toivottomasta rakkaudesta? Jos olet vaikka rakastunut johonkin varattuun mieheen etkä halua mennä väliin? Tai mikä hyvänsä rakastuminen, jossa ei ole toivoa. Miten siitä parannutte, kun tunteet eivät tottele järkeä?
Tarkoitan rakastumisella sellaista, että ajattelet tuota miestä päivittäin ja haaveilet hänestä, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen.
Suklaalla ei pitkälle pötkitä.
Tarkoitan rakastumisella sellaista, että ajattelet tuota miestä päivittäin ja haaveilet hänestä, kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen.
Suklaalla ei pitkälle pötkitä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
jota kohtaan minulla on voimakkaita tunteita ja johon koen yhteyttä, mutta rakkaus sinänsä on minulle tuntematon käsite. Mitä se mahtaa olla. Eli ei ole mitään parantamista, kun ei ole tunteitakaan. Helppoa!
suklaalla pötkii jo pitkälle ;)! Sun täytyy lähteä ihmisten pariin avoimin mielin, tutustumaan miehiin. Oletkohan pakkomielteinen? Jos ihan kamalan pahaksi menee, suosittelisin terapiaa. Normaali ihminen kyllä osaa käsitellä noikin asiat pois päiväjärjestyksestä ja jatkaa elämäänsä.
Oletkohan vain ihastunut, ja sitten rakastunut omaan haavekuvaasi siitä ihmisestä?
Haaveilu (ja fantasiat) taas on ihan normaalia, se ei haittaa muita suhteita mitenkään.
Parannan itseni niin sairaalloisella urheilulla ettei päässä / kropassa tapahdu lopuksi enää mitään.
Päivät täytän työllä, haalin niin paljon ettei luppoaikaa jää.Ja heti duunista suoraan lenkille sieltä punttikselle tai harkkoihin. Lopuksi vielä 1000 vatsaliiketta, punnerrukset, iltalenkki, venytykset. Bam, valmista tuli ja kaadun sänkyyn. Suklaalla sen sijaan vaan pahennat tilaasi, en suosittele. Shoppailu on kivaa ajanvietettä, vie pois ajatuksia sydänsuruista.
Mutta ehdottomasti, urheile, urheile, urheile. Kun sen aloitat, et voi lopettaa ja takuuvarmasti unohdat toivottoman rakkautesi :D
Nimim. Kokemusta on...
silloin on pakko yrittää miettiä järjellä tulevaisuuteen ja siihen, että miten ongelmallista olisi salasuhde varattuun, sen tuoma syyllisyys ja epäluottamus ja se, että vaikka tämä eroaisi, hän lopulta vain syyttäisi minua suhteensa kariutumisesta. Eikä kukaan olisi onnellinen.
Mikäli kyseessä on vaikea ihminen, kannattaa yrittää ajatella sitä, ettei haluaisi mahdollisille tuleville lapsille sellaista esimerkkiä elämästä/parisuhteesta.
Toivottomassa rakkaudessahan on usein kyse omista mielikuvista, eikä todellisuudesta. Mitä mielikuvia tuo henkilö palvelee omassa elämässäsi? Miksi ei uskaltaisi rakastua vapaaseen mieheen?
Tällaisia itse olen pyöritellyt, mutta pitkään siinä meni ennen kuin pystyin päästämään irti miehestä, joka itse jatkuvasti ruokki tunteitani, vaikkei halunnutkaan sitoutua. Mitä loppujen lopuksi olisin tehnyt tunteillani leikkivällä miehellä?
Koita keskittyä asioihin, mitä olet aina halunnut tehdä. Uusia harrastuksia tai matkoja tai jotain, mikä saa mielenkiintosi muualle. Käy kampaajalla ja osta omantyylisiäsi vaatteita äläkä mieti, pitäisikö ihastuksesi toisen tyylisistä..
kaikkeni, että tunteeni loppuisivat (= silloin ne vain voimistuvat?), kierrän ja kaarran vältellen minkä ehdin. Kiroan ja haaveilen samalla. Lopulta (nopein tapa) menen sanomaan asian hänelle itselleen, tulee hyvää tai huonoa omalla vastuulla, eli turpiin ottaminen ois varmin nakki.
tunteeni toiseen kohteeseen eli pakotan itseni ihastumaan toiseen ihmiseen. Käyn myös mielessäni pahimpia mahdollisia skenaarioita rakastamani ihmisen luonteesta, demonisoin hänet. Toisin sanoen suggestoin itseni pois mahdottomasta rakkaudesta.
sanomaan ettei hän rakasta minua yhtään. Se auttaa heti.
auta kuin takoa päähänsä se tosiasia, ettei hän ole saatavilla. Tunteet kyllä tottelevat järkeä. Kannattaa myös ajatella sitä, että miksi hän on niin tärkeä. Aina joskus rakastumme nimittäin haavekuvaan eikä ihmiseen itseensä.
Vielä käytännöllinen vinkki. Laita ponnarilenksu ranteeseesi ja aina kun huomaat ajattelevasi häntä, pamautat lenkin rannettasi vasten. Sattuu, ja pikkuhiljaa välttääksesi fyysistä kipua lakkaat ajattelemasta häntä. Samaahan on käytetty mm. eläinten koulutukseen pois pahoista tavoista.
perseet ja ryven itsesäälissä, siinähän se.
Viimeisimpään sydänsuruuni uskoin jo kuolevani tai vähintään sekoavani, mies oli mielessä koko ajan ja elämällä ilman häntä ei tuntunut olevan tarkoitusta..
Mut onnex oli pakko töitä tehdä, harrastukset hoitaa, kaveritkaan eivät kadonneet (vaik varmasti olin aika kaameaa seuraa =/) ja jonkun jo mainitsema urheilu (hikilenkki tekee tosiaan hyvää)kun ajatukset alkoi kiertää kehää.
Sit jossain vaihees huomas ettei ollut ehtinyt ajatella miestä koko päivänä, ja lopulta jopa viikkoon!! Tavallinen, kiireinen arki toimi ainakin mulla.
Kuitenkin tuli mietittyä ja surtua kunnolla, ettei jää mitää turhia menneisyyden "mörköjä" kummittelemaan uusiin suhteisiin..
Kulunut sanonta "aika parantaa haavat" o aika hyvä =D
Niin, faktahan se on ollut jo pidempään, ettei juuri kukaan toivo meidän olevan yhdessä ja toiminta ja psyykkaus on ollut sen mukaista. Ei se ole helppoa itsellänikään, mutta ei toimi meidän väkisin erossa pitäminenkään, jos sillä halutaan palvella vain jonkun toisten toiveita pelkästään. Kyllä ne ylimääräiset pakahtuneet tunteet täytyy päästää asettumaan ja arkistumaan, vaikkei perinteisempää parisuhdetta meillä olisikaan. Kyllä me sujuvat puitteet ja tasapainon saamme muodostettua välillemme luovuudella ja ennakkoluulottomuudella.
ihan akuutisti... henkisen kivun siirtäminen fyysiseen siinä mielessä että olen jatkuvasti lenkillä (ja rasitan itseni aina äärimmilleen niin että lihaksissa tuntuu ja pitkään) että lakkaan syömästä kunnolla (ts. elän hedelmillä ja korkeintaan ruisleivällä)... tätä ehkä viikko pari. Muuten kirjoitan satoja sivuja päiväkirjaan ja uskoudun luottofrendille. Vatvomalla mielestä pois kaikki mikä mietityttää. Ulospäin olen aina omaitseni, eikä kukaan huomaa...
Niin joo... ja sorrun ruikutukseen ihastumispalstalla xD hups...
se tiputtaa maan pinnalle ja helpottaa..nousee oma ylpeys esiin ja halu paeta tuota ihmistä!