En ole milloinkaan tuntenut oloani yhtä pahaksi. Kärsisin mielummin ruumiillista kipua kuin tätä joka ei päällepäin näy.
Alusta. Viime syksynä tapasin todella harvinaislaatuisen miehen. Rehellisesti sanottuna, yhtä valoisaa, myötäelävää ja hyväntuulista henkilöä, naista tai miestä, en ole milloinkaan tavannut. Meistä tuli oikein hyvät ystävät, nopeasti huomasimme että halusimme enemmän. Hän itse oli suhteessa joka toimi huonosti, olin niin rakastunut etten välittänyt. Hän sai minut tuntemaan kuin olisin ainoa nainen maailmassa, puhuimme yhteisestä tulevaisuudesta, en enää epäillyt ettenkö olisi nyt tavannut elämäni miestä, herra oikeaa, en ollut tiennyt senkaltaista onnea olevan olemassa.
Sitten ilmoitus että suhteemme loppuisi. Pysyvästi. Aivan yllättäen. Torstaina olimme kuin vastarakastuneet, perjantaina tämä ilmoitus.
Nyt vain itken..Kuin en enää milloinkaan voisi elää, olisin mielummin menettänyt käteni kuin hänet. Pahinta on etä tämä elämäni valo käyttäytyy nyt kuin välillämme ei olisi milloinkaan ollut MITÄÄN, pyrkii vain juttelemaan ja olemaan kaveria eikä tunnu ymmärtävän mitä on minulle tehnyt.
Tätä ennen minulla on ollut, en ole turhan vanha, vain muutaman viikon mukasuhteita ja nyt todella, todella uskoin tämän olevan nyt SE juttu, se pysyvä ja todellinen kerranelämässä rakkaus. Eniten minua pelottaa se että luulin tuntevani tämän miehen vähintään yhtä hyvin kuin itseni, tämä teko osoittaa, ja erityisesti miten kohtelee minua nyt, osoittaa että hän kykeneekin aivan uskomattomaan häikäilemättömyyteen ja välinpitämättömyyteen jonka luulin olevan hänen luonteelleen täysin vierasta, sellaista jota vain siitä mielestäni sielultaan niin kauniista miehestä vain ei löytyisi. Minua pelottaa oma harkintakykyni, ellen ymmärtänyt että tämä mies kykenee tällaiseen tekoon, miten pystyn milloinkaan luottamaan oman harkintakykyyni jälleen ihmisten kohdalla?
Miten miehet kykenevät tuollaiseen käytökseen? Lueskellessani kohtalotovereiden kirjoituksia vaikuttaa siltä että miesten irtautuminen pitkästäkin suhteesta sujuu aina helpommin, tulee vain yllättävä ilmoitus että kaikki on loppu ja asiasta ei voida enää edes keskustella. Sitten siirtyvät eteenpäin, uuteen suhteeseen samalla kun jätetyt naiset tekevät kuolemaa.
En voi käsittää, en todella...
Tietysti joku saattaa ajatella että tämä on vain oikein kun sotkeuduin varattuun mieheen mutta rakkauteni antoi minun ymmärtää suhteen vetelevän viimeisiään. Uskoin sokeasti, tiesin ettei hän voisi valehdella minulle.
Nyt en käsitä miten jaksan eteenpäin? Miten? Miten voi elää kun tuntuu siltä kuin puolet kehosta ja mielestä olisi revitty irti, kuin elämää ei enää olisi, kun mitään miksi herätä ei ole, ei mitään?
Yritän purkaa tuskaani liikuntaan, mutta aamulla kun herään tähän tietoisuuteen mieleni läpäisee niin suuri murhe, joka lamauttaa koko ruumiini, en voi syödä, en olla kotona, harhailen haamuna kaupungilla purskahdellen itkuun vaaterekkien ja hedelmätiskien ääressä kun mietin viimeistä suudelmamme joka oli niin hellä ja jonka en tiennyt jäävän viimeiseksi.
Alusta. Viime syksynä tapasin todella harvinaislaatuisen miehen. Rehellisesti sanottuna, yhtä valoisaa, myötäelävää ja hyväntuulista henkilöä, naista tai miestä, en ole milloinkaan tavannut. Meistä tuli oikein hyvät ystävät, nopeasti huomasimme että halusimme enemmän. Hän itse oli suhteessa joka toimi huonosti, olin niin rakastunut etten välittänyt. Hän sai minut tuntemaan kuin olisin ainoa nainen maailmassa, puhuimme yhteisestä tulevaisuudesta, en enää epäillyt ettenkö olisi nyt tavannut elämäni miestä, herra oikeaa, en ollut tiennyt senkaltaista onnea olevan olemassa.
Sitten ilmoitus että suhteemme loppuisi. Pysyvästi. Aivan yllättäen. Torstaina olimme kuin vastarakastuneet, perjantaina tämä ilmoitus.
Nyt vain itken..Kuin en enää milloinkaan voisi elää, olisin mielummin menettänyt käteni kuin hänet. Pahinta on etä tämä elämäni valo käyttäytyy nyt kuin välillämme ei olisi milloinkaan ollut MITÄÄN, pyrkii vain juttelemaan ja olemaan kaveria eikä tunnu ymmärtävän mitä on minulle tehnyt.
Tätä ennen minulla on ollut, en ole turhan vanha, vain muutaman viikon mukasuhteita ja nyt todella, todella uskoin tämän olevan nyt SE juttu, se pysyvä ja todellinen kerranelämässä rakkaus. Eniten minua pelottaa se että luulin tuntevani tämän miehen vähintään yhtä hyvin kuin itseni, tämä teko osoittaa, ja erityisesti miten kohtelee minua nyt, osoittaa että hän kykeneekin aivan uskomattomaan häikäilemättömyyteen ja välinpitämättömyyteen jonka luulin olevan hänen luonteelleen täysin vierasta, sellaista jota vain siitä mielestäni sielultaan niin kauniista miehestä vain ei löytyisi. Minua pelottaa oma harkintakykyni, ellen ymmärtänyt että tämä mies kykenee tällaiseen tekoon, miten pystyn milloinkaan luottamaan oman harkintakykyyni jälleen ihmisten kohdalla?
Miten miehet kykenevät tuollaiseen käytökseen? Lueskellessani kohtalotovereiden kirjoituksia vaikuttaa siltä että miesten irtautuminen pitkästäkin suhteesta sujuu aina helpommin, tulee vain yllättävä ilmoitus että kaikki on loppu ja asiasta ei voida enää edes keskustella. Sitten siirtyvät eteenpäin, uuteen suhteeseen samalla kun jätetyt naiset tekevät kuolemaa.
En voi käsittää, en todella...
Tietysti joku saattaa ajatella että tämä on vain oikein kun sotkeuduin varattuun mieheen mutta rakkauteni antoi minun ymmärtää suhteen vetelevän viimeisiään. Uskoin sokeasti, tiesin ettei hän voisi valehdella minulle.
Nyt en käsitä miten jaksan eteenpäin? Miten? Miten voi elää kun tuntuu siltä kuin puolet kehosta ja mielestä olisi revitty irti, kuin elämää ei enää olisi, kun mitään miksi herätä ei ole, ei mitään?
Yritän purkaa tuskaani liikuntaan, mutta aamulla kun herään tähän tietoisuuteen mieleni läpäisee niin suuri murhe, joka lamauttaa koko ruumiini, en voi syödä, en olla kotona, harhailen haamuna kaupungilla purskahdellen itkuun vaaterekkien ja hedelmätiskien ääressä kun mietin viimeistä suudelmamme joka oli niin hellä ja jonka en tiennyt jäävän viimeiseksi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
hänen vaimonsa kanssa ei sittenkään toiminut huonosti, mies vaan kertoi sinulle hieman muunneltua totuutta, koska halusi vaihtelua.
Vaimo varmaan alkoi epäilemään ja sanoi lähtevänsä, ellei tahti muutu .... ja muuttuihan se taas, kunnes uusi "helppo" osuu kohdalle.
Tiedän, mitä tunnet. Koin saman pitkän avoliiton jälkeen ja olen aivan hajalla. En voinut ikinä tätä ennen edes aavistaa, kuinka paljon jätetyksi tuleminen sattuu... Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä muistan hänet. Toivon, että tämä olisi vain painajainen, josta pian herään. Rakkaimman ihmisen lisäksi menetin parhaan ystäväni, enkä tiedä, kuinka jaksan. Luulin, että suhteeni oli jotain aivan erityistä, mutta taisin erehtyä?
Eikö olekin uskomatonta tämä tunne? Illalla viimenen ja aamulla ensimmäinen ajatus on se oma auringonpaiste, se valo jota ilman ei itse ole olemassa.
olla niin tyhmä, että uskot varattujen ukkojen ruikutuksia siitä, ettei heidän parisuhteensa toimi niinkuin pitäisi?
Taidat olla tosi nuori ja kokematon, ukkomiehet ovat kautta aikojen käyttäneet juuri tuota samaa halutessaan hetkellistä sänkyseuraa. se on vain ja ainoastaan sitä, että haluavat todistella itselleen saavansa vielä jonkun. Miehet ovat lapsia...
Sitten kun kotona asia selviää ja ovat tosipaikan edessä, eivät todellakaan halua jättää perhettään SINUN takiasi! Arvaa miksi? Koska kaltaisiasi on pilvin pimein joka paikassa...
Hei se on kuin se toinen eli kumppani olisi kuollut, kun häntä ei enää näe joka hetki.Äitini aina sanookin ennen antaisin mieheni kuolemalle kuin toiselle. Minut jätti aviomieheni 7v.n jälk kun paljastui huom! hän ei voi saada lapsia!Adoptio ei käynyt vaan minun olisi pitänyt suostua syrjähypp.!!Rakastanedelleenkin häntä, virallinen eromme astui voim n.1.3v sitten. En ole uskaltanut suhteeseen enään.Eikä noita kunnollisia ole ollut ees tarjolla, eivät tuu soitt.ovikelloa!
...HD:n ja muuttui vapautta rakastavaksi HD-mieheksi.
Naisien on ehkä tätä vaikea ymmärtää, mutta missään muualla mies ei voi tuntea samaa miehisyyden, vapauden, ylpeyden ja ylemmyyden tunnetta kuin HD:n satulassa. Sen tärinä, joka nousee munista selkärankaa pitkin aivoihin päihittää naisen kosketuksen koska tahansa.
Mulle kävi juuri niin. Olin tuolloin 23-vuotias ja takana noin 4 vuotta suurinpiirtein vakituista suhdetta. Elli ei pystyny ymmärtämään miestä joka säilyttää HD:ta olohuoneessa. Sanoi et joko HD tai se ja siitä lähtien oon ollu pillusta pilluun lentävä vapauden symboli.