Olin määräaikaisena työntekijänä ja samassa työpaikassa oli mies, jonka käytös ja tarkoitusperät jäivät mietityttämään. Lähes aina tavatessamme vaihdoimme muutaman sanan tai juttelimme pidempään. Keskustelunaloituksia teimme kumpikin. Hän myös hakeutui seuraani, esim. tuli siihen tilaan, jossa työskentelin ja jäi juttelemaan pitkäksikin ajaksi. Hän muisti mitä olimme aiemmin puhuneet ja pudotteli keskusteluun näitä asioita. Olemme kumpikin vapaita ja samanikäisiä.
Minä tulkitsin hänen käytöksensä niin, että hän olisi minusta kiinnostunut. Lähetin hänelle viestin ja hän ehdotti tapaamista. Tavatessamme työpaikan ulkopuolella tunnelma oli rento ja juttu kulki edelleen hyvin. Hänellä ei tuntunut olevan mitään kiirettä pois. Kun sitten kysyin tapaammeko uudestaan työpaikan ulkopuolella, hän vastasi, ettei tiedä kannattaako se.
Tämän tapaamisen jälkeen hänen käytöksensä työpaikalla jatkui edelleen samanlaisena. Toki ensimmäinen tapaaminen oli hiukan varautunut. Nyt minun työsuhteeni on päättynyt. Jäin miettimään tulkitsinko hänen käytöstään täysin väärin, kun ajattelin hänen olevan kiinnostunut minusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulle ainakin on käynyt niin, että päästyäni jonkun ihatuttavankin tytön kanssa juttelemaan kahdenkesken, oon huomannut, ettei me sitten liikutakkaan yhtään samoilla aaltopituuksilla. Ei mua ainakaan kiinnosta enää sellaisen jälkeen jatkaa tapailemista.
Olisko mahdollista, että tälle miehelle olisi käynyt samalla tavalla sun kanssa?
Arvailuahan tämä tietysti on, mutta hän varmaan pitää sinusta kovasti ja viihtyy seurassasi, mutta ei kuitenkaan ole kiinnostunut suhteesta kanssasi. Tai sitten hänellä oli jotain muuta vireillä tuolloin. Tai sitten hän vaan epäröi periaatteen "työkavereihin ei sotkeuduta" kanssa.
Asiaan ehkä voi saada vastauksen kysymällä mieheltä itseltään.