Sisareni erosi vuosi sitten. Mies oli tapaillut toista naista, halusi erota ja muutti yhteen naisen kanssa. Me sukulaisetkin olimme osanneet odottaa jotain sellaista jo muutaman vuoden. Vaikka rakas sisar minulle onkin, niin ainakin ulospäin näytti kohtelevan miestään kuin tuhkaa. Jopa nuorimmaisen syntymä oli suuri ihme, sillä heidän välinsä olivat aika tulehtuneet jo ennen sitä. Avioliitto kesti 16 vuotta, ja siitä lapset 12, 10 ja 6 v.
Ongelmat alkoivat yhteishuoltajuus tapaamisista. Sopimuksen tekivät: lapset joka toinen viikonloppu isän luona ja lomista kaksi viikkoa vuodessa isän luona. Lapsilla ei ollut mitään tätä järjestelyä vastaan, mutta sisareni ei pitänyt siitä, että lapset ovat samassa talossa sen isän uuden naisen kanssa. Mainittakoon, että talo oli naisen, josta mies on nyt ostanut osuuden. Joka tapauksessa se oli laasten isän koti heti alusta asti. Missä muualla hän olisi lapsia tavannut, hotellissako?
Kuulin näistä ongelmista vasta tammikuussa ja nyt olen aivan ihmeissäni mitä näiden lasten kanssa voi tehdä. Vanhin lapsi on alkanut vihata molempia vanhempiaan ja haluaisi asua meillä. Nuorin on aivan sulkeutunut, ja on iästään huolimatta alkanut itkeä kun näkee isän. Keskimmäinen haluaa olla isänsä luona ja taistelee nyt äitinsä kanssa. Vanhin säestää. MOlemmat ovat kertoneet, että äiti on suoraan kieltänyt heitä menemästä isälle ihan alusta asti. Joka kerta kun he ovat olleet isällä äiti on soitellut ja lasten sanojen mukaan ovat kokeneet sen painostavana uteluna. Sisareni on omien sanojen mukaan ollut vain huolissaan lapsista. Tammikuun alussa lapset ilmoittivat että eivät enää mene isän luo kuten on sovittu, ja syyksi sanoivat että eivät halua. Minulle he taas kertoivat, että eivät halua siksi, koska äiti painostaa, ja he eivät halua äidin painostusta. Nuorimmaiset kaipaavat isää, ja ovat joskus itkeneet kun eivät tiedä mitä tekisivät. Sisareni ei kuuntele minua lainkaan, vaan on pyytänyt etten sotkeutuisi heidän asioihinsa koska en kuulema tiedä mistään mitään.
Olen tapaillut lasten isää ja tämän uutta ystävää jonkn verran. He ovat aivan normaaleja ihmisiä, mukavia, mutta ymmärrän sisareni tunteet. Lapsilla ei kuitenkaan ole mitään hätää heidän luonaan.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Antaa lasten kärsiä? En voi oikein ottaa yhteyttä mihinkään sosiaalivirastoon, koska en koe asiaa sen sorttiseksi ongelmaksi. Jotain kuitenkin pitäisi voida tehdä, mutta mitä? Onko kokemuksia tai tietoa? Lapset kärsivät ja sehän ei kai ole tarkoitus?
Ongelmat alkoivat yhteishuoltajuus tapaamisista. Sopimuksen tekivät: lapset joka toinen viikonloppu isän luona ja lomista kaksi viikkoa vuodessa isän luona. Lapsilla ei ollut mitään tätä järjestelyä vastaan, mutta sisareni ei pitänyt siitä, että lapset ovat samassa talossa sen isän uuden naisen kanssa. Mainittakoon, että talo oli naisen, josta mies on nyt ostanut osuuden. Joka tapauksessa se oli laasten isän koti heti alusta asti. Missä muualla hän olisi lapsia tavannut, hotellissako?
Kuulin näistä ongelmista vasta tammikuussa ja nyt olen aivan ihmeissäni mitä näiden lasten kanssa voi tehdä. Vanhin lapsi on alkanut vihata molempia vanhempiaan ja haluaisi asua meillä. Nuorin on aivan sulkeutunut, ja on iästään huolimatta alkanut itkeä kun näkee isän. Keskimmäinen haluaa olla isänsä luona ja taistelee nyt äitinsä kanssa. Vanhin säestää. MOlemmat ovat kertoneet, että äiti on suoraan kieltänyt heitä menemästä isälle ihan alusta asti. Joka kerta kun he ovat olleet isällä äiti on soitellut ja lasten sanojen mukaan ovat kokeneet sen painostavana uteluna. Sisareni on omien sanojen mukaan ollut vain huolissaan lapsista. Tammikuun alussa lapset ilmoittivat että eivät enää mene isän luo kuten on sovittu, ja syyksi sanoivat että eivät halua. Minulle he taas kertoivat, että eivät halua siksi, koska äiti painostaa, ja he eivät halua äidin painostusta. Nuorimmaiset kaipaavat isää, ja ovat joskus itkeneet kun eivät tiedä mitä tekisivät. Sisareni ei kuuntele minua lainkaan, vaan on pyytänyt etten sotkeutuisi heidän asioihinsa koska en kuulema tiedä mistään mitään.
Olen tapaillut lasten isää ja tämän uutta ystävää jonkn verran. He ovat aivan normaaleja ihmisiä, mukavia, mutta ymmärrän sisareni tunteet. Lapsilla ei kuitenkaan ole mitään hätää heidän luonaan.
Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Antaa lasten kärsiä? En voi oikein ottaa yhteyttä mihinkään sosiaalivirastoon, koska en koe asiaa sen sorttiseksi ongelmaksi. Jotain kuitenkin pitäisi voida tehdä, mutta mitä? Onko kokemuksia tai tietoa? Lapset kärsivät ja sehän ei kai ole tarkoitus?
Vastaukset 13
Vanhimmat
erossa ovat!! Sakinhivutusta sille ämmälle!!
Tosi surullista lasten kannalta :( Ensinnäkin ainakin lapsilla on mahtava täti. Rankkaa varmasti sinullekin, varsinkin kun ei tiedä mitä tehdä. Mutta olet todella tärkeä myös siinä mielessä, että ymmärrät kumpaakin osapuolta. Jotain kyllä on tehtävä ennen kuin lapset menettävät isänsä ja isä lapsensa...Ja ehkä lopulta äitikin lapsensa vaikka eri merkityksessä. En osaa sanoa mikä auttaisi, mutta jos ei mikään auta niin kannattaa yhä järeämpiin keinoihin tarttua. Siinä kohtaa kun siskosi pääsee yli katkeruudesta voi olla jo liian myöhäistä. Ehkä joku muu osaa kertoa täällä mikä auttaisi. Jaksamista kaikille osapuolille.
Kertomasi vaikuttaa ihan normaalilta eropeliltä?
Sukulaisten ei pitäis sotkeutua näihin millään lailla.
Ei millään lailla, tulet ehkä sen huomaamaan jossain
vaiheessa...
Miksi aloittaja ei saisi sekaantua. Ei ehkä mielenterveyttään tarvitse menettää asian vuoksi, mutta miksi pitäisi sulkea silmänsä jos toiset selvästi voi huonosti.
Ja kun kyseessä on puolustuskyvyttömät lapset.
Minä ainakin laitoin sisaruksiini välit poikki, kun he alkoivat hengailemaan exäni kanssa.
Oikeaa apua en heiltä saanut esim. muuttohommissa, mutta exän luona heistä oli mukava kyläillä.
Olkoot sitten hänen kavereita lopun ikänsä.
Sisarena en iki maailmassa sotkeentuisi toisten avioerosotkuihin. Jokainen hoitaa itse omat asiansa.
..normaalilta eropeliltä??? voi herran jumala jos tuo on normaalia!
olet ilmeisesti itsekeskeinen erakko. sinun ei kannata sanoa mitään vaikka muut ihmiset ovatkin huolissaan lähimmäisistään. onneksi on vielä ihmisiä, kenellä on sukulaisverkostoa ja lähimmäisiä. puuttukaa vain toistenne elämään, mutta korrektisti!
Jos aikuinen näkee, että lapsi kärsii ja on onneton, niin eikö ole suorastaan tämän aikuisen *velvollisuus* puuttua asiaa? Lapset ovat liian heikkoja puolustamaan itseään ja oikeuksiaan. Kyllä siihen hommaan tarvitaan aikuinen. Ja jos se aikuinen ei ole oma vanhempi, niin on hyvä, että joku muu (esim. sukulainen) välittää lapsista tarpeeksi nostaakseen kissan pöydälle.
Tässä tapauksessa äiti polkee lasten oikeutta tavata isäänsä. Äiti ei selvästikkään ole kuunnellut lapsiaan, ja eikä ole antanut heidän jatkaa suhdettaan isäänsä, mukä olisi heidän kehitykselleen hyödyksi. Jos aikuinen A toimii lasta kohtaan tavalla, josta on lapselle vain haittaa, niin eikö omatunnon omaavan ihmisen B pitäisi voida siitä lapsen edun nimissä huomauttaa? Lasten edustahan tässä on kyse!
Ajatus että ero, jossa lapsilta viedään kontakti toiseen vanhempaan, on 'normaali' - siis tavallinen ja hyväksyttävä - ei ole minusta järkevä. Kyllä aikuisten pitäisi olla sen verran selväpäisiä, etteivät tekisi lapsista riitojensa välikappaleita. Valitettavasti eron tunnekuohuissa käy liian usein ihan päinvastoin.
vittu että niin monista aikuisista tulee ihan pentuja erotilanteissa. Jos te haluutte exälle kostaa, niin olkaa kuin ei tuntuis sen uus elämä missään, saattas hänkin sit miettii että halusko toikin sit musta eroon? Ite olen lähempänä kolmeekymmentä ja vanhempani aikoinaan erosi, katkasin välit äitiini, koska vitutti niin kuunnella sitä isän mustamaalausta. Ite se sen oli valinnu, ei Me!!
OLKAA AIKUISIS LOPPUUN ASTI!!!
Ei kannata tyhjänpäiväisistä kommenteista noin kimmastua ;) Vähän veikkaan, että ei ole edes aikuinen - joko iältään tai kehitykseltään. Tänne kirjoittajat yleensä eivät ole ihan tasapainossa. Poikkeuksia on toki ilahduttava huomata ajoittain, mutta luulen että piiri pieni pyörii porukka eniten täällä hyörii..
Vähän saman tapaisia kokemuksia mullakin, mutta en ole vihan kokenut lapsi, vaan lasten vihan kokenut äiti, mutta "parantunut". Sitä vaan toivoisi muillekin jonkinlaista "herätysliikettä" oman navan ympäriltä.
Kiitos muutamasta asiallisesta kommentista. Uskon että tämä asia selviää itsekseen, luontevasti. Kyllä me lähimmät sukulaiset varmasti asiaan puutumme mutta millä keinoin jää nähtäväksi. Hyvällä tietysti, lapsiakin pitää ajatella.
On hyvä, että asioita ja olosuhteita tarkastellaan nimenomaan lasten edun kannalta.
Hyvä, että löytyy ihmisiä eroperheen lähipiiristä silloin, kun vanhempi/vanhemmat eivät kykene aikuisen vastuuseen. Monta kertaa lähellä on oltava joku, joka uskaltaa sanoa/puuttua ja avata "sokean silmät."
Valoisaa pääsiäistä ja kevättä!
Sinun näkökulmasta se voi olla lasten etu, että
täti hyysää.
Mutta moni lähipiirissä voi olla toista mieltä.
Mietipä sitä!
eipä tuollaista kukaan mieti. taidat olla lapsena jäänyt huomiota vaille kun et soisi muillekkaan lapsille huolenpitoa. voi reppana sinua.