Ajatellaanpa, että suhteen molemmat osapuolet vannovat uskollisuuttaan toiselle. Parilla menee hyvin, henkinen ja fyysinen puoli ok.
Sitten suhteen toinen osapuoli kohtaa houkutuksen, jota ei voi vastustaa. Se johtaa uskottomuuteen. Sellaista sattuu tiedetään.
Kaikki toivoo, ettei suhde paljastuisi, mutta se paljastuukin, kuten aina, odottamatta.
Syntyy riitoja, syyttelyä ym. ym. ikävää.
Entä, ellei synnykään?
Osaisiko petetty millään suhtautua asiaan toisin? Esimerkiksi asiallisesti keskustella tapahtuneesta?
Entä jos petetylläkin olisi samanaikaisesti syntynyt suhde (tai hänellä olisi joskus ollut suhde, joka pysyi salassa?), josta tuntisi syyllisyyttä? Eikö olisikin helpotus, että kumppani olisi langennut ennen häntä? Osaisi itse suhtautua asiaan paremmin, ymmärtäväisemmin?
Usein kuulee, että petetyn syyttelevä ja raju suhtautuminen kumppanin uskottomuuteen johtuu rakkaudesta, mutta onko näin?
Mielestäni ei, vaan raivoava, mustasukkainen suhtautumistapa syntyy kateudesta: Toisella on enemmän kuin minulla!
Niinhän ei saa olla, vai mitä?
Sitten suhteen toinen osapuoli kohtaa houkutuksen, jota ei voi vastustaa. Se johtaa uskottomuuteen. Sellaista sattuu tiedetään.
Kaikki toivoo, ettei suhde paljastuisi, mutta se paljastuukin, kuten aina, odottamatta.
Syntyy riitoja, syyttelyä ym. ym. ikävää.
Entä, ellei synnykään?
Osaisiko petetty millään suhtautua asiaan toisin? Esimerkiksi asiallisesti keskustella tapahtuneesta?
Entä jos petetylläkin olisi samanaikaisesti syntynyt suhde (tai hänellä olisi joskus ollut suhde, joka pysyi salassa?), josta tuntisi syyllisyyttä? Eikö olisikin helpotus, että kumppani olisi langennut ennen häntä? Osaisi itse suhtautua asiaan paremmin, ymmärtäväisemmin?
Usein kuulee, että petetyn syyttelevä ja raju suhtautuminen kumppanin uskottomuuteen johtuu rakkaudesta, mutta onko näin?
Mielestäni ei, vaan raivoava, mustasukkainen suhtautumistapa syntyy kateudesta: Toisella on enemmän kuin minulla!
Niinhän ei saa olla, vai mitä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mikä juupeli siinä on, että aina joka paikassa ihmisten käytöstä yritetään selittää kateudella? Eiköhän petetty osapuoli raivoa siksi, että tuntee itsensä petetyksi. Kateus on varmaan viimeinen asia, joka siinä tilanteessa tulee mieleen.
tarkemmin!
Puhun nimenomaan oikean suhteen kautta johtuvasta pettämisestä. En sellaisesta, josta etsitään vaihtelua ja seikkailua.
Mitä enemmän uskottoman henkilön kumppanilla on omakohtaisia kokemuksia siitä kuinka pieni oma tahto on silloin, kun sen pitäisi olla suurimmillaan, sitä paremmin hän osaa eläytyä toisen asemaan ja keskustella oikeasti tapahtuneesta. Hän ymmärtää sen, ettei pettäminen johtunut hänestä vaan kumppanista eikä suostu jakamaan vastuuta siitä.
Moni uskottomuuden kokenut käyttää tätä hyökkäämismallia ja minusta se on suoraan sanottuna ajattelematonta, ainakin siinä tapauksessa jos haluaa jatkaa suhdetta. Mitä siinä häviää jos suhtautuu kumppaniin inhimillisenä olentona eikä haavekuvana, joka tekee aina kaikki oikein? Jokaisella on omat virheet ja puutteet.
Se mikä on tapahtunut on tapahtunut, vaikka hyppisi seinille, seisoisi viikon päällään ja olisi protestiksi syömättä!
Parisuhteessa kommunikaatio on tärkeää ja erittäin tärkeää se on riita- ja erimielisyystilanteissa.
Suhde päättyy riitaan aina silloin, kun ollaan kyvyttömiä hallitsemaan omia tunteita.
Mielestäni kirjoitat kyllä suurimmaksi osaksi asiaa, mutta tarkoitin edellisellä viestilläni sitä, että kateuden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Muuten kirjoituksesi tuntuu olevan ihan asiallista tekstiä. Kateudella selitetään nykyään hirveästi asioita, joihin se ei liity.
Ehkä kyse on kuitenkin sellaisesta pikkulapsenomaisesta "mä en ala mitään, ku kaveri leikkii tänään ton toisen kaa" -tunteesta...
Minusta kyseessä ei ole alkuunkaan sellainen tunne, jota sinä kuvailet. Petetty tuntee tulleensa petetyksi. Hänen luottamustaan on käytetty väärin. Hän ei välttämättä halua itse pettää tai käydä vieraissa, mutta on silti vihainen. Hän voi olla vihainen silloinkin, kun itsellä olisi tuttava, jonka kanssa pettää, mutta kun ei vaan tee mieli.
Sanonpahan kommenttini tähän väliin.
Juuri sen takia tuo toinen onkin vihainen toisen pettämisestä, koska hänen itsensä ei tee mieli pettää. Hän siis ajattelee vain itseään. Silloin jos petetyksi tulleella on omakohtaisia kokemuksia siitä miltä tuntuu haluta toista, hän ymmärtää toisen uskottomuuden paljon paremmin. Uskottomalla on joskus niin suuret syyllisyyden tunteet, että hän jopa toivoisi, että olisi itse se petytyksi tullut! Se olisi helpompaa, koska ei tarvitsi syyttää itseään.
Itse pelkäsin uskottomuutta aivan hirveästi. Ajattelin, että jos poikaystäväni olisi minulle uskoton, suhteemme olisi ohi heti. En voinut käsittää miten joku voi pettää. Kunnes sitten itse kerran petin tätä poikaystävääni! Minulla oli jo jonkin aikaa ollut "ystävällinen" suhde toiseen ja kiusaus kasvoi liian suureksi. Selitys sekin. Kärsin kuitenkin teostani tosi paljon ja pitkän aikaa. Jälkikäteen ajatellen kärsin siitä jopa enemmän kuin kuvitellusta poikaystäväni uskottomuudesta!
Jos nykyinen mieheni, jonka kanssa olen ollut onnellisesti naimisissa pitkään, olisi minulle uskoton niin luultavasti suhtautuisin siihen "kepeämmin" kuin siihen, että oma uskottomuuteni toistuisi. Sitä en voisi sietää, mutta silti se on mahdollista niinkuin kaikki muukin tässä maailmassa.
niin että mies petti ensin ja sain tietää siitä vuosien pästä ja sitten kävin itse vieraissa ja mieheni sai tietää mutta hänpä ei ollutkaan siitä kovin pahoillaan kun oli itse käynyt ensin, tuumasin kyllä siinä asiaa puidessamme että olet itsekkin käynyt ja hän myönsi, sitten asia keskuteletiin ja eikä siitä sitten sen enempää ja taas on kaikki hyvin ellei paremminkin joo voi sanoa että huomattavasti paremmin, erota kumpikaan ei halunnut missään nimessä ja hyvä niin.
tuo kateus mieleen tästä tapahtumasta:
Tunnen merkillisen "draaman", jossa on kaksi pariskuntaa yksi mies.
Seksisuhteista ei ole kysymys (tiedossani ei ainakaan!), mutta pariskunnan A B vaimo on viehättynyt pariskunnan C D mieheen (ja toisinpäin!). Pariskunnan C D nainen on viehättynyt toiseen mieheen E (ja toisinpäin), joka on heidän tuttavansa. Kaikilla on hauskaa ja kivaa keskenään ja erikseen paitsi tuolla pariskunta A B:n miehellä. Hän ei yleensä edes tapaa draaman muita osallisia.
Mies suhtautuu asiaan kuitenkin erittäin hyvin. Ei hän itse voittaisi sillä mitään jos kieltäisi vaimoltaan toisen miehen tapaamisen. Vaimosta tuli kärttyisä ja kärttyisää vaimoa on ikävä katsella. Hän luottaa vaimoonsa eikä aseta tämän toimintaa kyseenalaiseksi.
Tuosta asetelmasta saisi kuitenkin aikaiseksi aivan mahdottoman ihmissuhdetragedian, ellei miehellä olisi asiallista, tunteensa hallitsevaa käyttäytymismallia.
Tämän lisäksi pariskunnan C D vaimo ei varmaankaan ymmärtäisi asiaa yhtä hyvin, ellei hänelläkin olisi jotain erikoisia tunteita miestä E kohtaan.
yhdistelmä ja fiksu mies tosiaan kun ei aloita mitään riitaa ja mitäpä tuosta kun kaikilla on asiat hyvin, turha alkaa reuhata kun asia vain pahenisi.
Kyllä tuo varmaan on noin.
Jos miettii omaa suhtautumista asioihin niin ei voi kieltää, ettei niillä olisi merkitystä parisuhteen toimivuuden kannalta. Syyttelyllä ja haukkumisella saa tuhottua kaiken hyvän suhteessa jos niitä jatkaa ja jatkaa. Pitäisi huomata, ettei se toisen teko suhdetta tuhoa vaan se oma käytös!
Minut petettiin ja jätettiin kolme viikkoa sitten. Ja voin sanoa etten kadehdi pätkääkään, raivo johtui ja johtuu siitä että minut petti ihminen johon luotin kuin seinään. Raivo ja kipu johtuu luottamuksen menetyksestä, sen huomaamisesta etteivät asiat olleetkaan niin kuin luulin niiden olevan. Ja luonnollisesti myös menetyksestä, menetin ihmisen joka oli elämäni peruspilari.
Joku muu voi kadehtia, minä en. Minä olen vain rikki. Ehkä me joskus pystymme keskustelemaan asiallisesti, nyt vihaan häntä liikaa että haluaisin edes nähdä häntä.
Kantsii pitää vain itseään elämänsä peruspilarina.
Vähän eri asia on myös, jatkuuko suhde pettämisen jälkeen vai ei. Sinulla tulee menettämisen tuska kaikkein päällimmäiseksi. Se on PALJON rankempi kuin pelkkä luottamuksen menetys :(.
Nenä pystyyn!