mitäs mä kun mulla ei oo sosiaalista elämää ollenkaan, oon lomat ja viikon loput nejän seinän sisällä, eikä koulussa kukaan oo vapaaehtoisesti mielellään mun seurassa ku oon tylsä vaikka yritänkin puhua mut en vaan tiedä mitään sisäpiirien juttuja niin mulla aina tylsät jutut kun ne oj aina eri jutut kun muilla. eikä mulla ole edes kirjaimellisesti kavereita kun ne vanhat on kyllästyny ja löytäny uusia ja tarkemmin ajatellen ei mulla oo koskaan ollukkaa ihan oikeita edes kavereita.
mä pelkään sitä että muut näkee mut yksin. sen vuoksi mä en edes mee syömään koulussa jos siellä ei oo ketää tuttuja jo valmiina.
jouduin sellaseen kouluun syksyllä jonne tuli kans kaikkia kusipäätyyppejä mun lapsuudesta, joidenka naamoja mä joudun katteleen välillä.
mä tiedän että nauraa mulle koska mua on osittain kiusattu peruskoulussa
enkä sen vuoksi uskalla tutustua edes uusiin tyyppeihin.
järkeviä kommentteja, kiitos, jos kukkaan viitsisi nyt auttaa??
mä pelkään sitä että muut näkee mut yksin. sen vuoksi mä en edes mee syömään koulussa jos siellä ei oo ketää tuttuja jo valmiina.
jouduin sellaseen kouluun syksyllä jonne tuli kans kaikkia kusipäätyyppejä mun lapsuudesta, joidenka naamoja mä joudun katteleen välillä.
mä tiedän että nauraa mulle koska mua on osittain kiusattu peruskoulussa
enkä sen vuoksi uskalla tutustua edes uusiin tyyppeihin.
järkeviä kommentteja, kiitos, jos kukkaan viitsisi nyt auttaa??
Vastaukset 3
Vanhimmat
siirtymistä. Mee kirjastoon, lue, kuuntele musiikkia jne. Siten saat olla helpoiten toisten ihmisten kanssa.
Mä olin sinä murkkuna, nuorena aikuisena ja taistelin tieni seurapiirihaiksi ---sori, yhtä vanhoillinen nimitys kuin minäkin, HEH.
Se on jäänyt harmittamaan, etten silloin yksinäisenä päähänpotkittuna yläaste-ikäisenä mennyt rohkeasti hakemaan apua. Yritin kyllä sitä saada vanhemmiltani, tuloksetta!
Älä missään nimessä jää rypemään yksin niinkuin minä tein. Silloin sulla menee huomattavasti kauemmin ulos omasta maailmasta. Eristäytyminen mikämikä -maahan ei ole ratkaisu!!! Yksi hyvä keino on ottaa hobby, missä näät uusia ihmisiä, toinen vaihtoehto on varata aika koulupsykologille!
Rohkeasti vaan! Sinulla on varmasti jotain annettavaa muillekin, muutenhan et edes olisi täällä. Kaikki ei vaan ole luotuja pintaliitäjiksi, mikä on ainoastaan hyvä asia!
niin yksinkertaisesti mitä ehkä annoin ymmärtää...kun en jaksanut kirjoittaaa kunnolla sain itseni kuulostamaan säälittävältä teinipaskalta, sellaiselta, jonka oletaan olleen syntyneen joskus yhdeksänkymmemtäluvulla...
juttu on niin etten pääse kursseista läpi kun meen kouluun liian myöhään ja tuun koulusta liian aikasin, kun mä koen sen lähinnä ihan vitutusmeininkinä, niin mulle tulee aina semmonen olo että on pakko päästä pois niin mä meen joskus värittää puoleks tunniksi vessaan värittämään seiniä ja ovenkahvaa mustalla tussilla
mut yleensä se menee semmoseksi vitutusmasennusahdikstukseksi, niin mä lähen kotiin ja itken koko loppu päivän,
joskus saattaa mennä viikkokin etten itke kertaakaan ja jaksan olla koko päivän koulussa
ja joinakin päivinä itken koko ajan.
en mä jaksa alkaa kellekkään alkaa mun vuodatusta kun ne pitää mua jo tarpeeks säälittävänä ja yleensä kaikki tyypit keiden kanssa mä olen vähänkään tekemisissä, vittuilee mulle kun mä olen niin vituttava tyyppi, esim ne sanoo suoraan että oot ihan vitun tyhmä ja kaikkee
mun mutsi on läninnä kasvattanu musta ihan kusipään olosen kun se ei ole kasvattanu mua paljon ollenkaa kunnolla ja sit ku mä alan selittää sille jotain niin se on että oo vittu hiljaa, ei kiinnosta.
mua oikeesti pelottaa, että muut ihmiset tietää mitä ajattelen ja että ne tietää mitä kaikkee mun menneisyydessä on tapahtunu..
mä luulen ettei tää mun tilanne olen varmaankaan kenenkään normaalin ihmisen mielstä todellakaan normaali
mut kertokaa silti ny mitä mieltä ootte?