Ulkonäkökeskeisyydestä

Yhä enenevämmässä määrin parinvalinnassa kriteerejä ovat pelkästään ulkonäköön ja materiaan liittyvät asiat. Huvittavinta tässä on se, että jossain vaiheessa on tullut normaaliksi että mies kertoo jo treffi-ilmoituksessa edellyttävänsä naiselta suuria rintoja. Coolia vai mitä?

Naisille miehen täytyy olla komea, lihaksikas ja pitkä. Myöskin täytyy olla varakas.

En kiistä ettei ulkonäöllä olisi merkitystä alkuvaiheessa, mutta tuntuu ettei millään muulla ole enää väliä.

Kerran tyttöystäväni sanoi minulle, että muuten olisin täydellinen, mutta minun pitäisi käydä enemmän kuntosalilla. Vastasin hänelle (huumorilla) että hän olisi täydellinen jos hänellä olisi suuremmat rinnat ja pienempi perse. Julmaa, mutta niistä asioista ei tarvinnut keskustella enää ;-) Ja hän ymmärsi kyllä pointtini.

Loppupeleissä, eli kun suhde on kestänyt pidemmän aikaa, merkitsee eniten että luonteet ovat samankaltaiset ja kommunikointi sujuu samalla aaltopituudella. Tarpeet kohtaavat yms.

Yleensä nämä vaatimuslistan kanssa pelleilevät ihmiset ovat ikuisia sinkkuja tai sitten he sattuvat löytämään yhtä pinnallisen kumppanin. Mutta usein nämä henkilöt eroavat melko pian ja tulevat tänne palstoille esittelemään uusia ja pidempiä kriteerilistojaan ja taas mentiin uudelle kierrokselle...
181464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuo on niin totta ja valitettavaa että noin on.

Äänestä

Olen itsekin miettinyt tuota. Mitä enemmän asettaa "vaatimuksia" toisen ulkonäön, sitä epätodennäköisempää on löytää kumppani, joka myös luonteeltaan sopisi käyttötarkoitukseensa...

Äänestä

Ehkä enemmänkin kyse on siitä, ketkä ylipäänsä hakevat partneria paikasta, kuten netti, lehtien palstat, joissa ei voi ensin tutustua ihmiseen. Minä en koskaan tekisi/olisi tehnyt niin. Ihmisiä tapaa jatkuvasti, jos vain osaa ottaa kontaktia. Sillä tavalla voi myös välittömästi tehdä rajanvedon ulkonäkö/henkisyys-akselilla ja näkee, miten ne henkilössä yhdistyvät. Usein oikeassa kanssakäymisessä voitattavat lyhyenkin ajan jälkeen ne henkiset ominaisuudet, jostain syystä hyvännäköisten tissien kanssa on aika ikävä elää, kun niiden kanssa ei voi puhua...

Äänestä
  • "jostain syystä hyvännäköisten tissien kanssa on aika ikävä elää, kun niiden kanssa ei voi puhua..."

    :))

    Äänestä

  • En tarkoittanut kohdistaa kirjoitustani mihinkään seuranhakupalstoihin viitaten vaan yleensä ihmisten välisiin "soidinmenoihin". Eli tosielämässä nämä kriteerit ovat muuttuneet myös pinnallisemmiksi. Niinkuin keskimäärin.

    Äänestä

  • En sanoisi, että nettitreffit tai lehti-ilmoituksen perusteella tutustuminen ihan huonokaan vaihtoehto ole (kaikki eivät tapaa ihmisiä, ainakaan vastakkaisen sukupuolen edustajia jatkuvasti!!!! Ilmoituksenhan voi laatia hyvinkin persoonallisesti.

    Jos itse vastaisin johonkin ilmoitukseen, minulle olisi tärkeää, ettei siinä vaadita esim. niitä suuria rintoja, vaikka minulla sellaiset onkin. Minulla on myös paljon puhuva suu ja miljoonia ajatuksia, joten odotan mieheltä vastusta keskusteluihin. Pystyykö mies, joka odottaa naiselta vain isoja rintoja asialliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin?

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    En sanoisi, että nettitreffit tai lehti-ilmoituksen perusteella tutustuminen ihan huonokaan vaihtoehto ole (kaikki eivät tapaa ihmisiä, ainakaan vastakkaisen sukupuolen edustajia jatkuvasti!!!! Ilmoituksenhan voi laatia hyvinkin persoonallisesti.

    Jos itse vastaisin johonkin ilmoitukseen, minulle olisi tärkeää, ettei siinä vaadita esim. niitä suuria rintoja, vaikka minulla sellaiset onkin. Minulla on myös paljon puhuva suu ja miljoonia ajatuksia, joten odotan mieheltä vastusta keskusteluihin. Pystyykö mies, joka odottaa naiselta vain isoja rintoja asialliseen kanssakäymiseen ja kommunikointiin?

    "Jos itse vastaisin johonkin ilmoitukseen, minulle olisi tärkeää, ettei siinä vaadita esim. niitä suuria rintoja, vaikka minulla sellaiset onkin."

    80D ?

    Äänestä

  • M74 kirjoitti:

    En tarkoittanut kohdistaa kirjoitustani mihinkään seuranhakupalstoihin viitaten vaan yleensä ihmisten välisiin "soidinmenoihin". Eli tosielämässä nämä kriteerit ovat muuttuneet myös pinnallisemmiksi. Niinkuin keskimäärin.

    Ehkä vain liikut vääränlaisessa seurassa. Pinnallisia ihmisiä on maailma pullollaan, eikä se mikään uusi ilmiö ole.

    Äänestä

  • Pii kirjoitti:

    Ehkä vain liikut vääränlaisessa seurassa. Pinnallisia ihmisiä on maailma pullollaan, eikä se mikään uusi ilmiö ole.

    Ei ole uusi ilmiö mutta yleistynyt, AARRGH! Se oli juttunu ajatus.

    Äänestä

  • Innostuin heti kirjoitti:

    "Jos itse vastaisin johonkin ilmoitukseen, minulle olisi tärkeää, ettei siinä vaadita esim. niitä suuria rintoja, vaikka minulla sellaiset onkin."

    80D ?

    vaan 75E.

    Äänestä

  • M74 kirjoitti:

    Ei ole uusi ilmiö mutta yleistynyt, AARRGH! Se oli juttunu ajatus.

    Yleistynyt SINUN mielestäsi. Jäikö huomaamatta, että minä olin eri mieltä?

    Olisikohan "vaatimuslistojen" tekeminen ylipäätään pinnallista? (Kaikillahan meillä on mieltymyksemme, vaatimuksia ne eivät välttämättä silti ole) Ehkä listojen tarpeettomuuden huomaa vasta, kun (mikä se sana nyt olikaan...) rakastuu.

    Tekstini osui!

    Termit yleistynyt ja keskimäärin eivät voi olla yleistämistä kun oikein miettii. Sitä paitsi minun kanssani ei voi olla erimieltä ilman että se on provokatiivista.

    No ei vaiskaan ;-)

    Äänestä

  • vastaan vaan kirjoitti:

    vaan 75E.

    tissi!

    Äänestä

  • M74 kirjoitti:

    Tekstini osui!

    Termit yleistynyt ja keskimäärin eivät voi olla yleistämistä kun oikein miettii. Sitä paitsi minun kanssani ei voi olla erimieltä ilman että se on provokatiivista.

    No ei vaiskaan ;-)

    heh. Mistä tutkimuksesta muuten poimit tuon keskimääräisyystiedon? ;)

    Äänestä

  • Pii kirjoitti:

    heh. Mistä tutkimuksesta muuten poimit tuon keskimääräisyystiedon? ;)

    Mun mielipiteet muodostuvat ihan omista kokemuksista sekä ympäristön tarkkailemisesta. Mulla on sellainen pieni teatterikiikari mitä kuljetan mukana. Muistiinpanovälineet ja digikamera kulkee vaaleanpunaisella sametilla vuoratussa salkussa. Sen kannessa on kolme kullanväristä numerokiekkoa mistä sen saa auki. Ainoastaan minä tiedän koodin. Se koodi tekee mut kaikkivoivaksi. Sillä on suurempi valta kuin ikinä arvaatkaan!

    No joo, jos lähtis kotiin...

    Äänestä

Ei ole ihme, että avioerotilastot ovat huimia, kun tällaisia ulkoisia sivuseikkoja pidetään puolison valintakriteereinä! On se niin coolia...

Äänestä

olisikin vaan ulkonäöstä kiinni, mutta kun se ei todellakaan ole ainut määräävä tekijä.

Sen lisäksi, että on hyvännäköinen naama ja kroppa, pitää myös kiltti, luotettava, omillaan toimeen tuleva, akateemisesti sivistynyt ja sitä, tätä ja vähän myös tuota. Mitään vikaa ei siis saa olla, mutta kukapa meistä olisi täydellinen?

Olenkin ihmetellyt, että ihmiset jotka pitävät rimaa noin korkealla ja asettavat jo etukäteen mahdolliselle kumppanille tiettyjä vaatimuksia, niin löytävätköhän he koskaan itselleen sitä kumppania?

Eikös se ole niin, että jos perusasiat pelaa, niin rakkauden voimalla voi katso läpi sormien niitä vähemmän hienoja ominaisuuksia kumppanissaan? Niinhän sen kumppaninkin on tehtävä. Lisäksi parisuhde on joustamista, luovimista ja toisen kunnioitusta omana itsenään.

Siinä ei paljon naamataulun kauneus/komeus eikä rintavarustus tai tiukka peppu auta, jos parisuhteessa törmäyskurssille joutuu. Noissa asioissa ohjaa vähän muut arvot, tiedän.

Äänestä

Kauneus on katsojan silmässä. Kyllä se vain on niin.
Kuinkas muuten ne "rumemmatkin" silti löytää ja saavat kumppanin?

Itse joskus katselen esim. lauantaina jossain ostoskeskuksessa, kun liikkeellä on paljon pareja/perheitä. Niin yllättäviäkin "epätasapainoisuuksia" näkee ja käy ajatus, että mitähän noikin toisissaan näkee. Mutta sehän onkin mielipide oman kauneuskäsitykseni pohjalta, eikä ko. parin.
Tai jos katselee lehdestä vihittyjen parien kuvia. Vaikka on tälläydytty parhaimpiin, niin saattaapi jompi kumpi olla minun silmällä katsottuna aika arkinen tapaus. Mutta toisilleen he ovat varmaan maailman kauneimmat ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M74 kirjoitti:

Yhä enenevämmässä määrin parinvalinnassa kriteerejä ovat pelkästään ulkonäköön ja materiaan liittyvät asiat. Huvittavinta tässä on se, että jossain vaiheessa on tullut normaaliksi että mies kertoo jo treffi-ilmoituksessa edellyttävänsä naiselta suuria rintoja. Coolia vai mitä?

Naisille miehen täytyy olla komea, lihaksikas ja pitkä. Myöskin täytyy olla varakas.

En kiistä ettei ulkonäöllä olisi merkitystä alkuvaiheessa, mutta tuntuu ettei millään muulla ole enää väliä.

Kerran tyttöystäväni sanoi minulle, että muuten olisin täydellinen, mutta minun pitäisi käydä enemmän kuntosalilla. Vastasin hänelle (huumorilla) että hän olisi täydellinen jos hänellä olisi suuremmat rinnat ja pienempi perse. Julmaa, mutta niistä asioista ei tarvinnut keskustella enää ;-) Ja hän ymmärsi kyllä pointtini.

Loppupeleissä, eli kun suhde on kestänyt pidemmän aikaa, merkitsee eniten että luonteet ovat samankaltaiset ja kommunikointi sujuu samalla aaltopituudella. Tarpeet kohtaavat yms.

Yleensä nämä vaatimuslistan kanssa pelleilevät ihmiset ovat ikuisia sinkkuja tai sitten he sattuvat löytämään yhtä pinnallisen kumppanin. Mutta usein nämä henkilöt eroavat melko pian ja tulevat tänne palstoille esittelemään uusia ja pidempiä kriteerilistojaan ja taas mentiin uudelle kierrokselle...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu