En tiedä kuluuko tilitykseni tälle palstalle, mutta tilitän nyt kuitenkin,jos yhtään vaikka edes oma oloni huojentuisi.
Poikaystäväni kanssa ollaan yhteiseloa vietetty 2,5 vuotta. Kyllähän me suht nuoria ollaa, minä vähän vanhempi.
Me kuljetaan kahden kodin väliä,hänen ja minun.
Asumme kuitenkin molemmat vielä kotonamme. Asunnnon hankkimisesta olemme puhuneet ja molemmat olemme todenneet sen erittäin hyväksi ratkaisuksi. Muuttaminen ei kuitenkaan ole vielä mahdollista ennenkuin vuoden päästä kesällä.
Minä se tässä enemmän muuttaa haluan,sen kyllä myönnän. Olen niin kyllästynyt siihen ku poikaystäväni vanhemmat sekaantuvat ihan kaikkeen.
Eihän me mitään omaa elämää pystytä rakentamaan,kun anoppi utelee kaiken ja sitten juoruaa muille. Appella on rahaa vaikka muille jakaa,mutta on niin helvetin saita. Höpöttää vain koko ajan,että kyllä nyt ollaan kusessa ja plaa plaa.Loukkauksia olen kuullut niin paljon.. ja niin monesti niinstä syvästi itseeni ottanut.
Välillä kaikki on hyvin,välillä kaikki menee ihan mönkään. Tämä kaikki rasittaa meidän suhdettamme ja tuntuu kuin paksu pöly laskeutuisi sen päälle. Kyllähän me asioista puhutaan ja välillä niitä vatvotaan,mutta sitten....
Aina rakkaus kuitenkin vie voiton ja jaksan hetken matkaa eteenpäin. Miten jaksan vuoden odottaa,kun tiedän suurinpiirtein että eteenpäin ei mennä taaksepain ainoastaa,jos edes liikutaan mihinkää. Aina puhutaan että sitten ku on sitä ja tätä niin sitten tehdään tuota,mutta entäs nyt? välillä tuntuu että tukehdun.
Poikaystäväni kanssa ollaan yhteiseloa vietetty 2,5 vuotta. Kyllähän me suht nuoria ollaa, minä vähän vanhempi.
Me kuljetaan kahden kodin väliä,hänen ja minun.
Asumme kuitenkin molemmat vielä kotonamme. Asunnnon hankkimisesta olemme puhuneet ja molemmat olemme todenneet sen erittäin hyväksi ratkaisuksi. Muuttaminen ei kuitenkaan ole vielä mahdollista ennenkuin vuoden päästä kesällä.
Minä se tässä enemmän muuttaa haluan,sen kyllä myönnän. Olen niin kyllästynyt siihen ku poikaystäväni vanhemmat sekaantuvat ihan kaikkeen.
Eihän me mitään omaa elämää pystytä rakentamaan,kun anoppi utelee kaiken ja sitten juoruaa muille. Appella on rahaa vaikka muille jakaa,mutta on niin helvetin saita. Höpöttää vain koko ajan,että kyllä nyt ollaan kusessa ja plaa plaa.Loukkauksia olen kuullut niin paljon.. ja niin monesti niinstä syvästi itseeni ottanut.
Välillä kaikki on hyvin,välillä kaikki menee ihan mönkään. Tämä kaikki rasittaa meidän suhdettamme ja tuntuu kuin paksu pöly laskeutuisi sen päälle. Kyllähän me asioista puhutaan ja välillä niitä vatvotaan,mutta sitten....
Aina rakkaus kuitenkin vie voiton ja jaksan hetken matkaa eteenpäin. Miten jaksan vuoden odottaa,kun tiedän suurinpiirtein että eteenpäin ei mennä taaksepain ainoastaa,jos edes liikutaan mihinkää. Aina puhutaan että sitten ku on sitä ja tätä niin sitten tehdään tuota,mutta entäs nyt? välillä tuntuu että tukehdun.
Vastaukset 18
Vanhimmat
riippuu paljon kai siitä, jos hyysäävät noin, että olette kovin nuoria alle 20 ?
Mutta luultavasti tuo jatkunee vaikka muuttaisittekin yhteen, entäs kun lapsia tulisi ?
ei sellaista jaksa varmaan pidemmän päälle vaikka hyvää tarkoittaisivatkin,
mutta kun te kerran toisianne rakastatte niin kannattaa nyt pohtia ja keskustella nämäkin asiat siltä kannalta, että mitä tulee teidän jatkossa olemaan kun ja jos muutatte yhteen,
olisihan se ihana jos voisitte sitten rakentaa ihan rauhassa sitä yhteiseloa
Liekö kevätmasennus vallannut sinut?
Luonnollisesti, kun vietätte aikaa poikaystävän kotona, tulevat asianne appiväen näkyviin.
Luonnollisesti he ottavat niihin kantaa.
He katsovat oikeudekseen ottaa, koska ilmeisesti olet heidän kotonaan yökylässä.
Turha on odottaa sieltä päin myötätuntoa, älä odota.
Sinuna en menisi appelanväen talon katon alle, koska he sen omistavat. Se ei ole kotisi, joten...
Pidä seurustelusuhde heidän poikaansa VAIN seurustelusuhteena.
Nyt se on riippuvuussuhde.
Koko viestisi kuvastaa, että olet luonteeltasi riippuvainen ja epäitsenäinen.
Ryhdy rakentamaan omaa elämääsi. Älä projisoi elämänpelkoasi anoppiin.
Hän on omalla tontillaan ja huutelee sieltä mitä sylki suuhun tuo. Kuka voi kieltää häntä? Ei kukaan.
Kun jossain vaiheessa vuoden kuluttua olet OMILLASI, niin tilanne on toinen.
Voit muuttaa äänenkantaman päähän, ettei appiväen mölyt kuulu, voit asentaa oveen varmat lukot, ettei anoppisi pääse kyttämään.
Vai onko niin, että suhteesi poikaystävään on kuolemassa ja anoppi on hyvä syntipukki toimittamaan lopullisen kuoleman?
Muista että elämässä on niin, että kun yksi ovi nenän edessä suljetaan, niin toinen aukaistaan.
Yritä päästä masennuksestasi eroon, sinulle on vielä paljon kivaa luvassa.
herra. Jos kärsit siellä, miksi menet sinne? Seurustella voi ilman että sotkee pojan kotia siihen mukaan. Miksi mainitsit että apellasi on paljon rahaa sa on saita. Pitäsikö hänen sinulle jaella rahojaan, vieraalle ihmiselle? Hanki itse itsellesi elämä äläkä odota että muut sen sinulle "piffaavat" Jokaisen on rakennettava oma elämänsä ja elintasonsa, turha siinä on toisten rahakukkaroilla hamuilla.
kokemuksesta voin kertoa, että kun oman kämpän hankitte, niin varmistakaa, että välimatkaa anoppiloihin on riittävästi.
Itselläni on tuota matkaa anoppiin ja appeen n. 500 m, ja täyty sanoa, että 5 vuotta kesti, kun sain ne tajuamaan, kuka ja ketkä meidän taloa asuvat.
Eli hankkikaa vähän kauempaa kämppä, ja nauttikaa. Jos tulevat edelleen ilmoittamatta käymään, niin opettakaa: "me asumme täällä, ja määräämme mitä meillä tehdään - ei appivanhemmat"
Mun anopilla meni tuohon huomattavasti kauemman ku apella, ja enää se ei tuu käymään ku silloin ku olen reissussa- harvoinkin silloinkin.
Välit on kuitenkin kunnossa, mutta ottivat nokkiinsa. Sitä ei tarvi pelästyä!
-jake
Mie ilmoitin kaikille miniöilleni aikanaan, kun "valmistuivat" miniöikseni, että tulen kylään VAIN kun kutsutaan.
Hyvin on pelannut. Reilu peli. Miun ei tarvitse pelätä, että oisin riesa, kun kutsuttaessa menen kylään.
Ja miniöilleni sekä pojilleni sanoin, että luokseni voi tulla milloin lystää.
Joten käyn miniöiden luona noin pari kertaa vuodessa/per lärvi.
Itse käyvät noin kerran parissa kuukaudessa.
Kumpikaan osapuoli ei ole valittanut.
Suosittelen kaikille, että sopimalla etukäteen miten menetellään, ei tule nokan koputtamista kenellekään.
enemmän, niin monesta pahasta päästäisiin.....
Ja tällä pahalla tarkoita rikkoutuneita välejä
jake
ollaan tämmöisestä: asutaan yhdessä,mutta melkein kaikki mitä pojan perheeltä saadaan on pojalle.
Itse olen asunut omillani aiemmin ja itsenäistynyt ja yhäkin elän omillani,poika on muuttanut suoraan äidin helmoista ja äiti on huolehtijatyyppiä.
Poika on tottakai mielissään ja tekee kaiken mitä äiti pyytää,ei kai voi kieltäytyä koska äidin puolelta huolenpito voisi loppua. Tilanne ärsyttää,koska mielipiteeni on,että jos jotain saadaan pitäisi molempien saada,erikseen on tietysti henkilökohtaiset lahjat yms.Tuorein esimerkki oli matkatuliaiset,joita poika sai, minä en.Vaikka en olisikaan pidetty tyttöystävä,voisi kai sen verran kohtelias olla. Mielestäni reaktioni on oikeutettu.Ehkä olisi paras lähteä suhteesta ja etsiä itsenäisempi tyyppi.
vika ole jos äitinsä ei sinulle tuliaisia tuonut? Vai valitseko puolisosi sen perusteella, miten hänen vanhempansa sinuun suhtautuvat? Ja mielestäni vanhemmat, jotka jotain antavat, saavat ihan itse päättää, kenelle mitäkin antavat. Miksi heidän pitäisi sinustakin huolehtia? Oletko kenties kateellinen, kun miehesi saa jotain vanhemmiltaan? Entäs sinun vanhempiesi lahjat ja avustukset? Jaatteko niiden omistuksen? Jos olette nuorehkoja ettekä edes naimisissa on aika luonnollista, että vanhempien suunnalta on veri vettä sakeampaa.
Ja jos vanhemmat auttavat lapsiaan, niin on luonnollista, että lapset vastavuoroisesti auttavat vanhempiaan. Siinä ei ole mitään itsenäisyydestä kysymys, vaan kohteliaisuudesta ja oman perheenjäsenen auttamisesta. Vai oletko niitä nuoria naisia joiden mielestä pojat eivät saa olla tekemisissä vanhempiensa kanssa. Kaikki muu paitsi eristäytyminen on epäitsenäisyyttä?
Olet vain ahne nuori narttu jota pojan vanhempien pitäisi auttaa, vaikka itse et haluaisi edes miehesi auttavan heitä.
.. toinen ei pysty olemaan erossa vanhemmistaan ja vastaavasti vanhemmat eivät hänestä, niin ongelmia on tiedossa.
Tulevaisuutenne on se, että appivanhemmat puuttuvat kaikkeen elämäänne ja sanelevat "kuinka aiemmin tehtiin", mikäli et tee asialle jotain nopsaan.
Tämä on omasta kokemuksesta,joka otti aikaa kun sain appivanhempien päät käänytmään ja tavat muuttumaan.
Se onnistui pitkällä kypsytyksellä, missä heillä oli alkuaikoina kieltomeille, mikäli ei oltu kutsuttu.
Nyttemmin välit on kunnossa, ja onni - jos niin voi sanoa, kukoistaa
viestissäni vastustanut tai kieltänyt etteikö poikaystäväni tai paremminkin avomieheni,olemme kihloissa,saisi auttaa vanhempiaan. Hän on auttanutkin aina kun on tarvis ja se on TIETENKIN ok. Tälläisestä ei viestissäni ollenkaan ollut kyse vaan nuoren parin tasavertaisuudesta.
Mutta ehkä olen pikkumainen,todellakin,vanhemmat saavat antaa mitä haluavat ja kenelle haluavat,se on totta.
olet ja pinnallinen jos vaihdat muuten mukiinmenevän poikaystäväsi sen takia, että hänen vanhempansa eivät tuo sinulle tuliaisia tai avustukset ja lahjat menevät vain poikaystävällesi. Kaikki vanhemmat eivät halua pitää vävyjään tai miniöitään samanvertaisina lapsiensa kanssa. Eikä siinä ole mitään ihmeellistä. Sisarten kesken olisikin suotavaa tasapuolisuus, mutta vävyt ja miniät eivät ole missään erityisasemassa perhesuhteissa. Vaimoni vanhemmat ovat erittäin varakkaita, mutta en silti odota heiltä mitään vain sen takia, että vaimonikin saa jotain heiltä. Jouluisin saan kyllä jonkin nimellisen lahjan ja vaimoni taas saa vähintään satojen eurojen lahjan, joskus tuhansien, enkä tosiaan näe siinä mitään ihmeellistä, että minä en niistä osalliseksi pääse. Eikä mieleeni ole ikinä tullut sen takia erota, että en ole taloudellisessa mielessä tasa-arvoinen hänen vanhempiensa muistamisissa. Heillä ei ole mitään auttamisvelvollisuutta minua kohtaan vain sen takia, että satun olemaan naimisissa heidän tyttärensä kanssa.
Kun kasvat vanhemmaksi, tulet huomaamaan todeksi sanonnan veri on vettä sakeampaa. Kaikki idealistiset ajatukset siitä, että parisuhteen avulla alettaisiin appivanhempia kutsumaan "äidiksi" tai "isäksi" Jenkkilän tyylin ovat suoraan herttasarjasta.
Jokaisella on tosiaan oikeus päättää omaisuudestaan mitä sillä tekee ja kenelle antaa mitäkin. Se että olet jonkun puoliso, ei tee sinusta tasa-arvoista vanhempien silmissä. Totta kai oma lapsi on lähempänä sydäntä, kuin joku seurustelun kautta perheeseen tullut vieras ihminen. Ajan myötä tällainenkin asia tosin voi muuttua, kuten usein normaalisti tapahtuukin. Ei sen varjolla silti voi olettaa saavansa taloudellista etua appivanhemmiltaan, puoliso vanhemmiltaan jotain saisikin. Se on opportunismia, joka on rumaa ja halveksuttavaa.
en vaan ymmärrä sellaista asetelmaa,missä esim. tuleva mieheni(tai poikaystäväni) olisi jotenkin erityisasemassa perheessämme verrattuna minuun ja minä tuntisin olevani jotenkin huonompi tai alempiarvoinen. Omassa lapsuudenkodissa olen oppinut että kaikki ovat tasavertaisia eikä toista pidetä sen parempana tai huonompana kuin toista. Että silleen.
mikään kärkkyjä että odottelisin tässä kieli pitkällä vaan lahjoja saati avustuksia,olen kasvatettu tienaamaan itse leipäni,olen itsenäinen nainen enkä avomiehestäni riippuvainen. Mulla on kai vaan liian kauniit ajatukset,itse toisin tuliaisia kaikille jos matkustaisin..
"Omassa lapsuudenkodissa olen oppinut että kaikki ovat tasavertaisia eikä toista pidetä sen parempana tai huonompana kuin toista."
Oikein.
Mutta on perheitä, joissa tasavertaisuus on unohtunut. Esimerkiksi vain yhdelle lapsista annetaan tuliainen tai ostetaan lahja. Muut saavat katsoa sivusta. Kun siihen on koko ikänsä tottunut, ei sitä oudoksu, eikä huomaa, että muut voisivat pahastua.
Tähän ei auta muu kuin esimerkki toisesta asennoitumisesta, eli kun sinä tai te molemmat yhdessä ostatte tuliaisia tai lahjoja, pidä huoli siitä, että tasapuolisuus on tärkeällä sijalla.
Vähitellen niin miehesi kuin hänen vanhempansakin näkevät asian. Tuskinpa he tarkoituksella sinua loukkaavat. Heillä kun nyt vain on tämä tapa!
Vasta aviomiehen vanhemmat ovat anoppi ja appiukko. Sinulla on poikaystävän vanhemmat.
Joo kyllä me molemmat ollaan karvan verran alle 20. Mä itse oon luonteeltani aika tempperamenttinen ku sille päälle satun,eli kyllä pystyn laukomaan takaisin jos mua tarpeeksi loukataan, olen kuitenkin kunnoittanut poikakaverini vanhempia,sillä jos nämä loukkaukset tapahtuvat heidän kotonaan,se on heidän maaperäänsä. Olen ajatellut että siinä tapauksessa poikaystäväni tehtävä on puolustaa minua. Vanhempien luona käyn siksi että haluan olla poikakaverilleni reilu,sillä onhan hänkin meillä. Kaiken lisäksi,mikäli yhtäkkiä jättäisin vierailuni,siitäpä taas tulisikin sanomista ja minä se paha piru olisin. Tiedän välittäväni liikaa siitä mitä muut minusta ajattelevat!
En minä Poikakaverini isän rahoja halua,en todellakaan. En halua häneltä yhtään mitään sillä siten hän ei pysty hallitsemaan kaikkia meidän rahan menoja,kuten se kaikin voimin yrittää poikakaverini siskon ja hänen miehensä rahan laittoa valvoa. Me ei saatais koskaan hankkia mitään ihan kaikesta tulee hirveä sota ja mitäs se sille kuuluu mihin omia rahojamme laitetaan,kun ei kuitenkaan mitää sen suurempaa olla hankittu.
Sitten kun omaan kotiin muutan vannon että siellä ei määräile kukaan muu kun minä ja poikalaverini!
Juttelin asiasta poikakaverini siskon miehen kanssa viikonloppuna ja hänellä oli ihan samat tuntemukset kuin minullakin. Ja nytpä tiedän syyn siihenkin miksi he aikoinaan muuttivat niin nuorina ja piakkoin pois kotoa! Saatanpa vaikka sairastaakkin kevätmasennusta,en sitä kiellä,mutta eipä tämä tilanne ainakaan yhtään auta asiaa!
maailma on vaarallinen ja sinä elät ihanaa, rasavilliä nuoruutta, etkä kanna huolta maallisesta mammonasta niinkuin nämä hyysääjät, mutta voihan olla, että kaikesta huolimatta ovat sittenkin "kaukaa viisaampia" ja tällä tavoin tasoittavat tietä teille, mikä tietysti on liikaa sinulle..., mutta jos kuitenkin päätät kestää tuon kaiken niin miksi et alkaisi positiivisesti itsekin pyrikimään samaan "elämän hallintaan" kuin appiperheesi ja näyttämään heille, että pärjäätte kyllä hyvin ja huolehditte kaikesta ilman karikoita, sitähän he luultavasti perimmältään kuitenkin vain haluavat...
ja tietysti liika sotkeutuminen ihan kaikkeen teidän asioihin on jotenkin saatava loppumaan, mut luulen et se tapahtuu silloin kuin huomaavat että pärjäätte. Sitäpaitsi mikä estää hienovaraisen suorasti sanomalla appiukolle, että haluaisitte kyllä itse päättää miten joku asia hoidetaan - pitämällä silti ystävällisyys !
Uskon, että olet hyvä tyyppi ja tsemppiä !
Kiitos kaikille vastanneille. nämä keskustelut ovat herättäneet minussa monia ajatuksia ja kyllä niistä varmaankin jokunen osuu ihan naulan kantaan!
Tänään pitäisi sitten lähteä poikakaverini vanhempin luo viettämään pääsiäistä pariksi päivää. Toivon todella että se sujuu rauhallisissa merkeissä ja hyvillä mielin!