Kävin äsken viemässä tämän aamun saaliin Siwaan ja ostin ruokaa. Mutta te, jotka keräilette, hävettääkö viedä? Itseäni aina mietityttää, että jos joku tuttu näkee, niin jos vaikka luulevat että olen itse juonut sen kassillisen kaljaa. Todellisuudessa en käytä alkoholia missään muodossa. En koskaan ilkeä viedä pulloja ruuhkaisiin aikoihin. Olen aika usein huomannut, että keräilevät mummot myös tuovat siihen kauppaan, mikä aukeaa seitsemältä.
Pullojen keruusta
hävettää viedä
216221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Täällä omassa kotokaupungissa ei yhtään ns. näkyvää pullonkerääjää ole jotka tekisivät hommaa pakosta, heillekin se on vain harrastuspohjaista. Samapa se mistä syystä keräilee, täällä esim. jotkin eläkeläiset keräävät pulloja viikkotolkulla ja kun tarpeeksi on niin vievät kerralla kauppaan armottomat kasat, jonka jälkeen menevät nuo ns. irtorahat pelaamaan ylimääräisenä tienestinä paikalliseen Täyspottiin.
Eipä noita kyseisiä henkilöitäkään kukaan pahalla katso, päinvastoin jos paikalle eksyy joku "uusi naama" kärkkyen pulloja esim. perjantai-iltana kaupungilla niin yleisesti nuoriso tarkoituksella säästää ja antaa tyhjiä pulloja näille leppoisille tutuille mammoille tietäen heidän varmasti ilmestyvän. Jos joku EI ilmesty niin päinvastoin joskus aletaan miettimään, että voi voi kun ei olisi sattunut mitään...Eikä ole kukaan lainkaan pahoillaan, että monet nuoret säästävät tyhjät pullonsa kassiin antaen kerääjille eivätkä visko mäyräkoirallista pulloja sirpaleiksi kadulle. Väittäisin, että nuo tietyt naamat omalla pienellä panoksellaan ja olemuksellaan vaikuttavat jopa kaupungin siisteyteen.
Sitä en sitten tiedä, onko näillä tietyillä naamoilla niin "monopoliasema" ettei kukaan edes yritä tyrkylle, vaikka tämäkin kyllä niin iso kaupunki että varmaankin riittää kyllä laitamillakin pulloja yllinkyllin kerättäväksi. Aika sotkua muutamat lähiöt ja niiden tienoot viikonlopun jälkeen ja eivät siellä nämä vakikerääjät pyöri. Voi toki olla, että ns. tarpeeseen kerääjät pysyvät hieman enemmän salavihkaisena ja ns. varjoissa, mutta tosiaan vieraita naamoja ei paljon näy.
Tietenkin pikkumuksutkin paljon ottavat pulloja ja vievät kauppaan ihan 1-2 kerrallaankin, jos kadulta löytävät. Tienaamiskeinona nyt tietty välttämättä ei niin kannattava, mutta kaikkihan se on ylimääräistä, kuten näillä harrastelelijoillakin. Jos eläkeläisellä on vaihtoehto kököttää kotona tai reippailla ulkona pulloja keräten niin varmaan lisää ikääkin...
Pullojenkeräilyssä vähän seuraavanlaiset luokitukset:
-Pikkulapsien keräilylle hymyillään myötäilevästi
-Teini-iässä katsotaan, että onpas siinä hyväkäytöksinen kun pulloja maasta noukkii roskaamasta (tosin homma loppuu useimmiten ala-asteen jälkeen viimeistään)
-Eläkeläiset ja vanhemmat ihmiset sitten ovat tavallinen näky pulloja kerätessä ja kuten ed. kirjoittajakin laittoi niin heillä se on monesti harrastuspohjaista. Tietenkin tarpeeseenkin joskus, mutta kuitenkin he ovat aika huomaamattomia koluajia.
Jos taas olet jotain teinin ja eläkeikäisen välissä ja järjestelmällisesti pulloja noukit, niin vähintään oudon maineen saa hyvin nopeasti. Laitapuolen kulkijaksi ja viina/kamarahojen etsijäksi leimataan useimmiten hyvin äkkiä. Veikkaisin tässä olevan suurimman syyn ettei ainakaan tuolla ihmisten ilmoilla kovin näkyvästi muita näy. Lähinnä apajille taitavat kömpiä freelancerit vappuna ja juhannuksena. Joka paikalla taitaa olla omat tutut henkilöt joiden toimintaan ei kukaan edes kiinnitä huomiota.
Niin olematonta kuitenkin hyöty tästä, että itse kuulun myös tuohon kakarana lopettaneisiin. Ainoat pullot ovat omia mitä kauppaan vie:)
Oletko jonkun tutkimuksen tehnyt, kun tiedät luokitukset noin tarkkaan. Ehkä olisi kannattanut aloittaa lauseet 'mielestäni', koska ethän voi toisten ajatuksia tietää, ellet ole asiaa luotettavasti tutkinut.
Huhhah hei ja rommia pullo.
Ulkoiluna ymmärrän pullonkeruun ja lasten taskurahankeruuna, mutta jos aikuinen ihminen muuna kuin siivoustarkoituksessa tai täydellisen romuttuneena päihteidenkäyttäjänä alkaa pulloja noukkia niin enää en oikein ymmärrä.
Kerään pulloja ja olen nolo. Mutta kun ei muuten pärjää, jostain täytyy vaikka muutama sentti saada, se tulee tarpeeseen. Olen varmaan juuri sen näköinen, että ihmiset pitävät ehkä outona, mutta ei voi mitään. Aion huomisaamunakin nousta aikaisin ja lähteä liikenteeseen. Juopoksi minua tuskin kukaan luulee, sillä eiköhän ulkonäostä erota, kenellä juominen on hallinnassa ja kenellä ei - itse olen lähes absolutisti, vaikka viinilasin saattaisin ottaakin, jos joku tarjoisi.
Se harmittaa, kun jotkut rikkovat pullon tai runttaavat purkin. Toive olisikin, että he, jotka heittävä pantillisen pullon/purkin pois, niin laittaisivat sen roskiksen päälle tai alle, roskiksesta sitä on vaikea huomata. Jollekulle saattaa 10 senttiä merkitä sitä, että saa päivän ruokatarpeet.
Minä arvostan suuresti pullojen kerääjiä. Pitävät paikat siistinä ja kaatopaikat tyhjempinä. Juomien hintoihin ei tule niin herkästi korotuspaineita, kun pullot palutuvat kiertoon (toivon ainakin). Jos vielä kerääjä saa vaivoistaan muutaman euron, mikäs sen mukavampaa.
Itsekin nostan maassa olevan pullon, jos sattuu olemaan joku pussi mukana.
Kerää vaan pullot, teet arvokasta työtä.
Mäkin kyllä otan ja kerään yleensäkin pulloja jos vaan niitä jostain löytyy,mua ei kyl tippaakaan hetkauta jos nyt joku kaupassa näkee ja ihmettelee,ei sit tippaakaan,enkä myöskään ole mikään juomari,vaan yksinkertasesti pienipalkkanen,joka yrittää jostain edes vähän saada lisää,edes vähäsen.Nykyään vaan on paljon pullonkerääjiä,et aika vähiin on saalis jääny.
Eti akka, jotta loppuu horinat, nimittäin akalla on jotain, mitä sinulta puuttuu - eli happamia...
Pullojen keruu on ihan hyvä harrastus siinä missä muutkin. Siitä on pelkästään hyötyä: kerääjälle, ympäristölle, yhteiskunnalle.
Pullojen keräämisen lisäksi vanhojen tavaroiden myynti kirppiksellä tai kirjojen myyminen antikvariaatteihin on ihan hyviä rahanhankintakeinoja silloin kun menee väliaikaisesti huonommin. En silti ole koskaan nähnyt kenenkään osoittelevan ketään sormella antikvaarisen kirjakaupan tiskillä tai torilla. Ihan pullojen keräämiseen verrattavaa toimintaa. Eli ei siis mitään vikaa, nolous on niiden osoittelijoiden puolella.
Joka katsoo pullonkerääjää kieroon on kyllä heikoissa kantimissa itsetuntonsa kanssa.
Moni 'oikea' työ on likaisempaa ja kurjempaa kuin pullojen keräily
En ymmärrä miksi ihmiset eivät uskalla olla ja elää vapaammin, omana itsenään vaan pelätään mitä joku muu harhaluuloinen huonoitsetuntoinen idiootti saattaa sinusta ajatella.
Mitä merkitystä sillä on oikeasti sinulle jos joku äärimmäisen paskaa elämää elävä kuvittelee sinun olevan spurgu viedessäsi pulloja kauppaan kun TODELLISUUDESSA kyse on aivan muusta.
Ei se maine merkitse mitään. Vain todellisuus.
Elä oma elämä, äläkä muiden mukaan.
Ei saa antaa toisten mielipiteiden häiritä.
Jokaisella on oma elämä.
Pullojen keruu on arvokasta työtä.
Tunnen rikkaan ihmisen joka kerää joka kasä pulloja.
joskus oikeasti kannattaa. tuttu lainaa joka juhannus sukulaisilta pakun ja menee festareille keräämään. Lattiasta kattoon asti on aina pulloja ollu. Monta tonnia(mk) on sillä konstilla tienannu.
minä sanon että nuoriso dokaijat olisi kusessa jos me ei oltaisi kerämässä pulloija me kerätää kun dokaija porukka menee dokaa pään täyteen viinaa niin ne jättää pullot sinne ja jos ne rikkoo pullot noin satan e lassku joka kunnissa itsen piikkiin ei ole massaa me pullon keräijät tulemme kuvioihin ja keräämme putsaamme porukka nuorisoi dokaijien jäljet ja saamme palkan pulloistamme minä sanon että me olemme tärkeitä kierrätys puhdistus ja se että ei nuorisolle tule kaameaa laskuu että antaisivat ihmiset vähän rescpect meille eikä vittu keräks pulloija ei muuta ite tee kun pullo pää viinaa että olen ollut kunnassani koht noin neljä viisi vuotta keräijänä ehk ja tiedän yhden eläkeläis joka keräilee ja mulle on hommakkin tämä pientä ja palkka on hyvä
ei ole tarvinnut ansiosidonnainen juoksee
mukavasti vielä Syyskuuhun saakka sitten pitää käydä jossain paskafirmassa nollaamassa se ja taas uudestaan että näin meillä päin.
Pienituloiset vanhempani keräävät pulloja harrastuksekseen ja lisätuloiksi, itsekin olen sitten tottunut poimimaan mukaan ne mitkä sattuvat sopivasti kohdalle.
Porukat kuulostavat vievän pullonsa enimmäkseen isoihin marketteihin, automaatteja on useampia ja sen verran vaihtuvia asiakkaita etteivät ehkä jää niin mieleen, varsinkin kun vaihtelevat kauppaa sen mukaan missä muutenkin liikkuvat.
minä ja eräs kaveri(olemme 12) yleensä pullot noukitaa, kotonaki autotallissa iskä sillotällö pullon tai pari juo, käyn aina noukkii ne.viimeks ku pari kassia pulloja vein, isoja ja pieniä muovipulloja ja pari tölkkiä, sain lähes täyden kympin niistä, 8 euroa taisi tulla :) että kyllä pulloilla taskurahaa saa.
javerroolle vielä. jotenkin taaseimaalaisjärkeeni sovi. roskaamisvero tonsijaan. onko jokus vienyt pakettiautollisen pulloja palautukseen. joku rikas kai närkästyynt ja laittanu aloitteen eteenpäin. ei hitto mä en yymmärrä.
Ei hävetä. Pysäköin mersuni ja nousen autosta ulos. Napsautan takaluukun kauko-ohjauksella ylös ja nakkaan tölkit ja pullot takakonttiin.
Sitten suoristan solmioni ja jatkan matkaa jäähdytetyllä nahkaistuimella istuen.
Kaupassa mummojonossa muut tunnistavat minut menestyväksi pullonkerääjäksi, joka on takonut omaisuutensa muiden jätteillä.
Toimiin IP-tunnuksesi kottikäryllä verotoimstoon.
Tämä Selvä. Jälkveroa tulossa ja karenssi !