15 vuoden suhde päättyi pari kuukautta sitten. mieheni lähti toisen matkaan (ystäväni). romahdin täysin olin kuvitellut että meillä oli hyvä suhde johon mahtui tietty monet riidat mutta aina ne sovittiin. hän vain sanoi ettei ollut enää kipinää. sanoin että se pitää tehdä itse näin monen vuoden jälkeen mutta..
mies käyttäytyi todella idioottimaisesti kun oli tämän naisen kanssa, sanoi kyllä että lapsemme ovat tärkeintä hänelle mutta ei hän vakuuttanut minua siitä 6 viikkoa eron jälkeen hän oli käynyt kerran uimassa lasten kanssa jolloin uusi nainen lapsineen oli mukana. meidän lapset eivät oikein hyväksyneet tilannetta ja sanoivat haluavansa olla vain äidin kanssa.
en halunnut kieltää isää tapaamasta lapsia vaan sanoin ole kolmisteen heidän kanssaan sitä he tarvitsevat. mutta hän ei uskonut. heidän suhteensa kärsi ja mies syytti minua siitä että lapset eivät halua olla hänen kanssaan. nyt mies ja tämä nainen ovat lopettaneet suhteensa tai ainakin pistäneet jäähylle niin kuulin yhteiseltä ystävältä.
mies on alkanut käyttäytyä samoin kuin ennen eroa lapsia kohtaan. yritämme saada ystävyyttämme toimimaan mikä sujuu nyt ihan ok. eilen olin menossa lasten kanssa uimaan ja mies halusi tavata lapsia ja lähti mukaan. tuli hetkiä kun huomasin hänen katsovan minua tietyllä tavalla. tänään olin lasten kanssa lähdössä torille ja vanhempi pojista soitti isälleen että lähtisikö hän mukaan ja hän lähti. kierreltiin eri kojuja, juteltiin oli ihan mukavaa. olen miettinyt että kiusaan itseäni koska en ole pystynyt hautaamaan kaikkia tunteitani rakastan häntä vielä mutta entä jos hän jatkaakin kohta sen toisen naisen kanssa.. ystäviä voitaisiin olla mutta ei tämä helpota ehkä yritän liikaa. osa minusta toivoo että voisimme palata yhteen mutta luotto meni häneen kerta heitolla joten tulisiko siitä kuitenkaan enää mitään. sattuu vaan vielä niin paljon että itku kuitenkin tulee. pitäis ottaa varmaan etäisyyttä
mies käyttäytyi todella idioottimaisesti kun oli tämän naisen kanssa, sanoi kyllä että lapsemme ovat tärkeintä hänelle mutta ei hän vakuuttanut minua siitä 6 viikkoa eron jälkeen hän oli käynyt kerran uimassa lasten kanssa jolloin uusi nainen lapsineen oli mukana. meidän lapset eivät oikein hyväksyneet tilannetta ja sanoivat haluavansa olla vain äidin kanssa.
en halunnut kieltää isää tapaamasta lapsia vaan sanoin ole kolmisteen heidän kanssaan sitä he tarvitsevat. mutta hän ei uskonut. heidän suhteensa kärsi ja mies syytti minua siitä että lapset eivät halua olla hänen kanssaan. nyt mies ja tämä nainen ovat lopettaneet suhteensa tai ainakin pistäneet jäähylle niin kuulin yhteiseltä ystävältä.
mies on alkanut käyttäytyä samoin kuin ennen eroa lapsia kohtaan. yritämme saada ystävyyttämme toimimaan mikä sujuu nyt ihan ok. eilen olin menossa lasten kanssa uimaan ja mies halusi tavata lapsia ja lähti mukaan. tuli hetkiä kun huomasin hänen katsovan minua tietyllä tavalla. tänään olin lasten kanssa lähdössä torille ja vanhempi pojista soitti isälleen että lähtisikö hän mukaan ja hän lähti. kierreltiin eri kojuja, juteltiin oli ihan mukavaa. olen miettinyt että kiusaan itseäni koska en ole pystynyt hautaamaan kaikkia tunteitani rakastan häntä vielä mutta entä jos hän jatkaakin kohta sen toisen naisen kanssa.. ystäviä voitaisiin olla mutta ei tämä helpota ehkä yritän liikaa. osa minusta toivoo että voisimme palata yhteen mutta luotto meni häneen kerta heitolla joten tulisiko siitä kuitenkaan enää mitään. sattuu vaan vielä niin paljon että itku kuitenkin tulee. pitäis ottaa varmaan etäisyyttä
Vastaukset 8
Vanhimmat
mutta haluan sanoa jotain. Kertoa omista kokemuksistani. Miehelläni oli suhde kun olimme olleet naimisissa yli kaksikymmentä vuotta. Suhteesta on nyt aikaa nelisen vuotta ja siitä kun se tuli tietooni n. kolme vuotta.
En ole päässyt asian yli. Olemme varmasti viettäneet mieheni kanssa hekumallisimmat ja helvetillisemmät hetkemme sen jälkeen, kun sain tiedon suhteesta.
Olen täysin muuttunut ihminen. Saatuani tiedon tuosta suhteesta olin varmastikin shokissa ja nyt elän jonkinlaista posttraumaattisen kriisin vaihetta, joka näyttää pitkittyneen.
Minusta on tullut inhottava, kyttäävä akka, jota kukaan ei voi kestää kauaa. Tiedän sen itse, mutten voi itselleni mitään. Kun alan puhumaan aiheesta miehelle, hän hermostuu ja sanoo, että taasko se alkaa. Ei halua kuulla aiheesta mitään, mutta mulla on tuhat kysymystä eikä yhtään vastausta. En tiedä mihin tämä johtaa.Kostoon, eroon, yhteiseen elämään, tuhoon...
Helvetin vaikeaa on ja on ollut.
Mieti, voitko antaa anteeksi, unohtaa tai ainakin olla puhumatta aiheesta. Luottamuksen saavuttaminen onkin sitten jo ihan eri asia.
Viisaat sanovat, että kerran pettäjä, aina pettäjä. Mutta on niin paljon hyviäkin asioita, muistoja, lapset, yhteinen eletty elämä...
Mitä tehdä?
Ammattiauttajiin suhtaudun kielteisesti, minä tunnen mitä tunnen ja tapahtunut mitä tapahtunut, sitä ei kukaan eikä mikään voi muuttaa. En lähde kuuntelemaan kenenkään jutustelua siitä, mistään. Kukaan ei tiedä asiasta mitään, eivät lapset eikä kukaan muukaan. Olen selviytyjä, en halua kenenkään sääliä.
Mieti näitä asioita, joudut käymään läpi ne kuitenkin. Kannattaako exän kanssa palata yhteen vai onko hyvä kaveruussuhde ja yhteisten lasten vanhemmuus riittävästi?
Kaikkea hyvää sinulle.
"En ole päässyt asian yli. Saatuani tiedon tuosta suhteesta olin varmastikin shokissa ja nyt elän jonkinlaista posttraumaattisen kriisin vaihetta, joka näyttää pitkittyneen.
Ammattiauttajiin suhtaudun kielteisesti, minä tunnen mitä tunnen ja tapahtunut mitä tapahtunut, sitä ei kukaan eikä mikään voi muuttaa. Olen selviytyjä, en halua kenenkään sääliä."
-Todellinen selviytyjä, kun et itsestäsi osaa pitää tuon verta huolta, että hankkisit jo apua. Vai pelkäätkö niin kamalasti itseäsi/ tunteitasi?
Suo anteeksi, mutta ammattiauttajilta ei heru sääliä, sensijaan asiat eivät voi mennä muutakuin parempaan suuntaan.
Ei, en pelkää tunteitani, enkä tarkoittanut saavani ammattiauttajalta "sääliä". Et voi kuvitellakaan, millaisia tunteita sisällä on vellonut! Olen antanut niiden velloa ja ymmärtänyt, että ne kuuluvat asiaan. Ehkä minulla kuitenkin on niin vahva luottamus siihen, että selviydyn yksinkin, tai paremminkin toivon voivani selviytyä yhdessä mieheni kanssa. Se mitä haluan tietää ja mihin haluan "apua" on asia, johon ei kukaan ulkopuolinen voi mitenkään vaikuttaa. Vain mieheni voi ja sitä kautta me yhdessä.
Putoan jaloilleni kuitenkin, kävi miten kävi!
Kiitos kuitenkin sydäntälämmittävistä neuvoistasi!
Kyllä kyse on nyt niin raskaasta asiasta ja kokemuksesta että ihmettelen että on varaa jättää yhtään oljenkortta käyttämättä. Ehkä selviydyt yksin tai miehesi kanssa yhdessä mutta sinä itse et näe tilannettasi kauempaa. Olet sen keskipisteessä, et pysty itse analysoimaan tilannettasi kuin omalta kannaltasi. Jos sinulla on ystäviä joiden kanssa voit puhua, se on jo parempi kuin hauduttaa asiaa vain yksin ja miehesi kanssa. Löytyy paljon surullisia esimerkkejä siitä miten asiat paisuvat kun niitä haudotaan yksin eikä nähdä sitten lopulta enää ulospääsyä. Ulkopuoliset ovat juuri sitä varten että näkevät asian toisesta näkökulmasta. Osaavat laittaa asiaan mittasuhdetta toisin kuin sinä itse ja kumppanisi.
Ammattiauttajat ovat tärkeitä siksi että he ovat täysin ulkopuolisia, he eivät pelkää menettävänsä ystäväänsä sanomalla suoraan (kuten ehkä ystävät), heillä on koulutus juuri siihen tehtävään ja mikä on myös tärkeää: et polta ystäviäsi ja sukulaisiasi loppuun. Ystävä hädässä tunnetaan mutta ystävien kanssa olisi kiva puida muitakin asioita kuin niitä omia kriisejään ja se ei ole mahdollista ellei saa apua muualta. Tuollainen tapahtuma vahingoittaa mieltä aivan poikkeuksetta. Mieli voi parantua, itsestäänkin, mutta jos olisit joutunut auto-onnettomuuteen ja jalkasi olisi vastaavassa kunnossa, olisit varmastikin mennyt hoitoon? Onko tilanne mielestäsi nyt jotenkin toinen?
Voimia teille molemmille!
analysoimaan tilannettani myös muiden kuin itseni kannalta ja niin toki olen tehnytkin. MInulla on tuhat loistavan hyvää syytä jatkaa eteenpäin, tärkeimpänä niistä ihanat lapset.
Ystäviä ja sukulaisia en toki halua rasittaa omilla murheillani, mutten myöskään halua puhua asioistani ventovieraan kanssa. Ainakaan kukaan vieras ei ymmärrä tilanteesta yhtään mitään, vaikka sitten työkseen vastaavia ratkookin. Valmista "reseptiä" tuskin kuitenkaan löytyy, olemmehan me ihmiset niin erilaisia kokemuksinemme ja jokaisella meillä myös on omat selviytymiskeinomme. Ehkäpä haluankin pitää tilanteen tälläisena, muistuttaa miestä tekosistaan. Onko se sitten surullista vai osa jotain suurempaa jääköön arvoitukseksi...
Mutta kaikessa tapauksessa tässä viestiketjussa oli kai tarkoitus auttaa ketjun alullepanijaa, ei minua. En ole apua pyytänyt, kiitos vaan.
Unohda hetkeksi lapset. Mieti itseäsi, miestäsi ja suhdettanne. Jos haluat jatkaa hänen kanssaan niin sinun pitäisi ensinnäkin tehdä se itsesi takia ja toisekseen asiat pitää selvittää ilman että lapset ovat paikalla.
Vaikka yksi vastaaja ei mielestään tarvinnut tilanteessa ammattiauttajaa niin minun mielestäni se on ainut varmasti oikea ratkaisu. Mennä keskustelemaan asiasta ammattilaiselle. Joko yksin tai yhdessä. Jos sinulla on halua jatkaa ja miehelläsi myös niin voitte siihen pystyä mutta se vaati hyvin paljon työtä. Eikä mikään apu ole liikaa. Ammattiauttaja ei muuta tilannetta toiseksi eikä häneltä heru sääliä mutta ihan varmasti asiat eivät selviä ellette nyt käsittele tapahtunutt perin pohjin. Jotain ennustetta tulevasta saat myös miehesi halukkuudesta lähteä mukaan terapiaan.
Jaa, itselleni tämä on jo "tuttu juttu". Ensimmäisen kerran mieheni petti kun olimme olleet n. 10 vuotta naimissa ja nyt uudelleen kun keväällä tulee 15 vuotta täyteen, joten nyt tässä mietitään, että onko seuraava kerta sitten kun 20 vuotta tulevat täyteen. Olen puhunut hänen kanssaan tästä asiasta, olemme kääntäneet ja vääntäneet tätä pettämisasiaa taakse eteen sivulle ja ylösalaisin... järjellistä selitystä ei ainakaan tälle toiselle kerralle tunnu löytyvän, ainakaan sellaista mitä minulle voisi tarjoilla. Minuun sattuu, tosi syvälle. Toinen kerta ei ehkä enää niin pahasti kuin ensimmäinen, mutta en voi sanoa että olisi tottunut, tai turtunut koko juttuun. Vihainen olen miehelleni, en sille "toiselle naiselle", hän on varmaan ihan yhtä "vedettävä" kuin minäkin. En hae itselleni kruunua että annoimpa anteeksi, en halua huomiota sillä. Ammattiauttajan tukea ja apua kokeilin ensimmäisellä kerralla, hänen avullaan varmaan selviän tästä toisestakin, käyntejä siellä en vain aio aloittaa alusta. Lapset ovat vielä kuitenkin pieniä, joten jos heidän vuokseen vielä antaisin anteeksi. Luulen, että seuraava kerta on se, että tossut kääntyvät eri teille. Kukaan pysty varmasti antamaan oikeaa vastausta, ohjetta. Minä tiedän, että rakastan hulttiota vielä, enkä pääse eroon ennen kuin tunne on eletty loppuun.
ammattiauttajalla, mutta olen jutellut terveydenhoitajani kanssa jonka asiakkaana olen ollut nyt 6 vuotta. hän on todella oikealla alalla. on hän kysynyt haluisinko käydä juttelemassa terveysaseman psykologin luona. mutta ainakin tällä hetkellä terv.hoitaja riittää minulle. minulla on myös ihania ystäviä jotka jaksavat kuunnella minua. sain yhteistietoja joihin voisin soittaa tai käydä keskustelemassa joihinkin voisi mies lähteä mukaan mutta tiedän ettei hän lähde. liittomme aikana hän oli aina sitä mieltä ettei puhu ulkopuolisille ongelmistamme vähän jutteli ystävilleen mieluummin hän pähkäili asioita yksinään. tuntuu vaan tosi pahalta työn saan jotenkin hoidettua. kirjoitin miehelle kirjeen jota en aio antaa hänelle, kävin siinä kaikkia tunteitani läpi se oli rankkaa. mutta ehkä tämä helpottaa vielä aikaahan tämä vie. voimia kaikille kanssasisarille