Paljastuksia epäraamatullisesta opista

- Kirkkoon tultaessa ja sieltä lähdettäessä tehdään ovella ristinmerkki kaksi tai kolmekin kertaa. Samoin ikonia, evankeliumikirjaa, tai ristiä suudeltaessa tehdään ensin kaksi ristin merkkiä ja suutelemisen jälkeen yksi. Palveluksen aikana voi tehdä ristinmerkkiä omaan tahtiinsa tai sitten katsoa toisista mallia.

- Tapana on hieman kumartaa kun pappi siunaa kirkkokansaa tai suitsuttaa kansaan päin.

- Kun äiti tuo lapsen ensimmäistä kertaa kirkkoon, luetaan kirkotusrukoukset. pappi kantaa lapsen kirkon ovelta keskelle kirkkoa ja sitten ikonostaasin eteen. Rukousten jälkeen pappi jättää lpasen matolle Vapahtajan ikonin eteeen, mistä äiti ottaa lapsen. Tämä merkitsee sitä, että lapsi on jumalalle kuuluva, mutta äiti saa sen takaisin itselleen hoivattavksi.

- Veden pyhityksessä siunattua vettä, jota voi viedä pullossa kotiin. Pyhitetyllä vedellä pappi voi vihmoa kodin, koulun, laitoksen, auton, tms. Pyhitettyä vettä voi säilyttää kotona pullossa ja siitä sitä voi nauttia tai vedellä sivellä itseään. Vedenpyhitys toimitetaan mm. Loppiaisena ja kunkin pyhäkön >praasniekkana.

Ortodoksisia tapoja, lähdekirjallisuus:

Ortodoksin käsikirja: Ilomantsin ortodoksinen seurakunta diakoniatyö

Raamatussa ei ole seurakunnalle tällaisia opetuksia. Ortodoksi kirkon evankeliumi on toista evankeliumia, joka ei ole Raamatun evankeliumin mukainen. Ortodoksi kirkon traditio sekä perimätieto on epäraamatullista harhaoppia, joka eksyttää ihmisiä pois Kristuksesta. Sinä, joka kuulut ortodoksiseen kirkkoon Kristus rakastaa sinua, anna Hänen siis johdattaa sinut uskomaan niin kuin on kirjoitettu Jumalan sanassa.


Opetus Jumalan sanasta

- Kirkon käsityksen mukaan Raamattu yksinänsä ilman perimätietoa, ilman elävää tulkitsijaansa, on riittämätön yksimielisen totuuden lähteeksi.


- Raamattu ja traditio eivät kumpikaan yksinään sisällä koko jumalallista ilmoitusta, vaan ne molemmat yhdessä muodostavat Kristuksessa jumalallisen ilmoituksen täyteyden. Metropoliitta Johannes: Kirkkoisien perintö.

- On kuitenkin huomattava ja voimakkaasti korostettava, että Raamattu ei ole kristillisen uskon ainoa lähde, vaan sen rinnalla on pyhä traditio. Traditio täydentää ja selventää Raamattua sekä auttaa ymmärtämään sitä oikealla tavalla. Metropoliitta Johannes: Kirkkoisien perintö.

Jeesus sanoi ihmisten perinnäissääntöjen laatijoiden ja niiden noudattajien palvelevan turhaa Jumalaa, koska Jumalaa ei voi palvella ihmiskäskyjen eikä ihmisten tekemien perinnäissääntöjen voimalla. Ortodoksinen kirkko halveksuu Jumalan sanaa ja nostaa sen rinnalle omat isien perinnäissäännöt. Raamattu ei opeta mitään pyhästä traditiosta, vaan että Jumalan sana on kokonansa totuus, joka on kirjoitettu Raamattuun.    
7317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

sinä olet hypännyt samalle pallille pirun kanssa ja oikein "paljastuksen" taakse piiloutuneena. Ketä tuo hyödyttää? Ei ketään..

Äänestä
  • ortodoksikirkko on esimerkiksi ehtoollisen uhraaminen on pilkkaa. Ei tarvitse enää uhrata
    Jeesus antoi kertakaikkisen uhrin.

    Äänestä

- "Pyhä kaste ja mirhavoitelu ovat porttina Kristuksen kirkon jäsenyyteen ja Herran pyhä ehtoollinen on tämän jäsenyyden kruunaus



- Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamisen kautta kastettava kuolee synnille ja syntyy uudelleen Kristuksessa."





- "Pyhän kasteen kautta ihminen kuolee yhdessä Kristuksen kanssa ja nousee yhdessä Hänen kanssaan uuden aikakauden elämään. Kasteen mysteeriossa yhdistyvät kuolema ja elämä, herran hauta ja ylösnousemus. Sen tähden kastetta kutsutaankin, Jumalasta syntymiseksi, uudesti syntymisen pesoksi, ensimmäiseksi ylösnousemiseksi. Se tuottaa ihmiselle täyden sielun puhdistumisen kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta, pyhityksen ja täydellisyyden, katoamattomuuden ja kuolemattomuuden, tiedon jumalallisesta totuudesta. Sen välityksellä entinen jumalan kuva luodaan uudelleen ihmisen sisimmässä, ihminen yhdistyy Kristukseen, tulee Jumalan lapseksi, osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja armon kautta tapahtuvasta jumaloitumisesta.



Kaste on ortodoksikirkon ensimmäinen pelastustie, joka avaa kastettavalle taivaan portit. Ortodoksisen kirkon kasteopetus tekee tyhjäksi ristinsanoman ja evankeliumin julistamisen. Jokainen, joka uskoo ortodoksiseen kasteopetukseen on ulkopuolella Raamatullisen pelastuksen, sillä Kristus itse opetti, että tulee ensin tehdä parannus ja uskoa evankeliumiin.



Raamattu opettaa, että Kristuksen vanhurskauden tähden ja lunastusuhrin kautta tarjotaan ihmiselle syntien anteeksiantamusta. Syntien anteeksiantamus luetaan niiden hyväksi, jotka Jumalan armovaikutuksen kautta tekevät parannuksen ja vastaanottavat Jeesuksen elämänsä Herraksi ja Vapahtajaksi.



Mark 1:15 ja sanoi (Jeesus): "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".




Ehtoollinen



- Otettuaan…käteensä kirkkoleivän…pappi…leikkaa tästä…kuutionmuotoisen osan…irrotettuaan osan, jota nyt sanotaan Karitsaksi, pappi asettaa sen keskelle diskosta ja teurastaa Karitsan…samalla pappi lukee sanat: Teurastetaan Jumalan Karitsa…Vielä tapahtuu karitsan lävistäminen; keihäällä pappi lävistää karitsan oikean puolen. Taivasaho Dimitri: Ortodoksisen kirkon pyhät toimitukset.



- Leipä ja viini…kuvauksena Kristuksen Ruumiista ja Verestä nyt edeskannetaan eli uhrataan kaiken edestä eli kaiken sen vastaanottamiseksi, minkä Jumala lahjoittaa Golgatan uhrin tähden. Arkkipiispa Paavali: Uskon pidot.



Ehtoollinen on ortodoksikirkon toinen pelastuksen välittäjä. Ortodoksinen ehtoollinen muistuttaa hyvin paljon katolista ehtoollista, jossa Jeesus uhrataan uudestaan, joka kerta katolisessa messussa. Ortodoksikirkko opettaa kirkon ehtoollisessa teurastettavan Jeesuksen ja ehtoollisen vastaanottamalla Jumala lahjoittaa ihmiselle pelastuksen. Jeesuksen Golgatan uhri on ainoa pelastustie ja Jeesus itse on ainoa pelastuksen välittäjä. Ortodoksikirkon evankeliumi on toista evankeliumia.



Ehtoollinen on muistoateria eikä syntien anteeksiantamuksen sakramentti. Ehtoollinen on muistoateria Jeesuksen ristin kuolemasta ja Hänen ylösnousemuksestaan, jonka kautta annetaan syntien anteeksiantamus niille, jotka parannuksen teon jälkeen ottavat uskossa vastaan Herran Jeesuksen. Leipä ja viini kuvaavat Golgatalla tapahtunutta lunastustyötä, jossa on syntien anteeksiantamus. Kun Israelin kansa oli Egyptin orjuudessa, niin Jumala päätti vapauttaa kansansa tästä orjuudesta. Ennen tuota vapautumista asetettiin pääsiäinen, jonka tehtävä oli muistuttaa Israelin kansaa, siitä kun Jumala vapautti kansansa egyptiläisten orjuudesta. Pääsiäiseen kuului myös pääsiäisateria, jossa syötiin teurastettu karitsa, joka oli esikuvaa Jeesuksen Golgatan uhrista, jossa sovitettiin koko ihmiskunnan synnit. Johannes kastaja tiesi tämän, sillä kun hän näki Jeesuksen hän sanoi Pyhässä Hengessä: ” Katso, Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”



Vanhan liiton pääsiäinen ei ollut se tapahtuma, jossa Israelin kansa vapautettiin egyptiläisten orjuudesta, vaan pääsiäinen viettiin tämän vapautumisen muistoksi. Samoin on myös Uudessa Liitossa. Ehtoollisessa ei uhrata Jeesusta, koska Jeesus antoi kertakaikkisen uhrin Golgatalla. Ehtoollinen vietetään Jeesuksen kuoleman muistoksi, jossa muistellaan ja julistetaan Herran kuolemaa. Ehtoollinen ei ole syntien anteeksisaamisen sakramentti, koska syntien anteeksisaaminen tapahtui Golgatalla, jota ehtoollisella muistellaan Herran Jeesuksen kunniaksi.

Äänestä
  • katolilaisessa kirkossa olis ollu uskonpuhdistuksen
    aika jo aikaa sitten.

    Äänestä

  • liittymässä. Sensaationhalusta sinä näitä kirjoittelet. Hyötyä siitä on NOLLA%. Jeesus käski mennä maailmaan ja kertoa hyviä uutisia Evankeliumista, ei muiden virheistä.. Älä oo höpö

    Äänestä

parempi kuin ortodoksien oma.
Siellä olisi kirjoituksesi heitetty romukoppaan heti ilmestyttyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliisi kirjoitti:

- Kirkkoon tultaessa ja sieltä lähdettäessä tehdään ovella ristinmerkki kaksi tai kolmekin kertaa. Samoin ikonia, evankeliumikirjaa, tai ristiä suudeltaessa tehdään ensin kaksi ristin merkkiä ja suutelemisen jälkeen yksi. Palveluksen aikana voi tehdä ristinmerkkiä omaan tahtiinsa tai sitten katsoa toisista mallia.

- Tapana on hieman kumartaa kun pappi siunaa kirkkokansaa tai suitsuttaa kansaan päin.

- Kun äiti tuo lapsen ensimmäistä kertaa kirkkoon, luetaan kirkotusrukoukset. pappi kantaa lapsen kirkon ovelta keskelle kirkkoa ja sitten ikonostaasin eteen. Rukousten jälkeen pappi jättää lpasen matolle Vapahtajan ikonin eteeen, mistä äiti ottaa lapsen. Tämä merkitsee sitä, että lapsi on jumalalle kuuluva, mutta äiti saa sen takaisin itselleen hoivattavksi.

- Veden pyhityksessä siunattua vettä, jota voi viedä pullossa kotiin. Pyhitetyllä vedellä pappi voi vihmoa kodin, koulun, laitoksen, auton, tms. Pyhitettyä vettä voi säilyttää kotona pullossa ja siitä sitä voi nauttia tai vedellä sivellä itseään. Vedenpyhitys toimitetaan mm. Loppiaisena ja kunkin pyhäkön >praasniekkana.

Ortodoksisia tapoja, lähdekirjallisuus:

Ortodoksin käsikirja: Ilomantsin ortodoksinen seurakunta diakoniatyö

Raamatussa ei ole seurakunnalle tällaisia opetuksia. Ortodoksi kirkon evankeliumi on toista evankeliumia, joka ei ole Raamatun evankeliumin mukainen. Ortodoksi kirkon traditio sekä perimätieto on epäraamatullista harhaoppia, joka eksyttää ihmisiä pois Kristuksesta. Sinä, joka kuulut ortodoksiseen kirkkoon Kristus rakastaa sinua, anna Hänen siis johdattaa sinut uskomaan niin kuin on kirjoitettu Jumalan sanassa.


Opetus Jumalan sanasta

- Kirkon käsityksen mukaan Raamattu yksinänsä ilman perimätietoa, ilman elävää tulkitsijaansa, on riittämätön yksimielisen totuuden lähteeksi.


- Raamattu ja traditio eivät kumpikaan yksinään sisällä koko jumalallista ilmoitusta, vaan ne molemmat yhdessä muodostavat Kristuksessa jumalallisen ilmoituksen täyteyden. Metropoliitta Johannes: Kirkkoisien perintö.

- On kuitenkin huomattava ja voimakkaasti korostettava, että Raamattu ei ole kristillisen uskon ainoa lähde, vaan sen rinnalla on pyhä traditio. Traditio täydentää ja selventää Raamattua sekä auttaa ymmärtämään sitä oikealla tavalla. Metropoliitta Johannes: Kirkkoisien perintö.

Jeesus sanoi ihmisten perinnäissääntöjen laatijoiden ja niiden noudattajien palvelevan turhaa Jumalaa, koska Jumalaa ei voi palvella ihmiskäskyjen eikä ihmisten tekemien perinnäissääntöjen voimalla. Ortodoksinen kirkko halveksuu Jumalan sanaa ja nostaa sen rinnalle omat isien perinnäissäännöt. Raamattu ei opeta mitään pyhästä traditiosta, vaan että Jumalan sana on kokonansa totuus, joka on kirjoitettu Raamattuun.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu