EX

Miten pääsisin eroon itseäni piinavasta mustasukkaisista ajatuksista mieheni ex-naisesta? Exän ei pitäisi olla uhka nykyiselle suhteellemme, mutta mieltäni hän kyllä vaivaa sitäkin enemmän. Kysessä oli pitkä suhde ja moni asia muistuttaa tästä exästä. Ex haluaisi myös pysyä edelleen parin vuoden jälkeen väleissä mieheeni ja soittelee silloin tällöin, mikä tietenkin ärsyttää minua suuresti. Onneksi suhde oli lapseton eikä yhteydenpidon tarvitse olla säännöllistä.
6494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

..tapa ex. Todennäköisesti ei pidä enää yhteyttä sen jälkeen, ja miehisikin unohtaa exänsä nopeasti. Kuka nyt kuolleita muistelee?

Äänestä

Minulla itselläni on ihan samanlaisia kokemuksia. Pahinta on, että miehelläni on naisesta muistuttava tatuointikin. Minulle on ollut apua siitä, että esim. mieheni sukulaiset ovat ottaneet minut avosylin vastaan ja mieheni täti on jopa avoimesti moittinut omaa poikaansa, joka meni naimisiin ensimmäisen vastaan tulleen tytön kanssa. Täti sanoi, että olisi ollut aihetta katsella ympärilleen, kun aikaa olisi ollut ja suluissa (tosi hyviä näköjään voi löytyä). Kyseinen serkku on myös ollut jotenkin outo, eli ilmeisesti häntäkin asia on alkanut mietityttää.

Parasta lääkettä on yrittää unohtaa koko asia. Tiedän, että se on vaikeaa. Koita keksiä joku uusi kiva harrastus, joka yhtäältä vie ajatukset muualle ja toisaalta tekee sinusta taas henkisesti rikkaamman ja mielenkiintoisemman ihmisen. Kun miehesi tapaa eksänsä, tämä tuntuu todelliselta tylsimykseltä. Lisäksi minusta tässä tilanteessa voi satsata surutta itseensä. Ulkonäköään voi kohentaa kampaajalla, kosmetologilla ja uusilla näteillä vaatehankinnoilla, jotka piristävät kummasti. Yritä ottaa asenne ”olen biljoonasti parempi kuin ex, ja mikä onnenpekka mies onkaan, kun on minut löytänyt”. Vietä myös aikaa kavereittesi kanssa. Heiltä saa kummasti energiaa ja he muistuttavat siitä, kuka oikeasti olet.

Se, että ex miehessäsi roikkuu, voi olla osoitus siitä, että hän vielä toivoo yhteenpaluuta. Toisaalta se voi olla merkki huonosta omastatunnostakin tai vain pakkomielle. Minunkin tapauksessani mieheni on exänsä kanssa ystävä, vaikka he eivät usein tapaakaan. Päätin ottaa semmoisen asenteen, että mies katsokoon, mitä tekee. Jos ottaa exän takaisin, ei se minusta sitten oikeasti välitäkään ja joutaa mennäkin. Ex on onneksi lihonut aika huomattavasti enkä voi olla toivomatta, että sama trendi jatkuu. Tulkoon 50 kg lisää ja kaikki peffaan :)

Äänestä

No hohhoi. He ovat kuuluneet toistensa elämään pitkän aikaa, ovat jakaneet ja kokeneet monia asioita yhdessä ja ovat aikoinaan olleet hyvin tärkeitä toisilleen. Miksi he eivät voisi olla yhä tärkeitä toisilleen, vaikkakin eri tavalla? Minun exästäni tuli lähin ystäväni sen jälkeen kun erosta johtunut kipu oli viimein ohi (tosin siihen meni pari vuotta). Hän tuntee minut erittäin hyvin ja minä hänet, pystyn luottamaan häneen ystävänä kuin seinään. Miksi sellainen ihminen pitäisi pyyhkiä elämästä kokonaan pois? Sen takia että uusi kumppani ei pidä siitä? Ei ei, suhteen pitäisi perustua luottamukseen. Jos et pysty luottamaan kumppaniisi tässä asiassa, puhu siitä hänen kanssaan.

Ymmärrän sen että koet exän uhaksi itsellesi, niin minunkin uusi kumppanini teki kun tajusi kuinka läheinen lähin ystäväni on aikoinaan ollutkaan. Olemme puhuneet asiasta paljon ja hän on viimein ymmärtänyt sen ettei hänellä ole mitään syytä pelätä exääni, ja kun he ovat pikkuhiljaa tutustuneet toisiinsa kumppanini on myös alkanut pitämään exästäni. Luota siihen että sinä olet se ykkönen kumppanisi elämässä ja pysyt sellaisena, ei hän muuten kanssasi olisikaan.

Äänestä

Sama juttu täällä. Mieheni ex ei halunnut puoleen vuoteen olla missään tekemisissä seurustelumme alettua, mutta yhtäkkiä haluaakin ja soittelee joka ikinen viikko. Tuntuu hieman oudolta ettei nyt kestäkään edes viikkoa ilman miestäni. Heidän "yhteinen" koiransa on todella hyvä tekosyy yhteydenottoon. Välillä kiehun raivosta tämän asian takia. Mieheni kyllä väittää ettei hänellä ole mitään tunteita exänsä suuntaan, mutten ymmärrä miksi sitten hänkin soittelee niin usein (yhteydenpito ei siis ole yksipuolista).

Äänestä

Miksi et yrittäisi tutustua tuohon exään? Sitä kautta voisit päästä eroon tosta mustasukkaisuudesta. Koska sitten kun tutustutte niin varmaan saat tietää, miksi he pitävät toisiinsa yhteyttä.

Äänestä

Kiitos neuvoistanne =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humanistinainen kirjoitti:

Miten pääsisin eroon itseäni piinavasta mustasukkaisista ajatuksista mieheni ex-naisesta? Exän ei pitäisi olla uhka nykyiselle suhteellemme, mutta mieltäni hän kyllä vaivaa sitäkin enemmän. Kysessä oli pitkä suhde ja moni asia muistuttaa tästä exästä. Ex haluaisi myös pysyä edelleen parin vuoden jälkeen väleissä mieheeni ja soittelee silloin tällöin, mikä tietenkin ärsyttää minua suuresti. Onneksi suhde oli lapseton eikä yhteydenpidon tarvitse olla säännöllistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu