Olen ajatellut aloittaa laihduttamisen ns. järkevällä tavalla eli rasvat ja sokerit alas ja lisää liikuntaa. Jonkin viikon kuluttua viikon lomallani olen suunnitellut Nutrifast-kuuria viikon ajan tehostaakseni laihtumistani. Nutrifastissa on kaikki vitamiinit ja hivenaineet.
Mitä kokemuksia teillä on Nutrifastista?
Mitä kokemuksia teillä on Nutrifastista?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kokeillut Nutrifastia sellaiset 11 viikkoa. Tietysti lääkärinvalvonnassa.
Homma toimii, nälkää ei tule ja olotila on huomattavasti energisempi kuin ainakaan meikäläisen ennen niin epäsäännöllisellä syömisellä.
Viikon tai parin kuurilla siitä saa hyvän alun kevyemmälle dieetille. Vatsalaukku pienenee sopivasti niin, ettei se enää huuda hillittömiä määriä sapuskaa. Ja sen jälkeen terveellisempikin ravinto maistuu melkein taivaalliselta. Älä kuitenkaan ominpäin missään nimessä jatka yli kahta viikkoa.
Ei ole mitään syytä ruveta pelkällä litkulla elelemään. Syö kolme kiinteää ateriaa päivässä ja lisäksi kaksi nutrifast- ateriaa. Tarvitset myös tiettyjä rasvoja, et voi vain jättää rasvoja pois.
Veikkaisin Nutrifastien olevan hillittömän kalliita. Saman sisällönhän saat kun menet vaikka kuntosalille jossa myydään lisäravinteita. Ostat maltodextriiniä, halpaa perusproteiinia ja marssit apteekista ostamaan monivitamiinin.
Eli 2 kg samaa tavaraa kun Nutrifast tulee maksamaan alle 200 markkaa.