Elän suhteessa joka on pääosin rakastava ja onnellinen.Mutta mieheni hermot!Fyys.väkivalta alkoi pian muutettuamme yhteen.Alkoholilla oli yleensä osuutta ja syitä oli monia;mustasukkaisuus,ärsytin tarpeeksi,annoin aihetta jne.Kertoja oli lähemmäs kymmenen.Lyöntejä(jäänyt elinikäinen "muisto"),potkuja,vaatteiden repimistä,tönimistä,haukkumista jne.Hain apua anopilta,joka järjestikin terapeutin, jossa kävimme yhdessä ja mieheni yksin.Siitä oli apua.Fyys.väkivalta loppui,jäljelle jäi uhkailu, tavaroiden heittely,henkinen hallitseminen ja alistaminen.Nykyään näitä kohtauksia on n.kk:n välein riitojen yhteydessä.Viimeksi eilen hän esti pääsyn asunnosta, haukkui ja käyttäytyi uhkaavasti.Riidoissa voin aluksi ilmaista suuttumukseni, mutta suojellakseni teen itsestäni lopuksi aina syypään!Tilanne yleensä raukeaa saman tien,hän ymmärtää tehneensä virheen, katuu ja pyytää anteeksi.Minä annan ennemmin tai myöhemmin.Jokainen kerta nakertaa palan ja täysin ei voi unohtaa.Pääosin meillä on hauskaa keskenämme ja nautimme toisistamme.Se tästä varmaan niin vaikeaa tekeekin! Se pieni musta puoli joka kuitenkin välillä hallitsee täysin! Hän haluaa muuttua ja on muuttunutkin,mutta onko se liian hidasta?
Toivoton(ko)?
Särkyvä
1500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Väkivaltaisen muutos on hidasta ja epävarmaa, sen lopullisuus taas epätodennäköistä.
Mieti, miten monta palaa annat itsestäsi ja suhteestanne nakertaa.
Mitä jää jäljelle?
Miten monta vuotta tästä lyhyestä elämästä haluat kärsiä ja olla nakerreltavana?
Mitä kaikkea voisit tehdä elämällä, johon tuo nakertelu ei kuuluisi?
Mitä kaikkea voisit kokea omana ihmeellisenä itsenäsi, josta kukaan/mikään ei nakerra paloja pois?
Vaikka nykyhetki muuttuisikin, menneisyyttä ei voi muuttaa.
Jokainen lyönti säilyy on osana suhdetta eroon asti.