kestä. Saiskohan sen hiljaiseksi, jos kertoisin, että hänen poikansa on steriloitu?
Luulin että tässä iässä saisi jo elää omaa elämäänsä. Olin poikatyttö, eikä ollut edes tarkoitus mennä naimisiin. Sukulaisten painostus oli aivan järkyttävää ja törkeydessään uskomatonta: "Etkö sä vieläkään ole löytänyt sänkyys lämmittäjää?" Ja nyt sitten tämä. Jokohan haudasssa sais olla rauhassa?
Mieheni ja minä tapasimme yli kolmekymppisinä, ja heti alusta oli selvää, että lapsia emme hanki. Pidämme molemmat lapsista, jopa työmme liittyvät lapsiin. Mutta kummi- ja tuttujen lapset siis riittävät meille.
Mieheni on ainoa lapsi. Hänen äitinsä koki raskauden ja vauvanhoidon niin epämiellyttävinä, ettei halunnut lisää lapsia. Me taas ilmoitimme jo hyvissä ajoin, ettei meille sitten tule lapsia. Anoppi hyväksyi tämän, appiukko oli suorastaan helpottunut.
Muuta ootas vaan. Mieheni serkku - yli 40-vuotias - meni äskettäin neljännen kerran naimisiin. Ja kun oli jo sun ja mun lapset, niin piti tehdä vielä se yhteinen. Hyvä niin, kiva että lapsia syntyy. Mutta sitten alkoi anopin mieli muuttua.
Olen samanikäinen kuin mieheni serkku, ja nyt saan koko ajan kuulla että "ehtii sitä vanhemmallakin iällä", "Olisi se niin kiva olla mummi". Ja kun vierailemme heillä on serkun vauvan ripulit ja hymyt ja haukotukset pääpuheenaihe. Mä en kestä. Saiskohan sen hiljaiseksi, jos kertoisin, että hänen poikansa on steriloitu?
Luulin että tässä iässä saisi jo elää omaa elämäänsä. Olin poikatyttö, eikä ollut edes tarkoitus mennä naimisiin. Sukulaisten painostus oli aivan järkyttävää ja törkeydessään uskomatonta: "Etkö sä vieläkään ole löytänyt sänkyys lämmittäjää?" Ja nyt sitten tämä. Jokohan haudasssa sais olla rauhassa?
Vastaukset 28
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin tuskasi! Mieheni ja minä olemme lapsettomia, ja olen todella kyllästynyt muiden ihmisten vihjailuihin. Ei, meillä ei ole vieläkään 'pullaan uunissa'. Kyllä, kunnityttöni on tosi söpö ja suloinen, mutta se EI tarkoita, että minulla pitäisi itselläni olla ne vaaditut 2.1 lasta.
Kun anopin lastenlapsitoiveet seuraavan kerran tulevat esiin, niin älä enää pidättele kieltäsi. Muistuta häntä, että jo alunperin olitte päättäneet ettette halua lapsia. Ja että päätöksenne on pitänyt. Ja totea vielä, että jos mielenne sattuisi joskus muuttumaa, niin siitä kyllä sitten ilmoitetaan! Tee selväksi, että vihjailu loukkaa sinua ja miestäsi. Jos anopillasi on käytöstapoja (samaa ei voi sanoa omista sukulaisistani!), niin vauvavihjailut kyllä loppuvat.
Jos anopillasi on niin kova tarve olla tekemisissä lasten kanssa, niin kehoita häntä vapaaehtoistyöhön lasten parissa. Turvalliselle 'varamummulle', joka juttelee ja puuhailee lasten kanssa olisi monille lapsille ja lapsiperheille kovasti käyttöä!
on tosiaan steriloitu, joten en voi antaa anopille toivoa mahdollisesta tulevasta lapsenlapsesta.
Anoppi ei ole kovin tasapainoinen ihminen, enkä siksi halua sanoa hänelle mitään kovin tiukasti. Viimeksi hän itki kaksi päivää, kun olin tulossa yöksi, enkä osannut sanoa tarkkaa aikaa. "Ei tarvitsekaan, tulet sitten kun tulet", hän korosti puhelimessa. Ja kun lopulta tulin, hän oli aivan raivona. Huomautin iästäni, ja etten ole hänen lapsensa eikä mistään ajasta ollut sovittu, mutta silti sain osakseni kahden päivän mökötyksen. "Ja me kun on pidetty sinua niin kivana ihmisenä!" Olin ihan oikeasti täysin pihalla!
Tykkään appivanhemmistani, mutta lasten kanssa he ovat todella huonoja. Anoppi on juuri sitä tyyppiä, jota lapsena kammosin: väkisin syliin ottajia. Sitten hän loukkaantuu, kun lapset tulevat mieluummin ja pyytämättä mieheni tai minun syliini.
Appi taas ei saa unta edellisenä yönä kun on lapsia tulossa kylään, hän piilottaa kaikki arvotavarat ja kulkee lasten perässä ja kieltää koskemasta mihinkään. Appi saa heivarin jos joku pieni käsi edes hipaisee johonkin "tärkeään tavaraan". Olisipa todella kiva viedä oma lapsensa kylään tuollaiseen paikkaan!
Ei, tämä asia on vain jotenkin nieltävä.
toivon itsekin saavani joskus lapsenlapsen, mutta tiedän, että se edellyttäisi, että lapseni saa lapsen. Se taas ei ole minun päätettävissäni. En myöskään halua vaikuttaa siihen. He tietävät toki, että pidän vauvoista ym., mutta se ei todellaakaan saa olla syy heidän lasten hankkimiselleen. Meillä voidaan myös jutella lapsista, kuten muistakin maailman asioista.
Joskus ajattelen niinkin, että olen saanut kaksi ihanaa lasta ja hyvän vävyn, joten lapsenlapsen toivominen voi olla jo liikaakin.
"... tietävät toki, että pidän vauvoista..."
Ei herra isä! Kirjoittiko tuon 50- vai 15-vuotias? Vauvoista tulee ihmisiä, eivät ne ole mitään suloisia nallekarhuja, vaan ihmisiä.
Kyseessä on hyvin syvä tarve. Vaikka olisit itse asian päättänyt, niin tietysti se on sinun oma henkilökohtainen valintasi. Kumminkin.....minusta sinun tulisi pohtia asiaa hiukan syvällisemmin, niin että ymmärtäisit miehesi äidin ajatukset. Joillekin asia voi olla jopa tuskallinen, jos kyseessä on ainoa lapsi. Tietystihän se oman lapsen onni on se tärkein asia, mutta....
Ei kyseessä ole vain se, että haluaa hoitaa lapsia : )...ehkä ei oikeastaan halua hoitaa, mutta haluaa lapsenlapsen.
Minulla ovat lapset vasta murkkuja ja onneksi heitä on kaksi. Jospa jompi kumpi sattuu edes yhden beibin saamaan riesoikseen...näin uskallan toivoa. Toisihan se iloa ja uskoa tulevaisuuteen.
Hmmm... miksiköhän sitten mieheni on joutunut käymään vuosikausia terapiassa siksi, etteivät hänen vanhempansa halunneet hoitaa häntä? Hänellä oli oikein ihana lapsuus, mutta äideikseen hän nimeää kaksi isoäitiään, ei suinkaan omaa äitiään.
Appivanhempani eivät todellakaan ole osanneet käsitellä lapsia, eikä appi edes pidä lapsista. Minusta anopinkin "lapsirakkaus" on silkkaa esittämistä. Hänellä on hirvittävä alemmuudentunne kahden varakkaamman sisarensa vuoksi, ja totta kai heillä on lapsenlapsia. Uskon, että kyse on lähinnä tästä, eikä suinkaan lapsirakkaudesta tai "syvästä tarpeesta" muuhun kuin päästä samalle viivalle siskojen kanssa.
Toki toivon, että sinä saat lapsenlapsia, jos niitä aidosti toivot! :)
Asialla on toinenkin puoli. Ainoan lapsen jälkeen ei siis tule enää ketään?
Ensinnäkin suku sammuu, toiseksi se viimeinen jää ihan yksin, kun vanhemmista aika jättää.
Ikäihmisenä sen sitten huomaa, kun serkut ja pikkuserkut ovat aikojen kuluessa kadonneet omasta elämästä, tädit ja enot menneet samaa tietä kuin omat vanhemmat.
Kummilapsien kanssa yhteys pelaa tuonne rippikouluikään, mutta sitten tulee lahjoissa taukoa, eikä lapsen kannalta ole enää mielekästä pitää yhteyttä ikäkoppuun kummiin, joka ei ymmärrä nykypäivän nuorten elämästä tuon taivaallista. Perinnön toivossa ehkä lähettävät joulukortin vuosittain.
Aktiiviaikana on hienoa elää ilman suvun aiheuttamaa "pakkoa", mutta eläkeikä ja ikäihmisen elämä tulevat vääjäämättä eteen.
Vanhuus voi olla aika yksinäinen aika, kun partnerikin saattaa lähteä.
Ei tietenkään ole syytä hankkia lapsia vain sen takia, ettei tarvitsisi olla vanhana yksin.
Sitä ei kannata yrittää, sillä lapsillakin saattaisi olla omat asiat päälimmäisenä, eikä heitä huvittaisikaan vanhan hoivaaminen. Joutuisi ehkä olemaan yksin kuitenkin, ja olisi uhrannut parhaat vuotensa vaipparuljanssiin.
Elämä ei ole ikinä helppoa. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen.
Kuka teistä sitten pitää huolta kun olette yli 80v? Jos luulette että valtio niin tulee olemaan kylmä vanhuus soppajonossa ja toiseksi jokaisella vanhemalla on oikeus tulla isovanhemmiksi.
niin yksi syy lapsettomuuteemme on se, että meillä on molemmilla periytyvä sairaus (ei sama), joka paitsi takaisi sen, että lapsi tuskin olisi terve, myös sen, ettemme luultavasti elä lähellekään eläkeikää, saati sitten yli 80-vuotiaiksi. Lupaamme kuolla äkkiä, ettet joudu veroistasi maksamaan senttiäkään näin turhien ihmisten vuoksi.
Kiitos kauniista sanoista! Toivottavasti opetat lapsillesikin yhtä terveen suhtautumisen ihmisiin. On todellakin olemassa ihmisiä, joiden ei tulisi lisääntyä. Eivätkä he ehkä sittenkään ole nimen omaan me fyysisesti sairaat.
Et ole taatusti ikinä käynyt vanhainkodissa! 95%:lla vanhuksista on lapsia ja lapsenlapsia, ja ehkä puolella joskus joku käy kylässä. Sinunlaistasi vittuilijaa tuskiin kukaan tulee katsomaan. Hyi helvetti mikä tyyppi!
Mikä ihmeen oikeus isovanhemmuuteen? Ei tuollaisia oikeuksia ole olemassakaan. Ei lapsensaanti ole ihmisoikeus edes vaikka sen itse synnyttäisi, saati sitten, että olisi joku helvetin natsioikeus pistää muut ihmiset synnyttämään itselleen viihdykettä.
Sairashan sinä olet! Toivottavasti et saa ikinä lapsia etkä lapsenlapsia.
Olet oikeassa, mutta älä nyt sentään uhoa.
Mutta sehän on tosi kuin vesi, että vanhainkodin mummo alkaa jälkipolvia kiinnostaa lähinnä perinnönjakovaiheessa.
Toi on kyllä todella totta.
Itse lapsettomana kysyn tätä edelleen: Ketä kohtaan mä olen mieheni kanssa itsekäs kun emmme tee lapsia????!?!??!?!?!?!?
Minusta suurinta epäitsekkyyttä on sen sijaan se, että adoptoi lapsen itselleen.
Kun teillä kerran on perinnölliset sairaudet, niin miksi ihmeessä lapsia hankkisitte. Ihmettelen vaan, että eikö anoppi ymmärrä sitä. Tyttärelläni on myös vakava sairaus, ei tosin perinnöllinen, mutta hänellä on siinä ihan tarpeeksi, kun pystyy huolehtimaan itsestään. Kukaan ei ole hänelle koskaan vihjaissutkaan lasten hankkimisesta. Tosin hänellä ei ole miestäkään, mikä minun mielestäni on ikävää, koska pelkään hänen jäävän hyvin yksinäiseksi. Kun on lapsesta asti sairastanut, niin luonne muuttuu helposti sellaiseksi, ettei sitä miestä mistään löydykään. Olkaa onnellisia, kun teitä on kuitenkin kaksi.
Meillä taas niinpäin, että kun nuoria olemme miehen kanssa niin lapsia EI MISSÄÄN NIMESSÄ saa siunaantua vielä ainakaan x-vuoteen. Siis voi hyvä luoja näitä anoppeja..!
En käsitä, että miten joku anoppi tms. voikin olla niin itsekäs että alkaa toivomaan jälkikasvua, koska "olishan se kiva olla mummi.."?? Hei haloo: se lapsi ei ole mikään nukke, jota voi ihastella ja kilpailuttaa muiden marttakerholaisten lapsien kanssa! Liian usein törmää lemmenkipeisiin anoppeihin, joiden ainoat puheenaiheet ovat lapsenlapset ja niiden osaaminen. Hyhhyh!
Usko tai älä - kyllä ne anopi, apet, vanhemmat sun muut tasa tarkkaan tietävät, ett¨ä lapsi ei ole mikään nukke, näyttelyesine tms. Ovathan he jo aikuisiksi saattaneet sen seuraavn sukupolven oloissa, jotka olivat erilaiset kuin nyt. Oli sideharsovaippaa, t-vaippaa, ei ollut mikroaaltouuneja, ei itkuhälyttimiä, lapsilisät tulivat 4 kertaa vuodessa jne.
Mutta koska on nyt lapsensa aikuiseksi saattanut niin tulevien mahdollisten lastenlapsien kanssa olo olisi jo erilaista - olisi sitä aikaa annettavana, jota jäi omille lapsille antamatta. Olisi mahdollisuus tehdä lapstenlasten kanssa aioita, jotka jäivät omien kamssa tekemätä, kun piti tapella töiden, rahan, asuntojen, yleensä toimeentulon kanssa - parisuhteesta nyt puhumattakaan - aikaa vaan ei tuntunut löytyvän kun nukkuakin piti vaikka yöunet jäivätkin vähäisiksi - kiitos lasten.
Nyt olisi asiat kunnossa -vihdoinkin ja se aika ja rakkaus, joka jäi omilta lapsilta olisi nyt helposti siirrettävissä seuraaville sukupolville - samalla sitä näkisi, että tulevaisuus jatkuu geenien kautta ja ettei mikään ollut turhaa.
Sillä jossain iässä ( nuoret, uskokaa se iskee teillekin) sitä pamahtaa sinne tietoisuuteen se suuri oivallus - lapset ovat kaikki mikä on tärkeää - mikä tahansa muu katoaa, unohtuu, poistuu, on turhaa - vain lapset ovat tärkeitä.
Tämä kummallinen muutos tapahtuu tuossa 50 - 60 välillä- eli silloin, kun ihminen vihdoinkin ihan oikeasti ymmärtää että edessä olevia vuosia on jo vähemmän kuin takanaolevia ja kuolema muuttuu ihan todelliseksi tapahtuvaksi asiaksi.
Ja teille vapaaehtoisesti lapsettomille - se tapahtuu teillekin. Ihan 100% varmasti. 4kymppisenä on vielä turha sanoa, ettei koskaan minulle ja olen asiat kyllä miettinyt.. sano sama sitten 6kymppisenä ilman katumuksen/surun häivää, kun tiedostat, että kaikki päättyy sitten sinuun.
Pitääkö tätä samaa moskaa lukea vielä täältäkin? Lukisitko kaikki kirjoitukseni, niin et päästäisi moisia sammakoita suustasi. Appivanhempani eivät halunneet lapsia, eivätkä kyenneet ainoaa poikaansa kasvattamaan. Appi vihaa lapsia, anoppi ei osaa olla niiden kanssa.
Meidän elämäämme kuuluvat lapset. Joka ikinen päivä. Molemmilla on perinnöllinen sairaus, emme elä kovin vanhoiksi.
Ja miten niin meidän jälkeemme ei jää mitään? Kuoleeko koko maailma kanssamme? Järkyttävän egoistinen ajattelutapa!
En voi kuvitella mitään törkeämpää kuin sanoa toiselle ihmiselle, että vielä sinua kaduttaa elämäsi valinnat. Mahdat olla aikamoinen anoppi sinäkin.
Tulepa nyt alas sieltä korokkeeltasi tänne maan päälle. Ihmiset ovat ihan tosi erilaisia, jokaikinen. Kaikille ei lastenhankinta sovi syystä tai toisesta.
Minun elämässäni parisuhde on tärkein, eikä siihen kuulu lapset. Sisaruksemme ovat hankkineet suvunjatkoa, eivätkä heidän elämänsä silti meistä vaikuta kummoisiltakaan.
Joten ne joille perheellisyys sopii, hankkikoon lapsia just niin monta kuin haluttaa. Mutta huom. kellään muulla kuin asianomaisella parilla ei kyllä ole siihen sanomista juuta eikä jaata.
Eivät ihmiset tältä maapallolta lopu. Ihan sama, kenen mukulat ihmiskuntaa jatkavat.
miten sitä pärjäisi ilman mikro-uunia, kertakäyttövaippoja, tai edes kännykkää?!
Jäin miettimään tuota voivoi kirjoitusta ja aluksi minua huvitti koko juttu. Mutta sitten ymmärsin kuinka oikeassa tuo kirjoittaja on. Sillä mitä muuta elämässä on tai jää kuin ne lapset? Se elämän tarkoitus on juuri siinä.
Ei se siitä mihinkään muutu.
Mistä olette saaneet päähänne, että minä olisin tässä se pahis?? Ilmaisin osanottoni aloittajalle ja sain kimppuuni puoli tusinaa korppikotkia, jotka koittavat nokkia silmät päästä- mukaanlukien aloittajan!!
Olen nuori, mutten tiedä miksi luulette etten pärjäisi ilman mikroa jne.?? Mistä tuo juttu oikein lähti, en ole sellaisesta mitään kirjoittanut?? Lähden tästä keskustelusta, haukkukaa keskenänne niin paljon kun sielu sietää. Ilmeisesti nuoret ihmiset ovat tälläkin palstalla saastaa...
,,,'anoppi tms. voikin olla niin itsekäs että alkaa toivomaan jälkikasvua, koska "olishan se kiva olla mummi.."?? Hei haloo: se lapsi ei ole mikään nukke, jota voi ihastella ja kilpailuttaa muiden marttakerholaisten lapsien kanssa! Liian usein törmää lemmenkipeisiin anoppeihin, joiden ainoat puheenaiheet ovat lapsenlapset ja niiden osaaminen. Hyhhyh!'...
Eli aika 'nuorta' tekstiä...
Ja tietenkin pärjäisit ilma mikroa ..isoäitisihän pärjäsi myös. Ja ilman kertakäyttövaippoja ja automaattipesukonetta..
Tässähän joku vain ilmaisi mielipiteenään, että lapset ovat se tarkoitus, miksi täällä ollaan ja se tietoisuus oikeastaan saavuttaa mielen vasta tuossa keski-iän paremmalla puolella.
Ja että ne parit, jotka eivät tietoisesti lapsia hanki joutuvat jossain elämänsä myöhäisemmässä vaiheessa tarkistamaan kantaansa.
Ja koska lapset nyt tehdään hedelmällisessä elämänvaiheessa niin ei silloin osaa eikä pysty kuvittelemaan mitä se oma pää ja tunteet sanovat elämän loppupuoliskolla jos niitä lapsia on kieltäytynyt tekemästä.
tällä? "...ne parit, jotka eivät tietoisesti lapsia hanki joutuvat jossain elämänsä myöhäisemmässä vaiheessa tarkistamaan kantaansa." Eikö jokainen meistä joudu tarkistamaan kantojaan elämässä useaan otteeseen? Eikö se juuri ole kasvua? Miksi tämä koskisi vain lapsettomia pareja? Ja miksi puhut meille alentuvasti? Millä oikeudella?
Kirjoitat ihan asiallisesti, ja myös sinua arvostelevat tietävät sen.
On olemassa ihmistyyppi, joka ei kestä sitä, että on toisia ihmisiä, jotka eivät elä totutun kaavan mukaan. Syyn ei tarvitse olla sen kummoisempi kuin että ei tee lapsia, tai että tekee ensin lapset ja sitten vasta opiskelee jne.
Näitä ihmisiä ei kukaan voi auttaa, eikä kukaan heitä parantaa. He valvovat yönsä, koska tietävät, että joku jossain ei tehnyt niin kuin "kuuluisi". Siksi he hokevat myös tuota "kyllä sinua vielä kaduttaa!" -mantraa. Minä en kehtaisi moista mennä toiselle aikuiselle ihmiselle sanomaan, mutta näillä ihmisillä ei ilmeisesti ole minkäänlaista häpyä. Ehkä he saavat jotain tyydytystä ajattelemalla, että "paha" saa palkkansa.
Onneksi suurin osa ihmisistä omaa käytöstavat ja sisäsyntyisen kunnioituksen toisia, myös erilailla eläviä ja erilaisia ihmisiä kohtaan. Sellaiset ihmiset kun ovat usein onnellisia.
Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle! Älä turhaan pahoita mieltäsi ilkeiden ihmisten vuoksi. :)
Ymmärsithän, että aiempi kirjoitukseni oli nimimerkille "teitämeitänuoria", ei suinkaan sinulle?
Onko niitten pakko olla omia?
'Ja koska lapset nyt tehdään hedelmällisessä elämänvaiheessa niin ei silloin osaa eikä pysty kuvittelemaan mitä se oma pää ja tunteet sanovat elämän loppupuoliskolla jos niitä lapsia on kieltäytynyt tekemästä.'
Jotkut myöntävät tuolla 50-60 korvissa hiljaa itselleen, että kaduttaa, kun tuli tehtyä mukuloita. Eikä niitä voi takaisinkaan työntää, kun ne kerran on hankittu.
Mutta tuollaistahan ei mitenkään voi myöntää ääneen kelleen muulle, sillä siitähän tulisi nappituomio ilman oikeudenkäyntiä.
Alle kolmekymppisiä ollaan vielä mutta anoppi on toivonu lapsenlapsia jo melkein siitä asti kun mut vietiin ekaa kertaa sen luo näytille. Siitä on nyt 6 vuotta aikaa ja nyt se on kyllä jo tosi rasittava. Joka kerta kun sen näkee ni se kyselee että millon niitä alkaa tulla yms. Ja puhelimessa poikansa kanssa sanoo sille että mun pitäs tehä siitä mummo. Myös meillä mieheni on anopin ainoa lapsi.
Mutta kun meidän elämä ja lapset tai niitten tekemättä jättäminen ei kuulu sille!!! En ole ikinä sanonu haluavani lapsia vielä. Niin pitääkö siitä jumalauta joka kerta mussuttaa kun sen näkee. Ja siihen on monta henkilökohtasta syytä miks meillä ei ole kersoja, niitä en ala tässä luetella. Anoppi ei vaan tunnu tajuavan että kaikilla ei asiat ole niin hyvin kuin sillä. Esim. rahatilanne ei meillä kovin kaksinen ole. Anopilla itsellään sitä tuntuu olevan liiankin kanssa. Ei vain tajua että poikansa on korviaan myöten veloissa että ei ihan ensimmäisenä tule mieleen vielä lisääntyä ja miettiä sitten millä rahalla se elätetään!